Tv-suosikkini: Ruusun Aika

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herkyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt. Tällä kertaa paneudutaan minun kaikkien aikojen suosikki televisiosarjaani Ruusun Aika.

Sarjan tähti Roope Ruusunen

Ensikosketus: Ruusun Aika esitettiin televisiossa ensimmäisen kerran vuosina 1990-1991. Tuolla välillä minä olen syntynyt. Ensmmäinen uusintakierros lähti pyörimään syyskuussa 1992, jolloin olen ollut reippaan vuoden vanha. Siltikin minulla on jokin mielikuva, että Ruusun Aikaa katsottiin ensimmäisessä kodissamme. Kun toinen uusintakierros tuli kesällä 1998 olen sarjaa varmasti katsonut ja fanitin Roope Ruususta niin peijakkaasti. Sarja unohtui, muitta siinä 10-vuotiaana (eli noin vuonna 2001) aloin muistelemaan sitä sarjaa, jossa ole se kiva poikatyttö Roope ja söpön näköinen Illi. Pitkään en muistanut edes sarjan nimeä, kunnes katsoin kotona Muumilaakson Tarinoita nauhotetulta vhs-kasetilta. Kasetin lopussa nimittäin oli tallennettuna lähes kokonaan Ruusun Aika jakso Sadelinun aika. Koska Muumit on meille nauhoitettu 90-luvun ekalla tv-pyörimiskerralla, niin tämä jakso on täytynyt venhempieni nauhoittaa tuolloin Ruusun Ajan ensilähetyksellä. Kun Ruusn Aika Roopea kaipasin, katsoin aina tämän yhden jakson Muumien lopusta, vaikka se oli kuinka rämisevä. Hauska muisto myös liittyy sihen, että Ruusun Ajan perään on nauhotettu jakso Napakymppiä ja video pätkäsee loppuun, juuri kun herra X oli sanomassa kenet naikkosista hän valitsee.

Esko antaa Marjalle pastakattilan

Ruususten keittiössä on esillä ysärin graafiset kaapit

Pihalla on portti, josta Meri tulee kotiin

Illi pitää kädessään enkelten hirtettyjä sieluja

Kun kevällä 2009 Ruusun Ajat julkaistiin dvdlle olin aivan innoissani. Ostin ne heti, kun ne meidän Prisman saapui ja katsoin yhdellä putkella kaikki jaksot viikonlopun aikana. Kaksi ensimmäistä levyä ostin yhtäaika, kolmannen hitusen myöhemmin. Muistan kuinka kaverini vietti 18-vuotis synttäreitään ja minä olin jo jättämässä juhlat väliin, koska halusin vain katsoa Ruusun Aikaa heti.

Juoni: Ruusun Aika kertoo Ruususten uusioperheestä. Siihen kuuluu isä Esko, äiti Marja, Marjan tytär Meri, Eskon poika Ilmari eli Illi ja nuorimpana poikatyttö Roope eli Roosa-Maria, sekä tietenkin Nero koira. Marian äiti Senni on aluksi myös mukana. Esko on lääkäri ja Maria ison firman hallintojohtaja. Maria saakin ylennyksen sarjan aikana. Meri on lukion abi ja hän vaihtaa sarjan aikana poikaystvää useaan otteeseen. Hänellä on ystvätär Heidi, jonka kanssa välit tulehtuu poikaystvä Sanden takia. Illi taasen harrastaa musiikkia ja graffittien piirtämitä ja on välillä poliisien kanssa tekemisissä. Illiä ei liiemmin koulu innosta, kavereitten kanssa on hauskempaa. Roope on kunnon poikatyttä. Hän harrastaa futista, käyttää farkkuja ja toivoo että pippeli kasvaisi. Roopella on kaveri Iida, joka on lähes päinvastainen. Senni mummi on Marjan äiti, joka on muuttanut maalta Ruususten perässä kaupunkiin ja sarjan aikana muuttaa Ruususten kotiin. Senni hoitaa pitkälti taloustyöt ja ruuanlaiton, mutta sarjan mittaa Senniä varjosta syöpä. Ruusun Ajasta myös se tietysti tekee muistettavan, että Nero koira osaa puhua. Tosin, vain katsojat ja Ruususen perheen jäsenet voi kuulla ja ymmärtää Neron sanomiset.

Nero

Marja ja Senni

Ruususten olohuoneessa

Alli kertoo Roopelle juttja ullakolla

Ruusun Aika kertoo pitkälti perhearjesta. Vaikka sarjaa voi katsoa yksittäisinä kauniina jaksoina, niin pitkällä tähtäimellä isoja asioita tapahtuu ja hahmot kasvaa. Ensimmäisellä kaudella koko perhe taistelee Sennin syövän kanssa ja Nero koira istutetaan ja hän saa pentuja. Isoin rooli on kuitekin Roopella, kun hän uhmaa naiseksi kasvua ja haaveilee parrasta ja peniksestä. Ensimmäisen kauden viimeisessä jaksossa Esko sanookin Roopelle tosiasian; "Identiteetti on sitä, että Roope on Roope vaikka mekko päällä." Roope on mielikuvituksellinen lapsi ja ullakolla hän näkee isomummunsa (eli Marjan mummun) Allin ja kertoilee tarinoita Allista. Eskoa tämä ahdistaa ja Roope lähetetään neurologisiin tutkimuksiin. Vaikka Roope saa terveen paperit, niin hän silti on välillä uppoutuneena Allin juttuihin ja kertoilee esim. loitsuja Sennin syövän paranemiseksi.

Anja ja Marja syöpäsairaan äidin äärelä

 Toisella kaudella koetaan hahmoilla enemmän henkilökohtisia ongelmia. Illi kokee ensirakkauden ja sen menetyksen, Marja tyttömyyden ja Meri tulee raskaaksi. Isoin kysymys sarjassa onkin kenelle Merin lapsi kuuluu, uudelle aviomihelle Kurtille vai entiselle, ihanalle valaistulle puolijättiläiselle Anttonille. Meri on ainut joka tietää, mutta hän uskaltaa totuuden paljastaa Anttonille vasta synnytysvaheessa. Lapsi syntyykin uuden vuoden yönä, mihin sarja päättyy.

Illin ensirakkaus Ilona

Merin oikea rakkaus eli valaistu puolijättläinen Antton

Uuden Vuoden Yönä Roope näkee pitkästä aikaa Senni ja Alli haamun

Tärkeitä muita mainittavia hahmoja ovat tietekin kauppiaspariskunta Matikainen ja Marjan sisar Anja. Matikaisen pariskunta on aika epeli. He pitävät pientä elintarvikekauppaa ihan Ruususten lähellä ja toimivat koko Ruususen perheen terapeutteina. Aina kun Esko tai Marja menee sisään, niin he avautuvat Matikaiselle. Roopen kassa taas Matikainen on kunnon kaveri, sillä he viettävät suklaanapipäivää. Kauppiaan rouva, rouva Matikainen tunnetaan Alati Sairaana. Hän aina kertoo sairauksistaan, jota Ruususet, varsinkin Esko ei jaska kuunnella. Roopen pienen ovelan juonen avulla Neron yksi pennuista, Risto-Paha päätyy Matikaisille ja hänen avulla Rouva Matikaisesta tulee täysin terve.

Roope kertomassa kuulumisia kauppias Matikaiselle

Nero synnyttää pennut Sennin hautajaispäivänä

Matikaisen rouvasta Alati Sairaasta tulee Täysin Terve Risto-Pahan ansiosta

Illillä on omat kaverinsa, joita ei usein kuvaja Merillä on-off ystävä Heidi. Roopekin välillä pitää Iidan seurasta, mutta Eskolla ja Marjlla ei oikein aikuisia ystäviä ole. Esko ensimmäisellä kaudella vähän flirttaa yhden psykiatrin kanssa ja Marja taasen avautuu siskolleen Anjalle. Anjalla on entinen köyhä miehenä ja 7 synnytettyä lasta. Anja käy usein Ruususilla kylässä, vaikkei koskaanmuista, että heille ei kannata jäädä nukkumaan. Kun Meri synnyttä lapsen kotona uuden vuoden yönä, Esko on synnytyksessä lääkäri ja Anja kätilö. Toisella kaudella Marja ja Esko löytävät vanhoja ystäviä. Marjaan ottaa yhteyttä vanha kaveri Virva ja Esko bongaa sairaalassa potilaansa Aleksin isän Jussin. Marjan ja Eskon kotikekkereissä Virva ja eronnut Jussi sitten löytävät toisensa ja Alesikin osaa suhtautua Jussiin paremmin.

