Disney klassikot 16: Prinsessa Ruusunen

Prinsessa Ruusunen on omassa hyllyssä ollut vhs-kasetilla ja vasta muutama vuosi sitten sen päivitin blu-ray muotoon. Koska Ruusunen on aikoinaan ollut kunnon laajakangasesityksessä, niin vhs-kasetin reunoilta on pätkitty pitkät osat kuvista pois. Kun blu-raytä katsoin ekan kerran olin ihan uusissa sfääreissä Ruususen kanssa.

Prinsessa Ruususen tyyli on erilaisempi ja vahvempi kuin missään muussa Disneyn elokuvassa. Heti alkuteksti ja sen fontit vievät huomioni ja luovat ihanan, perinteikkään prinsessa tunnelman. Värit ovat kirkkaan tunnelmalliset ja elokuvasta huokuu sen prinsessa ja fantasiamainen elementti. Kuorolaulut eivät omaan korvaani erityisen kauniilta kuulosta, sen tyyppinen musiikki ei ole makuuni. Laulujen sanoista on hankala saaa selvää. Se on myös ongelma Ruususen omissa lauluissa, laulajan ääni menee liian korkealle että pystyisin ihan selkeästi sanoja erottamaan. Elokuvan katsoin suomiäänillä.

Prinsessa Ruususen elokuvajuliste

Pikku prinsessa Ruusunen siis syntyy kuningas Stefanuksen linnassa. Ruususelle tulee kolme hyvää haltijatarta, Floora, Fauna ja Ilomieli antamaan lahjansa. Ruusunen saa kauneuden ja laulun lahjan. Ennen kuin Ilomieli ehtii antaa omaansa, niin paikalle saapuu Pahatar (ikisuosikkini Hannele Lauri). Pahatar on pettynyt kun kutsua kastajaisiin ei tullut ja siksi langettaa kirouksen Ruususen ympärille: ennen kuin aurinko laskee hänen 16 syntymäpäivänään, hän pistää sormensa värttinän piikkkiin ja kuolee. Pahattaren lähdettyä Ilomieli haluaa lieventää tulevaa kirousta ja luo taian, niin että kun Ruusunen osuu värttinän piikkiin hän nukahtaa ja herää ensirakkautensa suudelmaan. Haltijattaren taikominen on todella kuanista ja tuo mieleeni Fantasian. Värimaailman ja äänet muistuttavat sen osioita. Pahattaren tulo salamana syntymäjuhliin on taas kivan mustavalkokontrastinen.

Haltijattaret pohtivat miten saisivat Ruususen piiloon, niin ettei 16 vuotiaana tytön kirous kävisi toimeen. He lentävät pohtimaan tätä pieneen rasiaan (en koskaan lapsena tajunnut tätä kutistumista sinne) ja siellä keksivät, että he tekeytyvät vanhoiksi naisiksi ja ottavat Ruususen mukaan ja muuttavat porukalla metsämökkiin. Vhs-kasetilla en tosiaankaan nähnyt, että haltijattaret kutistuivat ja menivät pieneen rasiaan tästä puhumaan, sillä vhs-kuvan reunoja on saksittu rajusti. Blu-raylla kuva kun on laaja niin tämä näkyy paljon selkeämmin ja siksi kohtauskin selittyy paremmin. Hienoja yksityiskohtia, kuten taustamaalauksiakin näkyy näin paremmin.

Aurora ja Philip metsässä

Metsämökissä sitten Ruusunen kasvaa ja 16-vuotis päivänä hänet tyrkätään ulos poimimaan marjoja, että juhlavalmistelut, eli siivous, kakku ja mekko saahaan tehtyä. Metikössä törmätään prinssiin ja yhessä lauletaan, kun unessa kerran kohdattiin. Ennen tuo laulu ei minua säväyttänyt, nykyään saan oikein kylmät väreet kun tämän laulun kuulen. Tämä metsäkohtaus on yksi niitä harvimpia kohtauksia joissa Ruusunen itse puhuu. On nimittäin muuten aikas hiljanen tyttö. Haltijoitten kohellus mökissään on leffan ihan paras kohtaus. Flora ompelee käsin mekkoa, Fauna leipoo kakkua ja Ilomieli vain koittaa auttaa. Eihän tästä mitään tule, kun Fauna ei tajua edes mikä on yksi tls. Kun taikasauvat otetaan sitten käyttöön, alkaa sininen-vaaleanpunainen kinastelu, joka pitkällä tähtäimellä alkaa hymyilyttää.

Pahatar on taas vuosikaudet etsinyt Ruususta käsiinsä, eikä ole löytänyt. Hänellä on ihan idiootteja palvelijoita, jotka kaikki tämän 16 vuotta ovat etsineet kaikki kehdot ja kehdoista vauvaa. Eivät olleet urpot tajunneet, että kyllähän se tyttö siitä kasvaa. Niimpä Pahatar antaa korpilleen tehtävän etsiä 16 vuotiaan tytön ja helposti se löytyy kun metsämökin savupiipusta tupsahtelee taikasauvojen valoja. Näin ollen Pahatar nyt tietää minne värttinänsä vie odottamaan.

Prinssi Philip on tavannut siis Ruususen mettällä ja ihastunut tähän totaalisesti. Hän ei vaan tiennyt että kyseessä on Ruusunen, vaan luuli tätä perusmaalaistytöksi. Philipsin isä kuningas Hubertus tästä tietenkin raivostuu, mutta sitä ennen vedetään kännit Ruususen isukin Stefanuksen kanssa. Skool laulussa koetaan alkoholin riemu, laskuhumala, tappelu ja soittajan sammuminen kerralla. Tuollasen jälkeen kun oma poika kertoo naima-aikeistaan, niin kyllä isukki on ihmeissään. Tämä kuninkaiden juomalaulu on elokuvan huippukohtia.

Kuninkaat innostuvat juomaan

Ruusunen kun on palanut metästä, niin hänkin kertoo ilouutisensa haltijattarille, siis sen että tapasi elämänsä miehen. Kun Haltijattaret sanovat, että Ruusunen on jo luvattu Philipille, niin tyttö juokse itkuisena huoneeseensa. Pahattaren lumous saadaan voimaan ja Ruusunen kävelee värttinälle, iskeytyy siihen ja simahtaa ikiuneen. Loppuosa elokuvasta onkin minusta vähän tylsä. Pahatar saa Philipin kiinni, mutta haltjattarien avulla Philip pääsee irti, tappelee Pahatara vastaan, voittaa tän ja herättää Ruususen ja siinäpäs se. En ikinä oikein ole tajunnut tätä Pahattaren motiivia, miksi se haluaa tappaa Ruususen, vain siksi ettei sitä yksiin juhliin kutsuta? Jonkun version olen lukenut jossa Pahatar on alun perin ollut hyvä haltijatar ja hänet unohdettiin kutsua, minkä takia hän katkeroitui ja muuttui pahaksi. Vaikka Pahattaren pyrkimys on olla paha kaikessa, niin hänestäkin löytyy pehmeitä puolia. Hänen korppinsa muutetaan kiveksi ja siitä Pahatar on kauhuissaan, jopa raivoissaan.

Prinsesa Ruususessa minua häiritsee se kuinka vähän itse Ruusunen on elokuvassa. Tuntuu, että haltijattaret sekä Stefanus ja Hubertus ovat tässä pääosissa, kun taas Ruusunen ja Philip sivuosissa. Ruususen äitikin on vain taustahahmo, eikä Phlipin äitiä edes mainita. Äitien jättäminen vähemmälle yrittää kait nostattaa Floran, Faunan ja Ilomielen tärkeyttä kasvattajina, vaikkeivat he osaa tehdä mitään ilman taikoja. Ilomieli on aina ollut haltijattarista suosikkini, varmaan siksi koska Flora ja Fauna aina jollain tavalla vähättelevät  häntä. Haltijattarien merkitys loppua kohden vain kasvaa, kun he taikovat Pahattaren örkkejä vastaan. Philip ei olisi edes saanut Pahatarta tuhottua ilman Floran taikomaa miekkaa. Tuntuu että koko elokuva on vain rakennettu sille, kuinka hyvät haltijattaret tappelevat Pahatarta vastaan. Ruusen ja Philip rakkaustarina on vain kehyskertomus tälle ja Hubertus ja Stefanus siellä välissä tuomassa huumora mukaan.

Epäilen kovasti Faunan kokkaustaitoja

Pikkuisia, jopa hassujakin huomioita tätä elokuvaa katsoessa on jäänyt mieleeni: Ruusunen on metsässä varpasilleen ja hänen jalkansa ovat tummemmat kuin muu iho, metsässä olevat eläimet on aika saman tyyppisia kuin Miekka kivessä elokuvassa ja Pahattarella on yhtä punaiset huulet kuin Ruususella. Joukkokohtauksissa taustahenkilöt ovat liikkumatta, mikä korostaa satukirjamaisuutta. Faunan mekko on vihreä, mutta kun hän lentää ja kuvataan kauempaa hän on keltaisen värinen.  Ruususen puku on viimeisenä vaaleanpunainen. Kertojaa myös kuullaan koko elokuvan aikana, eikä pelkästään alussa.

Vai oliko mekko lopussa sittenkin sininen? Hällä väliä, kaunis se on kumminkin.

Miami

En alunperin ollut lähdössä katsomaan uutta Miami elokuvaa, mutta koska Finnkino Labin asiakkaansa sain etuudeksi ilmaiset synttäripopparit, jotka piti käyttää ennen kuun loppumista, niin halusin vain kovasti elokuviin. Miami nyt sattui olemaan ainoa edes vähänkin kiinnostava raina tällä hetkellä liikenteessä. Minulla ei ollut sen erikoisempia odotuksia elokuvan suhteen, tiesin sen käsittelevän sisarussuhetta ja yökerhoissa tanssimista. Loppujen lopuksi nämä teemat olivat Miamissa sivuosassa.

Angela tanssii yökerhon lavalla kimaltelevissa hepeneissä ja tämän pikkusisko Anna tulee häntä katsomaan. Anna saa puhuttua Angelan kotiansa käymään ja paljastaa hälle olevan tämän siskopuoli. Heidän yhteinen isänsä oli jo kuollut. Tuolla edellisillan keikalla Angelan tyttötanssiryhmä lähtee menemään ja tämä tarvii tanssikaverin, joten hän pyytää Annaa mukaansa. Aluksi Anna ei lämpene, mutta lähtee sittenkin mukaan. Tanssikuvioita harjotellaan hetki ja takahuoneessa ennen esitystä Annaan iskee pakokauhu. Angela preppaa häntä ja vasta siinä kohdassa kuullaan leffan nimi Miami, joka viittaa Angelan haaveisiin. Anna alkaa nauttia tanssista ja hän ja Angela kiertelevät siellä sun täällä yökerhoissa ja hemputtelevat keskenään ja mukamas syventävät sisaruussuhdettaan. Kokoajan taustaa varjostaa Angelan monen tonnin velat, joita Anna ei edes hätkähdä, vaan koittaa auttaa Angelaa saadakseen rahat kasaan. Tytöt kiristävät miehiä salakuvaamillaan videoilla ja lopulta massia onkin tarpeeksi kasassa. He suuntaavat jo kohti lentokenttää,  lähemmäs Miamia, kun velkojat saavat heiät kiinni ja vie jonnekin jorpakon rannalle. Sielä Angela tekee uhrauksensa ja pelastaa siskonsa vetämällä velkojien huomion itteensä hukkumalla ja niin Anna pääsee pakoon. Eihän Anna minnekkään Miamiin lähe, vaan ilmeisesti kottiinsa ja joskus myöhemmin tapaa Angelan jo aikoja sitten huostaanotetun lapsen.

Miamin heikous on siinä, että sen hahmot ovat todella tylsiä. Anna on persoonaton hissukka alussa ja matkan aikana hän muuttuu vaan rahan hakkija koneeksi. Hän ei näytä välittävän yhtään siitä, mitä tapahtuu jos jää kiinni. Angela taas on pinnallisen oloinen tyrkky ja hänen uskovaisuutensa tuntuu olevan hyvin päälle liimattua. Ainut hetki, kun sen oikasti hänen hahmoosa uskoo, on se kun hän avautuu siitä randomi ukkelille. Tästä päästään toiseen ongelmaan, eli elokuvan miehet. Leffassa on todella vähän mieshahmoja ja niille ei ole luotu persoonaa hahmoksi lainkaan. Kaikki kiristäjä ukot Mertsit ja muut ovat täysin saman näkösiä ja oloisia. Elokvan pakollinen seksikohtaus on tehty Annan hetken ihastuksesta, mutta sekin hukkuu heti seuraavan kohtauksen murhan alle. Angelan entinen mies näytetään ihan hellyyttävässä valossa ja hän onkin koko elokuvan hahmona ainoa uskottava henkilö. Minimaalinen sivujuoni jostain politiikosta on täysin irrallinen, enkä sen yhteyttä kyllä yhtään tajunnut.

Angela lavalla

Miamin tarina on lähes olematon. Ennakkoon tiesin tämän sisarussuhteen ja yökerhoelämän, mutta kumpikin jäi hyvin pintapuoliseksi raapaisuksi, sillä valkokankaan täytti rahansaanti ja kiristäjien kiertely. Milloin soiteltiin mafioosoille ja oltiin ajamassa ketäkin karkuun. Itse yökerhotanssia oli suhteellisen vähän ja vielä vähmemmän sitä, mitä takahuoneissa oikeasti tapahtuu. Annan ja Angelan sisarussuhde esitettiin hyvin pintapuolisesti. Vaikka he eivät olleetkaan aikaisemmin tavanneet, niin Anna lähtee Angelan mukaan ihan sokeasti. Vasta lavalla Anna tajuaa mitä tuli tehtyä ja minusta tuntui, että Annan hahmo välitti Angelasta, vain koska he olivat sisaria. Jos he eivät olisi olleet sisaria, Anna olisi jättänt alun alkenkin Angelan oman onnesa ojaan. Kun Anna ja Angela viettävät keikkojen jälkeen yhteisiä hetkiä olohuoneissa ja sängyssä maate mennessä, niin Anna on kiinostunut Angelasta, Angela ei Annasta. Angelan hahmosta välittyy se, mitä Anna aluksi kysyykin, ottiko tämä hänet mukaan vain siksi, että saisi tanssitytön? Ennen loppua Angela lukitsee Annan vessaan ja itkeskelee, tuleeko Anna oikeasti mukaan Miamiin. Tietenkään hän ei olisi tullut, sillä Anna oli jo itsekkin tajunnut, ettei Angela hänestä oikeasti välitä. Angelan itkupotkuraivari on enemmänkin hänen omien tunteiden mellastamista ja hän muutenkin useassa osin käyttäytyy kuin teinityttö.

