Disney Klassikot 44: Lehmäjengi

Lehmäjengin piti olla viimeinen Disneyn käsinpiiretty animaatio, mutta onneksi se titteli sitten annettiin Prinsessa ja Sammakolle, joka on edes aiheena lähempänä Disneyn taianomaisia prinsessasatuja. