Disney Klassikot 47: Riemukas Robinsonin Perhe

Kun Riemukas Robinsonin Perhe julkasitiin, niin sen markkinointi Suomessa oli kyllä aika olematonta. Itse en muista sen mainoksia nähneeni ja vasta kun pidin ensimmäisen Disney maratonini tuossa viitisen vuotta sitten, tulin hankkineeksi tämän elokuvan. Animaatio ei ole lainkaan Disneyn tyylistä, joten sitä en uskoisi Disney klassikosi ellen tietäisi. Tämä oli toinen kerta kun katsoin Robinsonin perheen, eikä se vieläkään vakuuttanut minua. Elokuvan hyvyydet ja heikkoudet nousi nyt selvemmin esiin mitä viimeksi.

Robinsonin perheen leffaposteri

Nainen jättää sateisena iltana vauvan orpokodin portaille. Hoitaja ottaa pojan ja kasvattaa hänet orpokodissa. Pojan nimeksi tulee Lauri ja hänellä on huonekaveri Kuuppa. Laurin intohimona on keksinnöt ja niitä hän väsääkin raivokkaasti. Aina kun jokin uusi perhe tulee katsastamaan Lauria, jos vaikka tämän adoptoisivat, Lauri esittelee keksintöjään ja perheet kaikkoaa. Sitten Lauri keksii sen. Hän kehittää koneen, jolla voisi muistaa äitinsä. Kun hän näkee äitinsä, hän voisi etsiä hänet ja olla uudestaan perhe äidin kanssa. Tuumasta toimeen, keksintöä rakennetaan yötä myöten ja huonekaveri Kuuppa ei saa  nukuttua. Hänellä on tärkeä pesispeli tulossa. Kun keksintö on valmis, Lauri vie sen koululle keksintömessuille. Samana päivänä Kuuppa nukahtaa pesispelin aikana ja pilaa joukkueen voittomahdollisuudet. SItten leffa vasta muuttuu kummaksi.

Aikamatkustusvempele

Keksintömessuilla poika Vilpuri tulee Laurin luo ja väittää olevansa poliisi tulevaisuudesta. Paikalla on myös Koppahattu varas, joka haluaa Laurin keksintökoneen itselleen. Vilpuri neuvoo Lauria, ettei anna konetta; Koppahattumies kun on kannoilla. Kone hajoaa keksintömessuilla, mutta Laurin piirustukset koneesta on tallessa. Lauri ja Vilpuri hyppäävät aikakoneeseen ja matkustavat tulevaisuuteen. Siellä aikakone hajoaa ja Lauri ja Vilpuri tekevät diilin: jos Lauri saa aikakoneen toimimaan, Vilpuri vie hänet katsomaan äitiään. Homma ei oikein etene, sillä koneen korjauksen sijaan Lauri menee Vilpurin kotiin ja tapaa hänen hullunkurisen perheen. Jäseniä perheessä on ihan liikaa ja kaikki säheltää omiaan. Samaan aikaan Kopppahattu on saanut Laurin koneen menneisyydestä otettua mukaansa, vähän korjaillut sitä ja esittelee sitä suurille keksijäneroille. Koppahattu vain ei tiedä miten sen tekisi, joten hänen robottihattunsa koittaa sitä neuvoa. Suunnitelma ei toimi, joten Koppahatun täytyy saada Lauri käsiinsä neuvomaan. Pitkän perhe-esittelyn ja perhehengailun jälkeen Koppahattu ja robottiknalli saavat Laurin kiinni, juuri kun Lauri ja Vilpuri tappelevat; perhe Robinson saa tietää Laurin olevan menneisyydestä.

Koppahattu kertoo Laurille miksi on niin ilkeä. Hän on aikuiseksi kasvanut Kuuppa, joka haluaa kostaa Laurille. Tämän takia Kuupasta ei ikinä tullut hyvää pesiksen pelaajaa, eikä kukaan häntä lapsena adoptoinut. Hän aikuisena ja katkerana on lyöttäytynyt robottiknallin mukaan, joka on aikuisen Laurin yksi epäonnistunut keksintö. Nähdään dystooppisia kuvia mitä robottiknalli saa aikaan, sillä Kuuppa on vain hänen apurinsa. Lauri sano knallille, ettei ikinä tule keksimäään tätä ja niin tulevaisuus pelastuu. Koppahattu saa jäädä tulevaisuuteen ja Lauri tapaa jälleen Robinsonit. Perheen isää ei tässä vaiheesa ole näytetty, mutta kyllä katsoja jo sen tajuaa, että sehän on Lauri isona. Vilpuri vie Laurin takaisin oikeaan aikaan, mutta ensin piipahdetaan vähän menneisyydessä. Laurilla on mahdollisuus nähädä ätinsä, mutta sitä hän ei kuitenkaan uskalla tehdä.

Perhe koolla

Elokuvan epilogi on sama hetki nykyajassa. Lauri vie keksintökoneensa messuille ja testaa sitä yhteen tuomariin. Naistuomari näkee muistelukoneessa omat häänsä ja siitä Lauri tajuaa, että nuohan ovat hänen tulevaisuutensa vanhemmat. Messuilla myös eräs nuori likka saa ärsytykseen asti Laurin huomion. Hän on Laurin tuelva vaimo.

Riemukas Robinsonin Perhe ei ole erityisen riemukas elokuva. Leffa kärsii pahasti tasapainottonuudesta. Alku ja loppu ovat mukavia, realistisia ja jopa koskettaviakin. AIkamatkailu kuitenkin sekoittaa katsojaa voimakkaasti ja hyvin vahvat Paluu Tulevaisuuteen vibat tämä tietenkin tuottaa. Jos tulevaisuuttaa muokkaa, niin menneisyydessä tapahtuu eri asioita ja päinvastoin. Vaikka olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää scifiä, niin aikamatkailu on aina sellainen asia, etten pääse siihen kunnolla sisälle. Tarinan hahmot ovat aika yksitoikkoisia, eikä keneenkään pääse syvälle. Se johtaa siihen, että leffa ei herätä kummoisia tunteita. Lauri on ihan peruspoika, eikä tulevaisuuden Robinsonin perheestä saa paljoa irti.  Jokainen sählää omiaan ja vauhti on niin nopeaa, ettei perässä kyllä voi pysytä. Tulevaisuus on aikamoista karkkimaata ja ja sen katsomiskanta vanhanaikaista. Luinkin jostain, että näiden tulevaisuudennäkymä on samankaltainen mitä Disneyland huvipuistoissa on Tomorrowland. Sellainen 50-lukulainen näkökanta on ihan hauska, mutta tämä on niin karkin ja kirkkaan väristä, ettei aivan minuun iske. Hahmoista sympatiat saa pikkuinen Kuuppa, hänelle on kirjoitettu ihan kunnollinen juonenkaari ja syy-seuraussuhteet ovat eniten esillä.

Pikku Kuuppa on hellyyttävä

Ymmärrän kyllä miksi leffan nimi on Riemukas Robinsonin Perhe, sillä perhe on kyllä riemukas. Se on myös ärsyttävyyteen asti koheltava ja sekava. Sellainen sopii lyhytelokuvaan, ei kokoillan elokuvaan. Minusta nämä kohelluskohdat olivat oikeisti elokuvan tylsimpiä. Hahmoista ei saanut mitään irti, kun kaikki vain kohelsi. Kun siihen lisää sen, ettei elokuvan musiikki ollut mistään kotoisin ja että animaatio on aamupiiretty tasoa (tuli vahvasti mieleen Roni Neutroni jota ainakin Yle 2 näytettiin joskus sunnuntaiaamuisin) ei elokuva todellakaan ole Disneyn klassikkoainesta. Perheteema on juu tärkeä ja turvallinen ja tunnetta koitettiin katsojalle saada sillä, että Lauri ei lopulta haluakkaan tavata äitiään, sillä hänellähän on jo perhe, tosin tulevaisuudessa. Ekalla katsomiskerralla tämä aiheutti jopa vähän liikutusta. Tällä toisella ei lainkaan. Vaikka kuinka haluaisin pitää Riemukkaasta Robinsonin Perheestä, niin minulle se on kyllä Rasittava Robinsonien Perhe.