Illi ystävystyy Aleksin kanssa

 Näyttelijät: Ruusun Ajassa on suurimmilta osin mielettömät näyttelijät. Ainoa hahmo ja näyttelijä josta en niin välitä on Katja Kiurun esittämä Meri. Vaikka Meri on kuvattu kauniiksi ja fiksuksi, niin minusta hän on suurmman osan ajasta todella ärsyttävä. Ehkä 90-luvun kauneusihanteeet sitten oli erilaiset, mutta en missän kohdassa näe Meriä oikein kauniina. Riitta Rätyn esittämä Marja on niin ysäriäiti kuin voi, hänestä tulee pitkälti mieleen oma äitini 90-luvulla. Hänellä on kunnon temperamenttia ja hän on kyllä koko Ruususten perheen pää ja hänellä on oikeasti hauska huumori. Marja on minulle kyllä juuri sellainen symboli 90-luvun äitiydelle. Jukka Puotila näyttelee isä Eskoa ja on ihan jees. Hän on mukva ja isällinen, mutta vähän tylsän oloinen. Pahaa poikaa Illiä näyttei tuolloin nuori Paavo westberg ja yksinkertaisesti Illi on ihana. Illi on just tyypillinen tenipoika. Hänelle kaverit on tärkeämpiä kuin koulunkäynti, hän pettyy ja iloitsee voimakkaasti. Westbergin näyttelemässä Illissä on jotain todella aitoa, mutta myös paljon kaihoa. Illi on usein tosi vihainen, ilman että itsekkään oiken tietää että mille ja välillä myös surullinen. Minusta illi on hahmona paljon fiksumpi kuin Meri. On todella koskettavaa miten välillä Illi osaa avautua ja puhua syvällsiä esim. ensirakkauden lähdöstä ja rakastumisesta. Merin poikaystävistä pitää nostaa Antton eille, joka on Merin lapsen isä. Hahmoa esittää Jussi Lampi ja onkin huvittavaa, että koska hän on Meriä puolitoistakertaa isompi, niin kaikki kutsuvat häntä puolijättiläiseksi. Muutenkin tälläiseen levolliseen sarjaan sopii, että on yksi valaistu, joka ajaa kukkarekkaa.

Ihana Illi el Ilmari Ruusunen

Ensiset Köyhät ja seitsemän veljestä ovat Ruususilla kylässä. Anja ja Lauri ovat vakavissaan, kun kuulevat Sennin syövän uusiutvan

Ruususten koti on koristeltu juhlavasti, kun Meri menee naimisiin

Roope keksii Illin biologia kirjasta Solulima räpin, jota koko perhe yhdessä bailaa

Tärkein Ruusun Ajan kaksikko on Roope ja Nero, eli Pauliina Sykkö ja Fiona koira. Olen paljon katsonut tv-ohjelmia joissa näyttelee lapset, mutta en missään ole ikinä nähnyt näin luontevasti näyteltyä hahmoa kuin Roope ja vielä lapsen näyttelemänä. En tiedä muistuttaako Pauliina itse yhtään Roopea, mutta Roope sai minusta jo lapsena fanin. Yksinkertaisesti se, että itse sain lapsena telkkarista nähdä, että tytötn ei ole pakko pitää mekkoja ja työilläkin saa ola mielikuvitusta, oli jotekin todella tärkeää. Samaistuin Roopen ajatuksiin siinä, että naisen elämä on isona tylsää, mekko ja korkokenkiä. Kyllä minkin lapsena halusin mieheksi, vaikken futista pelannutkaan. Toisen kauden aikana Roope saa pikkuisen tyttömäisyyttä hevosharrastuksen kautta, mutta koen Roopen enemmän vain välittävän eläimistä, kuin itse hevosella ratsastamisesta. Siksi pitkälti koen Neron juurikin Roopen koirana. Kun Nero yhtenä päivänä karkaa, ja mummin syöpä uusiutuu niin Roope enemmän suree Neroa, kuin mummia. Voin vain sanoa, että Pauliina Sykkö oli täydellinen Roopena ja varmasti moni lapsikatsoja tuolloin (minun lisäkseni) fanitti Roopea juurikin siksi, että Roope oli juuri sitä mitä hän halusi olla. Roosa-Mariaa ei saatu pakotettua siihen tyttömäiseen mekkomuottiin, vaan hän saa ja hänen pitääkin olla oma Roopemainen itsensä. 

Roope ei välitä nukkeleikeistä

Kun Roopesta tulee heppatyttö, niin huoneen seinämätkin muuttuu ja saa hevoskuvia

Nero ja Roope jouluna

Miksi juuri Ruusun Aika: Hahmoista sanon suoraan Roope ja Illi ja nerokkaita lausahduksia haukkuva Nero. Koska Matikaisen Leipää ei ole enään olemassa ja koska Ruusunen kirjaimellisesti kuvastaa perheen arkea. Käydään läpi iloja ja suruja. Marja monesti odottaa ja toivoo, että oltaisiin vain yhdessä pöydän ääressä ja juotaisiin teetä. Ei sellaista perheidylliä olekkaan missä kaikki olisi kokoajan onnellisia ja ehkä hyväkin niin. Muuten onni ei tuntuisi niin hohdokkaalta kuin nyt. Ruusun Ajan on käsikirjoittanut Raija Oranen ja hän on tehnyt käsikirjoituksen pohjalta kaksi romaania, jotka ovat hyvin suoraan tv-sarjasta. Kirjoissa kuvataan hahmojen tunteita sanoilla, joita näyttelijät näyttelevät loistavasti. Kirjoista saa kuitenkin sen lempeän ja perheonnisen fiilisken, samaa mitä sarjaa katsoessa. Minulla tulee aina Ruusun Ajasta hyvin levollinen ja kotoisa olo, vaikka olenkin sen jo kuinka moensti katsonut.

Sennin hautajasissa on lapsille kinkkuleipiä ja aikuisille lohta

Ruususilla on todella 90-lukua henkivä koti

Kun mainitsin, että hahmoista Marja edustaa mnulle sitä puhtainta 90-luvun hahmoa, niin koko  Ruusun Aika sarjana itessään kyllä edustaa minulle sitä kirkkainta ysäriä, vaikka onkin sen alkuajoilta. Ruususten koti on iso omakotitalo Helsingin Toukolassa. Talossa on vanhemmilla oma makuuhuone ja kylppäri ja yläkerrassa kolme lastenhuonetta ja kylppäri. On ullakko, ulkosauna, iso piha ja omenapuut ja sisällä olkkarin nurkassa vielä pieni makuuhuone ja olohuoneessa ruokailutila, joka on avoinaiseen keittiöön yhteydessä. Talossa on takka ja keittiön ja ruokalutilan kulmauksessa pehmyt kierretuoli. Lattiat ovat tummia kiiltäviä laattoja, joissa matot lähes liukuu. Astiat ovat usein tumia ja kulmikkaita ja Marja saa jopa pastakattilan lahjaksi. Illin katossa on muovinen papukaija ja Roopen huoneessa lattialla sarjakuvalehtiä ja heppajulisteita. Näin ysäriä sisustusta en oikeasti näe enää missän. Sarjassa ei paljoan olla ulkona, mutta aina kun ollaan, niin vuodenajat näkyvät aidosti ja niin rosoisesti kuin kuuluukin.

Musiikin sarjaan teki Johnny Lee Michaels, josta olenkin oman postauksen tänne aikoja sitten kirjaillut. Musiikki on leikkisää, välillä uhkaavaa, mutta pääasiassa oikein ruusuista. En voisi sarjaan mitän muuta musiikkia kuvitela. Onneksi osa nästä lyhyistä sävelyksistä on myös levyllä julkastu ja itsellä ne on välillä ihan soittoäänenä.

Mieleenpainuvat kohtaukset:

Joulun Tähti jakson loppupuolisko, jossa vietetään jouluaattoa. Roope avaa kalenterin, hän haistelee tuoksuja kun illan juhlaan valmistaudutaan. Marja ja Senni kokkaavat, Illi laulaa Juice Leskisen Sikaa ja Meri koristelee kuusta enkeleillä, hirtettyjen sieluilla. Itse juhlassa Roope esittää joulukuvaelman, jossa Nero on Jeesus.

Roope kyselee miksi linnut ruokitaan...

...Ja Senni ja Marja koittavat parhain mahdollisin keinon vastata

Ruokapöytä on koristeltu hienoksi juhlaa varten

Roope esittää joulukuvaelman

Kun ainakin parisa jaksossa käydän uimassa. Uimahallit näyttävät ihanan houkuttelevilta, kun sielä on paljon valkeaa kaakeia, pärskyvää vettä ja kasveja.

Vesipedot

 Senniä on käyty katsomassa sairaalassa ja sieltä lähtiessä koko konkkaronkka hakee pizzaa. Roope haluaa Pizzburgerin; burgerin jonka sisällä on pizza.

Neron palattua karkumatkalta hänet istutetaan Kekkoselle. Silloin Esko joutuu kertomaan Roopelle kuinka tehdään lapsia: Mies ja nainen kiertävät ympyrää ja humpas vaan, se mies hyökkää naisen selkään ja alkaa puhuu latinaa. Kai ymmärsit?

Odotusten yö jaksossa Maria laulaa Sennille Maan Korvessa kulkevi lapssen tietä. IIda ihmettelee miksi Maria laulaa. Aluksi ei olla kuuntelevinaan. Senni joutuu sairaalaan ja kun aamulla Maria sieltä palaa ja saa surullisen puhelun, silloin Roopen mukaan laulu tekee Marialle hyvää.

Meri valmistuu ylioppilaaksi ja kesä ja Ruususten piha on kukista kukkeimmillaan.

Tuore ylioppilas Meri

Marja, Esko ja Illi ovat ylpeitä Meristä

Toisella kaudella Esko, Illi ja Roope käyvät Jussin ja Aleksin kanssa kanootilla saarella. Saaressa olo on kaunista maiseanvaihtelua ja sielläkin käydään uimassa. 

Illi ja Roope kylmässä järvessä

Kun Marja ja Esko pitävät kunnon kemut, he tutustuttavat Jussin ja Virvan toisillen. Silloin Roope on Merin luona yötä ja siellä he toteavat olevasna parhaita sisaruksia.

Pietäänkö kädestä?

Vimeisessä jaksossa eli uuden vuoden yönä, kun Onni Moilanen syntyy, näytetään ihanasti perinteitstä vuodenvaihdon juhlaa. Valataan tinaa ja Anja pova korteista.

Roope on ostanut hevosenkenkä tinoja

Roope järjestää taikapeilin,josta Meri saa myöhemmin nähdä Anttonin

Juhlat vauhdissa

Anja povaa korteista nuorisolle

Merin kotisynnytys jännittää

Meri ja Antton saavat pojan, Onni Moilasen.

Disney Klassikot 50: Kaksin Karkuteilä

Disneyn 50. klassikko Tangled ei herättänyt minussa julkaisuaikanaan mitään mielenkiinnon rippeitä. Heti ensimmäiset julkaistut kuvat eivät innostaneet ja nimi Tangled kanssa vähän hämäsi, olin kuitekin ymmärtänyt että tarina on Rapunzel satu, miksei leffan nimi sitten ole Rapunzel? Myönnän, että minulla oli valtavat ennakkoluulot elokuvaa kohtaan, sillä Rapunzel on yksi lapsuuteni suosikkitarinoita ja tullut niin yllättävästä paikasta minule tärkeäksi kuin Barbie lehdestä. Oisiko ollut kesän 1997 Barbie lehdessä, kun oli kolmeosainen Rapunzel tarna johon tykästyin valtavasti. Rapunzel Barbienuken sain jouluna ja muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyi Barbie Tähkäpää elokuva, joka kanssa oli tärkeä. Näihin tuntemuksiin Disneyn Rapunzel Tangled ei kohdistunut lainkaan. Kolmesti olen elokuvan katsonut ja inhoni ei ole laantunut, elokuva vain on huono ja nyt vielä enemmän olen huomannut miksi.

Mainosjuliste

Kaukaisessa Coronan valtakunnassa Kuningas ja Kuningatar toivoivat lasta. Kuningatar sairastuu ennen synnytystä ja Kuningas etsii taikakukan, jolla saa Kuningattaren parantumaan. Taikakukka auttaa nuorentumaan, jos siihen koskee samalla kun laulaa. Tällä keinolla noita Gothel on pysynyt vuosisatoja hengissä ja nyt kun kukka on mennyt, noita tarvtsee uuden amuletin. Hän varstaa vastasyntyneen kuninkaallisen tyttären, jonka hiuksiin taika on siirtynyt. Kuningatar ja Kuningas itkevät ja lähettävät lapsensa syntymäpäivänä lyhtyja taivaalle, samaan aikaan kun pikkuneiti ja Gothel elelevät kaukaisessa tornissa. Tähkäpää ei muista vanhemmistaan mitään, vaan pitää Gothelia äitinä eikä tiedosta hiustensa salaisuutta. Ne kimmeltävät valoa kun tämä laulaa, ei muuta. Gothel harjaa Tähkäpään hiuksia ja pitää itsensä näin nuorena. Jos Tähkäpään tukkaa leikkaa, taika ei toimi ja hius muuttuu ruskeaksi. Tähkän tukka kasvaa vuosi vuodelta ja kun likka on lähes täysi-ikäinen, kutreilla on pituutta lähes 20 metriä. Tähkis haluaisi edes kerran päästä tornista pois johon on ollut lukittuna, ainoana kaverina kameleontti Pascal. Gothel on manipuloinut Tähkäpäätä, että ihmiset ja ulkomaalma ovat vaarallisia ja että tornissa on turvallista elää. Tähkäpää katsoo ikkunasta joka vuosi syntymäpäivänään lyhtyshowta, joka tulee läheisestä valtakunnasta. Hän kokee, että lyhdyt jotenkin on osoitettu hänelle ja hänen suurin haaveesa on päästä katsomaan lyhtyjä lähempää.

Kun monta vuotta on neljän seinän sisällä, niin kyllähän siitä sekopaiäseksi tulee. Viimen Tähkäpää kehtaa huijata äitiään ja houkuttelee hänet retkelle tuomaan tälle itse tehtyä maalia synttärilahjaksi. Kun äiti on poissa, Tähkis viimein aikoo mennä ulos! Sattmalta samana päivänä huijari ja keikari Flynn Rider on varastanut palatsista kruunun ja pakenee sattumalta Tähkäpään tornille. Hän kiipeää sisään turvaan ja tapaa pitkäkiekuraisen likan. Tähkis hakkaa ukkoa paistinpannulla ja tappelua ja erimielisyyksiä on luvassa, mutta sopuun päästään. Tähkis piilottaa kruunun ja lupaa antaa sen takaisin Riderille, sillä eholla että tämä näyttää hänelle lyhdyt. Yhdessä siis lähdetään "Kaksin Karkuteille" ja Tähkäpää saa tökkiä varpaansa ruohoon ja veteen. Panikoidaan mitä äiti sanoisi ja seuraavalla hetkellä ei välitetä. "Seikkailuja" koetaan, eli käydään lähibaarissa, juostaan vartioita karkuun ja hengaillaan toreilla. Illalla yhdessä lähetään veneelle ja lähetetään lyhty matkaan ja ihaillaan niitä. Siinä kanssa kaksikko pikkasen pihkaantuu ja Flynn uskaltaa myös avautua, kuten Tähkäpääkin. Äiti on kuitekin rannalla vastassa ja Tähkäpää päätyy kotiin, kun Flynn Rider taasen linnaan.