Angela kertoo Annalle vähän vastahakoisesi omasta tyttärestään, joka on huostaanotettu. Hän on kuitenkin helpottunut, että ylipätänsä saa edes puhua lapsensa kanssa, sillä itse lapsena Angela ei saanut ottaa yhteyttä isäänsä. Anna oli pienenä kirjoitellut Angelalle, niin Angela oli kirjeistä selvästi enemmän katkera kuin iloinen, siitä että isä haluaa perheeseensä Annan, ei Angelaa. Tämä Angelan lapsi mainitaan elokuvassa vain kerran ja siksi elokuvan loppu tuntuukin niin huonolta, että Anna menee tapaamaan Angelan lasta. Olisin mieluummin nähnyt Annan menevän vaikka yksin sinne hiton Miamiin, kun leffan nimeenkin piti tuo paikka tunkea.

Pari valitusken aihetta vielä: miksi tässä leffassa mukamas juodaan niin paljon ja miksi pirussa tässä elokuvassa on niin kliseisiä tupakanpolttamiskuvia? Ainakin 3-4 kohtaa huomasin, jossa henkilö menee pihalle mietteliäänä/ahdistuneena ja polttaa tupakkaa. Se on kyllä yksi elokuvallinen keino, mutta samassa elokuvassa sen toistuminen näin useaan otteeseen saa minut jo kyrsimään. Nämä tupakkaotokset ja ylitiöpäinen viinanjuonti on minusta kyllä niin amatöörielokuvien virheitä ja kliseisiä kuin mitkä, ettei niitä nykyleffoihin enään tarvitsisi tuoda. Toinen mikä ärsytti ihan suunnattomasti oli leffan musiikki. Joka saatanan välissä soi semmonen jollotustanssimusiikki ja ellei soinut se, niin sitten oli semmosta ylitiömelodramaattista viulunsoittoa. Todella häiritsevää. Eniten kuitenkin leffassa mennään mönkään siinä, että tämä on rikoselokuva. Miksei sitä voitu mainita erikseen missään? Minulla tuli yhtälailla huijattu olo Miamista kuin Minä ja Morrisonista aikoinani sen nähtyäni,  siinäkin huumejuttu nousi pääosaan ihmissuhdredraaman tielle.

Disney Klasskot 15: Kaunotar ja Kulkuri

Kaunotar ja Kulkuri on minun yksi vanhimpia omistamiani Disneyn elokuvia. Meillä se on alunperin ollut vhs-kasetilla, joka on joltain perhetutulta kopioitu. Siksi kasetin alku on vähän räpsyväinen ja muutamia sekuntteja puuttuu alusta. Tämä on kuitenkin sellainen puhtaan Disneymäinen elokuva kaiken nostalgisuuden takia. Sanoisinko näin että Kaunotar ja Kulkuri on klassikkomaisin klassikko.
 
Nykyään omistan elokuvan dvdllä ja sitä katsoessa elokuva tutuu lähes uudelta, sillä esim. alkutekstijakso on omassa vanhassa videossani jäänyt uupumaan. Kaunottaren ja Kulkurin kotikaupunki on todella kauniin idyllinen tässä talvisessa alussa ja on ihana nähdä kuinka Jukka kulta antaa vaimolleen Kaunottaren lahjaksi. Kaunotar on ehdottomasti Disneyn söpöin koiranpentu. Pidän valtavasti siitä, että kun elokuva kerran alkaa talvesta, niin se myös lopussa päättyy talveen ja samaan kuvaankin Kaunottaren kotitalosta lumen keskellä. Tämä lopussa paluu alkuun tunnelma on oikein onnistunut Kaunottaressa ja Kulkurissa.

Kaunottaren ja Kulkurin mainosjuliste

Kuten jo sanoin, Kaunotar on ylisöpö pentuna. Tätä pentuvaihetta oisin jopa pidempäänkin katsonut, vaikka se ei varsinaisesti tarinaa vie lainkaa eteenpäin. Mutta kun koira on niin luppana ja sen pikkuset haukut ja ulvontaäänet on niin söpöjä. Siksi oikein harmittaa, että Kaunotar kasvaa yhdessä yössä isoksi koiraksi. Suomeksi tämänkin elokuvan kun olen aina tottnut katsomaan niin voin vain sen sanoa, että Kaunottaren ääni on täydellinen Kaunotarelle. Koska tarina on koirien näkökulmasta kerrottu, niin Jukka kullan ja emännän kasvoja ei juuri elokuvassa näytetä. Eikä tarkempia nimiäkään, sillä Kaunotar tosiaankin kutsuu isäntäperhettään nimillä Jukka kulta ja emäntä. Heidän talonsa on tosin valoittava. Yksityiskohtia on niin tapeteissa, verhoissa, matoissa ja jopa sänkyjen lakanoissa. Niin idyllinen ja kaunis talo, joka tosiaankin olisi itselle ihan unelma.

Kaunotar pentuna

Kaunottarella on muutama ystävä. Tupsu ja Jalo koira ovat molemmat omia persooniaan ja Tupsu enemmän viehättää minua. Tuo Jalon haistelut ja unohdukset ei ihan iske, mutta tämä hänen matohaistelunsa tuo vahvasti mieleen Topin ja Tessun, jossa linnut koitti pyydystää matoa, sekä pari Aku Ankka lyhytelokuvaa. Se että Tupsu kutsuu kaunotarta muruksi on hellyyttävää. Kulkuri taasen esitellään vähäsen Kaunotarta myöhemmin erikseen ja voi kuinka rakastan Matti Olavi Raninin ääntä Kulkurina. Hän on niin täydellinen. Kun Kaunottaren perheeseen on syntymässä perheenlisäystä koen sen aina realistiseksi, miten koira voi jädä vauvahuumassa perheeltä toiseksi. Kun eläin on ollut talossa jo vähän kauemmin ja sen alkuhuuma laskenut ja  keskittyminen menee muualle, niin eläimen kasvattamisesta voi joillekkin tulla aikamoista pakkopullaa.  Kulkuri ryntää tuon kaiken keskellä Kaunottaren elämään ja tämän tontille ihan puskista, joten ei ihmekkään että Kaunotar siitä suuttuu ja Jalo ja Tupsu puolustelevat. Onneksi Kulkuri saadaan pihalta häädettyä poies.

Siiamin rotukissat

Vauvan syntymää odotellaan kiivaasti ja ikuisesti on mieleeni jäänyt Jukka kullan ja emännän keskustelu: "Kulta, tahdotko tosiaan vesimelonia?" "Kyllä ja sitten jotain kiinalaista ruokaa." "Kiinalaista!". Vauva kun syntyy niin Jukka kulta ei meinaa pysyä housuissaan, sillä hän vain hokee "Se on poika!". Saara tätikin vaan joutuu puhelimeen huutamaan keskusta. Vauvajuhlat on taas niin karmeat molemmilla. Jukka kulta on niin väsähtänyt ja mammat sössöttävät ties mistä.