Cry Baby

En ole ikinä välittänyt erityisemmin musikaaleista, sillä niissä yleensä laulut ovat tärkeämpiä kuin juonenkulku, näytteleminen ja tarinan loogisuus. Cry Babysta olen kuitenki pitänyt, sillä se on ensimmäinen näkemäni Johnny Depp elokuva. Leffa on kuulemma jotain parodiaa Greecelle, jota en myöskään ole katsonut. Cry Baby on vasta myöhemin noussut jonkun sortin kulttiklassikon asemaan, mutta itselleni se on enemminkin kepeä kesäinen teini-elokuva fiftarityyliin.

Cry Baby leffajuliste

Eletään Amerikassa Elviksen maassa, jossain pienessä esikaupungissa. Kaupunki on kahtia jakautunut: on tavikset ja rasvikset (rasvatukat). Tavikset kauhistelee rasvisten puhetyyliä ja ihailua mustien musiikkiin ja ravikset taasen eivät siedä tavisten puhtoisuutta ja siilitukkia. Rasvisten kovin jatkä on Wade "Cry Baby" Walker, joka ihastuu tavisten kauneimpaan likkaan Allison Vernon-Williamsiin. Allison myös pikkuisen kiinnostuu Cry Babysta ja kun Cry Baby kutsuu Allisonin rasvisten Jukeboxi-Jamboreehen, saa Allison anella lupaa isoäidiltään. Hän ei mielellään päästä tyttöä lähtemään, mutta Allison hyppää silti Cry Babyn prätkän kyytiin. Muut tavikset kauhistelevat tätä ja varsinkin Allisonin ihastus Baldwin, katsoo Cry Babya halveksuen. Jukeboxi-Jamboreessa Allison tapaa Cry Babyn porukan, jotka ottaa mimmin siipiensä suojaan. Cry Babyn sisar Pepper on tuhdissa kunnossa odottaessaan lasta, pari mukulaa hänellä valmiiksi jo onkin. Vahvasti meikattu Wanda saa miesten päät kääntymään, Mona "Teilaajalla" on kasvot vääristyneet ja porukan toinen mies Milton on vain täysin aivoton. Cry Baby ja Pepper ovat orpoja, heidän vanhemmat tapettiin sähkötuoliin. NIinpä he elävät Ramona-tätinsä ja Belvedere- setänsä kanssa, joista jokainen rasvis pitää. Jamboreessa pidetän hauskaa, tanssitaan ja lauletaan ja lopulta kuherrellaan. Allison ja Cry Baby rakastuvat salamanlailla toisiinsa ja muhinoivat puistossa, kertoen onnettomina toisilleen olevansa orpoja.

Cry Babyn jengi: Milton, Teilaaja, Cry Baby, Pepper ja Wanda

Samaan aikan tavikset, Baldwin etunenässä, järjestävät jättimäisen tappelun, mistä syntyy sekasorto. Rasvikset viedään tästä syystä oikeuteen, jossa kaikki armahdetaan, paitsi Pepperin lapset ja Cry Baby. Lapset sijoitetaan orpokotiin ja Cry Baby pidetään syyllisenä joukkojen kiihottamista kohtaan. Juuri ennen kun Cry Baby heitetään vankilaan, rasvisten isoin hutsu kuuluttaa lehdistölle olevansa Cry Babylle raskaana. Tämän Allison kuulee vasta aamulla radiosta, ensin itkeyttyään ilalla monta tuntia kyyneleitään juoden. Cry Baby itkee itsekin yhden kyynelee joka päivä vanhemmilleen. Vankilassa hän tatuoi itselleen ikuisen kyyneleen Allisonin muistolle. Sieltä hän myös yrittää karata huonoin menestyksin, vaikka Teilaaja ja Milton yrittävätkin olla avuksi.  Pepper, Ramona ja Belveder päästävät lapset vapaaksi orpokodista aseella uhaten.

Baldwin on letkajenkannut kaupungin läpi Allisonin luokse, pyytäen tätä laulamaan paikallisen teemapuiston avajaisissa. Allison tulee mukaan innolla, mutta itse puistossa hänelläkin alkaa mennä Baldwiniin hermot. Belveder-setä kaappaa Allisonin lavalta ja heittää ehdot; tuletko auttamaan Cry Babyn vapaaksi. Baldwin koittaa vielä vedota Allisoniin; mentäisiin yhdessä naimisiin ja muutetaisiin esikaupunkialueelle. Isoäiti kuitenkin pyytää Allisonia seuraamaan omaa sydäntään ja niin lähdetään laulamaan Cry Babya vapaaksi vankilasta. Herra tuomari armahtaakin Cry Baby, ekä hänen fiftarilettiään ehditä leikata siiliksi. Vihainen Baldwinkertoo koko kaupungin läsnäollessa, että se oli hänen isänsä, joka istutti Walkerien isän sähkötuoliin. Ja he vielä nauravat tälle jutulle joka joulu! Cry Baby pistää haasteen. Pelataan pelkuria, eikä vain istuta auton ratissa, vaan ollaan auton katolla. Baldwin ei voi haasteesta kieltäytyä ja niin kaksi autoa kilpailee sitä, kumpi uskaltaa ajaa pahemmin toista päin. Näkeehän sen heti, että jos Belveder-setä on ratissa, niin rasvikset eivät ainakaan luovuta. Takapenkillä Pepper vielä jopa synnyttää Cry Babyn laulaessa kataolla. Tavikset kääntyävt viime hetkellä Allisonin isäidin ollessa takapenkillä ja hehän ajavat tietty kanalaan. Oikein osuvasti vielä Allison lentää kaverinsa moottoripyörän selästä suoraan Cry Babyn syliin. Vielä ennen kameran sammuttua jokainen tirauttaa muutaman kyyneleen.

Allison pelastamassa Cry Babya

Alun määritelmäni mukaan Cry Baby on aika perus musikaali, sillä laulut ovat isossa roolissa, isoimmassa kuin looginen juoni. Paljon soi taustalla hyvää fiftarimusiikkia ja ainakin kolme lauluista esitetään sellaisilla hetkillä, että joku ihan konkreettisesti esittää niitä yleisölle. Musikaalimainen laulut kesken tapahtumien porukassa ja yllättävät koreokrafiat alkaa vasta noin puolivälissä elokuvaa. Leffa ei myöskään ole kovin pitkä, musikaaliksi Cry Baby on yllättävän lyhyt, alle 90 min. Leffan lauluista tykkään eniten King Cry Baby kappaleesta, jota vedetään Jukebox Jamboreessa, sekä Mr. Sandman renkutuksesta, jota esitetään teemapuistossa. Myös Cry Babyn vankilalaulu, sekä vapauttamislaulu ovat ihan toimivia. Laulut eivät ole mitään ikivihreitä, joita leffan jälkeen moni kuuntelisi, mutta itse tykkään sen verran, että soundtrack löytyy hyllystä. Olin myös vähän yllättynyt, kun tajusin että näyttelijäthän eivät laula tässä elokuavssa itse. James Intveld esittää Cry Babyn laulut, vaikka aluksi luulin Johnny Deppin lulavan ne itse. Jamesilla on nimittäin sellainen ääni, että ihan hyvin voisi kuvitella sitä Johnnyn lauluääneksi.

