Ötökän elämää

Toisin kuin Disneyhyn, minulla ei ole yhtä isoa nostalgia-arvoa Pixar elokuviin. Suurinta osaa ei heti hankittu meidän videoille ja ensimmäinen Pixar elokuvateatereissakin oli vasta Nemoa Etsimässä. Aikuisiällä muutaman kerran olen Ötökän Elämää katsonut ja löydän erikoista nostalgia-arvoa elokuvasta. Vaikka itse leffassa ei ole minulle mitään nostalgista, kun se ei lapsena ollut minulle tärkeä, mutta animation kökköys näin aikuisiällä pistää silmään ja muistuttaa hyvin paljon halpoja lasten tietsikkapelejä mitä pleaisn ja siksi suo animaation taso ja tyyli tuo juurkin vahvasti oman laspuuden 90-luvun lopun mieleni.

Elokuvan juliste

Muurahaisyhteskunta elelee pienellä saarella. Heillä on diili heinäsirkojen kanssa, että he keräävät ensin sirkoille ruuan ja myöhemmin vasta itellensä. Tänä vuonna diili ei onnistu, sillä sirkka Flick esittelee epäonnistunutta ruuankeruu konetta ja sirkkojen ruuat haihtuvat jorpakkoon. Sirkat ovat tästä hyvin, hyvin vihaisia. Varsnkin jengin pomo Hopper alkaa käymään kärsimättömäksi. Murkkujen täytyy ehtiä keräämään uuet ruuat sirkoille, ennen kuin viimeinen lehti putoaa lähipuusta. Murkut ovat epätoivoisia, mutta ei auta kuin rytyä töihin. Flick keskii mielesestään hyvän idean: haetaan oman yhteiskunnan puolelta soturihyötesiä auttamaan. Kukaan ei piittaa ideasta, mutta hei, tällä tavalla saadaan Flick pois tieltä, kun se  van toheloi. Flick lähtee innoissaan matkaan. Hän hyppää omalta saaareltaan voikukan avulla naapurimaalle ja siellä menee hyönteiskaupunkiin. Sieltä löytyy baari ja jopa sirkus. Sirkuksessa on näytös meneillään, joka ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Yleisöä ei yhtään kiinnosta P.T. Kirpun sirkus ja siski sirkusötökät saavat potkut. He ovat juuri juomassa suruunsa baarissa ja esittävät siellä pientä showta, kun Flick saapuu paikalle. Flick luulee heitä soturiötököiksi ja värvää he heti mukaansa.

He tulevat, syövät, ja lähtevät

Murkkusaarella ötökät saavat lähes kuninkaallisen vastaanoton. Pikku murkut ovat tehneet heille hienon ja aidon esitelmän heidän tämän hetkisestä tilanteesta ja tulevasta kuolemasta. Sirkusötökät kun näkee tämän, he ovat aivan valkoisia ja ovat jo lähdössä karkuun. Nyt vasta Flick tajuaa minkä virheen hän on tehnyt. Sirkustyypit jäävät kuitenkin murkkujen avuksi. Flickin kanssa he tekevät sunnitelman huijarilinnusta. Linnut ovat nimittäin anoita mitä sirkat pelkävät. Lintu saadaankin kokoon ja piiloon ajoissa. Murkut ottavat sirkusötökät osaksi omaa yhteisöä, kunnet P.T. Kirppu saapuu paikalle. Muutkin murkut tajuavat sirkusötököiden huijanneen heitä, eivät he ole sotureita. Ötökät lähtevät pois Flick mukana. Murkut alkavat viime hetkellä kerätä taas ruokaa Hopperille ja sirkoille, muta eiväthän he ehdi. Flickiin luottaa anoastaan Kuningatar murkun nuorin lapsi Dot, joka houkuttelee Flicin ja sirkusötökät takaisin avuksi. Dotin avulla tekolintu lähtee lentoon, kun sirkat saapuvat ja sirkathan ovat kauhuissaan, aina siihen asti kunnes Hopper sytyttää linnun tuleen ja kaikki tajuaa linnun olevan huijausta. Tappelu on kiivasta murkkujen ja sirkkojen kesken, joten murkut yhdistyvät kunnon vastarintaan. Flick kertoo oikean elämän tien sirkoille. Murkut kerävät ruuan, murkut syövät ruuan ja sirkat voi painua muualle. Hopper on tästä niin raivona, että hänen kiusankohteena ei ole enää murkut, vaan vain ja ainoastaan Flick. Ystäviensä avulla Flick  saa houkuteltua Hopperin linnunpesän lähelle ja  Hopper saa aika karmean kohtalon, kun pikkulinnut syövät hänet iltapalaksi. Rauha palaa takaisin murkkusaarelle ja sirkusötökät lähtevät takaisin kaupunkiin temppuja tekemään. 

Ilkeä Hopper

Ötökän Elämää on ihan leppoisa elokuva. Ei heärätä kummemmin tunteita, ei ärtymystä tai loistofiilistä. Hopper on hahmona aika uhkaava, jopa pienelle katsojalle pelottava. Kaikilla hahmoilla on vaikn yksi personallisuuspiirre, mikä tekee hahmoista tylsiä. Musiikki on leppoisaa, maisemat kauniita. Juoni itsessään on tylsä ja sitä on koitettu sotkea pienillä käänteillä, jotka ei ole edes välttämättömiä. Vasta lopun "troijanhevonen" eli valelintu on selainen, jonka aikana katsoja saattaa vähän haukkoa henkeä. Nykypäivän katsojalle leffa tosiaankin on todella kökkö animaation takia. Murkut ovat kaikki siniharmaata tai punavielottia terästä, eikä vaikuta yhtään murkuilta. He ovat kuin robotteja ja tuntuu, että Toy Storyn lelujen liikkuvuus on mennyt tässä elokuassa jopa taakseppäin. Tausta on liian pixeliä ja liian tietokonemasita, että nykykatsoja pystyis keskittymään pelkkään elokuvaan ilman sitä huomaamatta. Kökkö animaatio vie huoimion kaikelta muulta itse elokuvassa. On myös hassua, että kun koko elokuva sijoittuu ulos, niin siltikin tuntuu, että päääväri on harmaa. Se taasen johtuu murkkujen ja ötököiden värityksestä. Murkut ovat personina niin vähän esillä, etteä heihin ei ehdi saada mitään kiintymyssuhdetta, joten katsojana en koe edes välittäväni miten näille muurahaisille käy. 

Sirkusötökät

Toy Storyyn verrattuna huumori on leffassa huonoa. Vitsi ovat slapstick tasoa,sanaleikkejä ja sitä, että läski mato kokoajan syö tai haluaa olla vauva. Minua ei tuollaiset naurata, vaan ennemmin ällöttää. Myös leppäkertun kokoajan seksuaalisuuden tuominen esin on jotenkin typerää. Onko tässä jotain homofobista taustalla, kun katsojat yllättyvät että iskettävä leppis onkin mies? Paras kohtaus elokuvassa onkin, kun pikkumurkut vetää näytelmää. Yksi huikkaa; "Minä kuolen, kuolen, kuolen..." ja purskauttaa tekoverta päälleen. 

Näytelmällä on hyvä lavastus