Ever After - Ikuisesti Sinun

Vaikka olenkin aina tykännyt Disneyn prinsessoista en niinkään itse paljon leikkinyt prinsessaleikkejä. Jotenkin semmoinen lässynlää romantiikka ei silloin ihan pienenä ollut minulle se juttu, vaan vasta joskus 10 vuoden ikäisenä, kun kasvoin siihen ikään, että aloin kokemaan ensimmäisiä ihastumisen tunteita. Ensimmäinen kunnon rakkasuelokuva mitä katsoin (Disneyn prinsessajuttujen lisäksi siis) oli Ever After- Ikuisesti Sinun, joka on Tuhkimotarina. Kiitos vaan sisarelleni, joka tämän videolta minulle näytti ja sai rakastumaan tähän rakkauden tunteeseen.

Ever After elokuvan mainosjuliste

Danielle de Barbarac elää Ranskan maaseudulla isänsä ja taloudenhoitajiensa kanssa. Isä tulee matkalta ja tuo Daniellelle uuden äidin ja kaksi sisarpuolta. Hetken he ehtivät olla yhdessä ennen kun isä lähtee taas matkalle, mutta kuolee kotipihansa ulkopuolelle. 8-vuotiaalle Danielille, sekä tietenkin uudelle äitipuolelle Rodmillalle tämä on tietenkin shokki. Ajassa hypätään 10 vuotta eteenpäin, mihin tarinamme sijoittuu. Danielle on piikana omassa talossaan jäätävälle äitipuolelleen, sikä vittumaiselle sisarpuolelle Margueritelle ja vähän kiltimmälle Jacquelinelle. Samaan aikaan Ranskan nuori prinssi Henry kapinoi vanhempiaan, eikä halua ottaa vastuuta prinssin velvollisuukista. Hän varastaa Daniellen isän omistaman hevosen ja Daniel saa hänet kiinni sillä ratsastamassa. Danielle heittää prinssiä omenoilla päähän, mutta katuu heti kun näkee kuka on ratsailla. Prinssi ei piittaa piiruakaan kivuista, vaan haluaa pysyä anonyymina. Niimpä hän lahjoo rahalla Daniellen hiljaiseksi. Daniel on kultarahoista ikionnellinen ja lähtee salaa kylille ostamaan Rodmillan myymän palvelijan takaisin kotiin. Hän pukeutuu äitinsä vanhoihin aateisvaatteisiin, mutta ei osaa käyttäytyä kuin aatelinen. Ympärillä oleva kansa ihmettelee nuoren naisen käytöstä, mutta paikalle saapunut Henry viehättyy tästä kipakasta luonteesta. Hän vaatii saada tietää kuka Danielle on, mutta eihän orjatyttö voi sitä kertoa. Hän valehtelee Henrylle olevansa Nicole De Lancret, eli esiintyy jo edesmenneen äitinsä nimellä. Niinpä Danielle joutuu elämään kaksoiselämää, Henrylle on aatelinen Nicole, kun muilla orjatyttö Danielle. Kotona hän edeleen saa puurtaa, kun Rodmilla koittaa saada Henryn kiinnostumaan Margueritesta. He ostelevat kalliita tavaroita ja helyjä, myyvät Daniellen isän omaisuutta helppoheikki Pierre Le Piulle ja vittuilevat koko muulle henkilökunnalle. Sattuman kautta ja salaa Henry kohtaa Daniellen kuuluisan Leonardo Da Vincin seurassa ja heidän tapailunsa on ah, niin romanttista. Danielle pelastaa Henryn mustalaisten kynsistä, he lukevat kirjoja, keskustelevat politiikkaa ja tietty suutelevatkin.

Danielle näkee ensikertaa äitipuolensa ja sisarpuolensa

Danielle esittelee itsensä Nicoleksi

Ranskan Kuningas eli Henryn isä on kyllästynyt odottamaan poikansa naima-aikeita ja päättää järjestää naamiaiset. Jollei poika sillon ole valittuaan löytänyt hän saa naida Espanjan prinsessan. Rodmilla, Marguerite ja Jaqueline ovat kovasti jo valkkaamassa pukuja, kun Daniellelle selviää, että Rodmilla on saanut selvää hänen kaksoiselämästään. Marguerite ja Danielle joutuvat koville tukkanuottasille, kun Marguerite halusisi laittaa Daniellen äidin puvun ylleen. Tappelun häviää Danielle, niin että Margueriten heittää hänen isältä saamansa rakkaimman muiston, Utopia kirjan takkaan. Danielle lukitaan keittiöön, kun muut menevät juhlimaan. Henryn äiti kertoo pojalleen, että kuinka Nicole on jo kihloissa. Tämän juorun hän taas sai kuulla Rodmillallta, kun hän tajusi Daniellen kaksoiselämän. Henry on koko juhlan aikana tylsistyneen oloinen ennen kuin enkeli saapuu. Daniellen eräs kaveri menee nimittäin juhliin, hakee Leonardo da Vicin avuksi, joka saa keittiän lukitun oven auki. Danielle pukee äitinsä upean puvun ja saa joutsenet siivet selkäänsä. Hänen juhliin ilmestyminen on mitä upein näky ja kun hän kuiskaa Henrylle, ettei ole kihloissa. Mies on selvästi umpirakastunut. Rodmilla on kateudesta vihreä ja paljastaa koko hovin edessä Daniellen petollisuuden. Vasta silloin Henry tajuaa, että Nicole nimistä naista ei ole olemassakaan, vaan tajuaa Daniellen omenanheittäjätytöksi.

Danielle saapuu naamiaisiin Leonardo Da Vincin tekemissä siivissä

Rodmilla ei kestä enään nähdä Daniellen kasvoja talossaan ja myy koko tytön tälle liukkaalle Pirre Le Piulle. Samaan aikaan jo ollaan vihkimässä Henryä ja Espanjan prinsessaa, joka itkee kovasti kohtaloaan. Henry ei voi olla nauramatta muijan katkerille kyynelille ja päästää hänet oman ukkonsa luokse ja juoksee itse pois tilaisuudesta. Ulkona Jaqueline kertoo Henrylle Daniellen olevan myyty. Danielle joutuu kestämään Pierren lähentymisyrityksiä, mutta saa miekalla uhkailtua häntä niin, että nilkkakahleet otetaan pois. Juuri kun Danielle on vihdoin vapaa hän kohtaa Henryn, joka polvistuu ja tarjoaa Daniellen juhlista lähdön jälkeen tippunutta korkokenkää hänen jalkaansa. Hän ei polvistu maahan Ranskan prinssinä, vaan rakastuneena miehenä, joka haluaa Daniellen vaimokseen ja siitähän tarina saa onnellisen lopun. Pahikset saavat kuulla kohtalosna koko hovin edessä, kun Rodmillalta ja Margueritalta riistetään aatelisuus ja heidät lähetetään Amerikkaan seuraavalla laivalla.

Henry kosii Daniellea.

Ikuisesti sinun on varmasti ainoa pukudraama jota rakastan ylikaiken. Ranskan maaseutu, aatelisto ja kuninkaan linna ovat hyvin uskottavia, mutta satumaisen näköisiä. Niissä ei ole mitään siirappista. Ulkokohtauksia on paljon ja luonnossa liikutaan aidosti. Milloin ollaan uimassa ja toisaalta haaveillaan lentämisestä. Daniellen ollessa pikkutyttö pohjustetaan hänen rakkautta ja suhdetta isäänsä kirjojen kautta. Siksi suurin ja dramaattisin kohtaus elokuvassa onkin Margueriten ja Daniellen taistelu, kun molemmat tavarat ovat uhkana, Danielin isän antama Utopia kirja ja äidiltä peritty mekko ja kengät. Kun Danielle saa piiskaa pahasta käytöksestään Jaqueline hoivaa häntä ja näemme suoraan, että hän ei ole läheskään niin paha kuin sisarpuolensa ja äitinsä. Jaqueline on kokoajan Danielin puolella, mutta on niin ujo, ettei uskalla nousta hänen kanssaan muita vastaan. Muut haukkuvat Jaquelinea kokoajan ruuan persoksi ja lopulta hän itsekkin tekee siitä asiasta pilkaa. Daniellen kodissa on palvelijoita ja ystäviä, mutta he jäävät tarianssa todella sivuun.

