Lippukokoelma

Lippukokoelma

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Ever After - Ikuisesti Sinun

Vaikka olenkin aina tykännyt Disneyn prinsessoista en niinkään itse paljon leikkinyt prinsessaleikkejä. Jotenkin semmoinen lässynlää romantiikka ei silloin ihan pienenä ollut minulle se juttu, vaan vasta joskus 10 vuoden ikäisenä, kun kasvoin siihen ikään, että aloin kokemaan ensimmäisiä ihastumisen tunteita. Ensimmäinen kunnon rakkasuelokuva mitä katsoin (Disneyn prinsessajuttujen lisäksi siis) oli Ever After- Ikuisesti Sinun, joka on Tuhkimotarina. Kiitos vaan sisarelleni, joka tämän videolta minulle näytti ja sai rakastumaan tähän rakkauden tunteeseen.

Ever After elokuvan mainosjuliste
Danielle de Barbarac elää Ranskan maaseudulla isänsä ja taloudenhoitajiensa kanssa. Isä tulee matkalta ja tuo Daniellelle uuden äidin ja kaksi sisarpuolta. Hetken he ehtivät olla yhdessä ennen kun isä lähtee taas matkalle, mutta kuolee kotipihansa ulkopuolelle. 8-vuotiaalle Danielille, sekä tietenkin uudelle äitipuolelle Rodmillalle tämä on tietenkin shokki. Ajassa hypätään 10 vuotta eteenpäin, mihin tarinamme sijoittuu. Danielle on piikana omassa talossaan jäätävälle äitipuolelleen, sikä vittumaiselle sisarpuolelle Margueritelle ja vähän kiltimmälle Jacquelinelle. Samaan aikaan Ranskan nuori prinssi Henry kapinoi vanhempiaan, eikä halua ottaa vastuuta prinssin velvollisuukista. Hän varastaa Daniellen isän omistaman hevosen ja Daniel saa hänet kiinni sillä ratsastamassa. Danielle heittää prinssiä omenoilla päähän, mutta katuu heti kun näkee kuka on ratsailla. Prinssi ei piittaa piiruakaan kivuista, vaan haluaa pysyä anonyymina. Niimpä hän lahjoo rahalla Daniellen hiljaiseksi. Daniel on kultarahoista ikionnellinen ja lähtee salaa kylille ostamaan Rodmillan myymän palvelijan takaisin kotiin. Hän pukeutuu äitinsä vanhoihin aateisvaatteisiin, mutta ei osaa käyttäytyä kuin aatelinen. Ympärillä oleva kansa ihmettelee nuoren naisen käytöstä, mutta paikalle saapunut Henry viehättyy tästä kipakasta luonteesta. Hän vaatii saada tietää kuka Danielle on, mutta eihän orjatyttö voi sitä kertoa. Hän valehtelee Henrylle olevansa Nicole De Lancret, eli esiintyy jo edesmenneen äitinsä nimellä. Niinpä Danielle joutuu elämään kaksoiselämää, Henrylle on aatelinen Nicole, kun muilla orjatyttö Danielle. Kotona hän edeleen saa puurtaa, kun Rodmilla koittaa saada Henryn kiinnostumaan Margueritesta. He ostelevat kalliita tavaroita ja helyjä, myyvät Daniellen isän omaisuutta helppoheikki Pierre Le Piulle ja vittuilevat koko muulle henkilökunnalle. Sattuman kautta ja salaa Henry kohtaa Daniellen kuuluisan Leonardo Da Vincin seurassa ja heidän tapailunsa on ah, niin romanttista. Danielle pelastaa Henryn mustalaisten kynsistä, he lukevat kirjoja, keskustelevat politiikkaa ja tietty suutelevatkin.

