Eput elokuva

En koe itseäni varsinaisesti Eppu Normaali faniksi, vaikka tunnetuimpien biisien sanat tiedänkin. Eput olen kerran nähnyt pienellä festarikeikalla Oulussa kesällä 2009 ja ihan hyvinhän nuo soittivat. Murheellisten laulujej maat ja Tahroja paperilla olen monen kertaa kuullut ja jopa vähän aikaa sitten ostin Eppujen Lyömättömät kokoelmä Lp-levyn hyllyyni. Kun Eppujen Ratinan keikka kesällä oli, vähän sinne mieleni teki lippuja ostaa, mutta kovan hinnan takia en raaskinut. Töihin sinä iltana olin kuitenkin menossa ja kun Tampereen keskustassa kävelin työmaalleni, niin kyllä Ratinasta selvästi Urheiluhullu korviini kantautui. Eput elokuvalta odotin kaikkea informaatiota bändistä (en Eppujen toimintaa lehdistä ole koskaan seurannut) ja kaikkia kivoja pikku tarinoita vuosien varrelta. Ja niitähän riitti.

Eput elokuvan mainosjuliste

Eput Elokuva dokumenttia kerrottiin tavallaan kolmella eri tasolla. Joka soittaja (myös entiset soittajat) istuivat yksitellen tuolissa puhumassa kameralle menneisyydestä kronologisessä järjestyksessä. Menneitä tapahtumia oltiin dramatisoitu, näytettiin videopätkiä, valokuvia ja lehtihaastatteluja. Sitten uusimpana kerrottiin ja kuvattiin tuntemuksia Ratinan keikasta, miten siihen valmistauduttiin niin keikkatreeneissä, kuin suunnitelmissa uusien biisien kirjoitttamisessa. Kuvattiin läheltä Pantsen luomisen tuskaa ja kerrottiin rehellisesti mitä liika alkoholinjuonti Martille oikein aiheutti ja miksi bändissä on muutama basisti lähtenyt ja mistä tilalle on otettu uudet. Eppujen levy-yhtiön Poko rekordsin pääjehu Epe Heleniuskin vilahti muutaman kommentin välillä sanomassa. Ratinan keikkaa suunnitellessa nähdään myös Tampereen Filmharmonia ja kapellimestari Santtu-Matian Rouvali.

Dokumentti yllätti minut suoruudellaan ja ns. "helppoudellaan". Välillä kun katson bändihaastatteluja tai luen elämänkertoja yms. niin niissä todella helposti luetellaan liuta nimiä ja se teki tuota ja tämä teki tätä. Nyt kun Martti kertoi kameralle, että Pantse teki tuota ja minä tein tätä, niin tarinoissa pysyy helposti kärryillä kuin kaikille ihmisille on annettu kasvot. Kronologisuus oli kanssa odella tärkeä ja hyvä tässä elokuvassa, varsinkin tälläiselle, joka ei Eppu Normaali yhtyeen kaikkia vaiheita tiedä. Juurikin basistien vaihdot oli mielenkiintoista kuultavaa ja se miten Eppu Normaalin alun punk tyyli oikein Epuille löytyi ja miksi se sitten vaihtui vähän "perusrockimpaan" suuntaan. En minä ainakaan tiennyt, että The Ramones on joskus ylipäätäänsä ollut Tampereella keikalla, siistiä. Tahroja Paperilla LP-singlen kansikuva tarina Martin perseestä sai minut ihan kunnolla nauramaan, kuten myös Martin nuoruusvalokuvat. Aikamoinen posettaja tötteröhuulineen tuo kyllä on ollut.

Eput joskus kultaisella 80-luvulla

Eput elokuva on kyllä kattava katsaus yhtyeeseen nimeltä Eppu Normaali. Elokuva sisältää runsaasti Eppujen musiikkia mitenkään alleviivaamatta, eikä kappaleitten syntyjä aleta liikaa valottamaan. Tässä kerrottiin todella hyvin ja selkeästi tälläiselle ei-aiheesta-entuudestaan-tietäjälle kuinka yhtye on syntynyt. Siksi pidin tästä tyylistä valtavasti. Alan jopa toivomaan, että jonain päivänä muistakin suomalaista pitkän linjan yhtyeistä saisivat omat dokumentaariset elokuvansa. Kyllä sellaiset ainakin Yö (35-vuotta), Popeda (39-vuotta), Neljä Ruusua (34-vuotta) ja The 69 Eyes (27-vuotta) ansaitsisivat.

Hyvää syntymäpäivää Suomelle!