Tove

Tove Jansson on itselleni ollut aina iso nimi, sillä olen todella kova Muumifani. Lapsena katsoin tietty animaatiota, mutta yläasteikäisenä luin kakki muumikirjat ja innostuin myös Muumisarjakuvista. Olin jopa yllättynyt, että monet ystävistäni ja tuttavistani eivät ole edes kuulleetkaan muumisarjakuvista (paitsi siitä lasten lehdestä) ennen kuin asian heille kerroin ja näytin muumisarjakuvia. Tove sai minulle kasvot jo varhain, kun omistin lasten sarjakuva-albumin Taikatalvi. Sarjauva perustuu enemmän kirjaan, kuin tv-sarjaan ja olen siitä sarjakuvasta aina pitänyt. Viimeisellä sivulla on kuva Tovesta ja hänen tuotoksistan pieni maininta. Tove elokuvaa odotin siis todella innolla.

Tove malaa tauluja, mutta salaa piirtää muumeja, jotka ovat kiehtoneet häntä. Hän ihastuu Atos Wirtaseen, muta heidän suhteena on enemmäkin kaverillinen kuin intohimoinen rakkaussuhde. Tove törmää jossain näyttelyn avajaisissa teatteriohjaja Vivica Bandleriin ja saa häneltä tilaustyön tehdä juttuja Vivican isän juhliin. Tove on sinne myös kutsuttu ja parvekkeella tupakilla ja lasillisella Vivica näyttä hänelle kiinnostuksena. Tove on avoimena Vivican ehdotuksista ja heille syntyy kiihkeä, mutta samalla kieroutunut suhde. Tove haluaa selvästi pysyvyyttä, Vivica jotain välitilaa. Tove kirjoittaa hänet ja Vivican Muumeihin Tiuhdiksi ja Viuhdiksi, sekä heidän oman salakielensä. Atokselle hän uskaltaa tunteitaan Vivicaa kohtaan kielikuvilla kertoa, puhuen tästä aiheesta lohikäärmeenä. Samalla koko elokuvan ajan Tove maalaa, mutta ei saa taulujaan myydyksi. Apurahaakin haetaan, huonoin seurauksin. Vivica löytää Toven muumikuvat ja ehdottaa näytelmän tekoa. Siitä tuleekin menestys, vaikkei aluksi uskokkaan. Tove alkaa kiintyä Vivicaan, mutta ohjaajalla onkin jo toinen nainen kierroksssa. Nopeasti siitä hypätään palaveriin, jossa Tove ottaa sarjakuvapiirtäjän pestin vastaan. Ensimmäinen vakituinen palkka sarjakuvista Brittläiseen sanomalehteen. Sarjakuvien piirtoa ja sen tuomaa kahletta pikakelataan elokuvassa ja lyhyesti näytetään, kuinka homma pikkuhiljaa siirtyy Toven veljelle Larsille. Tove itse matkaa Pariisiin, jossa kohtaa Vivican pitkästä aikaa heidän eronsa jälkeen. Vaikka Vivica yrittää lämmittää heidän suhdettaan uudestaan, Tove ei lähde tähän mukaan. Sen sijaan Tove kutsuu kotiisa Tuulikin, myös lahjakkan taiteilijan, jonka hän on muutaman kerran aiemmin tavannut. Lopulta he matkaavat yhdessä merelle ja me tiedämme miten heille käy. Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä elivät loppuelämänsä yhdessä.

Jotenkin olin aika hämmentynyt tästä Tove elokuvasta. Olin jotenkin odottanut enemmän taiteilijan kuvaa ja juurkin elämänkertaa, en rakkausdraamaa. Tottakai ihmissihteen kuuluvat elämänkertoihin, mutta odotin elämänkertaa enemmän kokonaisuutena Toven elämästä, enkä pelkästään aikaa ennen Tuulikkia. Draamallisesti ajateltuna Vivican hahmosta tehtii pahis, syöjätär, jota en usko hänen esikuvan oikeasti olleen. Se tosin onkin elämänkertojen ongelma; draaman kaari pitää tehdä väkisin. Toven kipuilu taiteilijuutensa kassa oli elokuvassa pohjalla, mutta siihen ei päästy syventymään kunnolla. Sääli, sillä se olisi tuonut elokuvaan paljon mielenkiintoisemman aspektin. Myös Toven ura sarjakuvatekijänä ohitettiin jotenkin nopeasti. Olen käsittänyt että Tove lähes uupui ison työtaakan alle ja siksi halusi Larsilta apua ja pikku hiljaa työ vain liukui Larsille. Nyt tässä elokuvassa muutosta ja suhdetta sarjakuviin ei oikein pohjustettu. Sama Tuulikin hahmon kanssa. Tove vain tapasi hänet silloin tällöin ja vaihtoi sanasen. Olisin halunut heille jotain samanlaisia tutustmishetkiä, mitä vaikka Atoksen kanssa kuvattiin.

Käsikirjoitus siis kohdistui minun mielestäni Toven elämän liian pieneen vaiheeseen. Ohjauskaan ei säväyttänyt. Olen tältä ohjaajalta nähnyt muutaman elokuvan, joista mistään en pidä ja sanon etten hänen tulevia elokuviaan katso. Jos Tove Janssonista ei osata edes loistavaa elokuvaa tehdä, niin ohjaaja ei ole häävi. Tove kun on sellainen ihminen, että hänen elämänsä ja ajatusmaailmansa on kuitekin hyvin rikasta ja kiinnostavaa. Elokuvan parasta antia oli nimittäin Alma Pöysti, joka taasen näytteli Tovea aivan uskomaatoman upeasti. Petyn jos ensivuonna ei Jussia hänelle rollista tule. Hän pääsi valloittavasti Toven nahkoihin ja hän on se syy, miksi voisin katsoa elokuvan joskus uudestaan. Atos Wirtasen näyttelijä muistutti liikaa enoani, joten se häiritsi ja Krista Kososen kouluruotsi ei sopinut tämmöiseen elokuvaan, jossa pitäisi puhua suomenruotsia. Joanna Haartti taasen ei sopinut ajankuvaan rekkalesbomaisuutensa vuoksi. Eikö Tuulikkia voinut näytellä joku, joka on ihan tavallinen nainen, eikä noin korostetusti maskuliininen? Sillä tavalla olen Tuulikin aina kuvitellut. Tove elokuva tuotti minulle valitettavasti pettymyksen, kaiken paitsi Alma Pöystin kohdalta. Annan kyllä elokuvalle joskus uuden mahdollisuuden, mutta suurimmat ongelmat ovat dramaturgiassa. Katsojana minua olisi kiinnostanut enemmän Toven ajatukset, tunteet, perhe ja taide, ei pelkkä rakkauselämä.