Maija Poppanen

Disneyn Maija Poppanen on itselleni ollut äärimmäisen rakas elokuva. Kun se vuonna 1998 julkaistiin suomenkielisenä vhs-kasettina tahdoin sen itselleni heti, sillä olin nähnyt elokuvasta pätkiä ja sen tyyli oli jo silloin lumonnut minut, vaikken yhtään mitään tarinasta ollut ymmärtänyt. Koska tämä Lehtosaaren ohjaama suodubbiversio on itelläni ollut vhs-kasettina niin katsottu, on ymmärrettävää miksi vielä näin vanhanakin katson elokuvan suomeksi, vaikka live actioneita katson yleensä mieluummin alkuperäsikielellä.  Katsoin Maija Poppasen viimeksi juuri ennen Maija Poppasen Paluuta ja jälleen kerran elokuva lumosi minut. Se antoi myös paljon perspektiiviä tähän uuteen Maija Poppasen Paluuseen, joka tuntui äärimmäisen heikolta tekeleeltä tähän ihanaan alkuperäisklassikkoon verrattuna.

Maija Poppasen alkuperäinen elokuvajuliste

 Perttu vetää yhden miehen konserttia puiston edessä. Hän vie meidät tapaamaan Kirsikkatie 17 väkeä, Pankin perhettä. Matkan varrella esitellään Amiraali, naapurustussa asuva vanha merimies, joka pamauttelee tykillä aina tasatunnein. Kirsikkatiellä on myrsky menossa, sillä Kaisa neiti on lähdössä. Hän ei jaksa enään Annaa ja Mikkoa, jotka ovat taas karanneet. Rouva Vilma Pankki saapuu kotiin feministilaulua lauaen ja innoissaan, mutta järkyttyy Kaisa neidin lähdöstä. Hänen päätään ei käännä mikää, ei edes perheen pää Yrjö, joka saapuu töistään pankista kotiin. Poliisi tuo kadonneet Annan ja Mikon kotiin, jotka olivat vain juosseet leijansa perässä. Yrjö tekee hakemuksen uudesta lastenhoitajasta ja niin Maija Poppanen saapuu seuraavana päivänä pelastamaan Pankin perheen. Lapset aluksi karstaa niin täydellistä ja itserakasta Maija Poppasta, mutta kun siivoiaminen onnistuu sormia napsauttamalla ja hänen ja Pertun  avulla pystytään hyppäämään katumaalaukseen, mielet muuttuvat. Maalauksessa Maija ja Perttu viettävät oivan lomapäivän piirettyjen eläinten kanssa ja pingviinien kahvilassa, kun Anna ja MIkko ajelevat karusellissä. Ettei ajelu mene tylsäksi, hepat lähtee laukalle ja Maija voittaa kettujahdin. Sitä tunnetta pystyy kuvailemaan vain maailman pisin sana: supercalifragilistiexpialidoucus. Sade yllättää voittojuhlat ja ollaa jälleen Lontoon puistokadulla, josta kiiruhedetaan kotiin. Iltalääkekkään ei Maija Poppasen tarjoama maistu pahalta.

Maija Poppanen on menossa Annan ja Mikon kanssa kaupoille, kun Perttu tulee pyytämään apua. Albert setä on nimittäin juuttunut kattoon naurustaan. Nauru on tunnetusti tarttuvaa, joten Perttu, Anna ja Mikko päätyvät Albertin kattoon teekutsuille. Poppanen saa tarjoilla teen ja kuulla mitä parhaimpia vitsejä. Tunnetteko muuten te ketään puujalkaa nimeltä Smith? Iltasella isälle koitetaan kertoa vitsiä, mutta tämä vaan suutahtaa ja sanoo Poppasellekkin, että pelleily saa riittää. Poppanen terävänä naisena saa puhuttua, että Pankki vie lapset pankkiin katsomaan hänen työtään. Ikävä kyllä Annaa ja Mikkoa ei pankki voisi vähempää kiinnostaa, sillä he haluavat käyttää rahansa lintujen ruokkimiseen. Isä ei tätä ymmärrä ja koittaa pankin johtokunnan kanssa saada lapsien päät puhuttua pyörryksiin. Kun Vanhempi Herra Naakka ottaa Mikon lantin väkisin käteensä, syntyy kaaos. Anna ja Mikko rynnivät pankista pois ja muut asiakkaat käsittävät, että ihmiset eivät anna luukusta rahaa. Näin pankki päätyy pahaan kriisiin. Annan ja Mikon kadulta peleastaa Perttu, joka on tänään nokikolari. Vaikka Maija Poppasella on vapaapäivä, hän joutuu seikkailuun mukaan, kun uunin hormi vetää Annan ja Mikon katolle. Poppasen ja Pertun johdolla ihaillaan Lontoon kattoja, kunnes Pertun nokikolarikaverit tulee paikalle ja yhdessä stepataan. Steppausnumero on valtavan hieno ja päättyy isoihin tansseihin Herran Pankin kotona. Taloudenhoitaja Elli ja Vilmakin pääsevät nokikolarien lauleskeluun mukaan, kun: "Herra saapui, steppaa vain!" Lähtiessään nokikolarit kiittävät herra Pankkia ja on siinä Mikkokin menossa mukana.

Perttu, Poppanen, Anna ja Mikko Lontoon kattojen yllä

Yrjö Pankki saa töistänsä hyvin vakavan puhelun. Hän menee pimeän tullen pankkiin, missä joutuu kovaan puhutteluun. Tämä pankkikriisi oli valtava ja syy on yksin hänen ja lapsiensa. Mitä vastaa herra Pankki? Hän miettii ja pohtii pitkään, ennen kuin keksii sanan, jonka voi sanoa silloin kuin ei ole mitään sanottavaa, eli supercalifragilistiexpialidoucus. Maija Poppanen on oikeassa, tämä on erinomainen apu pulmiin. Taidanpa lähtä lennättämään leijaa. Tunsin muuten kerran miehen, jolla oli puujalka nimeltä Smith. Niinkö, mikä sen toisen jalan nimi oli? Herra pankki lähtee nauran ja laulaen pankista pois, kun Nuorempi Herra Naakka manaa äijästä tulleen hullu kuin marakatti. Vanhemmalla Herra Naakalla on onneksi huumori hallussa ja hän poistuukin onnellisena. Maija Poppanen on lähdössä, tuuli on kääntynyt. Anna ja Mikko surevat tätä, mutta unohtavat surunsa heti, kun näkevät vanhempansa portaikossa ja korjanneen rikkinäisen leijan. Yhdessä perhe menee viettämään päivää puistoon leijaa lennättämään.
  
Maija Poppanen on lähes täydellinen koko perheen elokuva. Siinä on upea visuaalisuus, joka ei ole vanhentunut yhtään, vaikka elokuvan teosta onkin aikaa. Piirrokseen hypätessä on osattu yhdistellä tuolloin todella mielettömällä tavalla animaatiota ja live actionia. Muutenkin Maija Poppasen maailma on värikäs. Annan ja Mikon huone on ihanan perinteinen lastenhuone, Pankkien talo hyvin fiiniä ja Brittiläistä, sekä koko Lontoo sopivan usvainen. Tapahtumat etenevät rauhalliseen tahtiin, eikä katsojalle tule niistä ähkyä. Elokuva on kestoltaan noin 2 ja puoli tuntia, mikä on aika pitkä. Itse leikkaisin ainoastaan Maija Poppasen iltalaulut pois, sillä mielestäni ne rikkovat muuten tyyliltään reipasta elokuvaa turhalla tyyneydellä. Elokuva on osannut hyvin yhdistää Annan ja Mikon elämän  realistisuuden ja Maija Poppasen maailman fantastiduuden yhten. Pidän kovasti siitä, kun arkisista asioista, kuten leijan lennätyksestä,  saadaan elämää suurempi kokemus.

Mä vietän oivan lomapäivän varmaan, Maijan armaan kanssa olla saan

Maija Poppasta esittävä Julie Andrews on roolissaan ilmiömäinen ja ihan kunnialla voittikin Oscar- patsaan parhaan naispääosan roolistaan. Hänellä on mieletön kyky tasapainoilla Maija Poppasen narsistisuuden ja lempeyden välillä. Tähän ei uuden Maija Poppasen Paluun Emily Blunt pystynyt. Annan ja Mikon näyttelijät ovat ihan kivoja, vaikka hahmoissa itsessään ei ole suurta persoonaa. Vilma Pankki jää todella sivuun, mutta on upeaa, että hänen avullaan on saatu tuotuotua ajan politiikkaa mukaan. Herra Pankki on selkeä perheen pää ja lapsena hän tuntuikin tylsältä hahmolta, mutta mitä vanhempana tätä olen katsonut, sitä enemmän Yrjö Pankki on valloiittanut sydämeni ja jopa noussut elokuvan tärkeimmäksi ja keskeisemmäksi hahmoksi. Perttua esittää uskomaton Dike Von Dyke, jolla on mahtavaa vekkulimaisuutta ja karismaa hahmossaan. Pertusta ei voi olla pitämättä. Hauskan kaksoisroolin hän tekee myös Vanhempana Herra Naakkana, joka lopulta ymmärsi Pankin vitsit ennen kattoon nauramistaan.

Maija Poppanen on todellinen musikaali ja on pieni ihme, että rakastan tätä elokuvaa, sillä en liiemmin välitä perinteisistä musikaaleista. Poppasessa todellakin laulut vie juonta eteenpäin, mutta ovat silti yksilöitä. Pidän leffan laulujen suomiversioista jopa enemmän kuin alkupeärisistä, varmasti siksi kun ne on tullut kuunneltua useampaan kertaan. Sinikka Sokka Vilmana esittää ihanan teatraalisesti Naiset Kunniaan, joka on oma naistenpäivälauluni. Maija Poppasen ja Pertun Supercali... esitys on ihana musikaalinumero, samoin kuin kaunis Lontoon kattojen yllä hyräiltävä Chim Chime Rii, sekä vauhdikas Steppaa Vain. Steppaus laulu ja tanssinumero ovatkin leffan suosikki musikaalikohtani, sillä aina repeän tällä lopulle, kun porukka laulaa "Herra saapui, steppaa vain" ja "MItäs nyt, mitäs nyt?" . Lopun leijaa lennätän on todella sopiva kappale lopputeksiten tuojaksi, kun Maija Poppanen lähtee sontikalla takaisin kohti pilviä, mistä saapuikin.

Vilma Yrjö, Anna ja Mikko leijaa lennättämässä

 Tiivistettynä Maija Poppanen on paras live action musikaalielokuva, jonka olen milloinkaan nähnyt. Siinä on hienot näytteliät, sekä kaunis tarina, joka avautui ainakin minulle vanhemmalla iällä paljon paremmin kuin lapsena. En suosittele Maija Poppasen Paluuta tämän alkuepeärisen Maija Poppasen faneille, mutta kannattaa katsoa Disneyn Saving. Mr. Bank, jossa kerrotaan fiktiivisesti vähän tarkemmin tämän elokuvan synnystä ja siitä miksi Maija Poppanen ylipäätänsä saapui Kirsikkatielle.  

Ihanaa ystävänpäivää elokuvalippujen ystäville!

Matti

En ole ikinä kiinnostunut urheilusta ja myönnän, etten tuntisi Matti Nykästä nimeltä, ellei hän olisi törttöillyt julkisuudessa. En varmastikkaan olisi mennyt aikoinaan katsomaa Mattia, ellei se olisi ollut suosikkitekijätiimiltäni Selin/Mäkelältä. Jasper Pääkkönen on ollut ihana Saku Salinista asti, joten olihan elokuva pakko nähdä.

Matti elokuvan mainosjuliste

Matti elokuva kertoo miehestä nimeltä Matti Nykänen. Elokuvan hahmo on kuitenkin fiktiivinen ja osa sivuhahmoista perustuu suoraan oikean Nykäsen kavereihin, mutta esim. vaimo Tainan hahmo on koostettu useista eri Nykäsen vaimoista. Alussa Matti on vankilassa aloittamassa monologia itsestään ja itse elokuva tapahtuu hänen takaumana. Monologiratkaisu on aika helppo ja tyhjänpuhuva, mutta toimii elokuvan hyvänä liimana, kun tapahtumat mitä Matin elämässä kuvataan tähän elokuvaan, ovat osittain täysin irrallisia toisistaan. Alkupäässä näytetään Matin riehumista mäkiviikoilla ja omaleimaista haastattelua Suomeen. Matti ottaa itseensä jokaisen herkän sanan mitä hälle sanotaan ja oikein kerää huomiota. Itse hyppy kuitenkin sujuu. Matin kaverina on Maisteri niminen valmentaja, joka häntä vähän koittaa pitää kurissa. Pahalla puolella taasen on Matin kaveri Nikke, joka houkuttelee hänet hyppäämän sillalta ja lähteä ryyppämään kun edustustilaisuuteen pitäisi mennä.

Jasper Pääkkönen näyttelee Matti Nykästä

Matti on hiihtoliiton järjestämällä leirillä, josta Nikke houkuttelee hänet mukaasa pikku ajelulle. He riilluttelevat kännipäissään ja tapaavat matkalla pari liftarityttöä. Toinen heistä on Matin tuleva vaimo Taina. Nikke vähättelee Matin naistaitoja, mutta kyllä Matti ja Taina päätyvät yhteen. Lehdissä he väittävät elämän olevan auvoista, mutta oikeasti kotona riidellään ja Matin suututtua ja vedettyä kännit, on koti lohduttomassa kunnossa. Taina hakee Matin poliisiasemalta ja yhdessä he lähtevät mäkiviikoille ja sieltä häämatkalle. Molemmat reissut menee ryypätessä, jälkimmäinen myös riidellessä. Koska Matti tuntee olevansa vanki, hän ja Nikke päätyvät rilluttelureissulle bordelliin. Aivoton Matti ei edes tajua, että seksiseurastahan pitää maksaa. Takasin tultuaan Taina on lähtenyt, selkä menee paskaksi, eikä hyppy enään kulje. Matti asuu hetken vanhempiensa luona ja Nikke jälleen vetää hänet uusiin kuvioihin. Matti pakotetaan Leville tekemään sekalaisen seurakunnan kanssa levyä ja eihän Matti tietenkään osaa laulaa. Paikallinen puliukko Jorma-Tapio pitää Matille yksityisen oppitunnin miehisyydestä ja johan laulu luistaa. Oikeastihan keikoille katsojat tulivat kattomaan mitä tyhmä se Matti taas on hölmöillyt. Kun rahat loppuu, niin Niken ehdotksesa myydään mitalit, joita kukaan ei edes halua ostaa. Velkojen takia Matti päätyy jo tutuksi tulleen bordelli-isännän Casinolle strippaamaan. Siellä sitten hän kohtaa mustamakkaramiljonäärin Mirvan, joka ostaa Matin seltä vapaaksi ja kaappaa mukaansa Tampereelle. Vasta tuona hetkenä kun Mirva kysyy että ostetaanko Nikkekin vapaaksi, Matti tajuaa, että hänen elämänsä paras kaveri on hänen elämänsä suurin kusipää. Matin ja Mirvan yhdessäolo on kirjaimellisesti ruusuila tassimista, kun molemmat osaavat juoda ja tapela samalla mitalla. Elokuva päättyy siihen, että Matti pääsee vapaaksi ja esiintyy Raumanmeren juhannusjuhlilla.

Matti elokuva on todella epidosimainen. Monet asiat eivät ole eksakteja toisiinsa eivätkä korreloi keskenään, joten tarinallisesti elokuva on aika levällään. Siitä puuttuu draamankaari. Olen kuitenkin yllättynyt siitä miten komediallinen elokuva on. Matin hahmo on kirjoitettu aika pahviaivoiseksi mieheksi, jolle mäkihyppy on kaikki kaikessa. Ongelma on siinä, että leffassa itse mäkihyppyä kuvataan todella vähän. Näin Matin urheilulliset ansiot jää elokuvassa kaiken muun varjoon. Pidän siitä tyylistä, miten kuvataan Matin paistatuksesta julkisudessa, esim. kun hänen ja Tainan avio-onnea hehkutetaan. Olen myös aina pitäynt sitä elokuvassa, että kun Jasper pääkkönen näyttelee Mattia, niin hänen isänsä Seppo Pääkkönen näyttelee Matin isää. Kohtaus, jossa Matti näkee unta että hyppy kantaa ikuisuuksiin, on elokuvan koskettavin.  Myös Maisterin hahmo tuo Matin inhimillistä puolta ja sitä hänen urheilullisuuttansa esiin. Matin heikko kohta, jota elokuvassa painostetaan ja toistetaan hyvin paljon, on uskallus. Heti kun Matille sanotaan, ettet uskalla, niin varmana tyyppi on sen tekemässä. Oli kyseessä sillalta hyppääminen, kännissä autolla ajaminen, strippaaminen, laulaminen ja auktoriteettien rikkominen. Yleensä häntä haastaakin "paras kaveri" Nikke, joka keksii vielä itselleen tyhmän nimen Nick Nevada, kun hän alkaa Matin henkilökohtaiseksi manageriksi.

Matti ja Nikke joutuvat hankaluuksiin Niken toilailujen takia.

Vaikka Matti elokuva on tarinansa sekavuuden takia raskas ja komedialliset heitot tasapainottaa sitä, niin pidän siitä, että elokuvassa on vaihtelevia kuvauspaikkoja, sekä aikakaudelle (80-90- luku) tyylisiä vaatteita ja sisustuselementtejä. Jasper Pääkkönen raukka on kasvattanut maailma hirveimmän takatukan rooliaan varten, mutta muten vetää hahmon ihan hyvin, mitä vähän yksitoikkoisesti. Sitä voimme syyttää kuitenkin käsikirjoitusta. Yleensä pidän Peter Franzénista, mutta Nikkenä hän on todella huono, aivan kuin kesäteatteri näytelmästä. Hänen hahmonsa on liian absurdi ja kuuluu johonkin ihan toiseen elokuvaan. Hissu Hietalahden esittämä muusikko kuuluu tuohon samaan kategoriaan, kuten myös Jussi Lammen Jorma-Tapio. Kaiki muut elokuvan hahmot ovat vielä uskottavia, varsinkin Maisterista pidän kovin. Matn vaimot Taina ja Mirva ovat molemmat todella yksiulotteisia, enkä yhtään ymmärrä miksi Elina Knihtilä palkittin Mirvan roolista. Hän kyllä tekee hyvän imitaation perustana olevalle Mervi Tapolale, mutta se ei minusta riitä hyvään roolisuoritukseen.

Matti, Maisteri ja haastattelija.

Kaiken kaikkiaan Matti on viihde-elokuva, joka näyttää katsojalle juuri sen puolen, minkä he todennköisesti Nyksestä tunsivatkin: viinaan menevä sekopää, joka osaa räyhätä ja rellestää, joskus jopa osannut mäkihypätä. Minulle oikea Matti Nykänen ei ole mikään sankari, mutta hyvän inspiraation hän on antanut itsestään tähän leffaan.

Disney klassikot 26: Basil Hiiri Mestarietsivä

Basil Hiiri kuuluu näihin Disney elokuviin, jotka olen nähnyt vasta vanhemmalla iällä. Itse asiassa tämä oli vasta toinen kerta, kun katsoin Basilin tarinan ihan ajatuksen kanssa. Kyseistä elokuvaa meillä ei ole ollut videolla, eikä minulla ole minkäänlaista suhdetta Basilin esikuvaan Sherlock Holmesiin, mitä nyt olen kyseisen hahmon patsaan nähnyt Lontoossa.

Basil Hiiri Mestarietsivän vanha mainosjuliste

 

 

Olivia Leikinheimon isä kidnapataan ja Olivia on tästä kauhuissaan. Hän on etsimässä lehdessä mainostettua yksityisetsivä Basil Hiirtä ja saa avukseen tohtori Davsonin. Yhdessä he löytävät Basilin, joka ei ole aluksi huomaavinaankaan Oliviaa. Davson kertoo Basilille kidnappauksesta ja vasta siinä vaiheessa Basil innostuu aiheesta, kun saa tietää kidnappaajan olenav Liuhu lepakko. Liuhu on Basilin pääpahiksen Ratiganin apulainen. Basil, Olivia ja Davson ryhtyvät toimeen: Basit etsii ja tutkii johtolankoja ja yhdessä he päätyvät johonkin lelukauppaan etsimään Liuhua. Sieltä hänet kaiken mutkan takaa löytyykin ja Liuhu saa Olivian napattua mukaansa. Davson ja Basil päätyvät kapakkaan etsimään valeasussa  Liuhua ja lähtevät seuraamaan häntä Ratiganin luokse. Ratigan, maailman ilkein rotta, on valmistanut Basilille ansan. Basil ja Davson sidotaan hiiren loukkuun, joka monen monimutkaisen jutun jälkeen laukeaa ja on murskaavinaan heidät. Tällä välin kun he miettivät keinoja selvityä, Ratigan on testaamassa Leikinheimon isän uutta lelua: Robottikuningatarta.

Kunigattarella on 60- vuotisjuhlat tiedossa, mutta Ratigan on saanut Kuningattaren vangittua ja robottikuningattaren avulla koittaa kaapata vallan itselleen. Basil saa älykkyydellään hänet, Davsonin ja Olivian vapautettua, sekä vielä kuningattaren irti kahleistaan. Ratiganin suunnitelmat menevät myttyyn ja hän pakenee Big Beniin Olivia vankinaan. Basil, herra Leikinheimo ja Davson saavat Olivian turvaan ja Basil pääsee jahtaamaan Ratigania kellotornin sisälle. Visuaalisesti hienon tietokoneanimation kautta kuvataan kuinka he ottavat yhteen kellon viisareilla, mutta tipahtavat sen lyödessä. Ratigan tuhoutuu, sillä Basil pelastuu jollain rikkinäisellä ilmapyörällä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Leikinheimot saavat olla taas yhdessä ja Basil pestaa tohtori Davsonin avustajakseen. Yläkerrassa oikea Sherloc Holmes jatkaa viulunsoittoaan.

Hymyilkää Davson, Basil ja Olivia

Basil Hiiri Mestarietsivä on minusta ihan ok elokuva, mutta se ei valitettavasti herätä minussa minkäänlaisia tunteita. Alkutekstin logo on aivan suoraa kasaria ja pidän näistä Sherlock Holmes viittauksista, mutta toisaalta ne menisi minulta ihan ohi, elliei leffaseurani olisi ollut Sherlock -fani. Basil polttelee piippua, hänellä on se kuuluisa etsijän koppalakki ja soittelee viulua. Basilin tieteellinen kokeilu on kivan visuaalista katsottavaa, samoin kuin idea miten päästä hiirenloukkuansasta irti. Visuaalisinta karkkia itselleni on tuo ihme lelukauppa, jonka kojeet tuo minulle vahvasti mieleen Pinokkion Gepettonin pajan. Sieltä tunistan yhden Disneyn easter egin (viittauksen toiseenn elokuvaan) eli Dumbo saippuakuplakoneen. Viimeinen taistelu kellotornissa on edellä aikaansa tietokonekohtauksista ja minusta on aika karmaiseva näky, kun suutuksissaan Ratigan muuttuu entistä enemmän rotaksi.

Elokuvassa on muutama laulu, jotka kumpikaan ei jää päähän. Ratigan kappale on aika mitäänsanomaton konnankehumislaulu ja naisten vetämän kapakkaesityksen sanat ovat todella turhat. Muutenkaan en oikein saanut kapakkakohtauksesta ei mitään irti harmikseni. Elokuvan olen katsnut suomeksi ja englanniksi. Suomidubbi on siinä mielessä erikoinen, ettei siinä ole ketään Disneyn vakioääntä missään roolissa, sillä dubbauksesta on vastannut ryhmäteatterin henkilöitä. Alkuperäisestä ääniraidasta pidin paljon enemmän. Musiikki ei muuten jäänyt lainkaan mieleeni. Animaatio on sellaista klassista 80-lukua ja dvdltä kun tämän katsoi, niin siinä on vielä näkyvillä sellaista roisketta ja vanhan ajan tuntua. Itse juoneltaan tämä Basil Hiiri tarina on aika tylsä, eikä vetoa minuun ollenkaan. Leffan loppu on jätetty hyvin avoimeksi ja jää sellainen olo, että tälle olisi haluttu tehdä joko jatko-osa tai oma tv-sarja. Sarjana olisi voinut toimiakkin, joka jaksossa Basil ja Davson olisivat selvittäneet yhden tapauksen.