Danielle näkee ensikertaa äitipuolensa ja sisarpuolensa
Danielle esittelee itsensä Nicoleksi
Ranskan Kuningas eli Henryn isä on kyllästynyt odottamaan poikansa naima-aikeita ja päättää järjestää naamiaiset. Jollei poika sillon ole valittuaan löytänyt hän saa naida Espanjan prinsessan. Rodmilla, Marguerite ja Jaqueline ovat kovasti jo valkkaamassa pukuja, kun Daniellelle selviää, että Rodmilla on saanut selvää hänen kaksoiselämästään. Marguerite ja Danielle joutuvat koville tukkanuottasille, kun Marguerite halusisi laittaa Daniellen äidin puvun ylleen. Tappelun häviää Danielle, niin että Margueriten heittää hänen isältä saamansa rakkaimman muiston, Utopia kirjan takkaan. Danielle lukitaan keittiöön, kun muut menevät juhlimaan. Henryn äiti kertoo pojalleen, että kuinka Nicole on jo kihloissa. Tämän juorun hän taas sai kuulla Rodmillallta, kun hän tajusi Daniellen kaksoiselämän. Henry on koko juhlan aikana tylsistyneen oloinen ennen kuin enkeli saapuu. Daniellen eräs kaveri menee nimittäin juhliin, hakee Leonardo da Vicin avuksi, joka saa keittiän lukitun oven auki. Danielle pukee äitinsä upean puvun ja saa joutsenet siivet selkäänsä. Hänen juhliin ilmestyminen on mitä upein näky ja kun hän kuiskaa Henrylle, ettei ole kihloissa. Mies on selvästi umpirakastunut. Rodmilla on kateudesta vihreä ja paljastaa koko hovin edessä Daniellen petollisuuden. Vasta silloin Henry tajuaa, että Nicole nimistä naista ei ole olemassakaan, vaan tajuaa Daniellen omenanheittäjätytöksi.

Danielle saapuu naamiaisiin Leonardo Da Vincin tekemissä siivissä
Rodmilla ei kestä enään nähdä Daniellen kasvoja talossaan ja myy koko tytön tälle liukkaalle Pirre Le Piulle. Samaan aikaan jo ollaan vihkimässä Henryä ja Espanjan prinsessaa, joka itkee kovasti kohtaloaan. Henry ei voi olla nauramatta muijan katkerille kyynelille ja päästää hänet oman ukkonsa luokse ja juoksee itse pois tilaisuudesta. Ulkona Jaqueline kertoo Henrylle Daniellen olevan myyty. Danielle joutuu kestämään Pierren lähentymisyrityksiä, mutta saa miekalla uhkailtua häntä niin, että nilkkakahleet otetaan pois. Juuri kun Danielle on vihdoin vapaa hän kohtaa Henryn, joka polvistuu ja tarjoaa Daniellen juhlista lähdön jälkeen tippunutta korkokenkää hänen jalkaansa. Hän ei polvistu maahan Ranskan prinssinä, vaan rakastuneena miehenä, joka haluaa Daniellen vaimokseen ja siitähän tarina saa onnellisen lopun. Pahikset saavat kuulla kohtalosna koko hovin edessä, kun Rodmillalta ja Margueritalta riistetään aatelisuus ja heidät lähetetään Amerikkaan seuraavalla laivalla.