King Cry Baby

Itse musikaalius ei tee tästä minusta hyvää elokuvaa, vaan enemminkin tämä fiftarihenkisyys ja aihe nuorista kapinallisista, jotka ovat loppujen lopuksi aika kilttejä. Taviksethan tässä ovat pahempia, he ovat ilman kunnon syytä tappaneet Walkerien isän. Rasvikset näyttää, että millaista voi olla kun on oma itsensä, ja taas tavikset peittoaa kaiken pyhyyden alle heidän ilkeyden, rasismin ja vihan. Wandan porukat esim. hankkii ruotsalalaisen maitotyön heille vaihtoon ja halauvat lähettää Wandan pois, ilman että kertoo tätä edes etukäteen tytölle. Allisonin isoäiti vielä vanhoilla päivillä osaa muuttaa arvojaan, mutta Baldwinin kaltainen roikale ei selvästi ajattele muuta kuin itseään. Rasviksissa pidän erityisesti siitä, kuinka he ovat oman itsensä herroja ja sinut itsensä kanssa. Varsinkin Ramona-täti on jopa hervoton näky ja niin selvästi ylpeä jokaisesta kasvatistaan, asiat sanotaan lapsille niin kuin ne on. Teilaaja on kanssa mieletön hahmo, sillä hän tiedostaa ruman naamansa, mutta toteaa vain että siinä on luonnetta. Muutenkin tämä rasvisten alue värikkäine persoonineen on se, mikä leffasta tekee kivaa katsottavaa ja mieleeni on erityisesti jäänyt kuva, jossa nainen ui järvellä polttaen samalla tupakkia keltainen uimalakki päässä. Tämä jos mikä on suurinta itsevarmuutta! Komedia syntyy juuri tälläisistä hahmoista, sekä tavisten imelyydestä kaikkeen kiltteyteen ja pehmoiseen. Teemapuiston avajaisissakin lauletaan nukkumatista ja pojat on siinä kyllä niin ällöttävän imeliä, että ei voi kuin hymyillä. 

Disney Klassikot 46: Aivan Villit

Vaikka olen kovan luokan Disneyfani, niin Aivan Villit elokuva meni minulta aikanaan jotenkin ohi. Sen animaatio ei ollut mitenkään Disneymäistä, enkä kyllä muista että tätä olisi mainostettu samalla tavalla yhtä isosti, kuin muita Disneyelokuvia aikoinaan. Mutta eihän tämä edes ole oikeasti Disneyn elokuva, ainoastaan Disneyn julakisema. Siksi en ymmärrä mitä tämä tekee klassikkolistalla? Dreamworksin Madagascar elokuva ilmestyi muistaakseni vuotta aiemmin ja siitä taasen tykkäsin kovasti. Vaikka nyt kun Aivan Villit katsoin, niin huomaan,että Madagascarissa on paljon käykäsempi animaatio.

Aivan Villit mainosjuliste

Aivan Villit kertoo Simson leijonasta, jolla on poika Roni. Simson on eläintarhan karju ja hänen poikansa nössykkä, joka ei osaa edes karjua. Kerran iltasella Simson kavereineen on eläinten curling- matsissa, jota Roni tulee kamujen painostamana häiritsemään. Isä on hyvin vihainen, joten Roni karkaa eläintarhasta. Hän menee ulkopuolelle konttiin, joka vie hänet Afrikkaan, sinne mistä isäkin on kotoisin. Isä tosin on valehdellut Ronille ja kaikille ystävilleen kokoajan, hän on syntyjään sirkusleijona ja keksinyt kaikki villit tarinat päästään.

Roni tätyyy kuitenkin pelastaa ja vastoin Simsonin tahtoaa seuraan lykkäytyy Simsonin paras ystävä Veeti orava, Veetin ihastus Pirkko kirahvi, Late käärme ja eläintarhan maskotti Niilo koala. Sekalainen seurakunta kävelee kaupungin kaduilla ja putkisoissa ja lopulta he löytvät vapaudenpatsaan. Sieltä se saavat kaapattua pienen laivan, jolla pääsevät Ronin perään. Afrikassa eläimiä pelastetaan tulivuoren purkaukselta, mutta Roni karkaa sinne silti ja Simsonin poppoo lähtee etsintäretkelle. Siellä Simsonin totuus paljastuu muille ja porukka hajoaa. Ilkeät Gnut elukat ovat valloittaneet paikat ja he haluvat päästä ravintoketjun huipulle leijonien yläpuolelle. Pääjohtaja Gnu pitää omana jumalanaan koala pehmokarhua, joten kun he näkevät Niilon, hänestä tulee heidän jumalansa. Pienen juonen avulla kaikki saadaan turvaan ja pääjohtaja Gnu saa lievästi sanottuna kenkää hommastaan. Gnut tulevat eläintemme kavereiksi ja lähtevt samalla lautalla millä tulivatkin, pois saarelta.

Elukat kaupunglla

Aivan Villit on ihan katsottava tekele, mutta siinä on jo lähtökohtaisesti käsikirjoituksessa ongelmia. Itse juoni alkaa vasta puolivälissä elokuvaa, kun gnulauma paljastuu pahikseksi. Kaikki sitä ennen on Ronin etsintää päämäärättömästi ja kyllä se on ihan hauskaa, mutta turhaa  elokuvassa, kun juoni ei pääse liikkumaan eteenpäin. Se, että pääosassa on leijonia, tuo auttamatta mieleen Disnen Leijonakuninkaan ja sen musikaalista nähdään jopa mainoskyltti eläinten keskustassa kulkiessa. Leijonakuningas viittaus on myös siinä, kun Simson on pääpahisgnun kanssa kallionkielekkeellä roikkumassa. Viittaus on liiankin selvä Mufasan ja Scarin kohtaamiseen. Näin huono elokuva ei edes antsaitsisi viittauksia niin klassiseen  kohtaukseen (ja näin sanon minä, joka ei edes pidä  Leijonakuninkaasta).

Leffan juoni on tosiaankin höttöä, eikä hahmot pidä mielenkiintoa yllä. Käärmettä en edes muistanut ja Niilo koala koitti olla sarkastinen joka asiassa. Minä joka en ymmärrä sarkasmia, en saanut hahmosta mitään irti. Oravan ihastus kirahviin oli aika söpöä, mutta nähty jo. Vaikka Madagascarin katsomisesta on vuosia, niin kyllähän siinä Marty kirahvi ihastui siihen virtahepoon. Simsonilla ja Ronilla on klassinen isä-poika suhde. Poika ihailee isäänsä, kunnes kakki paljastuu valheeksi ja isä tekee kaiken pelastaakseen poikasa. Ei erityisen mielikuvitukselista. Kaiken päälle kun juoni laahaa, alku on pitkäveteinen ja musiikista en muista mitään, niin Madagascar vetää Aivan Villit ihan 6-0. Madagacarin animaatio on kyllä heikompaa, mutta siinä huumori ja varsinkin sivuhahmot saavat naurattamaan. Aivan Villeille annan plussaa kehittyneestä animaatiosta ja nimekkäästä ääninäyttelystä (päägnuuna Star Trekin William Shatner, tosin sekin ääni madallettuna).

Saariston Lapsille Tapahtuu

Astrid Lindgrenin Saariston Lapset kirjoitettiin ensin televisioon ja siitä vasta kirjaksi. Televisiosarja sai neljä elokuvaa, josta Saariston Lapsille Tapahtuu on kolmas elokuva. Leffan nimi ei kerro paljoa mitään, osuvampi on alkuperäisnimi Sjorven och Mysak, vapaastisuomennettuna Pampula ja Mysak. Tämä on itselleni ensimmäinen Saarston Lapset juttu, minkä näin ja kuulin. Katsoin esin Saariston Lapsille Tapahtuu, sitten Saariston Lasten Suuri Seikkailu elokuvat, ne kun olivat meillä nauhalla samalla videokasetilla. Myöhemmin hyllystä löysin myös Saariston Lapset ja Hylje, sekä perään nauhoitetun Saariston Lapset ja NInni. Vasta elokuvien jälkeen bongasin kirjan siskoni hyllystä ja tutustuin siihen, mikä on ollut näiden tarinoiden lähtöasetelma. FST:kanavalta olen Saariston Lapset televisiosarjaakin osia katsonut ja harkitsen, että koko sarjan ostaisin itselleni. Hassua muuten, että elokuvat on myynnissä suomessa dvdllä, mutta vain suomi- ja ruotsi ääniraidalla. Suomenkielistä tekstiä ei saa kuin elokuvan Saariston Lapset ja Hylje blu-raylle. Tämä on syy, miksi jouduin katsomaan Saariston Lapsille Tapahtuu elokuvan dubattuna, mikä kuulosti karsealta, kun on tottunut alkuperäiseen ruotsalaiseen ääniraitan. Oma ruotsini vain on niin kehnoa, että ruotsitekstitys ei auta. Onneksi porukoilla on nämä vanhat videot tallessa, jotka on aikoinaan 90-luvulla nauhoitettu Yleltä ja ne täytyy kyllä polttaa itelle omiksi koipioiksi.