Kun suurin hössötys on ohi on Kaunotar itse ihmeissään. Mikä lapsi oikein on? laulu tuo itselleni aina sen hetken mieleen, kun 8-vuotiaana sain hammsraudat. Se kappale jotenkin juuri silloin pyöri mielessä ja nykyään tuo laulu yhdistyy aina minulla hammasrautoihin. Perhe kun lähtee matkalle, niin kotiemännäksi kutsutaan Saara täti, joka on aika karikatyyrimäinen hahmo ja ensimmäinen ihminen elokuvassa, jolta näytetään kasvot. Siamin rotukissalaulu on ihana. Jotenkin sen rytmitys vain toimii. Se on suosikkikohtaukseni koko elokuvassa, vaikka nämä kissat ovat ilkeitä, eikä läheskään niin söpöjä kuin koirat tässä elokuvassa. Koska Saara täti on ilkiä hän hankkii Kaunottarelle kuonokopan, josta koiraparka joutuu lähes shokkiin. Isot hurtat ajaa häntä takaa, mutta onneksi Kulkuri tulee apuun pelastamaan hänet. Näin Kaunottarella syntyy Kulkuria kohtaan heti kunnioitus ja myös arvostus, ettei se ihan huono rakki sittenkään ole.

Loukkaantunut Jalo ja huolestunut Tupsu

 Kulkuri lupaa saada kuonokopan pois Kaunottarelta ja siksi he suuntaavat eläintarhaan. Kulkuri on kyllä vallaton vetitikka hypätessään kävelijän syliin ja nuolee vielä kasvojakin, että he pääsevät eläintarhaan. Siellä on todella upea suihkulähde ja vähän ilkeitäkin eläimiä. Majava, jonka kulkuri suostuu ostostvmäisellä mainostuksella antamaan kuonokopan, omistaa kivan vislaavan suomiäänen.  Kun kuonokoppa on saatu irti, haluaa Kulkuri tarjota illallisen Kaunottarelle ja tietenkin mennään Tonyn luo syömään spagettia. Tony ja kokki ovat ihania italialaistyyppisiä tappelijoita. Ihan mahtavaa myös kutsua Kaunotarta gimuliksi. Spagetin syönti on Kaunottaren ja Kulkurin ikonisin ja romanttisin kohtaus. Sen jälkeinen puistoyö rauhottaa ja on äärimmäisen kaunis. En koskaan ole ajatellut että tuona yönä Kaunotar tulisi tiineksi Kulkurille ja sen takia Tupsu ja Jalo myöhemmin häntä pyytäisi avioon. Vaikka Kulkuri kutsuu Kaunotarta rakkaaksi, niin hän ei pakota Kaunotarta lähtemään seikkailuun, vaan lupaa viedä hänet nätisti kotio.

Kotimatkalla Kulkuri ehdottaa pientä hippasta kanojen kanssa, joka päättyy surullisesti siihen, että Kaunotar viedään rankkureilla pois. Rankkurissa Kaunotar saa kuulla vähän inhampia tarinoita Kulkurista ja tavata mitä erikoisempia koiria. Yhdellä pikkurakilla on jättipitkä nimi, jonka yksi osa on Chicita (se banaanimerkki). Itkevät koirat on kyllä raastava näky. Riitta koiran biisi Kulkurista on ihan mahtava. Miitta Sorvalin ääni sopii Riitalle täydellisesti, sellainen rento ja renttumainen ääni. Hänen konsonanttien venyminen kuulostaa jotenkin kivalta korvaan, persoonalliselta.

Yhteinen joulu

Kaunotar haetaan rankkurista ja kotona sitten ollaan vihasia Kulkurille, mutta kun makuuhuoneessa kohdataan rotta, jonka Kulkuri käy tuhoamassa ja hän joutuu rankkureitten kynsiin, niin Tupsu ja Jalo lähtevät pelastamaan häntä. Se että Jalo selviää ison rankkurivaunun kaatumisesta päälleen on hyvä asia, sillä minusta tämä elokuva ei vaadi niin isoa draamaa, että Jalon olisi pitänyt kuolla. Rottaepisodi on itsessään tarpeeksi jännittävä draaman tuoja. Jos Jalo olisi menehtynyt, Tupsun tulo seuraavana jouluna yksin Kaunottarelle olisi ollut orpoa. Yhdessä kun he tulevat, se luo lämmintä henkeä. Kaunottaren ja Kulkurin pennut on kyllä suloisia, vaikka Pepi kyllä näyttää rasavilleytensä.

Dc Extended Universe - Wonder woman

Wonder Woman elokuvasta minula ei ollut paljoakaan ennakko-odotuksia. Avomieheni pyöritti ja fiilisteli elokuvan traileria ennakkoon useaan otteeseen ja siitä tuli bongattua itselleni tuttu näyttelijä David Thewlis. Hän kun on ollut Harry Potter elokuvissa ihana ihmissusi Reamus lupin. Traileri vaikutti ihan menevältä ja suostui avomieheni leffaseuraksi.

Wonder Woman elokuvan mainosjuliste

Wonder woman elokuva on täysin kokonaan hahmon takaumaa. Alussa ollaan hyvin lyhyesti  nykyajassa, mutta pian elokuva siirtyy vuosia taaksepäin ja katsoja kokonaan unohtaa tämän olevan takaumaa, ennen kuin vasta lopussa. Wonder woman eli Diana on Amazon ja Amazonit asuvat omalla eristetyllä saarellaan. Kun hän on pikkuinnen hänelle kerrotaan kaiken maailman jumaltarinoita, jotka ovat mielenkiintoisen mystisiä. Pikkuisena hän on kiinnostunut jo tappeluista, mutta Dianan äiti kieltää, ettei häntä saa vielä kouluttaa Amazoniksi. Dianan täti kuitenkin alkaa häntä opettamaan, eikä välitä äidin suostumuksista. Tätä Dianan äidin jyrkkää käyttäytymistä ei tarinassa oikein selvennetä, mikä tuntuu minusta hiukan oudolta.  Eräänä päivänä tälle Amazonien omalle saarelle eksyy vakooja nimeltä Steve. Hän on lentäen paennut Saksalaisia, jotka tulevat hänen perässään. Syntyy sota Saksalaisten ja Amazonien välillä, jossa Dinan täti haavoittuu. Kun Diana näkee tämä, hän saa kykynsä ihan äärimmilleen, jolla kukistaa lähes yksi kaikki sakemannit. Vanhan jumaltarinan mukaan sota maailmassa loppuu, jos sodan jumala Ares tuhotaan. Siksi Diana päättää lähteä Steven matkaan sitä etsimään ja tuhoamaan. Kun Steve on Amazonien saarella ihanassa kimaltelevassa kylpyammeessa lekottelemassa, saadaan leffan muistettavimmat vitsit ja niistäkin jo huomaa, että tämä on aikamoinen muijaleffa.

Diana matkustaa Steven mukana Lontooseen, jossa kohtaa Steven sihteerin ja ministerin. Ministeri koittaa saada välirauhaa aikaiseksi, eikä muuten tee mitään, niin kuin politiikoilla on tapana. Steve kerää kaverinsa kapakasta ja yhdessä he Dianan kanssa lähtevät sotarintamalle. Toisella puolella heitä on vastassa ns. myrkkymuija, joka luo pahikselle aseeksi myrkkykaasuja, joihin ihmiset kuolee. Aluksi huijataan katsojaa luulemaan että tarinan pahis ja sodan jumala Ares on sakemanien johtaha Ludendorff, mutta kun Wonder woman hänet tappaa, niin sota ei siihen lopukkaan.  Kaiken takana on tietenkin politiikko, tämä aiemmin näkemämme ministeri Patric. Hänen kanssaan Wonder woman tappelee niin kauan, että Steve ehtii lähteä lentokoneella korkeuksiin ja tukehtua sinne hengenvaaralliseen kaasuun. Taas sen surun ja raivon voimalla, kun Diana menettää läheisen hän saa extrasuperhyper kykynsä ja pystyy tuhoamaan sodan jumala Areksen. Rauha lopulta palautuu maahan.

Olin yllättynyt sitä, että Wonder woman oli kaiken supersankarijuttunsa keskellä eniten sotaelokuva. Tarinassa puhuttiin ja kuvattiin sotaa hyvin realistisesti, sen tekijöitä sekä uhreja. Diana itsekkin kysyi ja pohti sodan moraalia ja tärkeitä kysymyksiä: miksi soditaan, mitkä on pelottavia asioita, onko sodassa oikeastaan järkeä? Miksi halutaan tuhota ulkopuolisia, orpoja, naisia, lapsia? Onko sota vapaaehtoista, onko sota inhimillistä? Amazonit ovat hyvin taisteluhenkistä joukkoa, joka hieman kyllä minut jopa yllätti, mutta he tappelevat enemmän omilla voimillaan ja älyllä. Ei tuliaseilla.
Toimintakohtauksia elokuvassa oli paljon, mutta ne eivät menneet mässäilyn puolelle. Hidastuksia käytettiin aika paljon, mutta ne toimivat hyvin. Kuvaus on todella onnistunutta, sillä taistelukohtauksissa pysyi hyvin perillä ja niitä on helppo seurata. Amazonien oma saari on lokaationa karkkia silmille eli todella upeita maisemia sieltä löytyy. Heidän vaatetuksensa on kanssa silmiä hivelevää ja pidän tämän elokuvan voimakkaista naishahmoista. Elokuvan kävin katsomassa 3D versiona ja se antoi syvyyttä yllättävän hyvin. Useissa kohdissa taisteluissa nuolet ja luodit lensi usein katsojaa päin.

Wonder woman juhlissa. Miekka on piilotettu mekon selkämykseen.

Lopun hyvän ja pahan taistelussa mentiin minun makuuni pikkusen jo imelyyden puolelle, mutta minusta oli rohekaa tappaa Steve. Jos hän ei olisi kuollut, oli se tuntunut jopa katsojan huijaamiselta. Wonder womanin elokuvan tunnusmusiikki, joka jo trailerissa soi, oli esilä monissa tärkeissä kohtauksssa ja se sopii hyvin tunnelmaan. Muutamia vitsinpoikasia elokuvasta löytyi, samoin kuin epäloogsuuksia: ei miekkaa voi pitää selän takana mekon alla piilossa samalla kun juoksee, tai ratsastaa. Muutamaa kohtaa elokuvassa olisinkin keksivaiheitla karsinut, mutta kooknaisuutena Wonderwoman toimi oikein hyvin. Romantiikkaa ja tunteita sai ihmenaisemme kokea tämän seikkailun aikana ja minusta elokuvan kaunein hetki oli se, kun Diana ensimmäisen kerran näki lunta. 

Mamma Mia!

Mamma Mia! elokuvan kävin aikonaan elokuvateatterissa katsomassa. Ennakko-odotuksia ei sillon ollut lainkaan, sillä en Abban lauluja sielloin edes kovin montaa nimeltä tiennyt. Tämä kesäelokuva on saanut minut eniten tutustumaan Abban lauluihin, jotka on kyllä ihan hyvän tuulen lauluja.

Sophie (Amanda Seyfried) on menossa naimisiin ja äidiltään Donnalta (Meryl Streep) salaa kutsuu  kaikki kolme isäehdokastaan paikalle: Harryn (Colin Firth), Billin (Stellan Skarsgård) ja Samin (Pierce Brosnan). Sophie koittaa kahden ystävänsä kanssa viime hetkellä  saada selville kuka kolmesta Donnan nuoreuuden rakkaudesta on hänen oikea isänsä. Kun Donna näkee nämä ex-heilansa hän ilostuu ja hämmentyy samalla. Hän ystäviensä kanssa valmistelee Sophien häitä, mutta ihmettelee, miksi eksät on oikein tullut paikalle. Sohie tutustuu isäehdokkaisiinsa, mutta ei voi olla varma kuka heistä on hänen oikea isänsä. Hän jokaiselta koittaa sitä vähän selvittää ja näin jokainen mies luulee olevansa Sophien isä. Kaikki suostuvat saattamaan Sophien alttarille, mutta lopulta Sophie pyytää saattajaksi Donnan. Sulhasensa Skyn kanssa tulee riitaa ja silloin Sohie tajuaa, ettei ole väliä kuka isä oikein on. Kirkossa vasta Sophie sanoo Donnalle kutsuvansa miehet paikalle ja Donna myöntää, ettei itekkään ole 100% varma kuka miehistä on Sophien isä. Isäehdokkaat sulassa sovussa suostuvat kaikki oemaan Sophien isänä, mutta tyttöpä ei tahdokkaan enää naimisiin. Häm päättää lähteä Skyn kanssa kahdestaan matkustelemaan. Ettei hyvät hääjärjestelyt mene hukkaan Sam kosii elämänsä rakkautta Donnaa ja vastaus on I do.

Mamma Mia! elokuvan mainosjuliste

Elokuvan juoni on aika löyhä niin kuin musikaaleissa on tapana. Laulut vievät juonta kuitenkin hyvin eteenpäin, mikä on hienoa, sillä niitä on paljon. Lauluilla kuvataan hahmojen tunteita, Donnan menneisyyttä, hauskuutta, tanssia ja keskusteluja. Eniten itse pidänkin tässä elokuvissa olevista ns. dialogilauluista, joissa lyriikat toimivat hahmojen repliikkeinä. Siksi varmaankin S.O.S on tämän elokuvan ihan suosikkilauluni.

Elokuvassa on paljon minulle tuttuja ja hyviä näyttelijöitä: Amanda on tuttu Mean Girlsista, Meryl Streepiin ihastuin Kuolema Pukee Häntä katsoessani, Pierce Brosnan on James Bondina ja Phileas Foggina tehnyt vaikutuksen, Colin Firh on Bridget Jonesien kautta ja Donnan toinen paras ystävä on Harry Pottereissa Wasleyn perheäiti Molly. On mukava nähdä tälläisiä tuttuja näyttelijöitä musikaalissa, sillä heidän laulunlahjoistaan minulla ei ollut entuudestaan mitään käsitystä. Mutta voi luoja kuin mahtavasti Marilyn Streep osaa laulaa, en voi kuin ihailla. Pierce Brosnaniin rakastuin kanssa entistä enemmän, luoja mikä lauluääni. Tykkään elokuvan kepeästä ja romanttisesta tunnelmasta, mitä nämä Abban laulut tuovat.

Can't you hear me darling, S.O.S.

Elokuvassa on upeita Kreikkalaisia idyllisiä maisemia ja hauskoja joukkokohtauksia. Tuntuu että joka välissä tässä on juhlat menossa. Varsinkin puvustus tukee tätä tunnelmaa, sillä päivisin ollaan kevyissä hellevaatteissa ja iltaisin bilejuhlablingbling mekoissa, mikä sopii mahtavasti Abban tyyliin. Paras yksityiskohta puvustuksessa on Donnan farkkuhaalarit. Ne on jotenkin niin hipit kuin olla ja voi. Mamma Mia! on kaunis kesäelokuva, josta tulee helposti hyvälle mielelle. Elokuvalle on Wikipedian mukaan tulossa ensivuonna jatko-osa "Mamma Mia: Here we do again!" Toivottavsti se toteutuu, sillä tälläisiä iloisia hyvän tuulen musikaaleja katsoisi mielellään useammin.

