Tuhkimo - Live Action

Koska Tuhkimo on amimaationa minulle Disneyn klassikoista todella rakas, niin halusin toivoa tämän live actionin olla kunnioitus animaatiota ja perinteistä tarinaa kohtaan. Valitettavasti tämä oli vain järkyttävä pettymys. Perusjuoni on tietysti itselleni hyvinkin tuttu ja siksi odotin jotain uutta ja erikoista lähestymiskulmaa ja kauniita kuvia, mutta mikään muu ei tässä ollut minulle erityisen kaunista paitsi lasikenkä, joka vilahti jo ensimmäisessä mielenkiintoa herättävässä teaserissa.

Kävin katsomassa dubatun version, ihan vain Mikko Leppilammen takia. Leppilampi suoriutui prinssin roolista ihan hyvin, hänen äänensä jäi mieleen, toisin kuin naisäänet. Ne kaikki kuulosti ihan samanlaisilta, olivat monotoniset, kuivat ja tylsät, itseään toistavat. Jos oisin laittanut silmät kiinni, niin en olisi erottanut naishahmoja äänen puolesta toisistaan. Kuninkaan, suurherttuan ja kapteenin äänirooleissa oli tunnettuja "Disneyääniä", jotka toivat tähän dubbauksen kautta edes vähän Disneyn henkeä. Alkuperäisellä ääniraidalla tämä olisi voinut kuulostaa paljon paremmalta.

Cinderella -elokuvan mainosjuliste

Elokuvan miljöö on kaunis. Lavasus on suurta ja siinä on suuren satuelokuvan tuntua. Tuhkimon kotiin ja kuninkaan linnaan on selvästi suurella rahalla panostettu. Muu satumaailman miljöö on vähän tekaistun oloinen, varsinkin se kun Tuhkimo kiiruhtaa linnasta kotiinsa kurpitsavaunuilla ja melkein lentää kalliolta mereen. En pidä tämmöisistä tekemällä tehdyistä "läheltä piti"- tilanteista lainkaan. Vaatetus on kaunista ja koreaa ja se luo hyvin kuvaa hahmojen asemasta. Esim. sisarpuolet pukeutui oikein tahallaan koomisesti. Tuhkimon revityn mekon muutos siniseen kimalleasuun oli viety jo liiallisuuksiin, en pitänyt siitä. Musiikki oli makuuni liian maalailevaa ja mahtipontista.

Tuhkimo on tässä elokuvassa vähän liiankin kiltti. Okei, se on hänen perusluonteensa, mutta tämä liika kiltteys ei enää ole uskottavaa. Hänen syvää kiintymystä vanhempiinsa korostettiin alussa jopa liikaa, oikein alleviivatusti.  Sisarpuolet eivät ole taas tarpeeksi ilkeitä, joten vaikea uskoa Tuhkimon kärsivän. He ovat lähinnä koomisia höppänöitä ja oikein korostetun rumia. Äitipuoli on ihan liian pliisu, hän ei herätä mitään pahan tai voiman tunteita ulkonäöllänsä tai näyttelijäntyöllänsä. Prinssistä pidin, hänellä oli sentään se asenne mikä pitääkin. Kuninkaan vanhoillisen asenteen ymmärrän hyvin, mutta vähän naivia antaa lopussa juuri ennen kuolemaa siunaus prinssille valita se tyttö kenet ite haluaa, kun aluksi vastustisitä niin radikaalisti. Prinssin kiintymys isukkiin kuolinvuoteella on suloista. Hyvä kummitäti on aivan järkyttävä. En voinut sietää Helena Bonham-Carteria kammottavassa röyhelöpuvussa. Hän oli ihan itsensä näköinen ja tekohuumori, kurpitsan kasvattaminen kasvihuoneessa ja siitä syntynyt "jännitys" oli järjettömän tyhmää. Katsojana koin siitä suurta myötähäpeää. Olin tähän Bibedibobedibuu kohtaukseen niin järjettömän pettynyt, kun Dinseyn alkuperäisessä animaatiossa se on niin klassinen kohtaus. Se että sisilisko toimi kurpitsavaunuissa ovimiehenä oli hienoa, siinä kunnoitettiin alkuperäistä tarinaa. CGI hiiret oli kivoja, ei liian tietokoneella tehtyjä. Lucifer kissa sai taas pahan kissan maineen, vaikkei ollut tehnytkään mitään muuta kuin pikkusen sähisi (näin kissaihmisenä en pidä tästä kissat on pahoja- stereotypiasta)