Pampula ja Mysak elokuvajuliste

Itse elokuvaan; Saariston Lapset sijoittuu Ruotsin eteläsaaristoon Saltkråkaniin, Suolavarikseen. Siellä elävät Melkerien perhe isä Melkersson, kaunis Malin, Johan ja Niklas, eläinrakas Pelle, Malinin sulhanen Peter sekä heidän tyttönsä pikku Ninni. Johan ja Niklas eivät tässä elokuavssa esiinny, ja seuraavassa he eivät myöskään ole mukana. Naapureissa heillä asuvat Grankvistin Nisse ja Marta, heidän tyttönsä Teddy ja Freddy sekä saaren valtias Pampula. Teddy ja Freddy eivät ole tässä elokuvassa myöskään, ehkä he ovat Johanin ja Niklaksen kanssa Tukholmassa. Stina tyttönenkin Saltkråkanilla asuu kesäisin isoisänsä kanssa. Antagonistina on höperö metsästäjäukko Vesterman, joka on ahne eikä pidä lapsista. Vaikka Vesterman on aikaisemissa elokuvissa ja sarjassa ollut ääriketku mies, niin tässä hän on hyvin lievsti pahiksena, jos jollekkin hahmolle täytyy nyt pahiksen hattua laittaa päähän.

Leikkipäivä alkaa

Saaristossa eletään rauhaisaa elämää, lapset leikkivät keskeään ja Melker nauttii täysin rinnoin kesästä heidän huvilassaan Nikkarilassa. Yhdellä aamupalalla kun Melker kertoo Pampulalle ja Stinalle mistä sai rannekellonsa lahjaksi, Malin kertoo hänen parhaasta lahjastaan. Melker antoi kerran Malinille leikkipäivän lahjaksi ja siitähän Pelle innostuu. Isä lupaa, että tänän pidetän leikkipäivä ja niin porukalla lähdetään Kuolleeseen Lahteen veneellä. Melker, Peter, Malin, Ninni, Nisse, Pelle, Stina ja Pampula ja tietysti Pampulan uskollinen koira Laivuri pitävät elokuvanmittaisen merirosvoleikin, jossa nähdään kaunista kesäkuvausta. Elokuvan alkuperäisessä nimessa jo Mysak mainitaan ja Mysak siis on maalattu kivi, joka on leikissä heidän jahtaamansa jalokivi. Porukka jakatuu kahtia, Melkerit ovat Haukkoja ja heidän päämajansa on vanha satama-aitta, kun muut ovat Haita ja elävät laivassa. Yksinoikeutetusti Haiden johtaja on Pampula, joka käskee ja määräilee ja tekee oikeat päätökset. Yksi päätöksistä on heittää Peter yli laivan, kun hän innostuu Malinia pussailemaan. Haukkojen pomona on tietysti Melker, jolla on ainoata auktoriteettiä ja karismaa olla Pampulaa vastaan. Hän jättä hienon kellonsa aittan ja keksii kaikenlaisia kepposia, että saa Mysak omalle puolelle. Elokuvan kohokohta on yhtä leikkimistä, mutta sitä on äärimmäisen nautinnollista seurata. Aikuiset heittäytyvät leikkiin mukaan yhtä ansaitusti kuin lapset. Eikä Vestermania ole unohdettu, hän on tervaamassa laituria kun Ninni keksii hänet hepakseen.

Merirosvo Malin

Mysak vaihtaa omistajaa ja piiloa usein. Ninni toteaa itsensä suloiseksi, Stina jää lavan pärssikoriin jumiin, Laivuri varastaa Mysakin, Ninni kastelee koko porukan ja lähes kaikki uivat kertaalleen meressä vaatteet päällä. Leikki kuitenkin väsyttää ja sadekkin yllättää, joten sen loppumista odotellaan venevajassa. Siellä Melker ehdottaa irvistämiskilpalua, jonka voittajaksi kruunataan Malin. Melkerin kello kuitenkin on hukassa ja Pelleä harmittaa. Hän on ihan varma, että jätti kellon venevajaan. Onkohan Vesterman vienyt sen? Takaisn kotona Nikkarilassa aikuiset savustaa silakkaa, kun Pelle, Stina ja Pampula ovat livahtaneet Vestermanin kotiin. He ovat varmoja, että Vesterman on kellon siepannut. He löytävät kellon, mutta Nikkarilan tuvassa seviää, että eihän se ole Melkkerin. Vesterman on tästä hyvin vihainen, lapset varastamassa hänen kellonsa ja häntä vielä haukutaan varkaaksi. Kaiken kukkuraksi Ninni on kadonnut. Ninni onkin ollut tarkka salapoliisi, hän on kiivennyt puuhun harakan pesään ja sieltähän Melkerin kello löytyy. Vesterman jää iltakahville Nikkarilaan ja vaikka hän kiven kovaa väittää, ettei ole lapsena ikinä leikkinyt, hän muistaakin yhden leikin. Siinä ei tosin ole mitään järjen hiventäkän, mutta pääasia että kaikille nauru maittaa.

Pampula kastelee Pellen

Saariston Lapsille Tapahtuu elokuva on aivan ideaali lastenelokuva. Siinä ei ole mitään yliluonnolista, ei hääviä juonta tai mitään suurta toimintaa. Yksinkertaisesti siinä kuvataan ystäviä ja perheitä, jotka leikkii ja ainakin minun nostalgiankaipuuni kaipaa lapsuudesta juuri tuollasta viatonta leikkimistä. Ehkä jos lähipiirissä olisi lapsia, siihen leikin tunnelmaan pääsisin jotenkin takaisin. Maisemat saaristossa ovat upeat ja niin äärimmäisen kesäiset.  Hahmot ovat kaikki kavereita keskenään ja tietynlaista ystävienvälistä naljailua on luvassa, aivan kuin oikeassakin elämässä kavereilla on. Saariston Lasten suurin vahvuus on tämä hahmojen rakkaus luontoon ja saarstolaiselämän. Näkyy valkokankaasta ulos, kuinka he viishtyvät noin kuin elävät. Kaikki tämä meri, saarsto, laiva ja jokainen sijainti huokuu niin syvää rakkautta ja visuaaista kauneutta, että tekisi vaan itse mieli olla mukana menossa.

Haiden paikka, Alberttiina laiva

 En ole itse asunut saarstossa, en edes meren äärellä. Silloin kun joskus kävin Hailuodossa, otin aina Saariston Lapset kirjan mukaani. Mikä on sen ihanampaa lukea näistä tapahtumista, kuin meren äärellä. Vaikka Saariston Lapsille Tapahtuu tarinaa ei kirjassa ole mukana, se on hyvin samanhenkinen, mitä kirja ja alkuperinen tv-sarja. Johan, Niklas, Teddy ja Freddy ei muutenkaan ole suosikkihahmojani, joten heidän puuttuminen ei lainkaan haittaa. Muutenkin ensikatsojalle mukana on niin paljon hahmoja, että hyvä vain että heidät jätettiin pois. On mukavaan, että leikeissä ei ole pelkät lapset, vaan Malin, Nisse, Peter ja tietysti Melker ovat mukana menossa niin vahvasti. Ainakin Melker on niin vahvasti mieleltään vielä lapsi, ettei Saariston Lapset olisi mitään ilman Melkkeriä. Kyllähän meistä jokainen muistaa lapsena, sen mukavan naapurin/sukulaissedän, jota oli aina hauska nähdä kun se vähsen nälvii ja on niin hassu. Sellainen juuri on Melker Melkkersson.