Ratigan, maailman ilkein rotta

En yhtään ihmettele, että Disneyn yhtiä oli jo lopettamassa kokonaan pitkien elokuviensa tekoa, sillä Basil Hiiri, Hiidenpata ja seuraava Oliver ja Kumppanit ovat kaikki sellaisia elokuvia, jotka ei (ainakaan minussa) herätä suuria tai voimakkaita tunteita. Muutaman elokuvan kulttua päästään Pieneen Merenneitoon, joka antoi taasen firmalle uutta voimaa ja rohkeutta. Onneksi, sillä muuten meillä ei olisi sellaisia ysäri-ihannuuksia olemassakaan kuin Aladdin, Notre Dmanen Kellonsoittaja ja Mulan.

Juice

Juice Leskinen on minulle rocklyyrikko. Muistan alkaneeni kuunnella Juicea joskus yläaste ikäisenä, kun olin jo innostunut Popedasta ja Eppu Normaalista. Kävin katsomassa Tampereen Työväen Teatterissa Vuonna 85 - musikaalin ainakin pariin otteeseen ja sitä kautta Juicen tuotantokin taisi innostaa. En koskaan ole kuitenkaan Juicea sen kummemmin fanittanut, mutta huomaan siltikin osaavani yllättävän monia hänen kappaleitaan ulkoa. Suosikkini taitaa olla Napoleonin mopo ja Musta aurinko nousee.

Juice elokuvan mainosjuliste

 Juice leffa on osittain fiktiivinen ja osittain faktapohjainen kertomus Juicen elämästä. Heti alussa näytetään kuinka ollaan pikkuveljen hautajaisissa ja että isi käyttäytyy kummallisesti. Pikku Juicelle syötetään silkkaa sokeria ja eikä ihme, että tekarit on hankittu jo varhaisessa vaiheessa. Alun muistoihin palatan takaumana vielä myöhemminkin, joissa nähdään kuinka isä kohtelee äitiä, isän hautajaiset ja kuinka etäinen sihde Juicella on vanhempiinsa ollut.

Juice opiskelee yliopiostossa, käy runoilloissa ja tapaa toisen aatteen miehen Mikko Alatalon. Runoillassa isketään silmät Maria likkaan, joka jääkin pitkäksi aikaa Juicen elämään. Maria kannustaa Juicea lukemaan tekstejään muillekkin ja Alatalolle hän uskaltaa niitä näytellä. Hänellä kun on bändi tiedossa, mutta siinä valitettavasti on jo lyyrikko Harri Rinne. Harri ja Juice alkavat nokitella räpäten lyriikoita toisilleen ja pienen vittuilun kautta Juice hyväksytän bändiin. Pitkät pätkät kuvataan kun yhdessä reenaillaan biisejä, vingutetaan kitaraa ja keksitään lauluja lisää ja tupakki maistuu. Alatalo saa ensimmäisen keikan sovittua Tampereen Yo-talolle ja siitähän vasta tappelu tulee. Eihän heillä ole edes nimeä. Vittuilun avulla sekin keksitään ja keikkajulisteessa seisoo lopula Juice Lestkinen ja Coitus Int. Heinolassa Jyrää ei heti vakuta keikalla yleisöä, mutta kyllä pikkuhiljaa fiilis alkaa nousemaan. Sinkut laitetaan radioon, mutta ei edes Suosikki lehti innostu siitä. Vastineeksi Juice tekee pienen vittuilu laulun Jyrki-boy, joka on omistettu Suosikin sen aikaiselle päätoimittajalle Jyrki Hämäläiselle. Muittenkin laulujen taustoja avataan kun Napoleonin mopo keksitään ja Marilyn tulee päähän huussissa istuessa. Mitä enemmän tulee kappaleita, sitä enemmän on keikkoja, julkisuutta, tupakkaa ja viiniä.

Juice Leskinen & Coitus Int. keikalla

Juice ja Maria ovat alusta asti ollut yhdessä. Maria haaveilee ulkomaanmatkasta, mutta joutuu aina nurkkaan joka hetkellä, kun Juice on esillä. Hän ei enään jaksa olla se rokkarin vaimo, jonka mielipidettä ei enään edes kysytä. Kun äijä on kotona, hän on aina kännissä. Näin Maria kilahtaa Juicelle ja pieni ero saadaan aikaan. Juice ei enään edes välitä. Saman tien häenllä on uusi mirkku kainalossa ja kun se tuodaan kotia, niin ihmetellään mitä entinen akka täällä vielä tekee, eikö pitänyt lähteä. Sillon Maria tunnusta odottavansa lasta. Pienokaisen synnyttyä vauva-arki ei Juicelta ihan suju, mutta yhdessä yritetään selviytyä, vaikka Maria on jo ihan kyrsiintynyt. Välillä hän jopa koittaa lötyää lohtua Harrista, jonka kanssa on aiemmin heilastellut. Juicella ja Harrilla on viileät välit, kun kesken Yo-talon myöhemmän keikan he tekivät kunnon vittuilubätlen toisistaan ja erkaantuivat eri bändeihin. He yrittävät myöhemmin vielä löytää sovintoa, mutta kun Juice mainitsee tapaileensa Harrin avokkia on välirikko lopullinen.

Juice on entistä enemmän viinaan menevä, eikä pysty huolehtimaan tyttärestään Johannasta. Isojen riitojen päätteeksi Maria ja Johanna muuttavat kotoansa pois. Juice eristäytyy kitaran, viinipullon ja tupakan äärelle. Hän pitää pientä keikkataukoa, sillä saa ravintolassa sairaskohtauksen. Sairaalassa todetaan että maksa on mennyt, syynä liika juopottelu. Juice kuitenkin tauon jälkeen esiintyy pikku klubilla, jonne Maria saapuu häntä katsomaan. Juice esittää siellä kappaleensa Rakkauden haudalla, jonka sana pelasta tuo Marialle muistoja mieleen. Heidän ensitapaamisessaan runoillassa Maria esitti kirjoittamansa runon Pelasta. Maria ei kuitenkaan enään pelasta Juicea, vaan häipyy katkerana. Elokuva päättyy Juicen keikkabussiin, jossa otetaan vielä vähän lisää viiniä.

Nuori Mikko Alatalo

Elämänkerta elokuvana pidän Juicesta. Siinä ei ole liikaa henkilöhahmoja, eikä heidän taustojaan tarvitse tietää etukäteen. Jos en aikaisemmin äitini kautta olisi tiennyt, että Juice Leskinen ja Mikko Alatalo olivat aikoinaan samassa bändissä, olisin jopa ollut järkyttynyt, sillä heidän musiikkityylinsä ovat niin erilaiset. Minulle Mikko Alatalo edustaa ainoastaan Känkkäränkkää ja Maalaispoikaa. Antti Tuomas Heikkinen esittää kuitenkin todella uskottavasti nuorta Mikko Alataloa. Tukan malli ja silmälasit tekevät paljon. Riku Niemistä en olekkaan aikaisemmin draamassa nähnyt ja minulla olikin kovat epäilykseni häneen Juicena. Olen kuullut, että Nieminen on luonnossa aika mulkku jätkä, joten siinä mielessä hän sopii Juiceksi, joka ei myöskään tietääkseni ollut kauhean mukava ihminen. Elokuva antaa piirteitä siitä, että Juice on aika perfektionisti. Hän haluaa olla paras lyriikan tekijä. Vähän kliseisesti viiniä ja tupakkaa kuluu paljon, mutta voimme olettaa, että niin kului kyllä aidolla Juicellakin. Nieminen on todella osannut uhrautua roolii, sillä hän on ensin leffan alussa todella tikku ja Juicen vanhetessa paksunee enemmän ja enemmän. Ei pelkästään keksikroppa, vaan myös posket ja kalju läskistyy. Mitä vanhemmaksi Juice käy, sitä enemmän Riku Nieminen näyttää siltä Juicelta, jonka kuvia olen nähnyt. Elokuvan kappaleet on kaikki näyttelijöiden laulamia, joten olen yllättynyt, kuinka Nieminen on opetellut kuulostamaan Juicelta. Ei Nieminen kyllä laulaa osaa, mutta ei kyllä Juiceakaan äänen takia kuunnella. Pekka Strang on Juicen vastapari Harri Rinne ja luo habituksellaan eniten olemusta, että ollaan 70-80 luvulla. Hän vetää roolinsa hyvin, mutta hänen puheensa on välillä liiankin matalaa kuunneltavaa, niin että sanat puuroutuvat. Juicen vaimo Maria on kirjoitettu useisa eri Juicen vaimoista. Mariaa esittävä Iida-Maria Heinonen on oikein hyvä ja luonteva, mutta hänen kasvoistaan puuttuu jokin pieni persoonallisuus. Juicen äitiniä vilahtaa Anna-Leena Sipilä, mikä on aina kiva näky, mutta Juankosken murteella puhuminen särähtää vähän liiankin voimakkaasti korvaani.

Juice vanhana ja viinaan menevänä

Elokuva on kokonaan kuvattu filmille. Se tekee kuvasta todella rakeisen, jopa likaisen. Jos en tietäisi, että valmistusvuosi on 2018 luulisin elokuvan olevan vuodelta 1995. Niin hyvin se on saatu vanhemman näköiseksi. Filmille kuvaus on antanut yhden lisäaspektin elokuvaan, sillä sen avulla todellakin pääsee tuonne 70-80 luvun taitteeseen. Ulko- ja baarikuvissa on paljon blurrausta, ettei nykyajan taulut ja merkit näy, mutta filmillä blurraus ei niin paljon häiritse. Vertaa Vuonna 85-elokuvaan, tämä 80-luku toimii huomattavasti paremmin. Vuonna 85 kun digitaalinen rakennuksien poisto on liian näkyvää. Kaikki hahmojen vaatteet, tavarat ja lokaatioit huokuu aikaansa, joten näissä on kyllä onnistuttu. Matkatoimiston ikkuna on lavastettu yksinkertaisesti, Juicen kodissa on vanhoja kalusteita ja autot ovat myös aika pieniä. Kun elokuva siirtyy 70- luvulta 80-luvulle niin sisustus muuttuu sen mukanaa. Ruskea lähtee pikku hiljaa hillitympään sävyyn. Yksi elokuvan tehokeinoja oli leikata aina Juicen kotiin keittiön makkarapannun kautta. Tämä oli jotenkin hassu, mutta kuitenkin oivallinen ja persoonallinen leikkaustapa. Rasvanen makkara tirisi oikein katsojan korviin, että voin melkein haistaa sen. Myös Juicen ja Marian tappeluvaiheessa ollaan osattu hyvin kuvata riidan ahdistus Johanna lapsen kautta. Yleisökään ei halua kuulla minuuttitolkulla huutoa ja kiroilua, joten Johannan korvien tinnityksen kautta näytetään, kuinka pahasta riidasta on kyse.

Juice elokuva ei ole kuiteskaan täydellinen. Siinä on aivan liian pitkiä pätkiä tätä alun keksitään nyt yhdessä biisejä, juodaan viinaa ja poltetaan tupakkaa - kohtia, sekä kiertueita joissa Juice laulaa yleisön edessä. Vaikka kestoltaan Juice on perinteisen kotimaisen leffan  pituinen, niin nämä kohdat jotenkin puuduttivat, koska ne jankkasivat paikallaan eikä vieneet juonta tarpeeksi eteenpäin. Juicen tulen hankkimaan kokoelmiini, mutta vuoden 2018 kotimainen leffatapaus se ei kuitenkaan ollut. Mainitaan nyt vielä sekin, että pääsin itse osallistumaan Juice leffan tekoon, kun toimin ensimmäistä kertaa avustajana. Lopputeksteissä nimeni vilahtikin ja tarkkasilmäisimmät voivat huomata minut yleisässö kun Heinolassa Jyrää enismmäisen kerran

Dc Extended Universe - Aquaman

Dc elokuvia aloin alunperin seuraamaan vähän avomieheni painostuksen alaisena, mutta Suicide Squad ja Wonder Woman kyllä yllättivät niinkin paljon, että voisin itseni jo jonkin sortin Dc supersankarifaniksi kutsua. Aquaman sai kinnostus pisteet heti vähän heikossa Juictice Leaguessa, jossa Jason Momoa kyllä vie monessa kohdssa huomioni. Uskoin kyllä Aquamanin oman soolo elokuvan viihdyttävän minua, mutten osannut kuvtellakkaan, että Jason Momoalla on todellakin nin valtava karisma. Kun elokuvasta oli paljastunut ensi-iltajuhlien aikaan nettin Jason Momoan vetämä hawajilaistanssi aloin odottamaan merimiesseikkailua entistä kovemmalla innolla. Kävimme mieheni kanssa katsomassa Aquamanin ensi-iltapäivänä 3D:nä Tampereen Plevnan Scape salissa, mikä on ainoa ja oikea näytöspaikka tälläiselle spektaakkelille.

Aquaman elokuvan mainosjuliste

 Arthur Curry eli alias Aquaman on puoliksi ihminen ja puoliksi merenelävä. Hänen äitinsä on merten kuningatar  Atlana ja isä majakanvartija. Elokuva alkaa luontevasti Aquamanin syntymällä tähän maan ja meren väliseen liittoon. Arthurin vanhemmat ovat suloinen näky alussa, mutta Arthurin synnyttyä kuningattaren täytyy palata mereen. Arthurin isä odottaa joka aamu laiturilla milloin Atlana palaa. Arthr elää lapasuuden malla, teini-ikisyytensä pinnan alla ja aikuisena hän hauaisi lähes unohtaa kaiken vesivoimansa. Itse tämän elokuvan tarina sijoittuu Justice Leaguen jälkeen, kun Aquamanista on tullut eräänlainen kuuluisuus. Baarissakin halutaan ottaa selfieitä. Pinnan alla kuitenkin kuohuu, sillä Aquamanin entinen tuttu Mera tulee hakemaan apua. Arthurin velipuoli, Atlantiksen kuningas Orm, meinaa pistää sodan pystyyn, sillä hän on katkera siitä, että ihmiset tuhoaa maailman meret. Jos hän tastelussa voittaa Aquamanin, Ormista tulisi Merimestari. Arthurin täytyy ottaa haaste vastaan, ettei sotaa maan ja veden välille syntyisi. Aquaman taistelee Ormia vastaan, mutta heidän voimansa ovat aika tasaväkiset. Niinpä Arthur lähtee Meran kanssa etsiään kolmikärkeä, jonka avulla voi oittaa Ormin. Vastaan tulee yllttäviä mutkia, kun Ormin  sotajoukot ja nykyaikaninen teknologinen merirovo Blackmanta (jonka isän Aquaman tappaa lefan alussa) tulevat tielle joka mutkassa. Saharan autiomaan ja Italian kautta löydetään reitti oikean kolmikärjen luokse ja siellä Arthur kohtaa yllätyksen, äitinsä Atlnan. Hänlle kun on aina sanottu, että hänen Atlana on tapettu. Atlanan ja Meran kannustuksen avustuksella Aquaman saa kolmikrjen itselleen haltuunsa ja tämän avulla voittaa lopulta taistelun Ormin kanssa ja saa siinä samassa Merankin itselleen, joka oli luvattu Ormille. Kun elokuva on loppumassa niin Orm ja Blackmanta, jokta toimivat elokuvan pahiksina, jäävät molemmat eloon. Tästä on hyvä synnyttä uutta jatko-osaa Aquamanille, mikä varmasti on joskus tulossa. Yksi viimeisimpiä ja ihanimpia kohtauksia on kuitnekin se, ku Arthurin isä ja äiti kohtaavat pitkästä aikaa majakan laiturilla.

En odottanut, että Aquaman olisi ollut näin visuaalista karkkia. Merenalaiset kohtaukset eivät olleet pelkkää sinistä vettä, vaan kaikki kalat ja kasvillisuus ja valotus ovat todella herkkua silmille. Sieltä löytyy kauniita visuaalisia kikkoja, joita en edes pystynyt rekitötöimään näin yhdellä katsomiskerralla. Kun veden alla ollaa pitkiä aikoja, niin maan pinnalla olevat maisemat kanssa hehkuvat. Vaikka maalla ollaan aika neutraalisti, niin Saharan autiomaan kuivaa hiekka ja Italiassa vietetty kaupunkihetki ovat kivoa vastakkain asetteluita. Arthurin isän majakka ja sen lähitölä oleva baari taasen huokuvat kotoisuutta. Elokuvan musiikki on jylhää, mutta sen kummemmmin se ei omaan mieleni jäänyt. Visuaalisia tehosteita on valtaasti, mutta edelleenkin taistelukohtaukset tuntui minusta aivan liian pitkiltä. Ne ovatkin minun milestäni elokuvan suurin heikkous, kun ei olla osattu karsia. Vähän myös karsastin elokuvan liikaa teknologiamaisuutta, kun Blackmantan merirosvous ei ollut sellaista perinteistä piraattimeininkiä, vaan taistelua teknologisten aseiden kanssa. Atlantiksessa kanssa osattiin käyttää vaikka ja mitä vempeleitä, mitä vähäsen vierastan. Toisaalta alkuperäissä Atlantis myytissä mainitaan, että Atlantiksen asukkaat ovat äärimmäisen kehittyneitä teknologian suhteen, joten siksi sen voin vielä hyväksyä.

Aquaman baarissa

Aquaman eli Arthur Curry eli Jason Momoa on aivan uskmaton tässä pääroolissaan. Äijällä on asenne, karisma, matala äääni, sopivan kuiva huumori ja mitä ihanin tukka. Eikä lihaksissakaan valittamista ole. Ihmettelen vain miksi niitä piti peittää paita niin monessa  kohdassa? Kyllä Aquaman nousee nyt suosikki supersankarikseni Batmanin ohelle. Mera eli Audrey Hebren eli Johnny Deppin ex-naisystävä on ihan kivan näköinen merenneito  punaisssa tukassaan, joka tuo minulle vahvasti mieleen Disneyn Arielin. Hänen hahmonsa on kuitenkin vähän kaksipiippuinen; välillä hän toimii vahvati itse ja välillä taas on niin neito pulassa. En myöskään ihan ymmärtäynt näitten hahmojen rakkaus suhteen syntymistä, sillä Mera ja Aquaman ovat aika lailla toistensa vastakohtia ja piikkittelivät toisiaan kokoajan pitkin elokuvaa. Noh, vastakohdat täydentävät toisiaan. Muistakin näyttelijöistä tykkäsin, mutta Aquamanin äitiä Atlantaa esittävä Nicole Kidman on vähän liian ohut hahmo. Myös se häirtisi, ettei hän olltu vanhentunut yhtään, niin kuin Arthuri tai hänen isänsä.

Aquaman on ihan ansaitusti saanut omaan elokuvansa, joka on kirjaimellisesti viihdettä. Atlantismyyttiä syvennetään kivasti ja luonnosuojeluteema on tärkässä osassa sodan julistuksesssa. Kuitenkin tämä elokuva antoi minulle eniten tyhmän kankean huumoria,  Jason Momoanis karismaa ja hiusten liehuntaa veden alla.    

Disney Klassikot 23: Pelastuspartio Bernand ja Bianca

Bernand ja Bianca on siitä harvinainen vanha Disneyn klassikko, että sitä meillä ei ollut lapsena videolla. Olen nähnyt elokuvan ensimmäisen kerran vasta lähempänä 18-vuoden ikää, joten mitään nostalgiapisteitä tai muistoja minulla ei elokuvasta lapsuusajaltani ole. Kun näin Pelastuspartion ensimmäisen kerran, olin todella yllättynyt sen synkkyydestä, mutta pidin jo silloin elokuvasta kovasti.

Pelastuspartion mainosjuliste

 Madame Meduusa on kidnapannut orvon Penny tytön, koska hän haluaa itselleen Paholaisen Silmä- timantin ja timantti on sellaisessa luolassa, jonne aikuinen ihminen ei mahdu. Penny on jo pidempään ollut Pirunpoukamassa eräässä lahonneessa laivassa Madamen apulaisen Nupin vankina. Eräänä yönä hän lähettää pullopostia, jonka löytävät hiiret. Pulloposti päätyy hiirten Pelastuspartion käsiin, joilla on oma hätäkokouksena New Yorkissa. Sinne kerääntyy hiiriä kaikista maailman kolkista. Unkarilainen Pelastuspartion jäsen Bianca haluaa ottaa tehtävän vastaan. Koska Bianca on aika vetävän näköinen hiireksi, hänelle ilmoittautuu kaikki urospuoliset hiiret vapaaehtoiseksi lähtemään mukaan vaaralliselle matkalle. Bianca päättää ottaa kuitenkin parikseen tavallisen talonmiehen Bernandin. Bernand ei ole kovin innostunut lähdöstä, mutta tulee tietenkin mukaan. Bernand on aika pelokas kaveri ja hän on hyvin taikausoinen. Numero 13 tuottaa hänen mielestään pahaa onnea, vaikka se usein tuleekin matkalla vastaan.

Bernand ja Bianca suuntaavat ensin orpokotiin, josta Penny on kadonnut. Siellä Pennyn Rufus kissa kertoo, että eräs nainen jolla on panttilainaamo, on vienyt Pennyn. Rufus on harmillisen pienessä roolissa, mutta muuten suloinen vanha kissa. Suomiäänenä hänellä onkin Matti Ranin, joka tuo oman syvyytensä hahmoon. Orpokodista suunnataan panttilainaamoon, jossa kohdataan Madame Meduusa. Hänessä onkin paljon yhtäläisyyksiä 101 Dalmatialaisen Cruella De Villiin, eikä ihme, sillä tätä roolia alunperin suunniteltiin Cruellalle. Hyvä kuitenkin, että elokuva sai ihan oman pahiksensa. Meduusa puhuu Nupin kanssa puhelimessa ja päättää itse lähteä Pirupoukamalle. Sinne Bernand ja Bianca myös suuntaavat "lentokoneella" eli albatrossilla. Perille päästyään he kohtaavat mukavia metsän eläimiä, jotka haluavat auttaa Pennyn pelastamisessa. Eläimille tekee hankalaa, kun Madame Meduusalla on kaksi krokotiilia apurinaan. Yksi hiiri joka asuu tällä suolla, on saanut suomennoksensa nimeksi Hector, kyseisen laulajan mukaan. Hector pistääkin eläimistä eniten silmään, sillä hänellä on selvästikkin jonkin sortin alkoholiongelmia.

Penny tapaa Bernandin ja Biancan

 Eräänä iltana kun Penny on ykisnään menossa nukkumaan, tulevat Bernand ja Bianca tervehtimään häntä. Penny kertoo heille miksi on vankina ja yhdessä he luovat suunnitelman miten päästä Pirunpoukamalta pakoon. Ensin kuintekin tehdään Meduusan mukaan, eli joudutaan syvälle luolaan etsimään Paholaisen Silmää ja pelätään hukutaanko nousuveden aikaan. Bernand ja Bianca tulevat mukaan luolaan Pennyn taskussa ja yhdessä he löytävät ja saavat timantin mukaansa. Maan pinnalla Meduusan silmät kiiltelee timantin valosta ja apulainen Nuppi menettää hermonsa, koska tietenkin olettaa saavansa puolet löydöstä. Näiden kahden tapellessa alkaa tapahtua. Penny, Bernand, Bianca ja metsän eläimet laittavat hösseliksi. Krokotiilit jäävät hissiin jumiin ja muiden häiritessä Madame Meduusaa ja Nuppia Penny saa Madamen vesiskootterin käyntiin kainalossa nallensa, mihin timantti on piilotettu. Laiva syttyy tuleen ja uppoaa Pennyn ajaessa takaisin orpokotiin. Sieltä hänet onneksi adoptoidaan ja jalokivi lahjoitetaan museolle. Tarina päättyy siihen, kun Bernand ja Bianca ovat lentomatkalla kohti uutta seikkailua.

Koska elokuvasta minulla ei ole mitään lapsuusnostalgioita, niin tuon ajan elokuvana tuntuu, että yksi syvyysaspekti puutuu kokonaan. Pidän kovasti muuten tästä ahdistavasta ja jopa julmasta tunnelmasta, jossa on kokoajan kuitenkin turvallinen luottamuksen valo yllä. Missään kohdassa en pelkää, että jotain kamalaa tapahtuu Pennylle, vaikka itse tapahtumina jotkut kohtaukset ovat ihan kauheita, jopa ahdistavia. Madame osoittaa Pennyä suoraan rintaan aseella ja Penny on yksin maanalaisessa luolassa, joka tulvii vettä. Laivan loppu-uppoaminenkin on hyvin dramaattinen. Siltikin mikään näistä tapahtmista ei saa minulle suuria tunteita pintaan, mikä on elokuvan suurin ongelma. Myös jotenkin menee todella kauan aikaa siihen että päästään itse asiaan, eli Pennyn pelastamiseen.

Bernand ja Bianca sateessa

 Penny on hahmona todella suloinen. Pidän hänen vilpittömyydestään ja hänessä on enemmän luonnetta, kuin Oliver ja Kumppaneden Jennyssä, joka on ulkonäöltään muuten hyvin samankaltainen hahmo. Madame Meduusa on kovin persoonaton, hänen motiivejaan ei edes kerrota kunnolla miksi hän haluaa kyseisen timantin. Ulkonäöltään ja piirrostyyliltään hänestä tulee helposti Cruella mieleen, yhtä lailla on roikkurinnat ja paksua meikkiä. Apulainen Nuppi on todella tyhmä ja hänen fokuksensa on ainoastaan tuoda huumoria ja se kyllä toimii näin synkässä elokuvassa. Pääkaksikkomme jää valitettavasti Pennyn jalkoihin, sillä heidän luonteensa ei ole kovin voimakkaat. Bianca vaikuttaa hienohelmalta, mutta on muuten perushyvä muija. Hänen suomiäänenä on muuten Aristokattien Herttuatar joka jopa lievästi häiritsee minua, sillä jo pelkkä äänikin nostaa hänen hienohelmastatustaan.  Bernand taas on vähän syvempi hahmo. Hän on vaatimaton, änkyttää puheessaan, kävelee söpösti kampatikkailla ja yrittää olla herrasmies, sillä auttaa jatkuvasti Biancaa kynysten yli. Bernand näyttää jo nyt mustasukkaisuuden tunteitansa, mikä taas pohjustaa paljonkin jatko-osaa Bernand ja Bianca Australiassa.

Paholaisen silmä löytyy pääkallon sisältä

Pelastuspartio Bernand ja Bianca ei ole niin musiikintäytteinen, mitä Disneyelokuvilta on totuttu. Siinä on lauluja, mutta mikään niistä ei varsinaisesti jää päähäni soimaan. Elokuvan ensimmäinen laulu on jo alkuteksteissä prologin aikana, kun Penny lähettää pullopostia. Tämä kohtaus luo tunnelman elokuvan pelottavalle, mutta luottavaiselle teemalle. Sillä yksi elokuavn teemojahan on se, että ikinä ei saa luovuttaa vaikka kuinka pelottaisi. Toinen kaunis laulu Uusi päivä huominen soi siinä, kun Bernand ja Bianca ovat lentämässä. Taustalla näkyy kaunis aurinko ja vapaus. Kyseisestä kuvasta tulee minulla hyvin vahvasti mieleen Don Bluthin Fivel- ja Maa aikojen alussa -elokuvat, eikä ihme sillä Don Bluth on ollut tekemässä tätä elokuvaa ennen Disneyltä lähtöään. Hänen myöhemmissä omissa tuotannoissa on tätä samaa tematiikkaa, joten en tiedä onko se hänen mukanaan sitten päätynyt tähän elokuvaankin? Animaatio on muuten hyvin kaunista, varsinkin alun sateen ropina on aivan aitoa. Kokonaisuutena Bernand ja Bianca on hyvä elokuva, mutta ei se helpoin ja nopeasti lähetyttävin Disneyn klassikko, koska itse aihe on aika tylsä.

Joulujaksoja

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herkyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt.

Nyt paneudun lempi tv-sarjojeni joulujaksoihin.

Metsolat Joulu & Muistojen Joulu

Antti manaa, että kuusi on toispuoleinen

Leppävaaran tilalla vietetään perinteistä joulua. Urjan Rinne on rakentunut valmiiksi ja hotelli on varattu täyteen. Liisan ja Osmon Autiolla tilalla sattuu tulipalo, joten suuren sukujoulut vietetään Annikin ja Antin hoiveissa. Aatonaattona sattuu yllätys, kun Eeva palaa Afrikasta takaisin kotiin. Päivällä Antti haki Riston kanssa toispuoleisen kuusen ja illan varjoissa Eeva ja Erkki mutustelevat Annikin tekemää leipäjuustoa, mitä Antti tulee tietenkin myäs maistelemaan. Aattoaamuna Liisa koristelee piparikakkutaloa Osmolle, joka on vielä lahjaostoksilla. Jaana ja Jaakko kiertelvät vielä Tamperetta lahjojen perässä ja käyttävät aaton matkustaakseen Leppävaaraan. Ennen Joulurauhan julistusta kotiin saapuu vielä Heikki Ruotsista vaimonsa Kristiinan ja nuorimman poikansa Hampuksen kanssa. Yhdessä ilakoidaan koristeita laittaessa ja Liisa esittää isälleen Ristolle enkelikelloa. Jouluhartaus käydään kuuntelemassa hotellilla ja sieltä syöksytään leppävaaran lämpimään saunaan, jonka jälkeen on kaikkein odotetuin; Annikin tekemä jouluateria.

Liisa koristelee piparkakkutaloa

Muistojen joulu jakso sijoittuu Leppävaaran elämään muutaman vuoden sarjan päättymisen jälkeen. Jaksossa viitataan paljon aiempaan joulujaksoon (esim. Riston toispuoleinen kuusenhakuja Osmo lahjaostoksilla). Tässä jaksossa on se erikoinen, että näytetään takaumia Antin ja Annikin elämästä sota-aikojen jouluina. Nämä pätkät ovat oikein tunnelmallisia ja hyvin sovitettu itse jakson tapahtumien kanssa, niin että tarinaa kertoo joko Antti, Annikki tai heidän kaverinsa AIV. Viimeisten muistojen seassa on se kaikkein ihanin, jossa kerrotaan kuinka Antti ja Annikki menivät kihloihin.

Annikki tekee torttuja

 Metsoloiden molemmat joulujaksot huokuvat tunnelmallista ja kaunista lämpöä. Tavallinen joulujakso yhdistää joulutunnelman muuten Metsoloiden tapahtumiin, mutta Muistojen Joulussa pyhitetään lähes kokonaan näyttämän pienellä vilkaisulla sen, mitä hahmoille nykyään kuuluu ja yhdistetään nämä kauniit muistot Metsoloiden muuten kotoisaan joulunviettoon. Metsoloiden tarinaan voitte perehtyä tästä.

Parhaat vuodet: Usko, Toivo ja Rakkaus

Kuusikaupoilla

 Parhaat vuoden on jatkosarja sairaalasaippualle Ihmeiden tekijät. Sen pääosassa on entinen ylilääkäri Pentti Karvala ja hänen lapsensa. Pentti on sarjassa kirjoittanut elämänkertaansa, menettänyt vaimonsa, tavannut veljensä ja huolehtinut neljästä tyttärestään vuorotellen. Sarjan päätösjakso on kaunis ja tunnelmallinen, sillä siinä selviää saako Pentin tyttäret Saaga ja Sirkan sovittua ja mitä Mauri tekee nytten, kun kriistäjä on menehtynyt. Yhdessä haetaan joulukuusta, käydään hautausmaalla juttelemsassa mammalle, Lilli tapaa unensa pojan kadulla ja Saagan ja Sirkan unelmien mies toimii joulupukkina. Pentti saa elämänkertansa valmiiksi  ja jasko päättyy siihen, kun joulupäivän aamuna Lilli lukee muffansa tekemää elämänkertaa Parhaat vuodet vihreitä kuulia syöden.

Joulupukki vierailee Karvalan klaanin luona

Parhaissa vuosissa näytetään kauniisti jouluvalmistelut ja pohdinnat sukujoulusta. Tuleeko riitoja, saadaanko joulupukkia ja osataanko olla pitkän tauon jälkeen yhdessä.  Karvaloitten perhe on vähän sellasita eliitti tasoa, joilla on krumeluureja huonekaluja ja hienoja titteleitä. Siksi näin enemmän mallikkona on hienoa nähdä tämä heidän tapansa viettää joulua Helsingin keskustan kerrostalossa. Parhaista vuosista kerron joskus tarkemmin, mutta Ihmeiden tekijöihin on linkki tuossa ylempänä.

