Disney Klassikot 24: Topi ja Tessu

Elokuvassa on todella kaunista animaatiota ja taustoihin on panostettu valtavasti. Tässä on luonnon kuvaamisessa samanlaista tunnelmaa kuin Bambissa, vähän usvaisuutta ja kuitenkin tarkkuutta kaikkine yksityiskohtineen. Luonnon omat äänet on saatu hienosti, selkeästi esille. Upea luontokuvaus on yksi tämän elokuvan voimavara. 

Vanhassa dubissa on ihanaa ajanviittaavaa tunnelmaa. Topin ja Tessun lapsiäänet ovat aitoja. Aikuisena Matti Olavi Ranin ja Jukka-Pekka Palo ovat herkkien ja haavoittuvaisen tuntusia. Pöllömuorina Rosa-Marie Precht isoäitimäinen, Hilma-täti Rauha Rentolan äänessä on tarkoituksellista huumoria mitä hahmo vaaatii ja Aatu Remusen äänessä Matti Ranin on vakavasti huumorillinen.

Topin ja Tessun vanha suomenkielinen elokuvajuliste

Elokuva kertoo kaikkien hahmojen hyvästä, realistisesta kasvusta. Koko juoni perustuukin  hahmojen kasvun ympärille. Topille se on vähän lapsenomaista, hän ei meinaa aikuisenakaan ymmärtää hänen ja Tessu erilaisuutta, kun vasta liian myöhään, vaikka monta kertaa se ensin hänelle sanotaan. Topi ymmärtää sen eron vasta sitten, kun Tessu sen hänelle suoraan sanoo.  Tessu taas jo nuoressa vaiheessa kokee tekevänsä väärin hengaillessaan Topin kanssa ja hänelle se on varmasti siksi vaikeampaa hylätä Topi, kun velvollisuus niin käskee. Näiden kahden kohtalosta siksi Tessun on juuri koskettavampi ja muutenkin syvempi (ja söpömpi). Pöllömuori on eräällä tavalla tarinan kertoja. Kun kohtaukset jämähtää jumiin, Pöllömuori vie niitä eteenpäin ja välillä peesaa katsojalle tapahtumien merkittävyyttä, varsinkin Ootte Ystävät laululla ja näyttämällä Topille Aatu Remusen metsästyskätköjä.

 Hilma-täti on jo alussa hyvin Disneymäinen täti, kova mutta pehmeä muori. Hän hoitaa Topia söpösti ja ihanasti, mutta osaa myös olla tosi kova Aatu Remusta kotaan. Kun Hilma jättää Topin luonnonpuistoon, hänen jättämislaulu on liikuttava. Samaistuminen tähän tunteeseen on helppoa ja siksi se koskettaakin niin paljon. Nökö koira jää vähän etäiseksi.  Aluksi hän vähättelee Tessun voimia ja ylpeilee tälle omilla taidoillaan ja kun Tessu oppii paremmaksi kun Nökö, tämä katkeroituu  ja koittaa hakea sääliä Tessulta ja Aatulta. Varsinkin jalkansa loukkaamisen jälkeen Nökö unohtuu lähes kokonaan. Alkuun hänen roolinsa on olla Tessun opettaja ja ns. Topin pelon kasvattaja. Lopussa hänellä ei ole enää niin tärkeää merkitystä. Aatu Remunen on tavallaan todella ymmärrettävä hahmo. Aatu ei huomaa Tessun ystävyyttä Topiin, vaan Aatu pitää Topia ihan vaan sen takia pahana, kun se on kettu ja Aatu metsästäjä. Aatulle on vain luonnollista saada metsästettyä Topi kokoelmiinsa, joten elokuvan lopusa ymmärrän hyvin, miksi tämä oli jo niin kiihkeästi ampumassa Topin. Tessun tullessa tielle Aatu ei voi kunnolla ymmärtää miksi. Isännän rakkaus Tessua kohtaan päästää Topin vapaaksi. Pocahontas elokuvassa samaa loppuratkaisua käytetään reilut 10 vuotta myöhemmin.

Ainoat ei niin hyvät hahmot ovat linnut Näpsä ja Nakkeli, jotka koittavat saada madon itselleen. Jo lapsena pidin näitä hahmoja vain elokuvan jumittajina, enkä vieläkään pidä heistä. Turhaa täytettä ja laitettu vain siksi, että elokuva saa lisää pituutta. Kolmas hahmo mistä en pidä on Kiki. Ymmärrän hyvin kuinka Topin kasvun kannalta on kiva laittaa hänelle tyttökettu kaveriksi, mutta Kikin hahmo tuntuu päälleliimatulta ja suomiääni pikkuisen liian kimittävältä. Kohtaus, jossa Topi koittaa näyttää Kikille kalastustaitojaan ja pelleile vedessä on aivan turha. Se ei vie tarinaa oikein eteenpäin, eikä sen kaltainen huumori toimi minuun. Karhu, joka hyökkää yllättäen elokuvan loppuvaiheilla on minusta myöskin hieman irrallinen, mutta hyvin uskottavsti ja pelottavasti tehty.

Parasta ystävää pelastamassa

Topin ja Tessun ystävyys lapsena alkaa hyvin pienestä ja normaalista. Siitä näytetään suht vähän aikaa (kakkososaa en laske tähän lainkaan, en ole nähnyt), mutta Pöllömuorin laulu antaa sen kuvan, että he kiintyvät lapsena toisiinsa jo hyvin paljon. Ei ole muita ikäisiä ja yhtä leikkiviä, joten siksi he niin kiinteästi ystävystyvät. Tästä voi huomata tavallaan nykynuorten BFF (best friend forever)- ilmiön, että kuvitellaan oman parhaan kaverin olevan aina aikuisenakin paras kaveri, vaikka aika harvoinhan se näin on.  Tessun talvi metsästysretkellä  kasvattaa hänet paljon itsenäisemmäksi, mitä Topi Hilman luona. Tessu ystävystyi retken aikana tiukemmaksi tiimiksi Nökön kanssa. Siksi Tessun on helpompi aluksi antaa Topin mennä ja varsinkin, kun Topin takia Nökö loukkaa jalkansa Tessu on katkera Topille. Viimeinen Tessun suojelu Topia kohtaan on kunnioitus heidän vanhaa ystävyyttään kohtaan. En usko, että heistä tuon kaiken kasvun jälkeen enää voisi tulla ystäviä, vaan on hyvä loppu että molemmat muistavat toisiaan lämpimästi.

Elokuvan lopusta jäi minulla lapsena traumat. Koin heidän eronsa sillojn liian raskaasti ja kun monta vuotta välttelin tämän katsomista, muistikuviini olisi hämrtynyt jomman kumman kuolevan tässä elokuvassa. Onneksi niin ei sentään käynyt, vaan loppu jää toiveikkaaksi.