Juhannustaikaa kaikille!

Austin Powers Kumma Jätkä

James Bondien jälkeen täytyy tietenkin ihan fiiliksissä katsoa tunnetuimmat Bondista tehty parodiaelokuvat eli Austin Powersit. Katsoin ensimmäiset Austinit noin 9-10 vuotiaana ja Kultamuna oli taasen ensimmäinen tekstitetty elokuva, jonka ikinä kävin leffateatterissa katsomassa. Kyllä huomasin, että tämä ensimmäinen Austin Powers ei naurata minua enään yhtään niin paljon kun silloin reilut 15 vuotta sitten.

Elokuva alkaa Dr. Evilin ja hänen kissasnsa Mr. Biggelswoodin esittelyllä. He ovatkin suoraan parodioitu James Bondin vihollisen Blofieldin ja hänen kissansa hahmosta. Yhtä suurta tässä, kuin James Bondissakin minua hämmästyttää, miksi he haluavat tuhota maailman kuulun ykkösagentin Austin Powersin. Dr. Evilin hahmoa ei näytetä aluksi kokonaan, aivan samalla tavalla kuin ei Blofeldiakaan aikoinaan.  Alkutekstijakso Austin Powersseissa on kanssa hyvin musiikkivideomainen, mitä James Bondeissa. Biisi on kuitenkin jokaisessa Austinissa sama ja aina on isot tanssikoreografit. Hyvin Bondimaista on myös se, että Austin Powersin apuriagentit on myös aina naisia.

Austin Powers Kumma jätkä Dvd:n kansi

Hahmona Austin Powers ja James Bond ovat kyllä aika kaukana toisistaan. yhtäläisyytenä on ainoastan se, että molemmat ovat naistenmiehiä. Agentin työn ohella Austin on muotikuvaaja ja luonteeltaan aikamoinen seksihullu. ylilöydyn isot rintakarvat ja silmälasit korostaa hänen huumoriuttaan ja elokuvassa halutaan painottaa kaikkea mahollisimman Brittiä. James Bondilla oli Britannian lippu laskuvarjossaan, mutta Austinilla on se autossaan ja jopa kalsareissaan. Elokuvan alku sijoittii 1960-luvulle, joka on vedetty kyllä kivan överisti yli. Yhtänäistä Austinilla on Roger Mooren Bondin kanssa ainakin se, ette naisia saa vahingoittaa ja siksi ihmetelläänkin miksi alun 60-luvun hipoissa Austin oikein lyö naista, sillä sehän paljastuu mieheksi.

Tarina ei kuitenkaan sijoitu 60-luvulle van ajassa päästään hyppäämän tuon elokuvan tekovuoteen ysärille, kun Dr.Evil kissoineen lentää avaruuteen, jossa jäädyttää itsensä. Austinin pitää siis kanssa käydä jäätymässä, että on hyvssä voimissaan, kun Dr. Evil palaa takaisin maan päälle. Austin on 30 vuotta jäädytettynä ja saadaan ehjänä sulatettua. Siitä seuraakin elokuvahistorian pisin virtsaamiskohtaus, joka lapsena anuratti niin suunattomasti. Nyt vasta huomasin, että jäätyneitten joukossa oli myös räppäri Vanilla Ice, joka 90-luvulla oli tunnettu Ice Ice baby hitistään. Austinin tas päästyä kentälle hän saa "Bond tytökseen" edellisen kolleegansa tyttären Vanessa Kensingtonin. Huumoria koitetaan tuoda tähän väliin verbaalisesti, mutta minuun ei uppoa Austinin puheen äänenkäytön eri voimakkuuksien selitykset, vaan enemmän nauran "Tälläistä meikäläinen harrastaa" kirjalle, joka kertoo Ruotsalaisesta peniksenkehittäjästä.

Lähes koko elokuvan ajan tulee pieniä hassuja leikkauksia kohtauksista toiseen, joiden väliin on tehty Mike Myersin oman bändin Ming Tean kanssa pieniä 60-luvun henkeen sopivia välimusiikkeja. Ne rytmittävät elokuvaa kivasti ja tuovat mukavasti väriä. Dr. Evil on kanssa päässyt takaisin maahan ja Nevadassa pitää päämajaansa. Siellä hän istuu apureidensa kanssa, joiden joukossa on muuan Mustafa, jonka esikuva on kanssa jossain Bondissa vilahtanut. Mustafa tosin kuolemassa heti kättelyssä, mutta kuin ihmeen kaupalla selviää jopa seuraavaan elokuvaan asti. Muita apureita on silmälappupäinen Number Two, joka on myös parodia Bondkonnasta. Randon Task taasen on kova karatehenkinen ukkeli, jonka esikuivan muistan selkeästi oleen Goldfingerissä. Suosikkini Dr.Evelin apureista on kuitenkin naisvahvistus Mr.Frau, jolla täytyy olla jotain saksalaista sukujuurta. Dr. Evelin ollessa jäätyneenä hänen spermanstaan on tehty Fraun kanssa poika Scot, joka on vielä ihan teini. Frau paljastuu Scotin äidiksi vasta myöhemmin, mutta jo tässä vaiheessa Frau estää Dr.Eveliä tappamasta poikaansa. Aluksi Dr.Evil haluaa pojan hyväksyntää ja tansii tälle ihan mahtavasti Macareenaa.

Dr. Evil tanssii pojalleen Scotille Macareenaa

 Koska Dr. Evil on nähty Nevadassa, Austin ja Vanessa suuntaavat Las Vegasiin. Hotellista he suuntaavat Bond tyyliin Casinolle pelaamaan Black Jackia. Austin ei kuitenkaan tilaa drinkkejä, eikä esittele itseään yhtä mahtipontisesti kuin James Bond parhaimmillaan. Number Two on kanssa pelaamassa seuralaisensa Alotta Faginan kanssa. Fagina nimi on aikalailla kuin vagina ja tämä nimileikkikin on Bondeista kopioitu, sillä jossain Bondissa jonun naikkosen nimi viittasi hyvin lähelle pussy sanaa. Austin poistuu pelipöydästä Casinon miestenhuoneeseen, joka on kyllä komean näköinen. Siellä oöntöllä istuessaan Dr.Evilin eräs kätyri tulee häntä kuristamaan, mutta Austin kirjaimellisesti saa hänen päänsä huuhdottua vessanpytystä. Viereisessä kopissa istuva cowboy kyllä käsittää kaikki kuulemansa ähinät ja puhinat vähän eri tavalla.

Seuraavana aamuna hotellissa Vanessa juttelee puhelimessa äitinsä kanssa ja kohtaus aloittaa sarjan yhden tavaramerkiestä. Sen, että hahmot liikkuvat alasti, mutta missään kohdassa ei näytetä mitään strategisia paikkoja, vaan aina ne menee juuri ja juuri piiloon. Austin ja Vanessa pitää treffit kaupungilla ja ilta päättyy Twisterin peluuseen ja Vanessa sammuu hotellin sängylle. Austinin on nyt lähdettävä agenttihommiinsa eli Alotta Faginan kattohuoneistoon. Siellä hän ottaa selvää vähän Dr. Evelin suunnitelmista ja päätyy paljuun tämän eroottisen neitokaisen kanssa. Kattohuoneisto on aika ysäri näky ja muistaakseni aika samanlainen kohtaus on jossain Bondissakin tapahtunut.

