Aika Jonka Sain

Tuukka Temosen Teit Meistä Kauniin oli kyseisen vuoden elokuvatapaus ja hänen Valmentajansa katsoin myös telkkarista, tosin se ei ollut mistään kotoisin. En ole pararatsastaja Jaana Kivimäestä ikinä kuullutkaan, mutta leffan lyhyen synopsiksen ja trailerin fiiliksen takia halusin ehdottomasti tämän nähdä. Vihdoinkin oli leffateatteriin tulossa rehdisti suomalinen leffa, jossa on kotimaisen leffan tuntu. Aika Jonka Sain ehti pyörimään leffassa vain muutaman päivän, ennen kuin korona sulki leffateatterit. Harmitti niin vietävästi, kun en tätä ehtinyt käydä katsomassa vaikka kehuja muilta katosjilta elokuvasta olin ehtinyt kuulemaan. Onneksi elokuva pääsee takaisin leffaeatterikierrokselle, sillä tämä on ehdottomasti valkokankaan arvoinen elokuva, pikku vioistaan huolimatta.

Elokuvajuliste

Kivimäen Jaana on oikia hevostyttö, joka asuu landella kahden tyttären ja mielipuolen ukkonsa kanssa. Tytöille on  kotona "seikkailureput" valmiina, eli jos evakkoon tarvii isin takia lähtiä niin tytöt ovat siihen henkisesti valmistautunut. Mies Marko on mustasukkainen ja täys skitso, joka antaa emännälle raippaa, eikä tämä selvästikkään ole eka kerta. Jaana antaa kaiken tapahtua, hän antaa Markolle anteeksi heti, eikä halua nähdä tämän virheitä. Jaana on kaljakuppilassa töissä, jossa häneen ihastuu Jaffa mies (nimi tulee siitä, että hän tuo Jaffaa). Äiti on Jaanalle tärkeä, kuten myös paras kaveri Marjut, joka toki myös ratsastaa ja heidän valmentajansa André. Heppakisoihin Jaana lähteekin Andrén ja Marjutin kanssa, josta jo trailerissa nähty onnettmuus tapahtuu. Kun Jaana on avaamassa hevosautosta takaovea, hän tipahtaa ja painava ovilevy osuu häneen. Jaanan selkäranka murtuu, eikä hän enää koskaan kävele.

Tulee pitkä episodi, jossa kuvataan Jaaan sairaalassa oloa. Alussa Jaana ei voi käsittää tilannettaan. Hän pissaa tahattomasti alleen ja koittaa hirttäytyä sairaala sänkyyn ja hakkaa jalkojaan. Hän myös vittuilee sairaalapsykologille, vaikka heistä myöhemmin tulee läheiset. Jossain vaiheessa Jaana ilmeisesti pääsee sairaalasta kuntoituslaitoksen puolelle, mutta tämä siirtymä meni minulta vähän ohi. Hänelle on onnettomuuden jälkeen todettu masennus, mikä ei kuvastu tässä vaiheessa katsojalle, vaan Jaana kokee onnen hetkiä, kun oppii itse liikkumaan pyörätuolilla ja jopa nousta fyssarin luona "seisomaan". Myös psykologin kanssa juttelu auttaa. Tietty Jaanaa harmittaa kun omat tytöt ei ole kiinnostunut hänen kuulumisistaan, se onkin yksi harvoja kohtia joissa Jaanan masenusta näytetään.
Vuoden parantolassa oltuaan Jaana pääsee kotiin ja Marko on ehdottanut itseään hänen omaishoitajakseen. Tosin Markohan ei niitä hommia tee, vaan lähtee samantien pimeille keikoilleen. Tyttöjen oltua mummolassa Marko jopa telkeää Jaanan pyykkihuoneeseen, eikä ressu olisi päässyt sieltä pois ilman Marjutin apua. Ei Jaana pääse kotoa muutenkaan lainkaan ulos, sillä talon edessä on portaat, eikä hänellä ole liuskaa. Markohan ei sellaisia tee, vaan pelkkiä hämärähommia. Ne saakin Jaanalle riittää ja hän käräyttää miehensä poliisille. Jaana käy yhä enemmän Marjutin ja Andréin kanssa tallilla ja lopulta innostuu itsekin ajtuksesta pararatsastamisesta. Ensmmäinen kerta ei onnistu, Jaana pelkää niin kovin ja tunnetusti hevonen aistii pelon. Jaana, Marjut ja Andréi lähtevät raveihin ja siellä on vanha tuttu Jaffa mies paikalla. Hän ihan selkeälsti flirttaa Jaanan kanssa, jota ei kiinnosta. Jaffa mies Teppo tulee kuitekin käymään, mutta Jaana teeskentelee ettei ole kotona. Yöllä Jaana herää ihme ääniin ja pihalla huomaa, että joku on tehnyt hänelle liuskan. Jaana aavistaa Tepon olleen asialla ja lähtee pyörätuolilla hänen peränsä.

Jaana sairaalassa

Leffan selvästi paras osuus on Jaanan ja Tepon tapaaminen yösateessa. Jaana  pitää koskettavan ja rehellisen monologin, jossa avautuu kunnolla. Miksi sinä teit liuskan? Haluatko auttaa vai olla ystävällinen? Miksi väität että tykkäät musta kun oon rampa, masentunut ja loppuelämäni pyörätuolissa? Jolla on lapsia ja hullu exä? Ottaisitko elätettäväksi tämmöisen taakan? Teppo todistaa, että on oikeasti joskus hakenut lehden seurapalstalla tupakoivaa hevosnaista ja hän kantaa Jaanan kotiinsa. Heidän ihastumisensa ja rakastelukohtauksensa on jotain niin kaunista, mitä en ole kotimaisisa leffoissa nähnyt. Täynnä kauneutta, herkkyyttä ja hellyyttä. Taustalla soiva Dingon Jokainen Aamu sopi kohtaukseen erinomaisesti. Leffa päättyykin kauniisti, Jaana saa Tepon, lapset hyväksyy Tepon ja Teppo tekee ja kannustaa, että Jaana uskaltaa nousta ratsaille ja voittaa karsinnat ja pääsee osallistumaan paraolympialaisiin. Kyllä Markokin Jaanasta välitti, sillä vankilassa kanava ei vaihdeta, kun oma exä näkyy kilpailemassa.

Jotekin minusta tuntuu, että viime vuosian suomalaiset elokuvat ovat hakeneet tyyliä muualta maailmalta, varsinkin komediakäsikirjoituksissa. Elokuvista on puuttunut sellainen suomalainen henki ja se on juttu, mistä tässä leffassa pidän. Siinä on kotimaisuuden tuntu. Leffa perustuu siis Jaana Kivimäen tositarinaa, joka ei ole minulle tuttu. Trailerissa kun jo näyteään Jaanan loukkaantuminen, niin katsojana olettaisi että se tapahtuu aivan elokuvan alussa. Se kuitekin on leffassa kuitekin pikkuisen pidemmällä, joten siksi se ei tunnu niin isolta käännekohdalta dramaturgisesti, mitä sen pitäisi. Tästä päästäänkin elokuvan suurmpaan ongelmaan. On kohtauksia kohtausten perän, jotka vievät juonta eteenpäin, mutta niiden väliset tapahtumat puuttuvat, aika. Se kuuluisa Aika Joka Saatiin. Katsomiskokemus tuntuu vähän tunkkaiselta, sillä ajan kuumista ei näytetä muuta kuin pihan vuodenajan muutoksilla ja repliikeillä "Olet ollut täällä nyt vuoden". Se ei kerro katsojalle yhtään siitä kasvusta, mitä sen ajan saatossa on tapahtunut. Kun Jaana loukkaantuu, hänellä on selvästi vakava masennus (jota hyvin itsemurhayritys kuvastaa), mutta sen paraneminen jätetään pitkälti näyttämättä ja masennukseen viitatan vasta kun pidetään rakkauspuhetta Tepolle. Rakkaus hevosiin ja ratsastus ovat iso osa elokuvaa ja varmaan on haettu sitä takaa, että se on leffan pääjuoni ja kaikki muut sivujuonia. Oikeastihan se on täysin päinvastoin. Hevosmaailma ja ratsastus on vain lokaatio, minkä sisällä itse tarina tapahtuu. Jaanan loukkaantuminen on itseasiassa hyvä asia, sillä sitä kautta hän kasvaa ihmisenä niin, että pääsee ulos kamalasta parisuhteesta ja uskaltaa ottaa uuden vastaan. Siitähän tämä elokuva oikeasti kertoo.

