Disney Klassikot 45: Pikku Kananen

Olin 2000-luvun puolivälissä jo teini, joten silloin Disneyn uudemmat tuotokset ei minua niinkään innostanut. Varsinkin kun Karhuveljeni Koda toi aikoinaan elokuvateattereissa minulle pettymyksen. Lähdin kuitenkin katsomaan Pikku Kanasen, mutta syy oli vahvasti siinä, että kaverini halusi minut seuraksi. Animaatiojälki ei trailereissa ollut minua vakuuttanut.

Pikku Kanasen mainosjuliste

Pikku Kananen on pieni kananpoikanen, joka asuu Tammelassa isänsä Kukko Kiekun kanssa. Elokuvan alussa Pikku Kanasen päähän tippuu tammenterho. Hän luulee sen olevan taivas ja menee soittamaa kaupungin hälytyskelloa. Väärästä hälytyksestä hän saa hullun maineen. Vuoden kulttua Kanasen toilailuista tehdään leffa. Se jos mikä nolostuttaa Pikku Kanasta entisestään. Eikä koulussakan mene hyvin; hän on jo valmiiksi sorsittu ja muutekin hänen kaveriporukkansa ei ole mitään suosittua. Sini Sorsa on ruma Ankanpoikanen ja Possu Ponteva kärsii paniikista ja ylipainosta. Heidän kanssaan onneksi hengaa Kala Kuivamaa, joka on todella cool ja omapäinen kaveri. Kananen kuitenkin haaveilee, että hänestä olisi joskus johonkin ja hän saisi isänsä hyväksynnän. Isä on nimittäin saanut paljon kärsiä tuosta poikansa tempauksesta.

Pikku Kananen sen keksii, hän osallistuu koulun pesäpallojoukkueeseen, hänestä tulee samanlainen Ässä kuin isästän. Isä ei tue poikaa, eikö postimekkeily olisi sopivampaa? Kananen ei anna periksi. Pesisjoukkueessa häntä toki sorsitaan ja koulun kovis Ringa Ropo on kaikkien ennakkosuosikikki. Itse matsissa Kananen kuitenkin yllättä. Hänen avullaan Tammelan joukkue voittaa pelin ja isä saa vihdoin olla ylpeä. Kananen on avautunut Sinille siitä, ettei hän osaa isänsä kanssa puhua. Matsin jälkeen Kananen yrittää, mutta isä ei ymmärrä. Mistä heidän pitäisi jutella. Näinhän on hyvä.

Kanasta valmennetaan matsiin

Kotona maate mennessään Kanasen huoneessa sattuu kummia. Hänen päähänsä osuu jotain,  liikennemerkin muotoinen palanen. Tästä täytyy kertoa kavereille heti. Sini, Kala ja Ponteva laulavat Spaissareita karaokena, kun tieto heille kulkeutuu ja he tulevat Kanasen luokse katsomaan palasta. Kala hyppää laatalle ja se vie hänet mukanaan. Nyt kiireesti pelastaman Kala. He juoksevat koulun pesiskentälle, missä odottaa avaruusalus. Sen sisällä etsitään ja onneksi löydetään Kala, mutta alus ei ole vaaraton. Se alkaa jahtaamaan kaveruksiamme, sillä aluken kyydistä jäi pieni Kirppu. Kananen ottaa Kirpun hoitaakseen, kun koko kaupungin tuho on lähellä. Avaruusalukset vain sädettävät rakennuksia ja henkilöitä kaupungista pois. Ringa Repo, Pormestari ja monet muut katoavat kuin tuhka tuuleen. Elokuvateatteriin paetessaan Sini saa vihdoinkin painostettua Kanasen puhumaan isänsä kassa ja silloin Kanaen uskaltaa sen tehdä. Isä, sä et ikinä tue mua! Isä vihdoinkin oppii, että hänen täytyy luottaa poikaansa ja niimpä he vievät yhdessä Kirpun kaupungintalon katolle. Sieltä avarauusalus ottaa sen vastaan ja hyökkäys keskeytetään. Avaruusaluksessa on nimittäin Kirpun vanehmmat, jotka olivat vain huolissaan lapsestaan.

Tammela palautuu normaaliksi, ainakin melkein. Pikku Kananen on kaikkien sankari ja nyt hänestä tehdään kunnon leffa, jota on hyvä katsoa Sinin kanssa käsi kädessä.

Pikku Kirppu

Pikku Kananen on todella levoton elokuva. Aina tapahtuu paljon ja nopealla temmolla, mutta kaikki tapahtumat eivät edes kiinnosta katsojia. Hahmot ovat aika yksitoikkoisen näköisiä, nykypäivän aamupiiretty tasoa. Kananen saa pikkuisena sympatiat puolelleen, mutta suositut vs. sorsitut on aika klisee elokuvan aiheeksi, sillä se on niin realistista. Opettajien puoleltahan tuo on jo koulukiusaamista, eikä oikeasti laisinkaan hauskaa. Suurin osa sivuhahmoista on todella yksiulotteisia. Sini on fiksu ja mukava teini, vaikkakin ruma. Possu on lihava, pelkäävä ja mahdollisimman epäcool, Ringa on muille mukava, mutta kiusaa aina kun ketään ei ole katsomassa. Pormestari on hölmö, joka tarvii aina avustajia. Kala Kuivamaa on cool, koska kukaan ei ymmärrä häntä. Ja mikä ihme se piikkisika on, joka snaoi vain "Jou?". Kirppu on ihan söötti kolmella silmällään ja vipeltävillä jaloilla, muuta hänessä ei ole. Hahmot ja tarina ei siis oikein jaksa innostaa, ja huumorikin on joko lapsille sunnattua kohellusta ja aikuisille viitteitä muihin elokuviin. Minusta on myös outoa vaikkain mukavaa, tunnistaa ihan oikeita pop kappaleita elokuvasta. En ole ikinä oikein siihen tottunut Disneyn animaatoissa.

Animaatiopuolikaan ei loista. Silloin kun leffan kävin katsomassa, niin jopa ihmettelin, että miten tämä oli näin huonosti animoitu, sillä esim. Toy Storyt ja Nemoa Etsimässä toimivat paremmin. Varmasti tämä johtui siitä, että animointia ei tehty Pixarin kanssa ja tuohon aikaan Pixar oli jo hyvissä voimissaan. Vaikka ohjaajan aiempi työ Keisarin Uudet Kuviot on yksi suosikeistani, niin Pikku Kananen ei ole. Kananen sai aikoinaan ihan hyvät lipputulot, mutta uskon sen johtavan yleisön kiinnostuksesta, ei leffan hyvyydestä. Taustat ja animointi ei vain jaksa kiinnostaa. Musiikkit ei jäänyt mieleen pop kappaleiden lisäksi. Yksi laulu Pikku Kanaseen tehtiin ja sen suomenkielisestä versiosta Taas Munasin kyllä tykkään. Kappale sopii hyvin kuunneltavaksi esim. silloin kun munaa vaikka pääsykokeissa tai vastaavissa. Kappaleen käännös on jotenkin osuva.

Missä mun housut on?

Vaikka Pikku Kanasen animointi on suht surkeaa, tarina on levoton ja huumorikin vain sinnepäin, niin pidän jollain tavalla siltikin tästä elokuvasta. Ehkä se Kanasen sööttiys antaa jotain söpöyspisteitä ja pidän niistä kohdista, kun Kanasen täytyy keksiä asioita kompensoidakseen juttuja, joihin hän ei yllä. Kun housut jää maantielle purkkaan kiinni, niin koulun kaapissa olevasta paperista taitellaan itelle uudet. Tarinan opetushan on tärkeä, toisen luottaminen,  mutta se on niin heppoisesti toteutettu, ettei katsoja saa siitä suuria tunteenpurkauksia.