Austin ja Vanessa Casinolla

 Dr. Evil saa varastettua ison ydinkärjen ja nyt uhkailee hallitusta, että jos he eivät maksa tälle isoja lunnaita, niin hän poraa ydinkärjen maahan ja kaikki tulivuoret tulisivat räjähtämään. Kun hän ideastaan kertoo apureilleen alkaa mahtava nauru, joka ei meinaa loppua, vähiten Dr.Evililta itseltään. Vielä pitä saada Austin powers pois tieltä, ettei hän pilaa loistavaa suunnitelmaa ja Mr.Frau on keksinyt siihen keinot. Hän on kehittänyt salaisen aseen eli Fembotit. Ne ovat naisrobotteja, äärimmäisen seksikkäitä ja tappavia. Onhan ne nyt kovia kun runnoista tullee tappavat pyssyt. Dr.Evil ja Scot eivät ole lähentyneet yhtään ja he käyvät perheterapiassa. Tämä kohtaus jo itsessään saa hymyn huulille, kun Scot on vasta viikon ajan tavannut isäänsä. Ylipäätänsä koko Scotin ja Dr.Evilin isä-poikasuhde on yksi parhaimpia nauruntuojan teemoja koko Austin powers sarjassa.

Austin Powersilla ei ole omaa Q:ta, kuten James Bondilla, mutta hänkin saa oman mutaman vempeleen, eli hammastahnan ja hammaslankaa. Niistä onkin hyötyä myöhemmin. Austin kuitenkin paljastaa Vanessalle hässineensä tätä Alotta Faginaa ja riitahan siitä syntyy. Vähän surumielisenkin musiikin rytmissä nähdään, kuinka Austin koittaa sopeutua 90-luvulle ja kyllä se vähän naurattaakin, mutta saa myös ajattelemaan, mitä kaikkea oikein tuoa 30 vuoden aikana on ehtinyt tapahtua. Riidat saadaan kuitenkin sovittua ja töitä on jatkettava. Vanessa ja Austin menevät Virtuconin tutustumisajelulle tyhmissä valepuvuissa, mutta kolkkaamalla työntekijät pääsevät sisälle nähdäkseen mikä yhteys sillä on Dr.Evilin salaisessa suunnitelmassa. Vartijan Austin huumaa ihmeellisellä ja todela häröllä kulmakarvatempulla, mutta kyllä heidät siltikin huomataan ja pyssyt ehtivät paukkumaan. Austin ja Vanessa ottavat käyttöön tiejyrän, jonka alle eräs onneton vartija liiskaantuu. Tästä seuraa pieni mustanpuhuva sivutarina, kun nähdään vartijan vaimo ja ottopoika suru-uutista kuulemassa. Juuri tämmönen huumori jotenkin kuuluu näinen Austin Powerseiden henkeen.  Randon Task, eli tämä potkuäijä saa Austinin ja Vanessan kolkattua ja vietyä Dr.Evelin salaiseen päämajaan. Siellä Dr.Evil esittää uhkauksensa hallitukselle. Kun hän koittaa saada kanavaansa kiinni ilmestyy ruutuun animaatio Beavis and Butt-Head, jossa puhutaan tisseistä. Kyllä tämä naurut saa aikaan, mutta vitsi on vähän jo vanhentunut.
 
Scot saapuu kanssa Dr.Evelin istunnolle ja kertoilee isukille omasta teinin elämästään, joka kuulostaa kyllä aika tyhmältä. Scot ehottaa, että Austinin voisi noin vain ampua, mutta tietekin Dr. Evil tekee kaiken mahollisiman tyhmästi ja laittaa Austinin ja Vanessan tankkiin, jonka alla on haita. Tämä on jälleen viittaus Bondiin, joka useinkin joutui haialtaaseen. Tosin haita ei nyt saatu, sillä ne on uhanalaisa, mutta mutanttimeriahvenet varmasti ajaa täysin  saman asian. Scot ei ymmärrä tätä hidasta taponyritystä ja siitä tuleekin Dr.Evilin ja Scotin välillä mahtava hyssyttelyhetki. Suosikkikohtaukseni koko eokuvasaa.

Austin fembottien huumaamana

 Austin ei ole kyllä erityisen fiksu agentti, sillä hän ei keksi suunnitelmaa millä he Vanessan kanssa pääsisivät pois tankista, vaan Vanessa keksii, että hammaslangan ja hammastahnan avulla he pääsevät mutanttimeriahvenilta karuun ja lopulta mutanttimeriahvenet saavat vartijan pään ruuaksi. Tässäkin näytetään vartijan läheisiä, eli hänen kaverinsa viettämässä vartija Smithin polttareita. Austin ja Vanessa pääsevät karkuun pikkusella "autolla"  jumiinhan se jää, kun tielle tulee pylväät. Vanessa lähtee erikseen hakemaan apua, kun Austin löytää Dr. Evilin huoneeseen ja siellähän odottelee pinkissä pörhöissä koko  Fembottien armeija. Rinnoista tulee huumaavaa savua ja Austinhan tietty päätyy leidien hellimäksi sänkyyn. Fembotit ei meinaa päästä häntä helpolla, mutta koska Austin Powersilla on kattavin miesvoima mitä keneltäkään löytyy, niin hänhän hajottaa Fembotit vokottomallaan monollaan. Englanninlippukalsarit vaan jäävät jäljelle, kun Fembotit räjähtävät. Tällä välin Vanesssa on jo ehtinyt hakemaan apujoukkoja.

Vulcan projekti etenee ja ydinkärki on valmis pian lähtemään matkaan. Viime hetkellä Austin, Vanessa ja apujoukot saa tuhottua Dr.Evilin apureita ja pysäytettyä ydinkärjen lähtemisen. Tällävälin Dr. Evil kuitenkin ehtii pakoon huoneeseensa ja Austin saa hänet tähtäimeensä. Toisten uhkailu alkaa, kun Scot, Vanessa, Alotta ja vielä Number Twokin eksyy paikalle. Numbert Two on katkera Dr.Evilille siksi Dr. painaakin nappulaa, niin että Number Two lentää penkistään kuolemaan. Vanessa pääsee Alotan käsittelystä irti ja Scotkin juoksee karkuun. Dr.Evil räjäyttää koko roskan ilmaan ja vaihteeksi menee taas kissansa kanssa avaruurteen jäätymään.

Austin käyttää tunnettua miehistä mojoaan fembottien voittamiseksi

Kolme kuukautta myöhemin Austin ja Vanessa viettävät kuherruskuukautta hotellissa, jossa koetaan samaa alastonhuumoria mitä aikasemmassa kohtauksessa. Piirretyt rinnat kyllä näkyy,muttei aitoja. Onnea tulee kuintekin vielä kerran häiritsemään Randon Task, joka innostu heittelemään kenkäänsä. Tappeluksihan se menee, mutta Ruotsalaisen peniksekehittäjän ansioista Austin ja Vanessa saavat hänet kaadettua. Tähtitaivaalle vielä viimeisenä katsoessa avaruudesta näkyy jälleen Big Boy lentämässä, jonka kyydissä on Dr.Evil ja Mr. Biggerswood. Ja kun Dr.Evil puhuu kostosta, niin olihan se ilmiselvää että jatko-osa Austin Powersille tulee. Lopputekstien kaveriksi on Austinin kuvaussessioita, sekä musiikkivideo Mike Mayersin bändilta Ming Tealta kappaleesta BBC.