Flynn on saanut panusta päähänsä

 Omassa tornissa Tähkäpäälle kuin salaman lailla avautuu vihdoin kuka hän on. Äitin kanssa tästä tulee iso riita, joka huipentuu onneksi prinssin väliintuloon. Kapakassa istujat ja yksi vartijoiden heppa on Flynn Riderin puolella ja hän pääsee pelastamaan ihastuksensa. Kun Gothel haavottaa Rideria, Tähkpää haluaa auttaa. Hän lupaa äidillen olla aina hänen taikavoimansa, jos vaan saa auttaa Flynn Riderin eloon. Äitihän ei ajatuksesta tykkää, eikä Flynkään. Hän katkaisee Tähkäpään hiukset ja 400-vuotias mummurainen tiphtaa tornista tomuksi. Tähkäpäätä itkettää, nyt hänen elämänsä ensimmäimen ja ainoa mies kuolee. Tosin, taikahan ei ole pelkästään Tähkäpään hiuksissa, vaan myös kyynelissä ja niiden avulla Flynn parantuu. Ja loppu hyvin kaikki hyvin, yhdessä palatsiin ja vanehmmat on iloisa ja kuningaskunta on iloinen ja Flynn varsnkin on iloinen kun saa nyt helpon elämän. Varmaan suurin osa katsojistakin on iloisia.

Vaan en minä, tästä nimittäin puuttuu se kaikki taikuus ja dramaattisuus mitä itse Rapunzel tarinassa pidän. Muutenkin minua ärsyttä tämä tarina ja varsinkin väkisin väännetty suomenkielinen nimi ja hamojen nimet. Naisen nimi on käännetty Tähkäpää ja muita nimiä ei. Miksi? Tähkäpää ja Flynn, kuulostaa niin tyhmältä. Olisi pitänyt nimen edes Rapunzelina tai sitten Flynnille keksinyt jonkun suomenkielisen vastineen. Myös nimi Tangled tuo minulle mieleen vaan jonkun spagetin ja Kaksin Karkutellä on vielä pöljempi. Eikö elokuva nimi vain voinut olla Rapunzel? Siinä oisi ollut jo jotan. Mikään hahmo ei minua erityisesti kiinnosta, ei innosta, enkä tykkää. Personat ovat olemattomia. Flynnista on yritettty tehdä joku ihme keikari ja varas, hei Aladdin on tehty jo! Aladdinissa sentään oli jotain sympatiaa, Flynnista en sitä löydä. Tähkäpää on ylipirteä ja vähäväliä ahdistunut teemisistän ja lähes täydellinen hahmo pikkutytöille, ilman mitään särmää. Kuningas ja Kunigatar ei sano muutamaa sanaa enempää, Pascal on täysin turha sidekick ja se ihme hevonen on kuin kapinen koira. Jos halutaan hahmon käyttäytyvän kuin koira, miksei siitä tehty koiraa? Sama ongelma on myös Frozenin porolla.

Tähkäpään torni

Gothel on hahmoista ainoa, jossa on sitä jotain, mutta hän muistuttaa jopa häiritsevän paljon Frolloa. Mistä päästäänkin leffan suurimpaan ongelmaan, eli siihen että tämä tarinan alkuasetelma muistuttaa aivan liikaa Notre Damen Kellonsoittajaa. Ei siinä, alkuperäisessä Rapunzelissa noita kanssa vangitsee tytön torniin, josta hän ei saa poistua. Minun lukemssa tarinoissani Rapunzel ei kuitenkaan kärsi tornista, eikä haaveile muusta kuin että saisi tutustua muihin ihmisiin. Hän ei kuitenkaan uhmaa missään vaiheessa äitiään, vaan prinssi kiipeää Torniin, kun näkee Rapunzelin ikkunasta ja salamarakastuminen on syy, miksi tyttö haluaa paeta. Kaksin Karkuteillä tarina taas muistuttaa hyvin paljon Notre Damen kellonsoittajan alkuasetelmaa, kun Frollo haluaa väkisin pitää Quasimodon piilossa jonkun syyn (syyllisyyden) takia, kuten Gothel taian takia. Sekä Tähkis että Quasimodo haluavat uhmata tätä käskyä, kun haluat olla osallisena juhliin; Quasi Houkkien juhlan ja Tähkäpää lyhtyjuhlan. Tämä asetelma tuntui jopa liian kopioidulta ja sai minut näkemään punaista viimeisellä katsomiskerralla!

Taikakukka nuorentaa, pah sanon minä

Tulipahan tuossa katsottua vielä leffan ekstramateriaalit ja poistetuissa kohtauksssa oli se kohta, mitä minä elokuvan alulta myös odotin. Elokuvahan alkaa jollain sepityksellä aurngon kyyneleestä, josta kasvaa kukka, jota Gothel aina käyttää nuortuakseen. Kukka vietiin Kuningattarelle, että hän paranee ja siksi Gothelin täytyy varastaa lapsi. Tässä jo itsessän ei minusta ole logiikkaa. Oikea noitahan ei antaisi kenenkään ottaa hänen taikakukkaansa. Poistetussa alussa taasen näytettiin että Gothel noidalla kasvaa pihallaan kukka, jonka voimia hän käyttää ja Kuningas varastaa kukan, että saisi Kuningattarensa paranemaan. Noitahan ei varasta vauvaa pelkästään taian takia, vaan myös kostoksi siitä, että hänen pihallaan on käyty varkaissa ja hänen ylpeyttään on näin loukattu. Tämä tarinan alku on myös minun Barbielehti Rapunzelissani, vaikka varastettava kukka ei ollutkaa mikään taikakukka, vaan herkullinen syötävä. Jos tämä alku olisi elokuassa, se kunnioittoittaisi alkuperistä tarinaa paremin ja antaisi noidalle paremman motivaation ja myötätunnon tekoonsa ja nostattaisi kanssa teon vakavuuden merkitystä. Mutta kun ei niin ei, sen sijaan laitettiin joku typerä hömpötys auringon pisarasta, jonka merkitystä minä en lainkaan tajunnut.

Vielä sananen Suomen huonoimmasta dubbauksesta. Valitettavasti Pekka Lehtosaari ei ole enään vuosiin ohjannut Disneyklassikoiden dubbauksia, sillä hänen käsissään tämä olis voinut onnistuakkin. Näyttelijä Maria Ylipää osaa näytellä ja hänen roolinsa Tähkäpäänä on ihan okei; ei mieleenjäävä, muttei kehnokaan. Sen sijaan haluan kysyä kuka idiootti keksi otta Flynn Riderin ääneksi laulaja Lauri Tähkän? Olen kuullut tämmöisen torian, että ääninäyttelijät valittiin pelkästän nimien perusteella (Maria YliPÄÄ, Lauri TÄHKÄ = Tähkäpää). Aluksikkin, jos ihmisellä on muutenkin kelvoton puhe ääni ja sitä paskempi lauluääni niin hänen ei missään nimessä pidä antaa ääntäsnä animaatiohahmolle ja toiseksi, suomessa on aivan mielettömästi miesnäyttelijöitä, eikö roolia olisi voinut antaa jollekkin miesnäyttelijälle, jotka sentään osaavat hommansa, eikä umpipaskalle laulajalle? 

Disney Klassikot 49: Prinsessa Ja Sammakko

Disney pätti tietokoneanimaatioiden jälkeen vielä kerran palata vanhojen kunnon käsinpiirrettyjen pariin ja vielä vanhanhanaikaisella prinessa-aiheella. Prinsessa ja Sammakko näytti trailereissa ihan kivalta ja käsinpiirretyn animaation takia minä ja siskoni olimme ihan innoissaan, että nyt tulee hyvä kunnon Disneypiiretty. Leffateatterista poistuttuani olin kuitenkin jotenkin pettynyt, leffa ei pystynyt lunastamaan silloin niitä odotuksia. Kävimme katsomassa aikoinaan elokuvan suomeksi (ei Oulussa tainnut edes originaalia versiota pyöriä) ja tämä on varmasti yksi syy, miksi elokuva ei toiminut niin hyvin. Olen Prinsessa ja Sammakon katsonut ehkä neliästi tuon elokuvateatterikerran jälkeen ja nyt viimeisellä katsomiskerralla kun katsoin englanniksi, täytyy myöntää että elokuva toimii aika hyvin. Vika siis tällä kertaa on ollut ääniraidassa miksi leffasta en ollut pitänyt. Enkä yhtään ihmetele, sillä Naveenin ääninäyttleijä Reino Nordin on Suomen paskimpia näyttelijöitä.

Elokuvan juliste

New Orleans, joskus aikoja sitten. Kaksi ystävystä, Tiana ja Charlotte kuuntelee äitin kertomaa iltasatua Sammakkoprinssistä. Tiana toteaa, ettei hän ikinä suutelisi sammakkoa, Charlotte voisi niin tehdäkkin. Hän on hemmoteltu mukula, joka haveilee omasta prinssistä. Mutta vaikka Charlotte onkin hemoteltu isänsä puoleta tyystin, hän välittää ystävästään Tiansta, vaikka he ovatkin eri kastia. Tianan perhe on perinteisiä työläisiä: äiti ompelee ja isä kokkaa ja haaveilee omasta ravintolasta. Tiana jakaa isänsä haaveen ja toivoo että he yhdessä perustavat ravintolan, jossa tehdään maailman parasta gumboa. Ajan saatossa isä kuitekin menehtyy ja Tiana tekee kahta työtä yhtäaikaa, että saa kerrytettyä rahaa omaan ravintolaan.

Eräänä päivänä Maladonian valtakunnan prinssi Naveen saapuu kaupunkiin palvelijansa Lawrencen kanssa. Charlotte on valmistautunut prinssn tuloon ja hänen iskemiseen. Niinpä hän on pyytänyt isukkiansa järjestämään juhlat, johon prinssi on kutsuttu. Ennen juhlia Naveen ja Lawrence tömäävät paikalliseen poppamieheen, voodoo-tohtori Facilieriin, joka tietää heidän salaiset toiveensa. Naveen haluaa helppoa elämää, Lawrence kostoa siitä, että koko elämänsä ajan häntä on kyyytetty. Niimpä voodoo Varjomies muuttaa Naveenin sammakoksi ja Lawrencen Naveniksi. Kun Naven nai rikkaan muijan, hän saa mukavat rahat käyttöönsä helppoon elämään. Oikea Naven taasen muuttuu ihmiseksi, kun saa prinsessalta suudelman. Näinä hahmoina matkalaiset saapuu juhliin. Charlotte tanssii inoissaan Navenin kanssa, mutta Tiana on juhlissa ahdistunut. Vaikka hänelle luvattiin, niin hän ei saakkaan unelmiensa kiinteistöä ravintolalleen, sillä omistajat saivat paremman tarjouksen. Hän saa vielä päälle leipomanssa leivokset ja lähtee itkien sisälle. Charlotte valitsee Tianalle upean prinsessapuvun ja menee itse jatkamaan juhlia. Silloin Tiana vaipuu epätoivoon, hän toivoo toivumustähdeltä itselleen muutosta, samalla tavoin kuin Charlotte toivoi prinssiä.

Tiana töissä

Jotan tapahtuukin, paikalle saapuu sammakko toivoien suukkoa. Tiana on lähes shokissa, mutta auttaa sammakkoa. Jos sammakosta tulee prinssi, hän ostaisi Tianalle ravintolan. Ainoa ongelma on siinä, ettei Tiana ole prinsessa ja siksi suukosta hän muuttuu myös itse sammakoksi. Yhdessä he joutuvat pakenemaan juhlissa ollutta koiraa ja löytävät itsensä suolta. Siellä alkaa välien selvittely ja molempien tahdon suunta. Tedään dili: Tiana auttaa Navenia menemää Charlotten kanssa naimisiin, jos Naven auttaa Tianaa saamaan oman ravintolan. Mutta ensin täytyy muuttua ihmiseksi, miten? Suolla he tapaavat jazzahtavan alligaattori Louisin, joka kertoo että poppamamma Mama Oodie voi heitä auttaa. Louis ei osaa Mama Oodien luo, vaikka luulee niin. He onneksi kohtaavat matkalla tulikärpäsen Rayn, josta tulee heidän oppaansa. Matkalla kohdataan hassut samakonmetsästäjät ja kokataan Gumboa, sekä kuullaan kuinka Ray on rakastunut Tianan toivomustähteen, ristien hänet Evangelineksi. Mama Oodien luona saadaan keinot muuttua ihmiseksi, Tianan ja Navenin täytyy vaan selvittää itselleen mitä he oikeasti tahtovat, ei tarvitsevat. Paluumatkalla New Orleansiin mennään jokilaivan kyydillä, jossa Naveen ja Tiana ovat selkeyttneet tunteensa. Molemmat ovat rakastuneet toisiinsa toistensa tietämättä. Mutta miten Naven voi suudella Charlottea, jos hän on kerran rakastunut Tianaan?

Charloten meikit levii

New Orleansissa tapahtuu paljon tällä välin. Lawrence on Navenin valepuvussa iskenyt Charloten ja kosinutkin. Voodoomiehen antama amuletti ei kuitenkan pidä Lawrencea Navenina, sillä Navenin veri on amuletista lopussa. Voodoo-tohtori tarvitsee henkimaailman apua ja saakin sitä. Henkien tehtävä on tuoda Naven elävänä hänelle ja se onnistuukin. Jättmäisessä paraatissa hääkakun päällä Charlotte on jo sanomassa kyllä feikki Naveenille, mutta häät keskeytyy kun Ray auttaa Naven sammakon ulos ja amuletti saadaan pois Lawrencen kaulasta. Häät jävät kesken, kun Lawrence pakenee. Tiana näkee vain Navenin ja Cahrloten hääkakun päälle ja itkee suruunsa, hän luulee Navenin pettäneen hänet. Lopputaistelu käydään hautausmaalla. Tianalla on voodokoru hallussaan ja Facilier koittaa käännyttää hänet. Facilier saisi helposti luotua Tianalle oman ravintolan tuosta vain. Tiana ei tähän suostu, vaan murskaa korun ja henkiolennot vievät poppatohtorimme takaksin vodoo-maailmaan, jolle hän on niin paljon velkaa. Naven ja Tiana löytävät toisensa sammakkoina ja saavat selvitettyä välinsä. Charlotte, vaikka onkin pilalle hemmoteltu, yrittää auttaa molemmat ihmisiksi suutelemalla Navenia, siinä onnistmatta. Aika on mennyt jo ohi. Facilier tapellessaan Tianan kanssa koruista astui Ray kärpäsen päälle ja Ray on huonossa kunnossa. Hänen viimeinen henkäyksensä ja katseensa on osoitettu hänen suurele rakkaudelleen, Evangelinelle. Tiana, Naveen ja Luis menevät takaisin rämeelle, jossa ison tulikärpäslauman kanssa pidetään Raylle todeliset hatajaiset. Kun Rayn jäännös ajelehtii lehdellä pois, toivomustähden viereen syttyy uusi tähti.

Ray pääsee Evangelinen luokse

Naven ja Tiana ovat sammakoita ja rakastuneita toisiinsa. Mama Oodie pitää heille häät ja kun on aika suudella morsianta, tapahtuu ihme. Molemmat muuttuvat ihmisiksi, Naveen suuteli itselleen prinsessan. Pariskunta ostaa Louisin uhittelun avulla haluamansa kiinteistön ja kunnostaa sen ravintolaksi. Tiana on omistaja ja päkokki, Naveen tarjoilija ja viihdyttäjä. Myös Luis saa soitaa raflassa Jazzia ja Charlotte tanssittaa Navenin pikkuveljeä, onhan tämäkin kuninkaallinen, tosin aivan liian nuori vielä.

Prinsessa ja Sammakossa on paljon hyvää ja se tuo mieleen vanhat kunon Disneyn klassikot. Ensimmäisenä mainitten piirrosjäljen, jonka venyvyydestä ja persoonallisista hahmoista tulee ihan mieleen vanhat kunon Aku ja Mikki lyhärit. Pidän siitä, että kun karrikoidaan animaatiollisesti hahmoja, niin sitä sitte tehdään kunnolla. Animaatiojälki on tarpeeksi sulavaa ja hahmot on oikeasti piirretty mukavan fleximaallisiksi. Hahmojen ei ole tarkoitustaan olla realistisia, vaan animaation taikaa on käytetty rutkasti ja huolella. Taustat ovt todella kauniita ja pidän siitä, että animaatioon on sekoitettu Mary Blair tyylittelyä, varsinkin Tianan haavejakoissa. Se tasapanottaa animaatiota ja korostaa unenomaisuutta. Animaatiollisesti Prinsessa ja Sammakossa ei ole siis mitään vikaa. Elokuva on renesanssityyliin muskaali ja kunnon lauluja on mukana, ehkä liikaakin. Ihan muutama kappale jää mieleeni ja yhdessä kohdalla lauluja tuntuu olevan liikaa. Vähän on taas tuntunut siltä, että laitetaan lauluja mukaan, koska voidaan. Tämä taktiikka ei ole ikinä hyväksi. Pidän ensimmäisestä New Orleans laulusta kovasti ja Rayn Evangeline rakkauslaulusta.

Ovet auki henkimaailmaan

Hahmot toimivat hyvin tässä elokuvassa ja varsinkin Charlotte. Heti alussa hänestä annetaan kuva hemottelusta pikkuprinsessasta, mutta hänellä on kuitenkin sydän paikallaan. Muutenkin Charlotten luonne ja hahmon lapsenmielinen innokkuus on tarttuvaa ja Charlotte on kyllä varmasti lempihahmoni tässä elokuvassa. Tiana on taasen järkiperäisempi ja enemmän jalat maassa, mitä Charlotte. Osittain myös kyynisempi. Tianalla on järkevät haaveet, mutta hän osaa myös olla kylmä. Hän ei ihan heti ymmärrä, mitä Mama Oodie takoittaa sillä, että tarvitsemisen ja halun välillä on eroa. Naven taasen elokuvassa kasvaa eniten, alussa hän on helpon elämän haluama helppoheikki, loppuapäin hän huomaa tarvitsemansa myös jotain suuntaa itselleen. Loppujen lopuksi vaikka leffan pahis on Voodovarjomies, niin onko sittenkään? Yhtä paljon Navenin palvelija Lawrence on syyllinen, kun lähtee leikkiin mukaan. Lawrence on klalssinen "hovimestari on syyllinen" tyyppi, joka ei saa kovin pahaa kosta teoistaan. Voodoomies Feliceway on todella erikoinen heppu taikakeinojensa kanssa. Vaikka hän on yksiulotteinen, niin hänen hahmossaan on karismaa ja rutkasti kiehtovuutta. Elokuvan inhokkihahmo on Louis, sillä tämä Jazzahtava alligaattori elokuvan sidecikc hahmona on aika tylsä. Ray kärpänen on mielenkiintoisempi, sillä hänessä on mukana elämäntuomaa viisautta ja paljon tunnetta.

Pussasit sitte itelles prinsessan häh

Pari viittausta animaatiotyylin lisäksi löysin vanhoihin kalssikoihin. Viimeisessä paraatissa on prinssi Tritonin pää Pienestä Merenneidosta ja kun Loius ekaa kertaa esittää Mama Oodieta, hän tekee täysin samanalaisen eleenn naamailmeen, mitä Matami Mimmi Mieka Kivessä elokuvassa. Oletin heti, että se on viittaus siihen, että Mama Oodien temput ovat yhtä kieroja, mitä Matami Mimmillä. Leffa tosiaankin toimii tällä katselukerralla ja vähän ihmetteinkin, miksi tätä olen pitänyt kaikki nämä vuodet niin huonona. Vaikka elokuvan keskikohta, eli rämeellä olo on hidastempoista ja siellä on liikaa tylsiä lauluja, niin tarinan todella hyvä alku ja koostava loppu kasaa kaiken hyvin yhteen. Leffassa pahinta on sen suomidubbaus, joka on epäonnistnut täysin. Se onkin ainoa, mistä tämän erottaa, ettei ole 90-luvun renesanssielokuva. Eli katsokaa ihmiset Prinsessa ja Sammakko englanniksi.

Aika Jonka Sain

Tuukka Temosen Teit Meistä Kauniin oli kyseisen vuoden elokuvatapaus ja hänen Valmentajansa katsoin myös telkkarista, tosin se ei ollut mistään kotoisin. En ole pararatsastaja Jaana Kivimäestä ikinä kuullutkaan, mutta leffan lyhyen synopsiksen ja trailerin fiiliksen takia halusin ehdottomasti tämän nähdä. Vihdoinkin oli leffateatteriin tulossa rehdisti suomalinen leffa, jossa on kotimaisen leffan tuntu. Aika Jonka Sain ehti pyörimään leffassa vain muutaman päivän, ennen kuin korona sulki leffateatterit. Harmitti niin vietävästi, kun en tätä ehtinyt käydä katsomassa vaikka kehuja muilta katosjilta elokuvasta olin ehtinyt kuulemaan. Onneksi elokuva pääsee takaisin leffaeatterikierrokselle, sillä tämä on ehdottomasti valkokankaan arvoinen elokuva, pikku vioistaan huolimatta.

Elokuvajuliste

Kivimäen Jaana on oikia hevostyttö, joka asuu landella kahden tyttären ja mielipuolen ukkonsa kanssa. Tytöille on  kotona "seikkailureput" valmiina, eli jos evakkoon tarvii isin takia lähtiä niin tytöt ovat siihen henkisesti valmistautunut. Mies Marko on mustasukkainen ja täys skitso, joka antaa emännälle raippaa, eikä tämä selvästikkään ole eka kerta. Jaana antaa kaiken tapahtua, hän antaa Markolle anteeksi heti, eikä halua nähdä tämän virheitä. Jaana on kaljakuppilassa töissä, jossa häneen ihastuu Jaffa mies (nimi tulee siitä, että hän tuo Jaffaa). Äiti on Jaanalle tärkeä, kuten myös paras kaveri Marjut, joka toki myös ratsastaa ja heidän valmentajansa André. Heppakisoihin Jaana lähteekin Andrén ja Marjutin kanssa, josta jo trailerissa nähty onnettmuus tapahtuu. Kun Jaana on avaamassa hevosautosta takaovea, hän tipahtaa ja painava ovilevy osuu häneen. Jaanan selkäranka murtuu, eikä hän enää koskaan kävele.

Tulee pitkä episodi, jossa kuvataan Jaaan sairaalassa oloa. Alussa Jaana ei voi käsittää tilannettaan. Hän pissaa tahattomasti alleen ja koittaa hirttäytyä sairaala sänkyyn ja hakkaa jalkojaan. Hän myös vittuilee sairaalapsykologille, vaikka heistä myöhemmin tulee läheiset. Jossain vaiheessa Jaana ilmeisesti pääsee sairaalasta kuntoituslaitoksen puolelle, mutta tämä siirtymä meni minulta vähän ohi. Hänelle on onnettomuuden jälkeen todettu masennus, mikä ei kuvastu tässä vaiheessa katsojalle, vaan Jaana kokee onnen hetkiä, kun oppii itse liikkumaan pyörätuolilla ja jopa nousta fyssarin luona "seisomaan". Myös psykologin kanssa juttelu auttaa. Tietty Jaanaa harmittaa kun omat tytöt ei ole kiinnostunut hänen kuulumisistaan, se onkin yksi harvoja kohtia joissa Jaanan masenusta näytetään.
Vuoden parantolassa oltuaan Jaana pääsee kotiin ja Marko on ehdottanut itseään hänen omaishoitajakseen. Tosin Markohan ei niitä hommia tee, vaan lähtee samantien pimeille keikoilleen. Tyttöjen oltua mummolassa Marko jopa telkeää Jaanan pyykkihuoneeseen, eikä ressu olisi päässyt sieltä pois ilman Marjutin apua. Ei Jaana pääse kotoa muutenkaan lainkaan ulos, sillä talon edessä on portaat, eikä hänellä ole liuskaa. Markohan ei sellaisia tee, vaan pelkkiä hämärähommia. Ne saakin Jaanalle riittää ja hän käräyttää miehensä poliisille. Jaana käy yhä enemmän Marjutin ja Andréin kanssa tallilla ja lopulta innostuu itsekin ajtuksesta pararatsastamisesta. Ensmmäinen kerta ei onnistu, Jaana pelkää niin kovin ja tunnetusti hevonen aistii pelon. Jaana, Marjut ja Andréi lähtevät raveihin ja siellä on vanha tuttu Jaffa mies paikalla. Hän ihan selkeälsti flirttaa Jaanan kanssa, jota ei kiinnosta. Jaffa mies Teppo tulee kuitekin käymään, mutta Jaana teeskentelee ettei ole kotona. Yöllä Jaana herää ihme ääniin ja pihalla huomaa, että joku on tehnyt hänelle liuskan. Jaana aavistaa Tepon olleen asialla ja lähtee pyörätuolilla hänen peränsä.

Jaana sairaalassa

Leffan selvästi paras osuus on Jaanan ja Tepon tapaaminen yösateessa. Jaana  pitää koskettavan ja rehellisen monologin, jossa avautuu kunnolla. Miksi sinä teit liuskan? Haluatko auttaa vai olla ystävällinen? Miksi väität että tykkäät musta kun oon rampa, masentunut ja loppuelämäni pyörätuolissa? Jolla on lapsia ja hullu exä? Ottaisitko elätettäväksi tämmöisen taakan? Teppo todistaa, että on oikeasti joskus hakenut lehden seurapalstalla tupakoivaa hevosnaista ja hän kantaa Jaanan kotiinsa. Heidän ihastumisensa ja rakastelukohtauksensa on jotain niin kaunista, mitä en ole kotimaisisa leffoissa nähnyt. Täynnä kauneutta, herkkyyttä ja hellyyttä. Taustalla soiva Dingon Jokainen Aamu sopi kohtaukseen erinomaisesti. Leffa päättyykin kauniisti, Jaana saa Tepon, lapset hyväksyy Tepon ja Teppo tekee ja kannustaa, että Jaana uskaltaa nousta ratsaille ja voittaa karsinnat ja pääsee osallistumaan paraolympialaisiin. Kyllä Markokin Jaanasta välitti, sillä vankilassa kanava ei vaihdeta, kun oma exä näkyy kilpailemassa.

Jotekin minusta tuntuu, että viime vuosian suomalaiset elokuvat ovat hakeneet tyyliä muualta maailmalta, varsinkin komediakäsikirjoituksissa. Elokuvista on puuttunut sellainen suomalainen henki ja se on juttu, mistä tässä leffassa pidän. Siinä on kotimaisuuden tuntu. Leffa perustuu siis Jaana Kivimäen tositarinaa, joka ei ole minulle tuttu. Trailerissa kun jo näyteään Jaanan loukkaantuminen, niin katsojana olettaisi että se tapahtuu aivan elokuvan alussa. Se kuitekin on leffassa kuitekin pikkuisen pidemmällä, joten siksi se ei tunnu niin isolta käännekohdalta dramaturgisesti, mitä sen pitäisi. Tästä päästäänkin elokuvan suurmpaan ongelmaan. On kohtauksia kohtausten perän, jotka vievät juonta eteenpäin, mutta niiden väliset tapahtumat puuttuvat, aika. Se kuuluisa Aika Joka Saatiin. Katsomiskokemus tuntuu vähän tunkkaiselta, sillä ajan kuumista ei näytetä muuta kuin pihan vuodenajan muutoksilla ja repliikeillä "Olet ollut täällä nyt vuoden". Se ei kerro katsojalle yhtään siitä kasvusta, mitä sen ajan saatossa on tapahtunut. Kun Jaana loukkaantuu, hänellä on selvästi vakava masennus (jota hyvin itsemurhayritys kuvastaa), mutta sen paraneminen jätetään pitkälti näyttämättä ja masennukseen viitatan vasta kun pidetään rakkauspuhetta Tepolle. Rakkaus hevosiin ja ratsastus ovat iso osa elokuvaa ja varmaan on haettu sitä takaa, että se on leffan pääjuoni ja kaikki muut sivujuonia. Oikeastihan se on täysin päinvastoin. Hevosmaailma ja ratsastus on vain lokaatio, minkä sisällä itse tarina tapahtuu. Jaanan loukkaantuminen on itseasiassa hyvä asia, sillä sitä kautta hän kasvaa ihmisenä niin, että pääsee ulos kamalasta parisuhteesta ja uskaltaa ottaa uuden vastaan. Siitähän tämä elokuva oikeasti kertoo.

Tuukka Temosen ohjauskesta tämä ei ole yhtä hyvä kuin Teit Meisä Kauniin, mutta kuitenkin pirun paljon parempi, kuin tylsä Valmentaja. Tämä leffa herättää tunteita ja ajatuksia. En minä ainakaan ole vonut kuvitellakkaan, millaista pyörätuoliin joutuminen on. Varsnkin kohtaukset, jossa Jaana pissaa vahingossa alleen tai kun Jaana kirjaimellisesti konttaa kotiportaat alas, ovat hyvin vaikuttavia. Kuitenkin ohjaajalta on jäänyt tärkeä asia kuvaamatta, eli juurikin se ajan kuluminen välissä. Se olisi helpottanut tunkkaisuuta. Ratsastusjutuista taasen olisi osan voinut leikata pois. Minusta niitä oli ihan tarpeeksi, ehkä liikaakin. Olga Temonen näyttelee Jaanaa hyvin, varsinkin sitä sairaalssassa ja Tepon pihassa ollutta ahdistuneisuutta. Pilvi Hämäläinen Marjutina on aika mitäänsanomaton, samoin Mikael Rejström Andréina. Nämä Jaanan kaverit olivat aika paperinohuita, mutta tekivät tetävänsä; autoi päähahmoa tavoitteessaan. Andréista kanssa vissiin yritettiin Jaanaalle jotain isänkorviketta tehdä, sen pointtia en ihan ymmärtänyt. Jaana tosiaankin näki isästään jotain väkivaltaisia muistounia, joiden merkitys ei itselleni auennut.

Jaana ratsailla

Yksi inhokkimuusikkoni Sebastian Rejman näyttelee Markoa ja on sopivan vittumainen siinä. Ärsyynnytn muutenkin tyypin näkemisestä, niin kyllä tämä on ihan yhtä kuvottava. Teki oikein mieli huutaa Jaanalle sinne leffaan, että: "Jätä se äijä nyt saatana ja vähä äkkiä!" Ihan kamala. Miksei Jaana muuten itse lähtenyt evakkoon lapsien seikkailureppujen kanssa? Sitä olisin odottanut. Ja miten Jaana pystyikin katsomaan ukkoa nuinkin pitkään! En ymmärrä... Ville Myllyrinne taasen on Teppona aivan päinvastainen ja ai että kun tykkäsin. Hänestä on helppo pitää. Onnettomuus sai myös selvästi Jaanan silmät aukeamaan miesten suhteen. Hän on aikoinaan ihastunut Markon kovuuteen, itsevarmuuteen ja ulkonäköön. Nyt kun Jaana on itse tuolissa hänen arvonsa muuttuvat; turvallisuus, lempeys ja halaus ovat tärkämpiä. NIitä Teppo pystyy hänelle antamaan. Minua jäi myös se hämmentämään, mihin aikaan elokuva sijoittuu? Jaana asuu jossain andella, joten se voi olla nykypäivää, mutta heillä kaikilla oli tosiaankin vielä käytössä lankapuhelimet. Jos elokuva olisi nykypäivästä, niin kait he käyttäisivät kännyköitä ja pyörätuolissa olevalla olisi valmiina 112 sovellus kokoajan ladattuna.

Vaikka kohtauksien väliin ei tuntunut jäävän tarpeeksi ilmaa, niin pidin kovasti Aika Jonka Sain tarinasta ja tulen ehdottmasti hankkimaan tämän kotimaisten leffojeni kokoelmaan. Jotain hyvin tuttua kotimaisen leffan henkeä tässä on, mutta ihan uutena minulle tuli tämä termi seikkailureppu. Vaikka se omaan korvaan kuulostaa todella positiiviselta, lapsille se edustaa karkumatkaa jostain pahasta. Jaanan seikkailureppuna toimii pyörätuoli ja hevoset.

Disney Klassikot 48: Bolt

Disney klasskoiden tietokoneanimaatioit ei minua kiinnostaneet niin paljon, että olisin mennyt niitä kummemmin elokuvateatterihin katsomaan. Kun Bolt julkaistiin, niin en siihen kiinnittnyt mitään huomiota, tunnetusti kun olen kissaihmisiä. Boltin olen katsonut nyt tasan kahdesti, molemmat klassikkomaratonieni yhteydessä. Elokuvan olen kattonut enkuksi ja suomeksi ja Boltin kohdalla alkuperäinen ääniraita toimii paremmin.

Bolt juliste

Bolt on pikkuhauva löytäeläinkodissa, josta hänet adoptoi Penny. Penny ja Bolt ovat erottamattomat, aina paitsi öisn. Boltin täytyy asua aina illat ja yöt hyvinvarustetussa asuntovaunussa. Ai miksi? Koska Bolt pelastaa joka päivä Pennyn kanssa maailman. Tai niin hän luulee, sillä koko Boltin elämä on oikeasti yhtä realitysarjaa, jolla on mieletön määrä katsojia ja fanilaumaa. Penny on oikeasti ahdistunut: hän haluaisi tehdä Boltn kanssa kaikkea normaalia. Leikkiä puistossa ja niin edespäin. Tuottajat ei tähän suostu, jos Bolt saa tietää tekevänsä vain televisiota, hänen intensiteettinsä kameran kanssa katkeaa. Katsojaluvut ovat kuitenkin laskussa. Tv- kanavalta tulee käsky tehdä ohjelmasta draamallisempi ja mikä toisikaan enemmän draamaa, jos Penny kidnapattaisiin ja Boltin pitäsi pelastaa hänet. Bolt tietysti on ohjelmassaan superkoira, jolla on superhaukku ja laserkatse ja muita supersankarikykyjä. Ja Bolthan tietysti oikeasti kuvittelee omaavansa nämä kyvyt.

Bolt pentuna

Penny kidnapataan ohjelmassa ja Bolt on hädässä. Hänet viedään koppiinsa, jossa tämä on hätääntynyt. Miten Pennyn voi pelastaa? Kaksi kissaa tulee kattoikkunalle irvailemaan ja niiden kanssa tapellessaan Bolt pääsee pois asuntoautosta. Hän on ihan ihmeissään, missä on. Koko maailma näyttää ihan uudelta. Bolt tippuu vahingossa tutkiskellessaan paikkoja pahvilaatkkoon ja päätyy sillä toisele puolelle Amerikkaa. Siellä hän käyttää olemattomia supervoimiaan ja tutustuu mutkien kautta kujakatti Missuun ja ihmeellisessä kupalssa elävään hamsteri Raivoon. Missu lupaa auttaa Boltia ja Raivo, joka on kova Bolt fani, lähtee mukaan. Kolmikko tekee roadtripin Amerikan halki ja matkalla Bolt saa tajuta, että on vain ihan tavallinen koira ja kuulla omasta showstaan. Hän siltikin luulee Pennyn olevan vaarassa ja tahto Pennyn pelastamiseksi saa matkan jatkumaan. Missu kuvittelee, että Bolt on jo luopunut Pennystä ja siksi he eroavatkin Kaliforniassa. Raivo saa kuitenkin Missun pään kääntymään. Tv-studioille päästyään Bolt näkee karmeita, Penny halaa toista koiraa! (joka muuten on robotti). Bolt on jo kääntymässä pois, kun Missu kertoo todelisuuden, Pennyn on oikeasti ikävä Boltia. Studioille syntyy kamala tulipalo ja Penny on jätetty sisälle. Bolt ryntää pelastamaan tyttöään ja hän saa Pennyn suojaan. Ulos ei päästä, mutta Bolt toteuttaa oikean supervoimahaukun, joka kantautuu putkistja pitkin pihalle asti. Penny ja Bolt saadaan näin pelastettua ja Pennyt lopettaa koko sarjan teon. Vihdoin hän voi tehdä Boltin kanssa oikeita perhejuttuja ja Missu ja Raivo muuttavat heille kanssa.

Raivo, Bolt ja Missu

Boltia katsoessa tulee vähän liiankin selkeästi mieleen the Truman Show sekä Big Brother tv-ohjelma. Näiden päälle Bolt tv-sarja on rakennettu. Pakko myöntää, että tuo tv-sarja on tämän leffan kiinnostavinta antia. Kaikki hetket missä Bolt on kadulla Missun ja Raivon kanssa on vaan ylitsepääsemättömän tylsää. Sivuhahmoina on jotain hassuja puluja, joiden jutuille nauroin mutta se ei oikein riitä. Mitään tunnetta elokuvaan en saa, eikä se oikeastaan jaksa pahemmin kiinnostaa. Bolt on kuitenkin sellainen leffa, josta tulee ihan hyvälle mielelle. Se ei ole läheskään niin sekava kuin Robinsonin perhe, tai ahdistava kuin Karhuveljeni Koda, vaan ja ainoastaan aika mitäänsanomatn ja suht helposti unohdettava leffa. Koiraihmisenä voisin pitää tästä, mutta kun elokuvan ainoa kissa on itsekeskeinen ja huonosti animoitu MIssu niin ei, ei... Ihmishahmot on animoitu vähän liia aamupiirettymäisiksi ja Pennyn hahmossa on edes jotain tunneta mukana, mutta siltikään ei oikein, ei.

Haluaisin tavallaan pitää Boltista, sillä siinä on originaalia ideaa, mutta The Trumanshown kopiointi paistaa läpi. The Trumanshowssa ei vain näytetty miten pähenkilö ohjelman jälkeen oikein käsittelee kokemaansa ja tässä Bolt sitä taasen osittan käsittelee. Siltikään, kun hahmo ei jaksa kiinnostaa, niin se ei jaksa. Bolt itessään on animoitu hyvin ja leffan taustat on aika reaistiset, varsinkin pidän karavaanarialueen tyylistä ja ideasta. Leffan punainen kansi saa minut aina ajattelemaan, että elokuva olisi todella punasävytteinen, mitä se ei edes ole.  Muut hahmot vain eivät onnistu ja leffan musiikki ei yllä Disneyn mestariteosten tasolle, edes taustamusiikeiltaan. Jatkossakin tulen Boltin katsomaan vain Disneymaratonien yhteydessä.

Bolt pelasti Pennyn