Ilta Nikkarilassa, Pelle, Melker, Pampula ja Stina

Muista hahmoista vielä sananen. Pampulan isä Nisse on ihan mukva, eikä ihan niin höpsähtänyt kuin Meker. Siksi hän on varmaan reissun aikuisin jäsen. Lähes parikymppinen Malin on umpirakastunut mieheensä Peteriin ja hoivaa pikku Ninniä vielä äidillisellä otteella. Hän onkin porukan pikkuäiti, vaikkei aina pidäkkään siitä. Peter on alunperin kaupunkilaispoika, mutta on ystävystynyt jo kaikkien kanssa, joten ihan hyvin hän joutu Pampulan ja Stinan vangitksi. Pelle on Melkerssonien nuorin ja aika herkkä poika. Pampula ja Stina usein kilpailevat Pellen huomiosta. Tiettyyn pisteeseen asti Pelle jaksaa heitä, aina ei. Ninnin enon roolin Pelle on ottanut itselleen vakavasti. Stina on Pampulaa muutaman vuoden nuorempi ja apinoi aluksi Pampulaa kaikesta. Nyt apinoimine on muuttunut enemmän ihailuksi ja hän haluaa usein tehdä samaa kuin Pampula. Edellisistä elokuvista Stina on varmasti kasvanut eniten. MItes sitten Pampula? Hän on itseoikeutettu Saltkråkanin valtias, uskollisen Laivurin kanssa. Kun Pampula päättää jotain, se kanssa tehdään ja hänen auktoriteettinsä on valtava. Pampula on sellainen lapsi, että hänestä ei voi kun tykätä. Ja jos ei tykkää, kuten vaikka Vesterman, niin Pampula kyllä näyttää hänelle. Pampulan kanssa ei kannata olla eri mieltä. Edellisessä elokuassa esitetty pikku Ninni on kasvanut noin 4-vuotaaksi söpöliiniksi, jota ei voi kuin kehua. Miten luonteva hän kameran edessä osaa olla ja on  niin suloinen lapsi (tämä on harvinaista minun sanomanani, kun en ole lapsi-ihmisiä). Ninni osaa olla nokkela ja suloinen ja on kyllä aika Haukka merirosvoksi. Alkoi oikein tehdä mieli katsoa Saariston Lasten Suuri Seikkailu, jossa Pelle, Pampula, Stina ja NInni ovat neljästään pääosissa omassa meriseikkailussa. Siinä elokuvassa NInni oikein loistaa. 

Kielletty Hedelmä

Dome Karukosken Kielletty Hedelmä tuli leffateattereihin kevällä 2009. Kävimme sen siskoni kanssa katsomassa, sillä pitkästä aikaa Suomessa ylipäätänsä on tehty nuorten elokuva. Tuohon aikaan Olavi Uusivirta fanina tietysti kiinnosti hänen roolinsa ja Amanda Pilke on  tuttu Helmiä ja Sikoja elokuvasta. Dome itsessään vakuutti minut ohjaajana Tyttö Sinä Olet Tähdellä, joten minulla oli elokuvasta suuria odotuksia, vaikka tiesin, että leffan vanhoillislestadiolaisuus aiheena saattaakin osua tuntesiini.

Kielletyn Hedelmän mainosjuliste

Vanhoillislestadiolaisyhteisöjä elää Pohjois-Pohjanmaala Oulun kuppeessa, pääosin Limingassa ja Oulunsalossa. Tarina sijoittuu tälle alueelle, jossa ystävykset Raakkel ja Maria asuvat. Molemmat tulevat suurista perheistä ja vanhoillislestadiolaisuus on heille ollut syntymästä asti läsnä. Eräs Marian siskoista on eronnut yhteisöstä ja asuu lesbona Helsingissä. Mariaa houkutta päästä maailmalle katsomaan ja kokemaan heille kiellettyjä asioita (mm. tanssiminen, meikkaaminen, seksi, alkoholi, televisio). Maria karkaa kotoa ja Raakelia pyydetääna avuksi. Marian parhaana ystävänä jos Raakkel menisi myös Helsinkiin, toimisi Marian suojelusenkelinä ja johdattaisi hänet lopulta kotiin. Raakel suostuu vähän vastahakoisesti ideaan, mutta lähtee kuitenkin. Hän muuttaa Marian vuokraasuntoon ja molemmat ovat töissä lakanatetaalla. Maria halua maistella alkoholia, Raakkel ei ideasta innostu. Maria haluaa käydä baarissa, Raakkel katsoo halveksuen kun muut tanssii. Maria käy tapaamassa Eeva siskoa, juo hänen luonan siideriä ja päätyy tämän kanssa kotibileisiin, jossa saa ensimmäisen teinipusunsa. Raakel on tästä jo lähes tyrmistynyt, hän kun käy kiltisti seuroissa. Yksi päivä Raakkel etsii Mariaa ja löytääkin yllättäen itsesä paikallisesta elokuvateatterista. Raakkel on myyty, leffa (mikä onkaan) selvästi koskettaa häntä. Pari riviä taaempana paikallinen Toni pistää Raakkeliin silmänsä ja pikkuhiljaa he tutustvat. Tonin kaveri Jussi on usein myös paikalla ja hän iskee sitten silmänsä Mariaan. Tonin isossa asunnossa Maria koettelee rajojaan Jussin kanssa, kun Raakel alkaa huhuilemaan. Nyt mennään sillä rajoilla, että palataanko kottiin.

Raakkelista Maria on mennyt aika pitkälle. Hän käyttää meikkiä, sisko varastaa hälle mekon ja siideriä juodaan useamminkin. Pohjanmaalta saapuvat lestadiolaisyhteisön pohatat, jotka  koittaa hakea tyttöjä kottiin. Maria ja Raakkel haluavat jäädä. He eivät koe, että holhous heitä auttaisi. Joskus kuitenkin mennään liian pitkälle. Maria vie Raakkelin paikalliseen yökerhoon ja he päätyvät bisnesmiesten pöytään, jotka ottavat tytöt teinihuorikseen. Raakkel katsoo vierestä, eikä tee mitään. Hän kuitenkin auttaa Marian pakoon, kun tilanne menee tukalaksi. Kotona huomatan, että lompakot ja arvoesineet jäi ukkoloille, joten lähdetään äkkiä livohkaan. Eevan luona on liian kireä tunnelma, joten Toni ja Jussi majoittavat tytöt. Yöllä Mariaa kuitenkin kutsuu houkutus, sillä hän haluaa päästä neitsyydestä eroon ja Jussi on siihen sopiva. Kesken aktin syvä ahdistus kuitenki iskee ja Marian täytyy lopetta. Vaikka Raakkel luulee, että saa Marian rauhoittumaan, niin paine hänen sisällä kasvaa ja Marian täytyy tehdä jotain repäisevää. Hän ajaa Tonin autolla puuhun ja joutuu sairaalaan. Kunnossa ollaan, pieni shokki ja mustelma vain. Nyt on aika lähtä kotiin. Sitä ennen Raakkel paljastaa itsensä Tonille. Hän on vanhoillislestadiolainen, jolla on tietyt arvot, hän on varjo ja ei kukaan. Toni ei tätä usko. Jokainen on jotakin, edes ihminen. Raakkel huomaa etääntyvänsä Mariasta ja lähentyvänsä Tonin kanssa. Ennen pohjoseen lähtöä Raakkel uskaltaa olla Tonin kanssa, kunhan risti otetaan pois kaulasta ja rintsikat pidetään yllä.

Hienostoyökerhon vessassa

Raakkel ja Maria liftaavat suviseuroille, jossa nämä kohtaava perheesä. Raakkel kokee siellä olonsa levolliseksi, kun taas Maria rukkoillee syntejään anteeksi raivolla. Kotona kaikki tuntuu muuttuvan. Maria menee nuorena naimisiin paikallisen pojan kanssa ja Raakkel vanhasta tottumuksesta tapailee häneen ihastunutta Johannesta. Marian häiden jälkeen Raakkel vie Johanneksen heinälatoon, jossa tahtoisi olla tämän kanssa, mutta kunnollinen Johannes ei pysty. Hän mieluummin rukoilee ja runkkaa, kuin harrastaa esiaviollista seksiä. Se on viimeinen piikki Raakkelille. Hän alkaa yhteisön läsnäollessa uhmaamaan rajoja meikkaamalla ja kuuntelemalla musiikkia tiskatessa. Ei auta kuin lähteä kotoa pois ja löytää sitä kautta oma rauha.

Kielletty Hedelmä oli kyllä tuolloin lähes täysi-ikäiseä ihan vaikuttava elokuva, sillä olin samanikäinen kuin pääosatytöt. Suurimpana erona on se, ettei itsellä ole ollut uskonnollista yhteisöä ympärillä, joten rajojakaan ei ole paljoa annettu. Pystyin kuitenkin samaistumaan siihen jännityksenja ensihuuman hetkeen, ajatuksesta vaikka alkoholin suhteen. Kuinka jännää se silloin oli. Olin aluksi jopa vähän hämmentynyt, sillä kun puhuttiin, että tytöt lähtee katsoman maailma, niin olisin ajatellut heidän menevän lähimpään isoon kaupunkiin eli Ouluun, eikä ihan Helsinkiin asti. Ja miksi ne muuten meni Hesaan bussilla, junalla oisi päässyt paljon nopeampaa? Helsingin tapahtumat ovat aika päämäärättömiä ja suht pitkälti kohtauksia kohtausten perään. Siinä mielessä elokuva ei ole kovin kronologinen kasvutarina. Maria varsinkin välillä haluaa kokea liikaakin kerralla ja toisella hetkellä kokee tekevänsä väärin. Raakkel on tasaisempi, eikä edes ehkä tiedosta omia tekojaan niin voimakkaasti. Molemmat hahmot ovat silti aitoja ja myönnän rehellisesti, että leffan loppu yllätti minut. En osannut kuvitella, kuinka Helsingin matka noin paljon muuttaa Raakelia. Haluaisin ajatella, että kun hän lopssa palaa Helsinkiin, niin hän kohtaa Tonin uudestaan. Pidän kovasti molemmista hahmoista, he ovat aitoja ja heidän ystävyytensä on juurikin sellaista lapsuudenystävyyttä, joka yleensä luonnollisesti katkeaa tai erkantuu jotekin tuohon ikään päästyä. Onko Raakkelilla ja Marialla muuta yhteistä, kuin yhteisö ja lapsuudenkokemukset?

Raakel ja Maria ennen matkaa

Olen asunut itse suht lähellä näitä alueita, missä vanhoillislestadiolaisuutta harrastetaan. Omassa lähipiirissäni heitä ei ole, johtuen varmaan siitä, että olen liiankin liberaali ja suvaitsevainen kaikkia ihmisiä kohtaan. Siksi elokuvassa tuntuu ahistavalta nähdä tämä lessuyhteisö, jota papit ja johtajat pitää kurissa. Jos vähänkin ajattelee miehiä tai naisia sillai, niin täytyy mennä heti siitä tuommosille ukkoloille puhumaan, apua! Muutenkin ajatus suurperheestä, jossa on yli 10 lasta on minulle hyvin vieras. Varmasti siellä on joo lähimmäisenrakkautta, mutta miten oma tila, itseksi kasvaminen, omat harrastukset ja omat jutut voi noin tiiviissä yhteydessä muodostaa? Omaa ääntä kuuluviin, löytää sitä omaa identiteettiä? Myös ihmettelen sitä, millä vanhoillislestadiolaiset oikeasti perustelevat esim tv:n käyttökieltoa, kun internettiä he kuulemma saavat käyttää? Myös näitä tarinoita olen kuullut, että lessuperhe hankkii sen telkkarin ja antenni katolle, mutta antenin päälle rakennetaan joku suojakoppi, ettei vaan muut yhteisön jäsenet saa tetää että heillä on sellainen. Eikös tuo ole ihan itsepetosta! Myös pakkoavioliitto, perheväkivalta ja naistenpito lastentekokoneena on minusta aika karmeita ajatuksia, mitä vanhoillislessuista tulee mieleen. Nämä ovat tietty vain omia ennakokäsitykisäni, joihin elokuvassa ei viitata. Minusta se onki hyvä asia, että heihin elokuvassa suhtaudutaan hyvin neutristi, ei tuomita ja syyllistetä. Sen saa katsoja tehdä. Yhden plussan haluan vielä mainita puvustuksesta, nämä leffan tytöt on oikeasti puettu juuri sillä tavalla miten tuollapäin lessut pukeutuvat. Hyvin kerroksittai on päällä leggingsit, toppi, mekko ja takki.

Olavi Uusivirta näyttelee Johannesta, poikaa joka kotona on ihastunut Raakeliin

Mielenkiintoisinta itseasiassa elokuvassa onkin se, miten Maria ja Raakel kokevat oman ympäristönsä pohjanamaalla. Sijoitan leffan ajatukssani Liminkaan, sillä parissa kohtauksessa ollaan uimassa Kempeleen Kalliomontulla ja jos tämä sijoittuisi Oulunsaloon, ne kyllä uisi Papinjärvellä. Helsingin kokemukset ovat enemmänkin se sivuseikka, joka johtaa ja muokkaa heidät ennen kotiin pääsyä. Leffan alku ja loppu ovat nimittäin ne kohdat, jolloin tarina pysyy eniten kassassa. Kielletty Hedelmä leffan kannessa mainostetaa elokuvaa Suomen Fuckin Åmalina. Minusta vertaus on aika osuva. Vaikka tarinoissa ei ole mitään yhtäläisyyttä, niin leffojen tyttöjen identiteetin kasvu, sekä molemmissa katsojan kokeva ahdistava tunnelma tyttöjen lähtökohdista, ovat samantyyppiset.

V2 Jäätynyt Enkeli

V2 aikaan pääsin jo katsomaan elokuvan leffateatteriin ja sitä odotinkin paljon. Jo trailerin perusteella kun näin Jasper Pääkkösen mustassa peruukissa hevimiehnä, olin aivan myyty. Kävimme katomassa elokuvan ennakonytöksenä ja ai että meikä diggasi. Samana päivänä tai kyseisenä viikonloppuan ostin leffan soundtracin heti omakseni ja luukutin sitä koko kevään. Kyseisen levyn kautta löysin elmäni Turmion Kätilöt, jotka auttoivat hyvinkin paljon nuina aikoina. Kuten myös tämä elokuva, sen musta huumori oli juuri sitä, mitä kaipasin juuri tuon ajan angstiseen teini-ikääni. V2 nousi suoraan parhaitten elokuvieni listalle ja on siellä kanssa pysynyt kaikki nämä vuodet.