Voin vain sanoa, että Austin Powerseissa on saatu kyllä paljon tapahtumia perus puolentoistatuntiseen komediaan mahduttua. En itseasiassa edes muistanut, että tämä elokuva sijoittui suurimmalta osalta Las Vegasiin. Olisikohan ollut niin, että jatko-osa sitten oli se Brittiläisempi? Huumoriahan tässä riittää, mutta selvästi huomaan, että aika on jo ajanut sen ohi. Monet jutut mitkä nimittäin nauratti lapsena tuntuu näin vanhempana vaan aika tyhmiltä. Paljon elokuvassa on myös verbaalisia vitsejä, mutta ne jopa nauratti minua kaikista vähiten. Mike Myers itse esittää sekä Austin Powersia, että Dr. Eviliä, niin minua ainakin enemmän huvittaa tätä Dr.hahmo, sillä Austin on välillä sellainen mukahauska. Eeppisyys, väärinkäsitykset ja tämä ajankuvan tematiikka ehkä nytkyään eniten sitten minulle tuo sitä komediallisuutta. Paljon tosiaankin huomaan juttuja, mitä James Bondeista on otettu, mutta Austin Powersin toimii ihan hyvin ilmankin, että pitäisi näitä yhtäläisyyksia huomata. Jotkut Austin Powers vitsit on minulle edelleen ihan kulttikamaa, mutta kyllä aika on tämän elokuvan ohi jo ajanut.

Elokuvallista kesän alkua ja meikä suuntaa Britteihin!

James Bond 25 ja 26

Toistaiseksi viimeisten Bondien pariin olla viimein päästy ja katsomismaraton on ohi. Yhteenvetona voin sanoa, että olen nauttinut kyllä matkastani James Bondin toiminnan parissa ja iham mielelläni tulevat Bondit käyn elokuvateattereissa katsomassa. Bondeissa minulle on noussut tärkeiksi hyvät alkutunnarit, mielenkiintoiset hahmot, upeat lokaatiot, kuiva huumori sekä tietty itse Bondin karisma. Daniel Graicista en alkuksi Bondina kummosemmin pitäynt, mutta Skyfallissa hänen inhimillisempi puolensa tulee esiin ja siksi hän saa minunkin siunaukseni. Jos hän vielä tulevissa Bondeissa tulee mukana olemaan, en pahastu.

Skyfall
Tästä sain etukäteen kuulla mieheltäni kovia kehuja ja siksi odotukset oli kovat. Elokuvan alkupuoli menee perusrymistelyhengessä, mutta puolivälissä tyylilaji muuttuu toiminnasta draaman puoleen. Pahiksen selvitettyä ja paettua päädytään M:n kanssa Bondin sukutilalle, missä itse draama alkaa. Bondin kotitila on aika ränsistynyt, mutta se taas tuo tarinaa enemmän itse James Bondin elämään. Siellä tavataan paikan riistanvartija, jolla on tärkeä sivurooli M:n pelastamisessa. Hän myös tuo esille puukon, joka enteilee sitä, kuinka Bond tälläkertaa päihittää pahiksensa. Bond yrittää thota vihollisensa räjäyttämällä koko sukutilansa, mutta eihän pahisniin helpolla tuhoudu. Bond, M, ja riistanvartija pääsevät pakoon talon salaluukun ja kellarin kautta. Leffan dramaattisin kohtaus eli M:n kuolema tapahtuu pienessä katedraalissa. En voinut lainkaan uskoa, että M tapetaan. Hän on Judi Dnechin hahmona noussut suosikikseni ja siksi en vain voinut uskoa näin käyvän. Bond sai vihollisen tapettua juuri viime hetkellä puukolla, mutta M oli jo sitä ennen haavoittunut pahasti ja kuolee lopulta Bondin käsivarsille. Elokuva on James Bondien 50 v juhlavuosielokuva, joten pieniä viiitteitä menneisiin elokuviin on haluttu tuoda. Vanha auto on kerätty pois naftaliinista, Q:n hahmo tulee nuoren nörtin muodossa takaisin ja uusi Moneypennyikn Bondin maailmaan saadaan, elokuvan alun neitokaisesta. Uusi M näytetäänkin elokuvan lopussa ja sehän paljastuukin alussa olevaksi ministeriksi. MInulle tämä Ralph Fiennes on enemmin tuttu Harry Potterin Lordi Voldemorttina. M on saanut käyttöönsä jopa vanhoissa Bondeissa olleen toimiston, joka on mukava viittaus alkupään Bondelokuviin.

Skyfall elokuvan mainosjuliste

Spectre
Spectre järjestö mainitaan jo alkupään Bondeissa, mutta sillon en vielä kunnolla tiennyt mitä se tarkoittaa. Spectrellä on sama ohjaaja kuin Skyfallilla ja ohjaaja on tietoisesti halunnut tuoda Q:n ja M:n hahmoja enemmän Bondin maailmaan. Spectre alkaa upealla kuvauksella Mesicon kuolemanpäiväjuhlista. Koko tapahtuma näyttää kuin se olisi vain yhdellä kameranotolla tehty ja on visuaalisesti kyllä karkkia silmille. Kuolemanpäiväjuhlissa on mitä upeimpia maskeja ja toiminta on hyvin saatu ujutettua mukaan. Kun päästään itse tarinaan alkutekstikohtauksen jälkeen, niin tunnelma lössähtää. Minulla kesti kauan päästä juoneen kiinni, kunnes nappasi. Bond monien mutkien jälkeen pääsee erään naikkosen luo, joka kertoo mikä on Spectre ja miten hänen isänsä liittyy siihen. Spectren johtajaksi paljastuu Blofeld ja hän vielä paljastuu Bondin velipuoleksi. Bond kun on aikonaan jäänyt orvoksi ja hänet on adoptoitu toiseen perheeseen. Sivutarinana on kuinka Britannian hallitus haluaa luopua 00-ohjelmasta ja agenteista. Uusi M ja Q joutuvat kovien paineiden eteen, kun Bond sooloilee  Blofeld tuhoamista. Paljon rymistelyä ja jännitystä tapahtuu, kunnes M pääsee Britannian hallituksen tyyppien niskan päälle. Blofeld jää kuitenkin eloon, mistä voimme päätellä, että uutta Bondia on vielä tulossa. Näkyyhän se lopputeksteissäkin. "James Bond Will Return"

Spectre elokuvan mainosjuliste

Pakko tähän loppuun mainita, että minusta on todella koomista, kun Blofeld paljastuu James Bondin velipuoleksi. Ironia liittyy jälleen kerran Austin Powerseihin. Blofeld on aikaisemmin ollut näissä 60-luvun bondeissa ja on vastinie Dr. Evelille. Austin Powers ja Kultamuna ilmestyi vuonna 2003 ja siinähän palastettiin Austinin ja Dr. Evelin olevan veljiä. Nyt myöhemmässä Bondissa Blofeld ja Bond on velipuolia. Onko käsikirjittajat kattonut Austin Powersin tätä ennen ja halunneet parodioida tuon juonenkäänteen sieltä, kun Austinit taas kaiken muun on parodioinut James Bondista? Mene ja tiedä, mutta Austin Powersin varmasti tulee lähiaikoina katsottua ihan vain tämän takia. 

Ihan pian minulla on suuntana James Bond museo Lontoossa, missä varmasti saan kaikkea herrkua nähtäväkseni Bondiin liittyen. Toivon, että uusi James Bond elokuva tehdään tässä lähivuosina.