Ruusun Aikaa: Joulun Tähti

Nyt on joulu Nero

Ruususten perheeseen kuuluu isä Esko, äiti Marja, Marjan tytär Meri, Eskon poika Illi, yhteinen kuopus Roosa-Maria, eli Roope, Mummi Senni ja tietty Nero koira. Esko on juuri saanut työkaveriltaan halvat lennot jouluksi Espanjaan ja aluksi kaikki on siitä innoissaan, mutta että jouluksi. Ei Meri voi lähteä kun on tanssiesitys ja kuka hoitaisi Neroa? Ei, parempi olla menemättä. Marja kun kutsui sisarensa ja tämän miehen ja seitsemän poikaakin jouluksi käymään. Eskoa harmittaa, hän olisi jouluna halunnut mennä Espanjaan isänsä luokse. Niinpä Marja tekee Eskolle jouluyllätyksen ja kutsuu Eskon isän heille viettämään joulua. Aattoaamuna Roope on tonttulakki päässä ja haistelee joulun tuoksua. Meri koristelee kuusta, Illi ja Esko on pihatöissä ja Marja ja Senni tekevät rosollia. Senni kertoo Roopelle miksi lintuja ruokitaan joulusin ja Illi laulaa Juicen Sikaa. Roope vie herkkuja yläkerran vinttijengille, eli  Alli haamulle joka on Marjan jo edesmennyt täti. Illalla alkaa juhlat. Perunat loppuu pöydistä heti ja Roope ja seitsemän veljestä kerjäävätt spagettia. Jakson loppuhuipentuma on Roopen esittämä joulukuvaelma, jossa Nero on Jeesus lapsi.

Näättekste nää enkelit murhaajien sieluina, niillä on naru kaulassa

Joulun tähti jaksossa paras kohta on aattoaamu. Siinä voi oikein tuntea Roopen innon, odotuksen, tyytyväisyyden ja kinkun ja piparin tuoksun. Se kohta kun tietää, että tänään odotus päättyy, se hetki on ihan lähellä, mutta ei vielä. Tuo hetki on itsellenikin yksi aaton parhaista kohdista ja siksi varmasti jakso vetoaa minuun niin syvältä.

Peppi Pitkätossun Joulu

Peppi, Tommi ja Annika joulumarkkinoilla

Peppi, Tommi ja Annika ovat joulumarkkinoilla. Siellä he tapaavat Rouva Rissasen, joka kovasti tahtoo Pepin lastenkotiinsa jouluksi. Eihän Peppi tietenkään sinne halua, vaan olla eläimiensä Herra Tossavaisen ja Pikku Ukon kanssa. Rissasen täti pakottaa poliisit hommiin, mutta Pepin nokkeluuden avulla he jäävät ruikuttamaan. Peppi leipoo kotona lattialla ihanasti pipareita ja kun Tommi ja Annika tulevat hakemana häntä luisteleman, he törmäävät valtavaan piparivuoreen. Yhdessä he käyvät luistelemassa torven soittokunnan tahdissa ja kotiin palatessaan Peppi kertoo joululahjatoiveestaan. Hän haluaa trumpetin. Tommi ja Annika koristelevat kuusta äitinsä avulla, sitten he hakevat kaikki ystävänsä joiden avulla he järjestävät Peppille yllätyksen. Itse jouluaattona Tommi ja Annika leikkivät vanhempiansa kanssa kuusen ympärillä, jakavat lahjoja ja laulavat yhdessä. Peppi tarjoilee hiirelle juustoa, Herra Tossavaiselle banaaneja ja Pikku Ukko saa ison kaulahuivin. Loppujen lopuksi on kuitenkin aika yksinäistä. Peppi puhuu ikkunasta taivaaseen äidilleen, kunnes hän yllättyy: pihalle tulee Tommi ja Annika ja liuta muita kylän lapsia. Heillä on Pepille hänen toivoma joululahja. Myös Peppi on varustautunut lahjoihin. Niitä on pihan puu täynä ja jokainen lapsi saa ottaa sieltä paketin itselleen. Peppi vielä soittaa trumpetilla oman tunnuslaulunsa.

Kettu juoksi yli järven

Pepin joulu on ihana idylli ruotsalaisesta joulusta. Alun joulumarkkinat ovat todella tunnelmalliset ja varsinkin luistelupaikan soittokuoro. En ole missään nähnyt luistelupaikoilla elävää musiikkia, se todellakin antaisin tunnelmaa. Peppi kun tekee pipareita, niin siitä kyllä itsellekkin leipomiskärpänen iskee, kun piparitaikina on koko lattian levyinen. Tommi ja Annika koristelee kuustansa vanhoilla koristeilla ja tähtidäsetikuilla. Mozzartin koristepääkin saa joulupukkinaamarin ylleen. Tätä ruotsalaisten tapaa kirjoittaa lahajpakettiin runo siitä mitä sen sisällä on, on vähänsemmonen juttu mitä en ymmärrä. Eihän siinä sitten ole mitään yllätystä, jos sisällön arvaa valmiiksi. Tommin höyrykone lahja herättää kanssa vähän ihmetystä. Mihin sitä käytetään? Annikan äiti on mukavan aidon oloinen, kun koittaa venyttää Annikan antamaa patalappua vähän isommaksi. Kaunein hetki koko jaksossa kuitenkin on se, kun ystävät lähtevät pois Pepin luota uusine leluineen pimeässä ruotsalaisyössä ja taustalla soi Pepin trumpettisoitto. Se on todella kaunista.

Muumilaakson Tarinoita: Joulu on ovella

Muumitalo hankien keskellä

Viime jaksossa Muumit ovat juuri tutustuneet Alisaan. Nytten Muumipeikko ja Niiskuneiti tapaavat Alisan ja kutsuvat hänet juhliin, sillä tänä iltana he ovat menossa talviunille. Aliisa viihtyy juhlissa mainiosti, mutta Noita ei ole iloinen hakiessaan häntä. Noita kun ei voi sietää Muumeja. Alisa lähtee Noidan kanssa takaisin Noitametsään luudalla, kun muumit painuvat pehkuihin ja Nuuskamuikkenen suutaa etelään. Muumit eivät saa kuitekaan nukkua kovin kauaan, koska Muumipeikkoa tullaan herättämään. Kuusi on vielä hakematta ja joulu tulee. Mutta mikä on joulu? Ja mihin kuusta tarvitaan? Muumimamma alkaa valmistamaan joululle ruokaa ja Muumipeikko lähtee Muumipapan kanssa kuusimetsään. Matkan varrella Kampsu tulee vastaan ja kertoo vielä ruuista ja lahjoista. Muumitalossa käy tällä välin muukalainen teellä, joka kertoo vielä että kuusi täytyy koristella. Ulkona sitten laitetaan kuusi pystyyn ja sen oksille helmiä ja teekannuja. Latvaan tulee äitin silkkiruusu. Mamma on ahertanut keittiössä ja joululle pakataan lahjoja. Kuvakirja, komea uistin ja näkinkenkä. Muumit odottavat jouluyönä vilteissä joulun tuloa, mutta ei sitä meinaa näkyä. Paikalle saapuu porukka pieniä mönkijäisiä ihailemaan muumien kuusta. Muumimammaa väsyttää odottelu, hän ehdotytaa että eikö jo voitaisi mennä nukkumaan. NIin muumitttekevät. He antavat lahjat,kuusen ja ruuan mönkijöille ja jatkavat itse talviunia. Pienet mönkijät ovat onnesta soikeana, he eivät ole ikinä saaneet näin kaunista joulua.

Joulun valoja

Pienet mönkijäiset odottavat joulua

Joulu on ovella jakson loppupuoli, eli tämä itse joulun vietto perustuu aivan suoraan Tove Janssonin novellin nimeltä Kuusi. Kyseinen novelli on minusta todella hienosti ja suorasti adabtoitu muumijaksoksi ja on tunnelmaltaan juuri oikea. Olen aina tykännyt kovasti tästä jaksosta ja sen kauneudesta. Yhdessä kohdassa Niiskuneiti sanoo: "Jokainen olento odottaa täristen joulua" ja taustalla soi uuskomattoman hieno kappale, kun näytetään muiden pienten asukkaiden kuusia pihalla. Ne kaikki pienet valot sinertävässä talvisessa Muumilaakson illassa on satumainen näky. Tämä jakso on aina ehdittomasti joka vuosi katsottava jouluaattona. Kyseessä on yksi aivan suosikkijaksoni Muumilaason Tarinoissa.

Näissä ihanan jouluisissa ja talvisissa tunnelmissa toivotan jokaiselle tämän tekstin lukijalle tunnelmallista joulua. Nähdään ensi vuonna.

Silkkiruusu joulukuusen latvassa