Tuukka Temosen ohjauskesta tämä ei ole yhtä hyvä kuin Teit Meisä Kauniin, mutta kuitenkin pirun paljon parempi, kuin tylsä Valmentaja. Tämä leffa herättää tunteita ja ajatuksia. En minä ainakaan ole vonut kuvitellakkaan, millaista pyörätuoliin joutuminen on. Varsnkin kohtaukset, jossa Jaana pissaa vahingossa alleen tai kun Jaana kirjaimellisesti konttaa kotiportaat alas, ovat hyvin vaikuttavia. Kuitenkin ohjaajalta on jäänyt tärkeä asia kuvaamatta, eli juurikin se ajan kuluminen välissä. Se olisi helpottanut tunkkaisuuta. Ratsastusjutuista taasen olisi osan voinut leikata pois. Minusta niitä oli ihan tarpeeksi, ehkä liikaakin. Olga Temonen näyttelee Jaanaa hyvin, varsinkin sitä sairaalssassa ja Tepon pihassa ollutta ahdistuneisuutta. Pilvi Hämäläinen Marjutina on aika mitäänsanomaton, samoin Mikael Rejström Andréina. Nämä Jaanan kaverit olivat aika paperinohuita, mutta tekivät tetävänsä; autoi päähahmoa tavoitteessaan. Andréista kanssa vissiin yritettiin Jaanaalle jotain isänkorviketta tehdä, sen pointtia en ihan ymmärtänyt. Jaana tosiaankin näki isästään jotain väkivaltaisia muistounia, joiden merkitys ei itselleni auennut.

Jaana ratsailla

Yksi inhokkimuusikkoni Sebastian Rejman näyttelee Markoa ja on sopivan vittumainen siinä. Ärsyynnytn muutenkin tyypin näkemisestä, niin kyllä tämä on ihan yhtä kuvottava. Teki oikein mieli huutaa Jaanalle sinne leffaan, että: "Jätä se äijä nyt saatana ja vähä äkkiä!" Ihan kamala. Miksei Jaana muuten itse lähtenyt evakkoon lapsien seikkailureppujen kanssa? Sitä olisin odottanut. Ja miten Jaana pystyikin katsomaan ukkoa nuinkin pitkään! En ymmärrä... Ville Myllyrinne taasen on Teppona aivan päinvastainen ja ai että kun tykkäsin. Hänestä on helppo pitää. Onnettomuus sai myös selvästi Jaanan silmät aukeamaan miesten suhteen. Hän on aikoinaan ihastunut Markon kovuuteen, itsevarmuuteen ja ulkonäköön. Nyt kun Jaana on itse tuolissa hänen arvonsa muuttuvat; turvallisuus, lempeys ja halaus ovat tärkämpiä. NIitä Teppo pystyy hänelle antamaan. Minua jäi myös se hämmentämään, mihin aikaan elokuva sijoittuu? Jaana asuu jossain andella, joten se voi olla nykypäivää, mutta heillä kaikilla oli tosiaankin vielä käytössä lankapuhelimet. Jos elokuva olisi nykypäivästä, niin kait he käyttäisivät kännyköitä ja pyörätuolissa olevalla olisi valmiina 112 sovellus kokoajan ladattuna.

Vaikka kohtauksien väliin ei tuntunut jäävän tarpeeksi ilmaa, niin pidin kovasti Aika Jonka Sain tarinasta ja tulen ehdottmasti hankkimaan tämän kotimaisten leffojeni kokoelmaan. Jotain hyvin tuttua kotimaisen leffan henkeä tässä on, mutta ihan uutena minulle tuli tämä termi seikkailureppu. Vaikka se omaan korvaan kuulostaa todella positiiviselta, lapsille se edustaa karkumatkaa jostain pahasta. Jaanan seikkailureppuna toimii pyörätuoli ja hevoset.