Kissatappelu, jonka voittaa pahikset

Näyttelijäntyö on läpi elokuvan huikeata. Drew Barrymore tekee niin kauniin herkän, romanttisen ja voimakkaan työn Daniellen roolissa, että uppoudun siihen ihan täysin. Hänellä on tarpeeksi karismaa ollakseen vastavoima pahuuden ilmentymälle eli julmalle äitipuolelleen, jota esittää niin piinaavan loistavasti  Anjelica Huston. Tämän ilme ei viiruakaan välähdä ja sääli sanaa ei ole hänelle olemassakaan. Marguerite on taasen niin hemmoteltu äitinsä tyttö, joka ei kestä yhtään jos hänen arvokkuuttaan loukataan. Ranskan prinssi Henry eli Dougray Scott varmasti hahmona raivostuttaa monia, mutta minusta siinä on jotain äärimmäisen suloista ja miehekästä. Hän on edelleenkin sellainen veijarimainen pikkupoika, joka ei oikein ole löytänyt paikkaansa mailmassa, eikä ole osannut muodostaa omia mielipiteitään. Daniellen kautta Henry saa otteen elämästään kiinni ja tajua mitkä asiat hänelle oikeasti ovat tärkeitä. Henry on jääräpäinen, mutta niin nöyryyttävän ihana, kun hän laskeutuu polvilleen ja kosii ilme ihan vakavana Daniellea. Tämmöisestä prinssistä minäkin silloin haaveilin, kun ekan kerran elokuvan näin ja siksi varmasti rakastuinkin. Kaikki Daniellen ja Henryn yhteiset hetket olivat niitä, mitä vhs-kasetilla kelasin edes takaisin, että vain sain nähdä tämän rakkauden tunteen, mitä näiden hahmojen välille luotiin. Varsinkin heidän hetkensä mustalaisten seurassa ja ensisuudelma on mitä romanttisin. Toinen mitä katson aina itkien on kosinta. Saan aina kylmät väreet siitä, vaikka tiedänkin Daniellen vastaavan kyllä. Lasikenkä, tai no jalokivikenkä on siihen kanssa saatu mukaan. Rakastan, rakastan, rakastan....

Henryn ja Daniellen ensisuudelma

Elokuva ei ala aivan suoraan, vaan siinä kutsutaan Grimmin veljekset jonnekkin, missä Daniellen lapsenlapsenlapsi kertoo tätä tarinaa heille. Ihan lopussa palataan lyhyesti tähän kertomishetkeen ja tämä kertojanäkökulma luo hyvin vahvan sadun tunteen, mutta myös sen, että se olisi oikeasti voinut olla olemassa. Kaikilla myyteilläkin on jokin todellisuuspohja tässä maailmassa, joten miksei myös Tuhkimon tarinalla. Ainakin näin haluan itse uskoa. Olen Tuhkimosta nähnyt Ikuisesti Sinun lisäksi Disneyn animaatioversion, näytellyn version, sekä komediamusikaalin. Näytelty versio on aivan paska, komediaversio nyt menttelee, animaatioversio on taianomaisin, mutta Ikuisesti Sinun on se rakastettavin.

Pokémon Yhden voimlla ja Unown loitsu

Pokémon maratonini veteli nyt viimeisiään ja sain katsottua nämä loputkin pokémon elokuvat, jotka omistan. Unown loitsun aikaan pokémon huumani oli jo laskemassa muutenkin, joten tätä enempää en pokémon elokuvia ole koskaan katsonut. Lapsena muistelen pitäneeni Yhden voimalla elokuvasta ja Unown loitsu elokuva meni juoneltaan aina minulta vähän ohi, mutta tykkäsin siitä, koska suosikkihahmoni teki paluun.

Yhden voimalla elokuvan juliste

Yhden Voimalla
Ash, Misty ja joku vihreätukkanen hiippari Brockin äänellä viettävät aikaa jossain ihme paikassa ja he päätyvät jonnekkin juhliin, missä Melody niminen tyttö kertoo Ashin olevan valittu. Hänen täytyy hakea kolme lasipalloa tuli-, jää- ja saamasaarelta ja vietävä pallot pyhään paikkaan. Siellä Melody sitten soitaa jollain simpukanmallisella nokkahuilullaan laulun. Miksi näin? Koska joku ihan randomi ukkeli on päättänyt kerätä harvinaiset tarupokemonit Moltresin, Zapdosin ja Articunon ittelleen. Moltres hänellä on jo vankina ja siksi säätila ulkona heittelee ihan ihmeellisesti. Ash lähtee Tulisaarelle hakemaan palloa ja sen hän sieltä saakin, perässä tulevat muut kaverit. Salamasaarelta Ash löytää pallon naamansa edestä ja siellä hän törmää Zapdosiin. Zapdos ja Ashin Pikatchu juttelevat ja Zapdos haluaa näköjään vallata kaiken. Rakettiryhmäkin on koko matkan ollut pääporukkamme persuuksissa ja Miau toimii ihmisille tulkkina. Iso keräilijämme saa ihmelaitteillaan Zapdosinkin kiinni ja siinä tulee Ash kumppaneineen mukana. Misty tuomitsee keräilijän toimet, mutta tämä ei näe hommissaan mitään väärää, vaan lähtee suuntaamaan kohti Articunoa. Ashin ja Rakettiryhmän pokémonit koittavat saada Zapdosin ja Moltresin vapaaksi ja jopa onnistuvat. He pääsevät pakoon ja menevät pyhään paikkaan, missä Ash laittaa kolme lasipalloa paikoilleen. Viimeinen pallo puuttuu, mutta pokémonien ja Rakettiryhmän avulla Ash pääsee Jääsaarelle. Siellä pallo saadaan haltuun, mutta Articuno, Zapdos ja Moltres mäiskivät toisiaan, eikä Ash meinaa päästä takaisin. Ihmeellinen tarupokemon Lugia tulee jostain yhtäkkiä esiin ja vie Ashin takaisin tuonne pyhään paikkaan, missä pallo saadaan paikoilleen ja maailma pelastuu. Kaikki meni juuri niin kuin tarussa sanotaan ja Melodyn soittama Lugian laulu nokkahuilulla saa koko maailman taas elämään.

Pokémonit kerääntyvät katsomaan säämuutosta

Pokémon Yhden voimalla on juoneltaan vähän sekava ja tylsä elokuva, koska se ei perustu oikein pokémoneihin vaan tarinan keskiössä on taru, jota toteutetaan. Puhutaan valitusta ja yhtäkkiä keksitään, että kun "Maa on muuttuva tuhkaksi" tarkoitetaan Ashia, sillä Ash  tarkoittaa suomeksi tuhkaa. Kuka tahansa olisi oikeasti voinut ottaa hänen vastuunsa, mutta Ashin tärkeyttä tässä tarun tarinassa ei mitenkään pohjusteta ja selkeytetä. Alun keräilijä on myös todella heikko hahmo, sillä hänen taustojaan ei lähes lainkaan kerrota. Tätä vain sattuu kiinnostamaan tämmöset yyberharvinaiset tarupokemonit. Kun Zapdos ja Moltres saadaan vapaiksi, niin itse heeboa ei näy seuraavan kerran kun vasta ennen lopputekstejä. Eniten elokuvassa minua kuitenkin häiritsee se, että missä on Brock? Tämä elokuva tuli suomeen ennen pokémonien toista kautta ja siksi se pistää mietityttämään. Tämä tyyppi on kuulemma juurikin sillä kaudella, joka suomessa jätettiin näyttämättä, mutta Brockin ääninäyttelijä on annettu tälle. Se lievästi sekoittaa pakkaa ja haluan vain ajatella että tuo tyyppi on Brock valepuvussa. Paljon on pokémoneja myös lisääntynyt niiden 151 lisäksi, jotka minä tunsin. Lugia niistä on eniten esillä, enkä oikein pidä siitä tyylistä, että hän puhuu tässä elokuvassa Ashille. Rakettiryhmällä ei ole tarinaa ollenkaan, vaan he toimivat katsojien viihdykkeenä. Parhaimmat naurut saankin juuri ennen lopputekstejä, kun James miettii onko hyvä juttu kun ei tehty mitään. Onneksi Jamesina tässä vielä toimii Veli-Matti Ranta ja muutkin suomidubbaajat on tuttuja ääniä itse sarjasta. Valitettavasti, vaikka Yhden Voimalla koittaa olla kuinka eeppinen, se on vain yksi lisätarina pokémon maailmassa, eikä tuo pokémonmaailmaan mitän muuta uutta, kuin vähän räiskintää ja taruja. Sekä tietenkin pokémonin, joka toivoisi omistavansa housut.

Olisipa housut

Pokémon 3 elokuvan juliste

Unown loitsu
Pikkutyttö Molly asuu isänsä kanssa, joka tutkii tarupokémoneja. Hän on saanut tiedot Unown pokémonista ja lähtee tutkailemaan niitä lähempää. Unown vie Mollyn isän johonkin toiseen ulottuvuuteen ja alkaa hallita Mollyn ajatuksia. Molly luki isänsä kanssa satukirjaa, jossa on Entei pokémon ja Molly luo mielikuvituksellaan Entein, joka on hänen isänsä. Unown loitsun avulla Entei vahvistuu ja tottelee kaikkea mitä Molly toivoo. Hän eristää heidän kotinsa kristallein, niin ettei kukaan pääse heidän kartanoonsa. Ja miten tämä Ash Ketchumiin liittyy? Ash, Misty ja Brock ovat menossa Pokémon Centeriin, kun näkevät että koko paikka on aivan kristallein villiintynyt. Kotipuolesta Palletista Ashin äiti ja Professori Oak saapuu paikalle pohtimaan tilannetta, sillä he tunsivat Mollyn isän. Ash ilahtuu äidin näkemisestä, mutta se ei kestä kauaa kun Entei vie Ashin äidin. Molly kun toivoo omaa äitä ja Entei lumoaa Ashin äidin luulemaan olevansa Mollyt äiti. Ash, Misty, Brock ja jostain kumman syystä Rakettiryhmä lähtevät jokea pitkin tähän lumottuun kartanoon, jossa Ashin äiti on vankina. Hän pääsee transsistaan, kun näkee telvisiossa Ashin kuvan. Molly ei tahdo tunkeilijoita, joten hän unellaan toivoo itsensä vanhemmaksi ja haastaa ensin Brockin pokémonotteluun ja vielä Mistynkin. Näiden aikana Ash ehtii äitinsä luo ja he yhdessä päättävät lähteä. Molly ei suostu päästämään luulemaansa äitiä pois, joten Entei tulee suojelemaan häntä. Jostain kummasta paikalle ilmestyy Ashin Charichard, joka tappelee Entein kanssa pitkän ottelun, kunnes Molly sanoo vihdoin Ei. He päättävät kaikki lähteä pois, mutta Unownit ovat heidän reitillään. Entei on aluksi ylpeämielinen, eikä suostu auttamaan, mutta Mollyn tuen avulla saa Unownien loitsun purettua ja koko kristallinen unimaailma muuttuu jälleen kartanoksi. Entei haihuu pois ja kaikki on jälleen iloisia.

Unown loitsu vie meidät vielä kauemmas tästä minulle tutusta pokémonmaailmasta ja siksi onneksi en sarjaa enään tuolloin seurannut. Ainoa positiivinen asia on Brockin palaminen tarinaan. Kun Molly haastaa Brockin ja Mistyn pidän siitä, että he käyttävät omia alkuperisiä tuttuja pokemoneja kuten Brock Zupattia, Vulpixia ja Onixia ja Misty Goldeenia ja Starmeeta. Kaikki Mollyn käyttämät pokémonit ovat minulle ihan uusia, samoin Ashilla monet. Ihmettelen kanssa kun Ash heittää poképallonsa taivaalle, niin miksi sieltä tuleekin aina joku pieni ruipelo pokémon. Olisi edes vähän näyttävyyttä saanut olla. Ashin äiti ja Professori Oak ovat tuttuja sarjasta ja on hellyyttävää, että Ashin äitiä on saatu tarinaan mukaan. Tässä on hyvin pohjustettu, että Ash ja Molly ovat ihan pienenä olleet ystäviä ja leikkineet yhdessä Professori Oakin luona ja Ashin äiti ja Mollyn isä ovat vanhoja opiskelukavereita. Mollyn äidistä ei leffan alussa ole puhetta, mutta jontekin olin olettanut hänen kuolleen. Jossain sivulaiuseessa Professori Oak oli puhunut hänenkin katoamisestaan. Lopputekstien aikana vasta Molly sai olla lumouksesta vapautuneen isänsä kanssa ja joku nainenkin siellä tuli häntä vastaan.

Entei, Molly ja Ashin äiti

Rakettiryhmällä harmikseni on tässä elokuvassa vielä pienempi statiksen rooli kuin edellisessä elokuvassa. Edes yhtään hyvää vitsiä he eivät heittäneet. On suuri sääli, että Rakettiryhmää vain roikotetaan mukana, eikä heille mitään omaa sivutarinaa saa edes aikaan tehtyä. Jamesin äänikin on jo muutettu uudeksi, joten siitä en anna pisteitä. Hahmoja tulee paljon esille, mutta onneksi Mollyn ja hänen isänsä tarina aloitetaan rauhassa omassa  prologissa. Itse elokuvan tarina ei minusta ole mielenkiintoinen, silä Ash ei edes liittyisi siihen, ellei Molly luuisi jotain toista naista äidikseen. Kaiken kaikkiaan tämä pokémon tarina ei minulle liity niihin aitoihin pokémon muistoihin ja siksi varmasti hyväkin että kasvoin sarjasta ulos. Alkuperäisille Indigo League ajan pokéfaneille elokuvista voin siis suositella vain ensimmäistä Pokémon elokuvaa Mewtwo vs Mew, sillä se edes jotenkin liittyy ja kunnioittaa alkuperäisen sarjan henkeä. Nämä kaksi jatko-osaa menee aiheiltaan kovasti ohi ja vaikka pokétappeluita on vähemmän, niin ne ovat niin uusilla pokémoneilla, ettei heidän tekniikkansa kiinnosta ja ottelut ovat paljon pitkitetympiä turhan takia.

Miau, James, Jessie, Ashin äiti, Molly, Brock, Misty, Ash, Pikatchu ja Charichard

Pieni Suklaapuoti

Katsoin PIenen Suklaapuodin aika pian sen julkaisun jälkeen. Kyllähän minua heti kiehtoo elokuva, joka kertoo suklaasta ja yhdessä tärkeimmistä rooleista on Johnny Depillä. Olin juuri ihastunut Johnny Deppiin ja pidin hänen rooliaan elokuvassa liian pienessä roolissa, enkä muutenkaan pitänyt juonesta. Aika ajoin olen tätä elokuvaa sitten uudelleen katsonut ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän Pienestä Suklaapuodista. Kirjankin olen näin myöhemmin lukenut ja voin sitä kaikille herkkujen ystäville suositella.

Pieni Suklaapuoti elokuvan mainosjuliste

Vianne muuttaa tyttärensä Anoukin kanssa pieneen ranskalaiskylään ja hän avaa pienen suklaapuodin juuri ennen paastoa. Viannea ei katsota kylässä hyvällä ja kylän pormestari koittaa kaikin keinoin kirjoittaa saarnat niin, että ihmiset hyljeksisivät Viannea. Hän kuitenkin tutustuu Josephineen, jonka mies pahoinpitelee tätä. Josephine muuttaa Viannen ja Anoukin luo ja suklaapuoti saa samalla enemmän asiakkaita. Yksi pariskunta rakastuu suklaan avulla toisiinsa ja eräälle toiselle pariskunnalle suklaa on seksielämän pelastaja. Viannen vuokranantaja Armande tapailee salaa lapsenlastaan Lucia suklaapuodissa, sillä Lucin äiti ja Armanden tytär häpeää äitinsä diabetesta. Eräänä päivänä rantatörmälle tulee jokirottia, joiden mukana on ihana Roux, joka viehättyy Viannesta. He tutustuvat rauhassa, eikä Vianne osaakkaan arvata Rouxin suklaamakua. Armande ei suostu lähtemään vanhainkotiin, mutta tekee ehdon Viannelle. Jos Vianne järjestää hänelle juhlat, niin hän lähtee mielellään vanhainkotiin. Vianne, Roux, Anouk, Luc ja muut ystävät pitävät uskomattomat juhlat, joiden jatkot pidetän Rouxin laivalla. Josephinen kateellinen ukko pistää paikat palamaan ja Vianne on ihan hätääntynyt, sillä hän pelkää Anoukin kuolevan. Luc saattaa mumminsa Armandan kotiin, missä tämä kuolee rauhassa lempituoliinsa. Vianne kokee hautajaisissa kovaa syyllisyyttä ja tuulen suunnan muuttaessa koittaa lähteä pois kylästä Anoukin kanssa. Anouk ei halua palata vanhaan lähtöperinteeseen ja hajotettuaan uurnan missä on Viannen äidin tuhkat Vianne luopuu päätöksestä. Paastoa on kulunut pitkään ja pormestarilla menee Vianneen jo hermot. Hän hullun nälissään murtautuu suklaapuotiin ja hajottaa suklaakoristeet näyteikkunassa. Pieni pisara makeaa hänen huulillaan tekee miehen ihan mielipuoliseksi. Seuraavana aamuna äärimmäisen nolostunut pormestari antaa Viannelle synninpäästön ja isoissa kevätjuhlissa on sitten herkkuja tarjolla. Ihan viimeisenä Vianne keksii mikä on Rouxin suosikki, se on kaakao.

Pieni Suklaapuoti on tunnelma elokuva. Se sisältää ihamiskohtaloita ja pieniä tarinoita yhden ison sisällä. Sen juoni ei ole monimutkainen, eikä jännittävä, mutta sen ei kuulukkaan olla. Elokuvan tunnelman luo pienen kylän idylli, hahmojen läheinen tarkastelu ja suklaan oleminen läsnä melkein olemassa olevana hahmona. Suklaa merkkaa jokaiselle hahmolle jotain merkittävää; rakkautta, vihaa, tunnustautumista, naurua, muistoja, katkeruutta ja ystävyyttä. Suosikkikohtaukseni elokuvassa on Armanden juhlat, joissa syödään kunnon ruokaa kuten kanaa ja perunoita, mutta niiden kastikkeena on sulaa suklaata. Syöjien ilme on niin nautinnollinen, että se valtaa minut mukaansa. Suklaata tehdään käsin, sitä leikataan, sekoitetaan, muovaillaan ja syödään. Kaikesta siitä nautitaan niin antaumuksella.

Roux maistaa suklaata

Vianne ja Anouk ovat vaeltelijoita, mikä on peritty Viannen äidiltä. Vianne kertoo iltasatuna Anoukille omien vanhempiensa rakkaustarinan, joka päättyy eroon ja äidin vaelteluun. Siitä sama vaeltelu on peritynyt Vianniin. He ovat asuneet jo monissa eri kylissä, mutta Anouk ei ole koskaan tälläisestä vaeltelemisesta välittänyt. Koska Vianne ja Anouk eivät kuulu kirkkoon Anouk kokee koulumaailmassa syrjintää ja hyljeksintää. Häntä hävettää, kun oma äiti ei ole kuin muiden äidit. Anoukilla on muutenkin vilkas mielikuvitus, sillä hänellä on mielikuvitusystävänä kengru ja muut pitävät sitä tietty pilkkana. Viannen lisäksi vain Roux osaa hyäksyä tämän mielikuvituksen. Anouk paljastuukin elokuvan lopussa vasta kaiken kertojaksi, kun hän päästää mielikuvtuskengrunsa vapaaksi. Josephine on hiukkasen herkkä, mutta rakastava Viannen ystävä. Parhaaksi hahmoksi minulle on kuitenkin kasvanut Armande, joka on aluksi niin äreä ja vihainen, mutta suklaa saa hänen estonsa irti ja tämä päätyy kertoilemaan nuoruusrakkauden seikkailuja. On suloista kuinka Armande on kiinnostunut ja innostunut lapsenlapsestaan, kun oma tytär on pormestarin sihteeri ja muutenkin hyvin konservatiivi. Armande on aito hahmo, sillä hän läpmpenee uusille ihmisille hiukan hitaasti. Judi Dench tekee roolinsa äärimmäien upeasti, vaikka ei olekkaan läheskään niin vanha kuin roolissaan.

Pieni Suklaapuoti sopii täydellisesti herkutteluelokuvaksi, tunnelmailtoihin ja rauhallisiin sunnuntaihin. Se saa mielen miettimään, kokemaan hylkäämisen ja ulkopuolisuuden tunnetta, sekä nautinnon ihanuutta.

Pokémon elokuva Mewtwo vs. Mew

Kovana pokémon fanina tietenkin minua kiinnosti sarjassa kuvaillut maailman harvinaisimmat pokémonit. Mewta Indigo League sarjassa ei edes mainittu, mutta Mewtwo näkyi muutamassa jaksossa vilaukselta. Sain nähdä tämän elokuvan ennen kyseisiä jaksoja ja kyllä elokuva minua aikoinaan kauhistutti, mutta samalla viehätti ja osittain karmaisikin. Ihan kuin pokémonsarja noin muutenkin.

Pokémon elokuvan mainosjuliste

Ennen Pokémon elokuvaa esitetään lyhytelokuva Pikatchun loma. Siinä ainakin minulle on heti muutama uusi pokémon, mutta itse lyhytelokuva on tappavan tylsä. Pokémonit vähän riehuu ja räyhyy suuntaan jos toiseenkin ja aivan randomisti Charichardin pää jää johinkin pömpeliin jumiin. Charichard kun on luonteeltaan semmonen ärhäntelijä, niin on jotenkin kiusallisa nähdä hänen kyynelehtivätn. Pokémonit saa kyllä hänet irti ja loma loppuu lyhyeen kun Ash, Misty ja Brock ottavat pokénsa mukaan.

Vielä ennen varsinaista elokuvan näkemistä on esittely Mewtwon syntytarina. Tätä voisin kutsua elokuvan prologiksi, sillä aikalailla kaikki myöhempi selittyy tämän alun myötä. Rakettiryhmän johtaja Giovanni on siis rahoittanut tutkimusjoukot etsimään harvinaisten pokémonien dna:ta aikomuksena saada kloonattua jokin uusi ja uskomaton pokémon siitä. Se onnistuukin, sillä Mewn dna:ta löytyy ja professorit saa sen avulla luotua ihka uuden pokémonin, joka nimetään Mewtwoksi. Mewtwon ajatukset kuuluvat katsojille ja hän osaa meditaatiokykyjensä avulla puhua ihmisille. Mewtwo alkaa heti synyttyään pohtia elämän suuria kysymyksiä: kuka minä olen, mikä on elämän tarkoitus, oliko kaikki entinen unta? Olenko minä vain klooni, kopio jostaikin? Mewtwo räjäyttää koko rakennelman, juuri kuin Giovanni saapuu paikalle. Giovanni saa houkuteltua Mewtwon mukansa kertomalla, että voi kehittää tämän kykyjä. Mewtwo uskoo siihen ja Giowannin salilla hän pääsee esittelemään niitä pokémon otteluissa. Se ei Mewtwota sytytä, vaan hän kokee olevansa nyt ihmisten vanki ja lähtee pakoon omalle synnyinsaarelleen ja perustaa sinne oman labransa.

Mewtwo on syntynyt

Tästä vasta alkaa itse elokuva. Ash, Misty ja Brock viettävät tavallista pokémon elämäänsä, kunnes he saavat kutsun tälle randomisaarelle haastamaan maailman suurimman pokémonkouluttajan. He lähtevät matkalle, mutta myrsky estää merenkulun saarelle. Muut kutsutut kouluttajat lähtee pokémonien kyydissä ja pääkoplamme saa aivan randomikyydin viikinkipukuiselta Rakettiryhmältä. Saarelle he kaikki lopulta päätyvät ja siellähän selviää, ettei ketään pokékouluttajaa olekkaan, vaan Mewtwo haluaa itse haastaa heidät. Hänen aivotulkkinsa hoitaja Joy palautuu normaaliksi ja Mewtwo haastaa omilla kloonaamillaan pokémoneilla aidot pokémonit. Kun muut häviävät, niin palkinnoksi Mewtwo aikoo kloonata kaikki kouluttajien pokémoit. Suurimmilta osin se onnistuukin, mutta Ash tippuu Pikatchun mukana kloonauskoneeseen ja hajottaasamalla koko labran paskaksi Rakettiryhmän katsomalla vierestä. Kaikki kloonatut ja oikeat pokémonit sotivat keskenään samalla, kun aito Mew tulee paikalle ja alkaa mäiskiä Mewtwota. Tappelu jatkuu ja jatkuu ilman mitään syytä eikä kukaan tee mitään, ennen kuin Ash juoksee keskelle areenaa suoraan Mewn ja Mewtwon pommituksen väliin. Ash kivettyy kuoliaaksi. Tässä kohtaa tulee elokuvan riipaisevin osuus, eli Pikatchun itku. Pikatchu on tottunut, että Ash välillä menee tajuttomaksi ja saa hänet sähköllään heräämään. Nyt Pikatchu vaan yrittää ja yrittää ja se itku on aivan kamalan kuulosta. Se on niin pienen ja viattoman itkua, että siitä tulee jo oikeasti paha olo. Arvostan kuitenkin sitä, että päähenkilöklle on uskallettu tehdä näinkin raju kohtaus. Pikatchun tajuttua, että sähkö ei auta hän aloittaa oikean itkun, mihin liittyvät muutkin pokémonit. Näiden kyynielien avulla Ash herää henkiin ja Mewtwo tajuaa ihan puskista rakkauden merkityksen ja loppu onkin aika lässynläätä. Eniten vihaksi pistää se, että Mewtwo poistaa kaikkien kouluttajienm muistot tästä tapahtumasta. Loppujen lopuksi näin katsojana minua alkoi suunnattomasti ärsyttämään "tämä onkin vähän kuin unta" tunne, mikä minulle tuli elokuvan finaalista.

Kivettynyt Ash

Ensimmäisellä pokémon elokuvalla oli kovat odotukset sarjaan nähden ja tavallaan tässä on jokaiselle jotain. Pokémon tappeluita vaikka kuinka, eli niitä mitkä itseäni vähiten kiinnostaa. Hahmokehityksenä pääkoplamme on aika heikossa asemassa, mutta Rakettiryhmä näyttää herkemmän puolensa. He eivät ole läheskään niin pahoja, kuin haluaisivat olla. Rakettiryhmän johtaja Giovanni taasen on kiehtonut minua kovasti ja siksi tämä Mewtwon syntytarinaprologi minua kummasti kierosti kiehtoo. Mewtwon hahmossaan on myös jotain oudon ristiriitaista, joka lopussa tuntuu menevän vähän pilalle. Pidän kovasti siitä, että elokuvassa on samat suomiäänet, mitä tv-sarjassa ja varsinkin siitä että Mewtwolle äänensä on antanut Jussi Lampi, tälläisellä vähän erikoisemmalla suorituksella. Animaatiollisesti Mewtwon prologi on hienoa ja vähän erikoisempaa, mutta leffan edetessä palataan samaan tuttuun tv-sarjan tyyliin. Pokémoneja on mukana monia tuttuja, mutta Mewtwon lisäksi ainoastaan Pikatchu on kunnolla esillä ja äänessä. Kaiken kaikkiaan Pokémon Mewtwo vs Mew on hyvä elokuvaksi, joka pohjautuu tv-sarjaan. Sen oli alunperin tarkoitus olla lopetus koko animelle, mikä olisi minusta sopinut hyvin. Valitettavasti vain sarjaa jatkettiin toisella kaudella, jota ei edes tuotu suomeen. Siihen meikän pokéilut sitten jäikin. Pokémon elokuvia on tämän jälkeen tehtykkin jotain parikymmentä, mutta vain seuraavat kaksi niistä olen nähnyt. Niistä saatte lukea sitten myöhemmin. Näin nostalgikkona huomaan sen, että niissä kahdessa seuraavassa elokuavssa ei ole läheskään samanlaista tunnelmaa, kuin alkuperäisessä Indigo League sarjassa ja tässä ensimmäisessä elokuvassa.

Tv-suosikkejani: Pokémon

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herskyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt. Vuoroon pääsee ainoa rakastamani Japanilainen animaatiosarja eli Pokémon. Ja tarkoitan nyt Pokémonien ensimmäistä Indigoo League kautta, muita sarjan kausia en ole katsonut. Puhuttelen tätä Indigo League kautta kuitenkin pelkällä Pokémon nimellä.

Ensikosketus: Olin ala-asteikäinen ja imin itseeni kaikkia vaikutteita niin perheeltä, kuin ystäviltäkin. Joku kaverini mainosti minulle lauantai-aamuisin tulevaa uutta animaatiosarjaa ja kun itse muutaman jakson katsoin, niin hetki vain ja olin hurahtanut Pokémoneihin. Pokémon peleistä en tiennyt mitään, mutta nopeasti opin että sarja perustuu johonkin Nintendo peliin. Koska Nintendoa ei lähipiirissäni kenelläään ollut, niin peliä ei tullut lapsena pelattua. Näin aikuisena olen sitä kokeillut, mutta keskenhän se on jäänyt. Pokémon sarja oli aina viikkojeni kohokohta. Lauantaiaamuni huipentui siihen, kun sain syödä smartiseja ja pringelesejä Pokémonia katsoessa. Niin kuin monet ystäväni, minäkin aloin sarjaa nauhoittamaan videolle ja Hyvästi Butterfree jaksosta asti kaikki oli aikoinaan omilla vhs-kaseteilla. Aikaisemmat jaksot on ihan julkaistu virallisilla videoilla, joten niitä tuli ostettua. Pokémon oli koko kaveripiirini ja kouluni juttu siinä vuoden 1999 tiimoilla. R-kioskilta ostettiin Pokémon kortteja ja koulussa vaihdoimme niitä. Yksi kiiltokortti vastasi kahta tavallista. Muistan, että sain ihan ensimmäisen Pokékorttini ystävältäni ja se on kivimöhkäle Geodude. Olin myös kamalan kateellinen ystävälleni, kun tämä omisti kiiltävän Rakettiryhmän Jessie kortin. Onneksi sainkin sen yhdellä peruskortilla kaverialennuksella vaihdettua. Korttien lisäksi tarroja ja tarrakirja Pokémoneista oli, juliste ja muutama pehmolelu. Tietenkin leikkimme käsittelivät Pokémoneja ja ainakin meidän kodista löytyy vieläkin taittuneita lusikoita, mitä Sabrinan salilla harrastettiin. Muistoihini on myös vahvasti jäänyt se, kun teimme aikoinaan mansikkamaata ja kaverini kanssa mentiin pressunpäälle ja teimme Pokémon kamppailun.

Pokémonkorttejani

Sarjan juoni: Ash Ketchum on 10 vuotias poika, joka asuu Palletin kylässä. Hän saa aloittaa oman Pokémon matkansa kunhan saa Professori Oakilta oman Pokémonin. Ash nukkuu pommiin ja ainoatakaan Pokémonia ei ole hänelle enään jäljellä. Hän ruinaa jos proffa edes jonkun antaisi ja niin sarja sai maskottihahmonsa Pikatchun näkyville. Ash ja sähköhiiri Pikatchu ei aluksi tule lainkaan toimeen, mutta sarjan edetessä heistä tulee erottamattomat ystävykset. Ashin tavoite on päästä Pokémon mestariksi, johon tarvitaan vähintään 8 salimerkkiä ja voitto Pokémonliigassa. Hän kohtaa matkalla monia ihmisiä ja seuraan liityykin Misty ja Brock, josta pääkolmikkomme koostuu. Misty kouluttaa vesipokémoneja ja Brock haluaa pokémon kasvattajaksi. Tämä kolmikko siis kiertää maita ja mantuja tavaten uusia pokémoneja, uusia ihmisiä ja samalla Misty ja Brock auttavat Ashia pääsemään Pokémonliigaan. Kaikki merkit saadaan kerättyä, vaikkakin joskus vähän erikoisilla tavoilla. Lopulta päästään Pokémonliigaan, mutta mestarksi ei päädytä sillä Ash haviää juuri löytämälleen ystävälle. Ettei tarina olisi pelkkää hyvisten seikkailua, niin runsaasti huumoria ja sarjan parhautta tuo Rakettiryhmä, joiden jäsenet Jessie, James ja Meowth koittavat kidnapata pokémoneja tullakseen rikkaiksi. He taistelevat monta kertaa Ashin porukkaa vastaan, mutta eivät näytä millään oppivan, että Jessien Ekans ja Jamesin Koffing eivät kestä Pikatchun sähköiskuja. Rakettiryhmä on aina hyviksiä kohtaan nokakkain ja saa paljon härdelleitäkin aikaan, mutta siltikin heidän tiimisä on kiinnostava ja koskettava.

Brock. Ash ja Misty

 Sarjassa seikkaillaan paljon päämäärätttömästi etsien oikeita polkuja ja tavataan mahdottomasti uusia hahmoja. Pääkolmikkomme ei kuitenkaan kamalasti saa uusia pokémoneja kerättyä, vaan enemmänkin he vaan kohtaavat niitä jotka jo omistaa joku muu, tai sitten niitä ei edes yritetä napata. Matkan jälkeen ennen Pokémonliigaan menemistä Professori Oak tutkiikin Ashin pokedexin ja toteaa, että Ash on sillä tunnistanut yli 100 pokémonia, mutta omistaa vain kourallisen. Sarjan tavoite katsojille onkin esitellä näitä erilaisia pokemoneja, joita tuolloin oltiin luotu 151 kappaletta + Togepi siihen päälle. Sarjassa myös vilahtaa Hou-Oh pokémon ensimmäisessä jaksossa, joka ei kuulu näihin 151 pokémoniin.

Hahmot: Ash Ketchum on ihan hauska ja naivi symppis, jossa riittää mielenkiintoa päähenkilöksi. Hän oikeasti välittää pokémoneistaan ja tekee paljon virheitä, mutta osaa myös oppia niistä. Ash on äkkipikainen, lapsellinen ja monesti tyhmänkin rohkea. Hänestä kuitenkin löytyy paljon rohekutta uhmata varaa, eikä hän helposti suostu häviämään. Toisena joukkoon liittyy Misty, joka aluksi alkoi seuraamaan Ashia siihen vedoten, että haluaa pyöränsä takaisin. Misty on vähän tärkeilevä pissis, mutta tuo hyvää feminiinistä enegiaa ja on Ashin tukena, varsinkin silloin kun Brock alkaa hölmöillä. Misty ei usein luota Ashin pokémontaistelu taitoihin, vaan haluaa väkisin tulla auttamaan. Monesti heillä Ashin kanssa meneekin sukset ristiin. Brock tulee mukaan kivisalilta, kun hänen isänsä alkaa vihdoinkin vetämään sitä ja ottamaan vastuuta omista lapsistaan. Brock on selvästi muita vahempi ja ihanan vastuullinen. Hän on ryhmän komea järkihahmo, jonka aivot vie vain kauniit tytöt, yleensä Pokecenterin hoitajat ja poliisit. Brock on fiksu ja reilu, hänellä on hyvä huumori ja voimakkaat pokémonit. Kolmikosta hän on ihan suosikkini ja välillä jopa harmitti, kun Brockin pokémoneja näytetän niin vähäsen ja hänen vakavampaa puoltaan noin muutenkin. Rakettiryhmän puolelta puhuva Meawth kissapokémon on aika tylsä, mutta porukan järki. Jessie ja James taasen ovat koko sarjan makea sokeri. Jessie on ryhmän kaunis ja itsevarma johtaja, jota muut yleensä enemmän kuuntelevat. Vaikka Jessie väittää, ettei tdellakaan ole kiinnostunut Jamesista, niiin olen aivan varma, että heillä on romanttisia tunteita toisiaan kohtaan, sillä selvästi Jessie kokee msutasukkaisuutta heti kun James kääntää päänsä muihin tyttöihin päin. James on rikkaasta kodista kotoisin ja ihanan aivoton. Hänellä on kiinnostusta ulkonäköön ja muotiin, eikä hän voi sietää perhettään. Hän kokee olevan vapaana Rakettiryhmän kanssa.

Rakettiryhmän Jessie ja James

Pokémoneissa on aivan äärimmäisen hyvä dubbausjälki. Vaikka Misty onkin hahmoista minusta tylsin, niin Kiti Kokkosen kimittävä ääni on hänelle aivan pakollinen. Jamesia esittää sarjan reiluun puoliväliin asti Veli-Matti Ranta, joka tekee aivan uskomatonta komedian jälkeä tässä dubbauksessa. Draamallisempaa ääninäyttelyä hän on tehnyt elokuvassa Notre Damen Kellonsoittaja. Pokémonit itse puhuvat omia pokékieliään, mitkä ovat äärimmäisen suloisia. Sivuhahmojen äänet vaihtuvat häiritsevästi vähän jaksoittain. Varsikin Ashin kilpakumppanin Garyn, joka on samana päivänä  samasta kylästä aloittanut pokémon matkansa, ääni vaihtuu joka jaksossa.

Miksi juuri Pokémon: Tähän on vastauksena nostalgia. Nykypäivänä jos tämän ihan alusta näkisin, niin en varmasti sarjasta innostuisi. Itsekkin katsoin sarjaa aluksi hetken, ennen kuin innostuin kunnolla. Uusien pokémonien näkeminen oli aluksi kiehtovinta, mutta mitä useammin sarjaa on katsonut, sitä enemmän on alkanut kiehtomaan Ashin kasvuutarina. Hän päästää rakkaan Butterfreensä vapaaksi, joka on hänen ensimmäinen saamansa ja kokonaan kasvattamansa pokémon. Yhdessä jaksossa Ash pohtii jättääkö Pikatchun villien pikatchujen luokse ja sitä katsoessa nousee jo minullakin tunteet pintaan. Sabrina ja lusikoiden taittelujaksot ovat omalla tavallaan pelottavinta, hypnoottisinta ja karmivinta animaatiota, mitä lapsena olen nähnyt. Siksi varsinkin ne jaksot minua kiehtoivatkin ja sai entistä enemmän Pokémon faniksi. Juttuun tietty liittyy myös oheiset korttien keräilyt ja muut tuotteet. Tuohon aikaan myös katsottiin aina vähän pahalla jos ei omistanut yksittäistä parasta ystävää, vaan liikkui kolmen koplassa. Minä olen sellaisessa ollut lapsuuteni ja jotenkin Pokémoneista sain siitä lohtua, että ei ole väärin hengailla kolmistaa, vaikka muut antaakin niin ymmärtää.

Myös täläsiä kiiltäviä Pokémon pelikortteja tuli kerättyä, tämän ostin jostain ulkomailta.

Parhaat Pokémon jaksot:

Välit selviksi Pewter Cityssä
Ash taistelee kivimerkistä Brokia vastaan ja saa hänet matkakumppanikseen. Brokin taustasta kerrotaan enemmän ja nähdään Onixin kamppailu Pikatchua vastaan.

Shokkikäsittelyä kerrakseen
Ash taistelee salipäällikkön Raitchua vastaan Pikatchulla ja voittaa ensimmäistä kertaa itse rehellisesti ansiomerkin itselleen. Pikatchulla on haasteita taistelussa ja Ash pohtii jo Pikatchun kehittämistä ukkoskivellä.

Abra ja Yliluonnolliset voimat
Jakso, joka on kaikista karmein ja kaikista kiehtovin pokéjakso, sillä siinä on niin paljon mystisyyttä, sekä Rakettiryhmän alkutyhmyyttä. Salipäällikkö Sabrina on todella kammottava kun hän muuttaa Ashin Mistyn ja Brokin nukkekodin asukkaiksi.

Sabrina ja hänen alteregolapsuusminänsä haluaa otella Abralla

Pokémonien liekkiksat
Ash porukoineen on pokémonfarmilla, jossa pidetään isot nopeuskilpailut. Rakettiryhmä loukkaa paikan omistajan Laran, jonka on tarkoitus ratsastaa hevospokémonilla Ponitalla maaliin. Lara antaa tehtävän Ashille ja Misty kilpailee oman Starmen kanssa, sekä Brok Onixinsa kanssa voitosta.

Ratkaiseva koe
Pokémonliigaan voi päästä ansiomerkkien keräilyn lisäksi pääsykokeiden kautta. Ash koittaa näitä kokeita, samoin kuin Jessie ja James. Jessieltä menee hermot ja tietokysymyksissä, mutta James pääsee ihan kilpailemaan, mutta hänetkin fuskataan. Ashillakaan ei mene ottelut hyvin, mutta kun Rakettityhmä koittaa tuhojaan, mitkä Ash saa estettyä tämä saisi uuden mahdollisuuden. Ash haluaa mieluummin päästä Pokémonliigaan merkkien, kuin tyhmien kokeiden avulla.

Ash saa tulimerkin (jakson nimeä ei ole muistissa)
Tulimerkin saanti on kahteen eri jaksoon leikattu ja kumpaakaan ei harmikseni ole itelläni tallessa, sillä muistan lapsena pitäväni näistä jaksoista valtavasti. Ashin Charichard taistelee Magmar nimistä tulimömmöä vastaan tulivuoressa ja sinne pääsy vaati arvoituksen ratkomista. Ash, Misty ja Brock lilluvat kuumassa lähteessa ja keksivätkin siellä ratkaisun, mikä on peruukki.

Prinsessat nokakkain
Tätäkään jaksoa minulla ei ole tallessa, mutta muistan pitäväni tästä suunnattomasti, sillä tämä on ainoa jakso, jossa kerrotaan vähän Jessien menneisyydestä. Hänellä on paljon siskoja, eikä hän siksi ikinä saanut omia prinsessanukkeja. Jessie ei muutenkaan saanut huomiota kotona, joten siksi liittyi Rakettiryhmään ja on luonteeltaan aina piikikäs kaikille.

Merkin Herruus
Tätä pokémonjaksoa odotin kuin kuuta nousevaa, sillä jo enenen tätä jaksoa olin päässyt näkemään ensimmäisen Mewtwosta kertovan Pokémon elokuvan ja tämä jakso liittyy sen alkupuoliskoon. Rakettityhmän johtaja Giovanni pitää nimittäin salia pystyssä ja Mewtwo vetäsee helposti Garyn kaikki pokémonit tajuttomiksi. Mewtwo kuitenkin räjähtää ja lähtee karkuun Giovanilta ja sen tarina jatuu elokuvassa. Giovanni antaa Jessielle ja Jamesille vallan salin hoitamisesta kun hän lähtee Mewtwonsa perään ja vaikka ottelu vaikuttaa aluksi tiukalta Ashia vastaan, niin Rakettiryhmän pilkka osuu taas omaan nilkkaan.

