Barbie Täydellinen Joulu

Monet varmasti kaihtavat Barbie leffoja niiden muovisuuden ja kaupallisuuden takia. Itse pidin kovasti pienenä kahdesta ensimmäisestä Barbieleffasta, olin tosin niiden tullessa jotain 10 vuotias. Tässä jokunen vuosi sitten tilasin satunnaisen nipun jouluelokuvia ja yllätyin kuinka olen tykännyt Barbien Täydellisestä Joulusta, joka ei kuitenkaan ole niin täydellinen. Barbie-elokuvissa on ilmestynyt myös oma Barbie Joulutarina, mutta sitä ei kannata sekoittaa tähän.

Barbie ja hänen pikkusiskonsa Skiper, Stacie ja Chelsea ovat lähdössä New Yorkkiin tätinsä luokse jouluksi ja jokaisella on joulusta omat odotukset. Barbie menee katsomaan näytelmää, Skiper pääsee kuulemaan kun hänen kaverinsa vetää Skiperin tekemän biisin lavalla, Stacie haaveilee urheilusta ja Chelsea eläintenhoidosta. Lennolla kuitenkin tulee ongelmia ja pakkolasku täytyy tehdä. Lapset riitelevät autossa ja lumimyrsky yltyy. Barbie bongaa matkan varrelta majatalon ja sinne he yöpyvät. Majatalossa on omat juhlat tulossa ja siellä valmistaudutaan kiireesti joulunviettoon. Chelsea on ihan innoiissaan, hänen kuvitelmissaan tämä on jo Joulupukin paja. Perhe on yötä majatalossa, ja toiveikkaina uskovat että pääsevät huomenna jatkaa matkaa. Skiper on kuitenkin realisti; myrsky on niin kova, että tuskin he pääsevät perille. Barbie ei voi luvata että he pääsevät Nykiin, mutta hän lupaa perheelleen täydellisen joulun. Kun muut nukahtavat, Barbielle tulee tunnontuskia. Miten hän voi luoda täydellisen joulun täällä, kun he eivät pääse perille? Ensimmäistä kertaa Barbie kuvataan (minun näkemissä leffoissa) vialliseksi ja jopa hieman ahdistuneeksi. Majatalon emäntä Christie saa Barbien jaloilleen ajatuksella, että joulu ei ole täydellinen tavara. Joulu on tunne.

Lento ei lähde ja Barbien porukka joutuu jäämään majataloon. He ulkoilevat, heittävät lumisotaa, kinastelevat, eksyvät ja löytävät toisena. Viettävät aika normaalia siskosten elämää. Skiper törmää yhdessä autotallissa bändiin, joka tietää Skiperin nettikanavien kautta. He osaavat soittaa, mutta heiltä puuttuu laulaja. Barbie keksii, että kun Skiper ei pääse näkemään ystäviensä keikkaa, hän pitäisi bändin kanssa omansa ja striimaisi sen nettiin. Siitä kehkeytyykin tapahtuma. Christien majatalossa on aina pidetty joulujuhlat ja Skiper bändeineen on iso numero. Stacie ja Chelsea haluavat kanssa osallistua ja he pääsevät bändin lämppäreiksi. Ei laulamaan, vaan he esittävät hylätyillä koirilla temppuja. Ehkä siten koirat saadaan adoptoitua uuteen kotiin. Heti tytöillä tulee riitaa, kun Stacie haluaisi tehdä oman shown ja Chelsea nimenomaan yhdessä. Skiper taasen ei halua apua järjestelyissä. Hän on aina seuranut sivusta kuinka Barbie osaa tuottaa tapahtumia ja ollut jopa kateellinen tämän suunnitelmille. Skiper ei ymmärrä delegoinnin tärkeyttä, ennen kuin Barbie avaa asiaa. Tälläisiä tapahtumia ei tuoteta yksin. Vastuut voi jakaa, itse ei pidä päättää ihan kaikesta. Sitäpaitsi mitä väliä onko koristerusetti punainen vai vihreä?

Tapahtuma saadaan siis hyvin alkamaan. Barbie kannustaa tyttöjä ja koirashow onnistuu. Skiper laula bändin kanssa ja saa netissä paljon katsojia. Jopa täti New Yorkista pääsee paikalle ja niin Barbien perhe saa täydellisen joulun. Täydellinen Joulu elokuva voi kuulostaa ihan lasten hömpänpömpältä, mutta sinä on takana kaunis ajatus. Se vain on fakta että suunnitelmat muuttuvat mitä tahattomimmista syistä, ja soveltuvuutta ja sopeutumista tarvitaan. Edelliskerran suunnitelmat voi käyttää sitten vaikka myöhepänä jouluna. Pidän opetuksesta jonka Christie antaa Barbielle. Joulu tosiaankin on tunne. Joulun tunteen voi saada monista asioista, ei ole pakko tehdä sitä yhtä ja samaa. Se vaatii totuttelua, mutta loppujen lopuksi joulun voi pilata vain se, ettei itse anna joulun tunteen tulla itseensä. Siksi koen elokuvassa kaunita joulunhetkiä, vaikka muuten tarinan ympäristö ja kaikki leffan laulut ovat aika siirappia.

Elokuva on siis valitettavasti jonkin sortin muskaali. Laulut ovat enimmäkseen rasittavia, tosin ensimmäinen jää ainakin minulle korvamadoksi. Musiikki on muuten mitäänsanomatonta. Animaatio on vähän parempaan (eli Disney-Pixarin) tottuneelle aika heikkoa, mutta pidän siitä, että värikylläisyys on uskallettu vääntää tappiin asti. Tämä on rehellisest todella värikäs elokuva. Talvi, lumi ja pimeyskin luovat kauniita valoja. Ehkä värien takia pidänkin tästä, se huoksuu räiskyvää Barbiehenkeä juuri värien takia. Tietääkseni tämä on muuten ensimmäinen Barbie-elokuva, jossa kaikki Barbien siskot ovat mukana. Se luo mukavaa, ja jopa aitoa ristiriitaa Barbie-elokuviin, joissa monesti kaikki on vain yhtä ruusuilla tanssimista.

Kaikista hauskinta on se, että nämä Barbien sisarten luonteet ovat hyvin samalaisia, kuin mitä itse olen Barbeilla lapsena lekkinyt. Barbie on aina leikeissäni ollut se neiti täydellinen, jopa vähän ärsyttävä ja se joka kertoo totuuden. Iältään Barbie on reilun kolmenkymmenen. Skiper on leikeissäni aina harrastanut musiikkia. Ei laulajana, mutta sanoittajana ja kitaristina. Iältään hän on leikeissäni n.16 vuotias. Stacie taasen leikeissäni on rämäpää, joka harrastaa ihan kaikkea urheilua mitä voi. Stacie on leikeissäni 11-12 vuotias. Shelly, joka vastaa elokuvan Chelsea, on leikeissäni relusti nuorempi. Shellyni on aina ollut jotain 4-5 vuotias, elokuvan Chelsea on minusta lähempänä 7-8 vuotta. Nämä kolme hahmoa; Barbie, Skipper ja Stacie ovat elokuvassa siis hyvin samankaltaisia mitä omissa leikeissäni, mikä on hienoa, mutta samalla pelottavaa. Ovatko leffan tekijät tienneet leikkini, vai olenko aina leikkinyt jonkun Barbiemaailman luoman stereotypian mukaan, että tiedostomattani olen luonut hahmoille sellaiset persoonat, mitä nuken tekijät ovat ajatelleet? Hälläväliä, leffasta tulee osittain hahmojen luonteiden takia minulle nostalginen fiilis, koska tuntuu että tunnen hahmot jo omien leikkijeni kautta, vaikken ole elokuvaa ikinä lapsena nähnyt.