Elokuvassa oli monia sellaisia ns."virheitä" mitä en oikein pystynyt hyväksymään Tuhkimon tarinaan ja maailmaan. Aluksikin Tuhkimon äidin piti kuolla kun Tuhkimo oli vasta ihan pieni tyttö ja isänkin kuolma oli nuorella iällä. Tässä tyttö oli isän kuoleman aikaan ulkonäöstä päätellen n. 15-16 vuotias, eli noin kymmenen vuotta liian vanha. Eihän hän ehtinyt olemaan sisarpuolille ja äitipuolelle piikana, kuin vasta muutaman vuoden. Tämä rikkoi mielestäni eniten originaalia tarinaa. Dramaattisin hetki eli Tuhkimon puvun rikkominen meni siitä pilalle, kun ensimmäisenä rikkojana on itse äitipuoli. Oikeastihan äitipuoli ei ite riko mitään vaan katsoo vierestä hyväksyttävästi, kun sisarpuolet sen kateuksissaan rikkovat. Kohtauksessa ei ollut mitään draamaa, vaikka sen pitäisi olla yksi elokuvan kliimaksihetkiä. Kun Tuhkimo saapuu linnaan ja he tanssivat prinssin kanssa, niin tanssi ei ole perus valssia, vaan jotain uudempaa modernia tanssia. Siitä tanssista puuttui kokonaan intiimiys. Hienoa, että prinssillä oli oma iso kaunis puutarha, mutta en tykännyt siitä, että Tuhkimo laitetaan istumaan keinuun. Oisivat vaikka molemmat olleet siinä vierekkäin, tai muuten vaan kävelleet pitkin puutarhaa, keinu tuntui jo kuluneelta idealta. Prinssin ja Tuhkimon rakkauden syntyyn ei mennyt kuin muutama yhteinen kohtaus ja satuelokuvalle on ihan normaalia, että rakastutaan ulkonäön ja päivän tuntemisen perusteella, joten sallittakoon tämä tässä elokuvassa. Kertoja Kummitäti oli tässä häiritsevän paljon esillä. Mieluummin näen sen, että hahmo kasvaa ja aika kuluu, kun vaan kuulen sanat "vuodet vierivät"...

Prinssi tapaa Tuhkimon ensimmäistä kertaa

Olen todella pettnytyt, kaikki tässä tuntui olevan sokerihättöä jenkkiläisille 10-vuotiaille pikkutytöille. Olen vain huolissani siitä, että tekijät aliarvioivat tämän kohdeyleisönsä näinkin pahasti, lapset nimittäin ymmärtävät paljon enemmän, mitä aikuiset voivat kuvitellakkaan.  Vaikka kohderyhmänä onkin lapset, niin nekin haluavat elokuvaan erilaista syvyyttä, monipuolisia tasoja, tunnetta, kerroksia ja hyvin näyteltyjä hahmoja, ei tämmöstä tasapaksua, valmiiksi pureskeltua mössöä. Ei sillä että omasta lapsuudestani on aikaa, mutta en silloin voinut sietää tälläisiä selitettyjä ja valmiiksi kerrottuja elokuvia. Tämä on tehty liian selväksi, eikä anna yleisölleen mitään ajateltavaa. Pahiskin sanoi että:  "Sinä olet tuollainen hyvä ja minä vain paha."

Olen nähnyt tämän lisäksi 3 eri Tuhkimo elokuvaa: Disneyn klassikon, Cinderella tv- elokuvan vuodelta 1997 ja Ever After (Ikuisesti sinun) vuodelta 1998. Disneyn Tuhkimo on se samaistuttavin ja ihanin, Cinderella tv-elokuva kiva hassuttelu musikaali (jossa myös sisarpuolet oli kaksi rumaa ja koomista hahmoa ja tanssi oli tämmöstä modernimpaa) ja Ever Afterissa näytetään ihanasti Daniellan ja prinssin tutustuminen ennen varsianista rakastumista. Siinä on paljon draamaa ja myös oikeasti ilkeä äitipuoli, joka ei missään vaiheessa aliarvioi asemaansa. Tämä uusin Disneyn live-action Tuhkimo jää kaikessa hännille.