Mewtwo on Mew Pokémonin klooni, joka on Giovannin vankina

Parhaat Pokémonit:
Hahmoina Brock ja Jessie ovat suosikkejani, joten luonollisesti heidän pokémoninsa on tullut minulle kaikkein lähimmiksi. Jessien Ekans ja Brokin Onix, Geodude ja Vulpix ovat niin meikäläisen pokémoneja. Tuli on noin muuten elementtini, joten Charmander sinä arkana pentuna on yli-ihana. Brokin lepakkopokémon Zupat on minusta kiehtova ja Ashin kummitustornista löytyvä Haunter oli kanssa pistkään suosikkini.

Minun oli tärkeää kerätä omat suosikki Pokémonit kortteina ja nämä kaksi olivatkin ensimmäisiäni.

Bonus

Meitä on kaksi

Kammottavasi

Maailma kaipaa pelastusta

On kansamme loistavin sielultaan musta

On totuus ja rakkaus raukkoja varten

Vain tähdet ja galaksit kuningatarten

Jessie

James

Me tähtäämme vasamat taivaisiin

Astu alas tai tartumme aseisiin

Miauuu, juuri niin

Rakettiryhmän Jessienä penkkareissani

Dc Extended Universe - Justice League

Kävin katsomassa Justice Leaguen viime syksynä mieheni kanssa elokuvatetaterissa. Muistan, että kyseisenä päivänä olin hyvin huonolla tuulella ja elokuva piristi minua. Olin kuitenkin niin väsynyt, etten kotona enään elokuvasta mitään muistanut. Nyt mieheni sai blu-ray julkaisun onnellisena käsiinsä ja katsoimme sen heti samantien. En muistanutkaan kuinka hyvä Justice League oikein on.

Justice Leaguen elokuvajuliste

Dc-universumin sisään taas vyörytään ja jatko-osa tämä aikaisimmille elokuville onkin, etenkin Batman versus Supermanille. Nyt tähän maailmaan on tulossa ilkiöitä tuhoamaan kaiken, pääpahiksena Steppenwolf  ja supersankareita jälleen tarvitaan, kun Batman ei selviä yksin. Wonder Woman saapuu paikalle ja yhdessä etsitään uusia kavereita. Nuori pojankloppi Flash liitetään ryhmään, robottiukkeli Kyborgi suostutellaan ja Aquaman ui  joukkoon, koska maailmantuhoamisenergiaboxi eli äitiboxi on varastettu vedenalaisesta valtakunnasta. Samanlainen boxi on viety myös Wonder Womanin porukalta Amazoneilta ja nyt pelätään, että ihmisten piilottama laatikko kanssa löytyy. Jos ilkiö saa nämä kaikki käsiinsä, niin hän voi tehdä hirmutekoja. Meidän tehoryhmämme saa tuon boxin omiin käsiinsä monien tappeluiden kautta ja sen avulla he herättävät Supermanin takaisin eloon. Yritys on haastava ja jopa tuohava, mutta lopulta Superman tulee jälleen inhimilliseksi, kun saa samalla tavata entisen heilansa ja äitinsä. Steppenwolf saa boxit haltuunsa ja on tekemässä maailmanloppua jossain Venäjän syrjäkylällä. Siellä elelee yksi perhe, joka joutuu kestämään ilkiöitten hyökkäyksiä. Supersankarit pääsevät paikalle juuri sopivasti. Flash vie perheen turvaan, samalla kun muut hakkaavat ja mäiskivät. Tietty kaikki kääntyy lopulta hyvin, vaikka tiukkoja tilanteita sattuukin. Steppenwolf kaatuu niin, että Superman puhaltaa hänen kirveensä jäähän ja Wonder Woman vetäsee sen miekalla palasiksi. Ilkiöt saavat energiaa pelosta, joten he itse kääntyvät omaa isäntäänsä vastaan ja näin maailma pelastuu. Superman jatkaa heilastelua, Flash käy kehumassa isilleen uudesta työstään, Kyborgi jatkaa oman isukin kanssa tutkimuksiaan, Aquaman jäi hyppelemään mereen, Wonderwoman pidättelee tavisrikollisia ja Batmanin varjo heijastellaan pilviin, sillä uusia seikkailuja on varmasti luvassa.

Dc-elokuvista pahisten Suicide Squad on noussut suosikikseni ja pidin kovasti myös viime kesänä tulleesta Wonder Womanista. Wonder Womanin historiaan viitattiinkin tässä rainassa ja Amazonien saarta ei nyt esitelty lainkaan, vaan oletettiin että katsoja tietää sen jo valmiiksi. Batman versus Superman loppuu Supermiehen hautajaisiin ja nyt hänen hautarauhaa rikotaan. On kyllä kiva, että hänen heilansa ja äitinsä esiintyvät myös. Uusista hahmoista Kyborgi jäi minulle hyvin etäiseksi. Hänen isänsä on hänet osittain robotisoinut ja siksi tämä on katkera isälleen. Hänen hahmossaan ei riitä minusta tarpeeksi mielenkiintoa. Aquaman harmikseni oli kanssa aika pienessä roolissa, häntä olisi näin naisena todella mielellään katsellut enemmän. Aquaman onkin saamassa oman elokuvansa, jota mielenkiinnolla odotan. Aquamanin hahmossa yhdistyy ronski huumori, maskuliinisuus ja voimakkuus. Oikein miesmäinen ihmiskala siis. Varsinkin tatuoinnit ja pitkä märkä tukka tekee hänestä kovan hottiksen. Nuorin tulokas Flash tuo taasen supersankarijoukkoomme rutkasti huumoria. Hänen isänsä on vankilassa ja poika elelee yksin nörttinä. Hän on itse tehnyt oman nopeuspukunsa, jolla saa huimaa juoksuvauhtia, kulkee lähes valonnopeudella. Hän myöntää pelkonsa, heittää hauskoja onelinereita (Dostojevski!) ja koittaa oikeasti saada näistä tyypeistä ystäviä itselleen, ujo selvästi kun noin muuten on. Wonder Womaniin voi tutustua tarkemmin tästä kirjoituksesta, mutta edelleen voin sanoa pitäväni hahmosta. Kaunis, suoraselkäinen ja voimakastahtoinen nainen sopii todella hyvin vastapainoksi tähän maskuliinisuuden meininkiin. Batman minua viehättää aina vain, sillä nahkapuvussaan kun hän örisee olevansa Batman se vaan on niin kovaa.  Itse kaikkien kunnioittama Superman ei kuitenkaan minuun vieläkään iske. Hänellä saattaa olla kovia voimia, mutta ei hän minusta kyllä Batmanille mitenkään pärjää ja hänen persoonansa on liian tylsä lepakkomieheemme verrattuna.

Flash, Batman ja Wonder Woman

 Justice League on hahmojen leffa. Juoni itsessään ei ole hääppönen, vaan enemmänkin keskiössä on  ryhmän keskinäinen dynamiikka ja heidän omat juttunsa. Flashilla nopeus, Kyborgilla tietokoneet, Wonder Womanilla totuuslasso ja soturikoulutus, Batmanilla Alfred ja Batmobiilit sun muut härpäkkeet, Aquamanilla Ajattara ja veden hallitsemat voimat ja  Supermanilla, noh hän on Superman. Se varmaan riittää tämän voimaksi. Pidän elokuva eniten uusien hahmojen esittelyleffana ja siinä samalla viedään tarinaa asteen verran eteenpäin, eli Supermanin liittyminen ryhmään. Kokonaisuudessaan pidän elokuvan musiikista, varsinkin alkulaulusta. Värimäärittely on kaunista ja lokaatioit realistisen oloisia. Elokuvan pituuskin on varsin sopiva, eli ei liian pitkä. Rymistelyä on rymitelty hitaisiin ja nopeisiin otoksiin, herkkishetkiin ja one-linereihin. Ainakin minua Flashin letkautukset naurattivat.

Justice League nosti tällä toisella katsomiskerrallaan pisteitä silmissäni ja voin sanoa, että pidin tästä jopa enemmän kuin Wonder Womanista. Wonderissa on enemmän herkkyyttä ja voimakkaita teemoja, mutta Justicen kohdalla monipuoliset hahmot Batman, Flash ja Aquaman veivät minut nyt mukanaan. Dc-elokuvauniversumissa tämä on nyt listallani toisena Suicide Squadin jälkeen. 