V2 Jäätynyt Enkeli promojuliste

Jussi Vares istuu tapansa mukaan Uudessa Apteekissa Luusalmen kanssa, kun saa puhelun vanhalta koulukaverilta Jakke Tienviereltä Porista. Jakkea syytetään Mirjami Sinervo nimisen naisen murhasta ja Vareksen täytyii nyt tulla Poriin ja hommata tämän käytettyjen autojen kauppiaan maine takaisin. Jakke ei oe ihan puhdas pulmunen ja tämän firman myyntipäällikkö Pusenius on istunut usein linnassa, eikä todellakaan ole mikään penaalin terävin kynä. Vares alkaa tutkia juttua: hän tapaa toimittaja Jalkaisen ja saa kuulla Porin kultapossukerhosta Käppärän pojista, johon kuuluu pankinjhtaja Kaitanen, poliisi Saastamoinen, rakenusurakoitsija Hellman ja politiikko Urjala. Vares haastattelee myös Mirjamin seinänaapuria Kulervo "Kulli" Visuria, Mirjamin kaveria Lilaa ja ex-poikaystävää hevilaulajaa Dante Helliä, joka on Hellmannin poika. Yhtenä päivänä Jakke ottaa Vareksen mukaan pankkiin, mistä hän lunastaa rahaa vähän epämääräisellä vakuudella. Tämän johdosta pankinjohtaja Kaitainen ampuu aivonsa seinätaululle ja Jakke antaa Varekselle kenkää. Illalla sitten Jakke ammutaan ja Vares pahoinpidellään. Porin poliisi Saastamoinen on varma, että Vares on Jaken murhan takana, eikä piittaa paskaakaan tästä. Onneksi Jussiin poliisikaveri Hautamäki Turusta saa Vareksen pois liristä. Vares haastatteee uudelleen kaikkia Mirjamin tuttuja ja Lilalta lopulta totuus selviääkin. Fat Cats porukka eli Porin kultapossukerho on kerran "metsästysretken" päätteeksi kutsuneet mökilleen naisia seuralaispalvelun kautta ja kännipäissän herkkäitkuinen Kaitainen oli kuristanut yhden tytöistä. Jonkun neropatin idea oli ottaa dvd kamera mukaan ja koko tragedia on tallentunut videolle. Mirjami oli varastanut dvdn ja pistänyt uuden tilalle ukkojen saunoessa ja käyttnyt Jakkea turvakilpenään Kaitaisen kiristyksessä. Heidän oli tarkoitus yhdessä Lilan kanssa lähteä pois maasta, kun olisivat saaneet rahat.

Miauuuu!

Kaiken Vareksen tutkimusten lomassa taparikollinen Veikko eli Veko Hopea on saapunut suomeen Tukholman linnareissulta. Veko on kunnon palkkamurhaaja, joka ei armoa anna. Lidemannin veljekset hän oli ihan valmis polttamaan besa-asmena pihalla ja kun käsky kävi, niin hän ampui myös kaverinsa Puseniuksen. Veko saa myös tehtäväkseen ampua Vareksen, Saastamoisen käskystä. Porin vanhassa satamassa Saastamoinen lyö Jussilta tajun kankaalle, mutta oi virhe jättää hänet eloon. Veko nimittäin ampuu nätisti Saastamoisen pois kuvioista. Kun Vares virkoaa alkaa kissa-hiiri leikki, jonka Vares voittaa Vekon jäädessä loukkuun kylmäkammioon. Vares pääsee turvallisesti takaisin Turkuun Uuteen Apteekkiin kantakapakkapöytänsä kertomaan kaiken Luusalmelle, joka ihmttelee vain yhtä juttua. Kuka sen Mirjamin oikein tappo? Sitä ei Vareskaan saanut selville, mutta katsojalle näytetään kuinka eräänä kylmänä aamuyönä lumiauraaja on vähän uneksissaan ollut töissä.

Dante Hell

V2 tyyli muuttuu pikkuisen ekasta Vareksesta. Jussin kerrontaa ei enään kuulla ja hahmoja ei esitellä enään pitkästi, vaan jokaiselta esitellään lyhyt motto. Aurinko paista ja kesä on kuumimmillaan. Musiikkina toimii parikin astetta raskaami heavy rock, joista isoimpina tunnistan Turmion Kätilöt, Kotiteollisuuden, Amorphiksin, Northerin ja Timo Kotipellon. Dante Hell bändin jäsenenä esiintyykin aidot Northerin jäsenet, jotka esittävät leffan tunnarikappaleen Frozen Angel. Taustamusiikki on myös astetta rakaampaa, sillä ainakin veikko Hopealla on ihan oma hevilänkkäri tunnari, joka kuuluu kun hän on esillä. Hahmot on viety edellisest vieläkin sketsimäisempään suuntaan ja samoja näyttelijöitä pyöritetän eri rooleissa. Isoimpana komediahahmona on varmasti Hissu Hietalahden Kullervo Visuri, joka on todella epäeroottinen transvestiitti. Tätä hahmoa ei kovin moni suomalainen miesnäyttelijä edes suostuisi esittämään, mutta Hissu on ihan uniikki roolissaan. Jasper Pääkkönen Dante Hellinä on juuri niin tummanpuhuvan ihana, mitä odotinkin. Tunnekylmä ja etäinen, mitä pitääkin. Jakke Tienvieri on vähän sekopää, mutta H-P Björkman saa sen pysymään juuri ja juuri aisoissa. Idioottia Puseiniusta näyttelee yleensä vakava Kari-Pekka Toivonen ja hahmo on tyhmyydessään jo todella epäuskottava. Pekka Huotarisen Jalkanen on ihan yhtä tärähtänyt, kuin kaikissa aikaisemmissakin rooleissaan ja samaa voin sanoa Vesa Vierikon Kaitaisesta. Kari Väänänen on vittumainen Usko Saastamoinen ja häntä oikeasti katsoja inhoaa, niin kuin minä itse koko Väänästäkin. Mahtiäijä Jussi lampi sopii hyvin Veko Hopeaksi, sillä hän muutenkin on päätä pidempi muita. Ainoana samoina hahmoina edellisestä elokuavsta ovat Juha Veijosen Jussi Vares ja Markku Peltolan Luusalmi. Luusalmea näkyykin nyt vähemmän, mutta hän on rennompi ja aidompi. Vares tällä kertaa oikeasti tekee ihan dekkarin hommia ja on selvästi edellisestä osasta vähän laihtunut. Hän ei ole ihan niin ukkoutuneen pöhöttynyt, kuin aikaisemmassa Vareksessa. Vares saa jopa Lilata Transbileissä kunnolla pesää ja kyllä hänen persettään mielenkiintoiseksi kehuu yksi ohjaajamieskin.

"Noista sun turinoistas ei kuitekaan auennut mulle, että kuka sen Mirjamin lopujenlopuks tappo?"

Erikoiset hahmot tekee V2 leffasta vahvan, sekä sen kirkkaampi värimaailma auringon takia ja kova hevi, mikä sopii tähän toiminnallisempaan ja monisyisempään leffaan, toimii hyvin. Itse juonen eli dvdn sisällön paljastus on inhottava, jopa kuvottava, mutta rankempi tarina sopii tähän muuten vähän kevyenkin tuntuiseen elokuvaan. Jotenkin pidn siitä, kuinka ihan alussa näytätään  Käppärän pojat lapsena ja heidän verivalansa. Siihen vedotaan elokuvassa pitkin matkaa. Myöskin murhattu Mirjami näytetään katsojalle prologissa, kun hän on Dante Hellin keikalla ja keikalta palattuaan kuuntelee kuulokkeilla heidän biisiä Frozen Angel. Siinä samalla hän tamppaa lumihankeen lumienkeliä, joka sopii erinomaisesti leffan mainos- ja markkinointimateriaaliin. Elokuvan nähnytäni luin Reijo Mäen dekkarin Vares Jäätynyt Enkeli ja voin myöntää, että kirjana tämä on paljon parempi kuin Keltainen Leski, mihin ensimmäinen Vares leffa sijoittui. Jäätyneessä Enkelissä on monisyisempi juoni, mutta se on selkeämmin ja katsoja/lukija ystävällisemmin kuvattu. V2 onkin siitä mainio elokuva, että se antaa tasan yhtä paljon koomisia hahmoja ja ikuisia repliikkejä, kuin siinä on rankkuutta. Rankkuuden taso ei kuitenkaan ole yhtä synkkää ja melankolisempaa, kuin vaikka Aku Louhimiehen Pahassa Maassa. Jotenkin varmasti siitä teini-istä johtuen, kun näin tämän ekan kerran, niin transu ja friikkibileet, raskas rokki ja ampumiskohtaukset vetosivat siihen osaan itseäni, joka halusi angstata maailmalle. Edelleenkin tämä toimii minulle niin viihde, kuin angstipurkaus elokuvana, vähän samaan tapaan mitä Turmion Kätilöt musiikkina. 

