Disney Klassikot 1: Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä

Lumikki on minulla ollut jo lapsesta alkaen ja se ei ole oikein koskaan kuulunut suosikkeihini. En halua vähätellä sen merkittävyyttä Disneyn, animaation tai elokuvahistorian yhtenä tärkeimpänä elokuvana. Mietin tässä pitkään, että mikä siihen on syynä, kun en vaan pidä tästä ja se varmaan johtuu siitä, että lapsena en saanut tähän minkään sortin tunnesidettä.

Tämmöinen kansi oli ensimmäisessä Lumikki videossani

Lumikki on aina ollut  minulla videolla Lehtosaaren ohjaamalla dubilla, enkä ole saanut koskaan mahdollisuuttakaan nähdä sitä englanniksi. Luulen nimittäin, että silloin voisin pitää elokuvasta enemmän. Lumikki nimittäin nousi minulla elokuvana ihan uusiin sfääreihin, kun sain sen katsoa  helmikuussa 2014 Helsingin elokuvateatteri Orionissa Matti Raninin ohjaamalla dubilla. Sillä katsomiskerralla huomasin, että kuinka vahvasti elokvan dubbaus on vaikuttanut pitämiseeni koko elokuvasta. Tässä Lehtosaaren dubissa en ole koskaan pitänyt prinssistä ja suorastaan vihaan Lumikin korkeaa lauluääntä, kun meinaa saada siitä millään selvää. Myös ihmeellsiet käänännös"virheet " (kuten "mustikkapiirakka", jossa mustikat ovat vihreitä, Raninilla taas "Karviaspiirakka") Lehtosaaren ohjaamassa noita Seela Sella ja kuningatar Terhi Panula vetää minusta hienosti (vaikka jo lapsena ihmettelin sitä painostusta lauseessa "Sian-ko sydän") Ranini dubissa taas Kyllikki Forssel vetää todella hienosti ja persoonallisesti, niin kuiningattaren, kuin noidankin roolit.  Kääpiöt ovat mielestäni molemmissa dubeissa kivoja, varsinkin Ranin Viisaana toimii lositavasti molemmissa, vaikka tässä Lehtosaaren versiossa onkin vain varjo verrattuna aikasempaan rooliinsa.

Olen aina pitänyt Lumikin tarinaa vähän tylsänä, enkä lapsena siitä innostunut, varmaankin juuri  sen takia, etten saanut siitä silloin huumoria irti. Näin  aikuisempana hellyn söpöille eläimille, jotka siivoavat ja hymyilen kääpiöille, jotka tappelevat yhdestä tyynystä. Elokuvan paras ja hauskin kohtaus on Hupsuttelulaulu, kun Jörö soittaa pianoa (vai mikä urku se nyt onkaan) pakaroillaan. Se on niin hölmön näköistä, kun hänen pakaransa nousee ylösalas vuorotellen. Harmiksen metsästäjää kuvataan tässä liian vähän, minun makuuni hän on paljon komeampi, kuin prinssi.

Menossa Blanche-Neige et les Sept Nains (eli Snow White's scary adventures) ajeluun Pariisin Disneylandissa

Lumikin ja prinssin hahmot ovat minusta vähän persoonattomia ja siksi kääpiöt ovatkin parasta elokuvassa. Edes äitipuoli/noita ei tee minuun vaikutusta erikoisemmin, vaikka tämä onkin kiehtova hahmo.  En ole koskaan pitänyt häntä  kuitenkaan tarpeeksi pahana tai pelottavana. Itseasiassa en ole koskaan ymmärtänyt elokuvan pelottavuutta, mikä varmasti vaikuttaa siihen. että pidän elokuvaa tylsänä. Vasta kun pääsin keväällä 2014 käymään Pariisin Disneylandissa ja ajoin Lumikki Darkkiksella, ymmärsin mikä noidassa ja metsässä jonne Lumikki juoksee, on tarkoitus olla pelottavaa. Siinä ajelussa pystyin samaistumaan siihen kauhuuun, minkä olisin aina elokuvan katsoessani halunnut kokea. Väreiltään Lumikkissa on liian maanläheiset makuuni, eikä musiikki  valitettavasti painu mieleeni.