Neitoperho ja Kissan Kuolema

Olen katsonut kotimaisia leffoja aikalailla 2000-luvun alusta asti. Hyvin paljon tiedän 2000-luvun kotimaisista elokuvista, sillä silloin alkoi niiden nousukausi. Aikaisemminkin on kotimaisia paljon tehty, mutta varsinkin 90-luvulla katsojamäärät olivat alhaalla ja monet ovat haukkuneet kun silloin tehtiin niin paskoja elokuvia. Minua on paljon kiinnostanut mitä silloin on tehty ja nämä muutamat teokset sain aikaan katsottua Yle Areenasta. Minusta on hienoa että näitä on siellä näkyvillä, sillä näitä teoksia ei löydy esim. lähikirjastoistani.

Neitoperho

Lea Kleemola esittää hyvin agressiivista Eeviä, joka varastaa sisarensa Amin auton ja lähtee karkumatkalle. Hän kohtaa matkalla liftari Jusun ja yrittää pienesti tutustua häneen. Jusun lompakossa on hänen naisystävänsä Anjan kuva, joka kiinnostaa Eeviä. Yhden yön Eevi ja Jusu nukkuvan kämäsessä hostellissa ja Eevi koittaa vongata Jusulta seksiä. Kun Jusu ei siihen suostu, niin Eevi menee vain takaisin nukkumaan. Seuraavana päivänä hän ajaa pahan kolarin, jossa auto ja Jusu menee mäsäksi. Itse hän pääsee pakenemaan metsään. Hän löytää tämän Jusun nasiystävän Anjan talon ja menee sinne. Anja seuraavana aamuna löytää Eevin sohvaltansa ja koittaa olla kohtelias. Eevi kuitenkin vangitsee Anjan kellariin ja hiillostaa tätä mitä epämääräisimmillä jutuilla. Lopulta hän päästää Anjan takaisin taloonsa. Anja kuitenkin kaatuu pahasti portaissa ja kuolee siihen. Eevi on kuullut poliisien tulevan ulkona ja polttaa koko talon. Poliisit ja Ami etsivät Eeviä palavasta talosta, mutta tämä on jo paennut metsään, minne hän jää hönkäilemään.

Neitoperho elokuvan mainosjuliste

 Olin todella pettynyt Neitoperhoon. Elokuvajulisteen ja Ylen kuvailun perusteella osasin odottaa jotain oikeasti raakaa elokuvaa, mutta tämä oli jo liiankin kesy odotuksiini. Lea Kleemola ei mielestäni näyttele Eeviä lainkaan hyvin, sillä hänen angstailunsa ja muminapuheensa on aivan liian näyteltyä. Tiedän paljonkin ihmisiä, jotka osaavat angstata luontevammin. Seksiyritys oli todella nolo ja heikosti tehty. Monille hahmojen teoille ei ollut mitään logiikkaa. Kuvaus oli välillä liian tummaa ja turhaa joutokäyntiä löytyi hyvinkin monista paikoista. Eevi asuu alussa välittävän siskonsa Amin luona, joka olikin ainut ehyt hahmo tarinassa. Mikä siskon naisseuralainen sitten oli, siitä en saanut selvää. Eniten minua häiritsi nämä Kleemolan pitkän raskaat hengityskuvat, kun ne eivät kertoneet minulle yhtän mitään. Samaa ihmettelen, miksi leffa oikein päättyi siihen? Se ei antanut mielestäni minkäänlaista lopetusta elokuvalle. Vaikka kuulemma tuohon aikaan naisia ei näytetty suomileffoissa agressiivisina, niin ei tämä teos mielestäni mitenkään tuonut naisista mitään uusia puolia esiin. Ehkä korkeintaan epätasapainon, mutta se ei todellakan riitä. Ohjaaja Auli Mantilalta olen nähnyt tämän lisäksi vain myöhemmin tehdyn Ystäväni Henry elokuva, joka oli mielestäni kyllä myös yhtä mitäänsanomaton. Joko ohjaaja ei vain osaa ohjata, tai sitten käsikirjoituksissa on ollut hyvin syviä puutteita. Myös ihmettelen miksi ihmeessä tätä on markkinoitu raakana ja kauheana elokuvana, kun kerran sitä ei ole? Ainot hyvät pisteet voi antaa musiikista, joka ei sovi kyllä lainkaan elokuvan teemaan. Muutama kaunis kuva sentään elokuvassa oli, kun autolla ajetaan sateessa tunnelmallisen musiikin soidessa taustalla.

Kissan Kuolema

Koulukodissa hiippailee joku raiskaaja Sika, josta oppilaat eivät uskalla ohjaajille puhua. Vähän vuorotellen hän käy käsiksi tyttöihin ja pikku hiljaa nämä päättävät kostaa. Samassa syssäkässä johtajattaren tytön Annaleenan poikaystävä Saku käy linnasta lomailemassa ja tyttöä pussailemassa.  Uusi nuori työntekijä Ari ihastuu pääosaneitoomme Nittaan ja heidän suhdettaan ei todellakaan katsota hyvällä. Nittan kissa Miuku tapetaan ilman syytä kesken elokuvan ja siitä tämä on varmasti saanut nimensäkkin. Lopulta kaikki tytöt keksivät tehdä ansan tälle Sika raiskaajalle, niin että Annaleena jätetään taloon tämän kanssa. Tässä vaiheessa katsojille oikein näytetään kuka elokuvassa jo aiemmin esiintyneistä hahmoista oikein on Sika. Samassa Nitta juoksee hakemaan muut hoitajat avuksi ja näin Sika jää kiinni. Kun Nitta täyttää 18 ja jättää koulukodin taakseen. Ari lähtee hänen mukaansa, vaikka hän olikin saamassa jo ylennyksen parempiin töihin koulukodissa.

Kissan Kuolema elokuvan mainosjuliste

Kissan Kuolema elokuvasta kuulin alunperin Pahat Pojat elokuvan kommenttiraidalta ja jo silloin se alkoi kiinnostamaan. Elokuvaa on mainostettu sloganilla "Elokuva 90-luvun nuorista". En itse tätä allekirjoita, vaikka olenkin tuolloin ollut vasta lapsi. Nämä elokuvan nuoret näyttelijät ovat paljon aidompia, tuoreempia ja aistikkaampia mitä Lea Kleemola omassa roolissaan Neitoperhossa ja aihe koulukodista on kyllä synkkä. Miespääosassa komistelee Don Huonojen Kalle Ahola, joka on kyllä aika pökkelö roolissaan. Se kuitenkin tuo raikkautta ja osittain myös viihteellisiä hetkiä synkkämieliseen elokuvaan. Peter Franzénkin vilahtaa tässä nuorena poikana Sakuna ja on kyllä aika suioinen. Marja Pyykkö loistaa Nittana ja on mielestäni todella hyvä. Hänen omista ohjaukistaan en valitettavasti voi sanoa samaa. Helena Vierikko on ihan jees sivuosassa, mutta Annaleenaa esittävä Marjaana Maijala on todella pökkelö. En yhtään pidä hänen tyylistään. Kissan Kuolemassa on paljon jännityselementtejä, jopa turhankin paljon. Tyttöjen ahdistuskohtaukset kokemuksista olivat hyvin aitoja ja vaikuttavia. Sian näkymistä sai odottaa loppuvaiheille asti, ja olin arvannut kyllä vihollisen väärin tällä kertaa. Ainahan tuollaiset ovat juurikin irstaita miehiä ja kyllä kuvotti tätä viimistä raiskauskohtausta katsoa. Onneksi on leikattu niin, ettei kohtaus ole pitkä ja strategisesti ei paljoa näy. Olin itseasiassa aika järkyttynyt kun sama näyttelijä on tehnyt suosikkihahmoni Phileas Foggin ääniroolin. Toinen elokuvan ällö kohtaus oli Miuku kissan kuolema. En ymmärtänyt tämän tapahtuman syitä ja seurauksia, joten koin sen hyvinkin turhana. Vielä sekin, että se on antanut tälle teokselle nimen on ihan väärin. Arin ja Nittan rakkaussuhde puhkeaa aivan ilman mitään pohjaa ja muutenkin Nittan hahmon perusteita kerrottiin katsojalle ihan liian myöhään. Minua harmittaa kovasti tässä elokuvassa, kun tuntuu että ideaa ja pohjaa on, mutta tuotos on tehty liian pikasten pohdintojen pohjalta.

Kailen kaikkiaan Neitoperho ja Kissan Kuolema kuvaavat hyvin 90-lukua. Molemmista löytyy niin kuvaulksellisuuden, kuin kuvaamisen kautta paljon juttuja jotka vievät takaisin ysärille. Elokuvina kuitenkin Neitoperho on mielestäni surkea tekele ja Kissan Kuolema taasen kiinnostava, mutta keskeneräisen oloinen. Täytyy varmaan kyseinen kirja lainata kirjastosta, niin saan tietää kuinka hyvin elokuva seuraa alkuperäisen kirjan juonta.