Disney Klassikot 45: Pikku Kananen

Olin 2000-luvun puolivälissä jo teini, joten silloin Disneyn uudemmat tuotokset ei minua niinkään innostanut. Varsinkin kun Karhuveljeni Koda toi aikoinaan elokuvateattereissa minulle pettymyksen. Lähdin kuitenkin katsomaan Pikku Kanasen, mutta syy oli vahvasti siinä, että kaverini halusi minut seuraksi. Animaatiojälki ei trailereissa ollut minua vakuuttanut.

Pikku Kanasen mainosjuliste

Pikku Kananen on pieni kananpoikanen, joka asuu Tammelassa isänsä Kukko Kiekun kanssa. Elokuvan alussa Pikku Kanasen päähän tippuu tammenterho. Hän luulee sen olevan taivas ja menee soittamaa kaupungin hälytyskelloa. Väärästä hälytyksestä hän saa hullun maineen. Vuoden kulttua Kanasen toilailuista tehdään leffa. Se jos mikä nolostuttaa Pikku Kanasta entisestään. Eikä koulussakan mene hyvin; hän on jo valmiiksi sorsittu ja muutekin hänen kaveriporukkansa ei ole mitään suosittua. Sini Sorsa on ruma Ankanpoikanen ja Possu Ponteva kärsii paniikista ja ylipainosta. Heidän kanssaan onneksi hengaa Kala Kuivamaa, joka on todella cool ja omapäinen kaveri. Kananen kuitenkin haaveilee, että hänestä olisi joskus johonkin ja hän saisi isänsä hyväksynnän. Isä on nimittäin saanut paljon kärsiä tuosta poikansa tempauksesta.

Pikku Kananen sen keksii, hän osallistuu koulun pesäpallojoukkueeseen, hänestä tulee samanlainen Ässä kuin isästän. Isä ei tue poikaa, eikö postimekkeily olisi sopivampaa? Kananen ei anna periksi. Pesisjoukkueessa häntä toki sorsitaan ja koulun kovis Ringa Ropo on kaikkien ennakkosuosikikki. Itse matsissa Kananen kuitenkin yllättä. Hänen avullaan Tammelan joukkue voittaa pelin ja isä saa vihdoin olla ylpeä. Kananen on avautunut Sinille siitä, ettei hän osaa isänsä kanssa puhua. Matsin jälkeen Kananen yrittää, mutta isä ei ymmärrä. Mistä heidän pitäisi jutella. Näinhän on hyvä.

Kanasta valmennetaan matsiin

Kotona maate mennessään Kanasen huoneessa sattuu kummia. Hänen päähänsä osuu jotain,  liikennemerkin muotoinen palanen. Tästä täytyy kertoa kavereille heti. Sini, Kala ja Ponteva laulavat Spaissareita karaokena, kun tieto heille kulkeutuu ja he tulevat Kanasen luokse katsomaan palasta. Kala hyppää laatalle ja se vie hänet mukanaan. Nyt kiireesti pelastaman Kala. He juoksevat koulun pesiskentälle, missä odottaa avaruusalus. Sen sisällä etsitään ja onneksi löydetään Kala, mutta alus ei ole vaaraton. Se alkaa jahtaamaan kaveruksiamme, sillä aluken kyydistä jäi pieni Kirppu. Kananen ottaa Kirpun hoitaakseen, kun koko kaupungin tuho on lähellä. Avaruusalukset vain sädettävät rakennuksia ja henkilöitä kaupungista pois. Ringa Repo, Pormestari ja monet muut katoavat kuin tuhka tuuleen. Elokuvateatteriin paetessaan Sini saa vihdoinkin painostettua Kanasen puhumaan isänsä kassa ja silloin Kanaen uskaltaa sen tehdä. Isä, sä et ikinä tue mua! Isä vihdoinkin oppii, että hänen täytyy luottaa poikaansa ja niimpä he vievät yhdessä Kirpun kaupungintalon katolle. Sieltä avarauusalus ottaa sen vastaan ja hyökkäys keskeytetään. Avaruusaluksessa on nimittäin Kirpun vanehmmat, jotka olivat vain huolissaan lapsestaan.

Tammela palautuu normaaliksi, ainakin melkein. Pikku Kananen on kaikkien sankari ja nyt hänestä tehdään kunnon leffa, jota on hyvä katsoa Sinin kanssa käsi kädessä.

Pikku Kirppu

Pikku Kananen on todella levoton elokuva. Aina tapahtuu paljon ja nopealla temmolla, mutta kaikki tapahtumat eivät edes kiinnosta katsojia. Hahmot ovat aika yksitoikkoisen näköisiä, nykypäivän aamupiiretty tasoa. Kananen saa pikkuisena sympatiat puolelleen, mutta suositut vs. sorsitut on aika klisee elokuvan aiheeksi, sillä se on niin realistista. Opettajien puoleltahan tuo on jo koulukiusaamista, eikä oikeasti laisinkaan hauskaa. Suurin osa sivuhahmoista on todella yksiulotteisia. Sini on fiksu ja mukava teini, vaikkakin ruma. Possu on lihava, pelkäävä ja mahdollisimman epäcool, Ringa on muille mukava, mutta kiusaa aina kun ketään ei ole katsomassa. Pormestari on hölmö, joka tarvii aina avustajia. Kala Kuivamaa on cool, koska kukaan ei ymmärrä häntä. Ja mikä ihme se piikkisika on, joka snaoi vain "Jou?". Kirppu on ihan söötti kolmella silmällään ja vipeltävillä jaloilla, muuta hänessä ei ole. Hahmot ja tarina ei siis oikein jaksa innostaa, ja huumorikin on joko lapsille sunnattua kohellusta ja aikuisille viitteitä muihin elokuviin. Minusta on myös outoa vaikkain mukavaa, tunnistaa ihan oikeita pop kappaleita elokuvasta. En ole ikinä oikein siihen tottunut Disneyn animaatoissa.

Animaatiopuolikaan ei loista. Silloin kun leffan kävin katsomassa, niin jopa ihmettelin, että miten tämä oli näin huonosti animoitu, sillä esim. Toy Storyt ja Nemoa Etsimässä toimivat paremmin. Varmasti tämä johtui siitä, että animointia ei tehty Pixarin kanssa ja tuohon aikaan Pixar oli jo hyvissä voimissaan. Vaikka ohjaajan aiempi työ Keisarin Uudet Kuviot on yksi suosikeistani, niin Pikku Kananen ei ole. Kananen sai aikoinaan ihan hyvät lipputulot, mutta uskon sen johtavan yleisön kiinnostuksesta, ei leffan hyvyydestä. Taustat ja animointi ei vain jaksa kiinnostaa. Musiikkit ei jäänyt mieleen pop kappaleiden lisäksi. Yksi laulu Pikku Kanaseen tehtiin ja sen suomenkielisestä versiosta Taas Munasin kyllä tykkään. Kappale sopii hyvin kuunneltavaksi esim. silloin kun munaa vaikka pääsykokeissa tai vastaavissa. Kappaleen käännös on jotenkin osuva.

Missä mun housut on?

Vaikka Pikku Kanasen animointi on suht surkeaa, tarina on levoton ja huumorikin vain sinnepäin, niin pidän jollain tavalla siltikin tästä elokuvasta. Ehkä se Kanasen sööttiys antaa jotain söpöyspisteitä ja pidän niistä kohdista, kun Kanasen täytyy keksiä asioita kompensoidakseen juttuja, joihin hän ei yllä. Kun housut jää maantielle purkkaan kiinni, niin koulun kaapissa olevasta paperista taitellaan itelle uudet. Tarinan opetushan on tärkeä, toisen luottaminen,  mutta se on niin heppoisesti toteutettu, ettei katsoja saa siitä suuria tunteenpurkauksia.