Henry kosii Daniellea.
Ikuisesti sinun on varmasti ainoa pukudraama jota rakastan ylikaiken. Ranskan maaseutu, aatelisto ja kuninkaan linna ovat hyvin uskottavia, mutta satumaisen näköisiä. Niissä ei ole mitään siirappista. Ulkokohtauksia on paljon ja luonnossa liikutaan aidosti. Milloin ollaan uimassa ja toisaalta haaveillaan lentämisestä. Daniellen ollessa pikkutyttö pohjustetaan hänen rakkautta ja suhdetta isäänsä kirjojen kautta. Siksi suurin ja dramaattisin kohtaus elokuvassa onkin Margueriten ja Daniellen taistelu, kun molemmat tavarat ovat uhkana, Danielin isän antama Utopia kirja ja äidiltä peritty mekko ja kengät. Kun Danielle saa piiskaa pahasta käytöksestään Jaqueline hoivaa häntä ja näemme suoraan, että hän ei ole läheskään niin paha kuin sisarpuolensa ja äitinsä. Jaqueline on kokoajan Danielin puolella, mutta on niin ujo, ettei uskalla nousta hänen kanssaan muita vastaan. Muut haukkuvat Jaquelinea kokoajan ruuan persoksi ja lopulta hän itsekkin tekee siitä asiasta pilkaa. Daniellen kodissa on palvelijoita ja ystäviä, mutta he jäävät tarianssa todella sivuun.

Kissatappelu, jonka voittaa pahikset
Näyttelijäntyö on läpi elokuvan huikeata. Drew Barrymore tekee niin kauniin herkän, romanttisen ja voimakkaan työn Daniellen roolissa, että uppoudun siihen ihan täysin. Hänellä on tarpeeksi karismaa ollakseen vastavoima pahuuden ilmentymälle eli julmalle äitipuolelleen, jota esittää niin piinaavan loistavasti  Anjelica Huston. Tämän ilme ei viiruakaan välähdä ja sääli sanaa ei ole hänelle olemassakaan. Marguerite on taasen niin hemmoteltu äitinsä tyttö, joka ei kestä yhtään jos hänen arvokkuuttaan loukataan. Ranskan prinssi Henry eli Dougray Scott varmasti hahmona raivostuttaa monia, mutta minusta siinä on jotain äärimmäisen suloista ja miehekästä. Hän on edelleenkin sellainen veijarimainen pikkupoika, joka ei oikein ole löytänyt paikkaansa mailmassa, eikä ole osannut muodostaa omia mielipiteitään. Daniellen kautta Henry saa otteen elämästään kiinni ja tajua mitkä asiat hänelle oikeasti ovat tärkeitä. Henry on jääräpäinen, mutta niin nöyryyttävän ihana, kun hän laskeutuu polvilleen ja kosii ilme ihan vakavana Daniellea. Tämmöisestä prinssistä minäkin silloin haaveilin, kun ekan kerran elokuvan näin ja siksi varmasti rakastuinkin. Kaikki Daniellen ja Henryn yhteiset hetket olivat niitä, mitä vhs-kasetilla kelasin edes takaisin, että vain sain nähdä tämän rakkauden tunteen, mitä näiden hahmojen välille luotiin. Varsinkin heidän hetkensä mustalaisten seurassa ja ensisuudelma on mitä romanttisin. Toinen mitä katson aina itkien on kosinta. Saan aina kylmät väreet siitä, vaikka tiedänkin Daniellen vastaavan kyllä. Lasikenkä, tai no jalokivikenkä on siihen kanssa saatu mukaan. Rakastan, rakastan, rakastan....

Henryn ja Daniellen ensisuudelma
Elokuva ei ala aivan suoraan, vaan siinä kutsutaan Grimmin veljekset jonnekkin, missä Daniellen lapsenlapsenlapsi kertoo tätä tarinaa heille. Ihan lopussa palataan lyhyesti tähän kertomishetkeen ja tämä kertojanäkökulma luo hyvin vahvan sadun tunteen, mutta myös sen, että se olisi oikeasti voinut olla olemassa. Kaikilla myyteilläkin on jokin todellisuuspohja tässä maailmassa, joten miksei myös Tuhkimon tarinalla. Ainakin näin haluan itse uskoa. Olen Tuhkimosta nähnyt Ikuisesti Sinun lisäksi Disneyn animaatioversion, näytellyn version, sekä komediamusikaalin. Näytelty versio on aivan paska, komediaversio nyt menttelee, animaatioversio on taianomaisin, mutta Ikuisesti Sinun on se rakastettavin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti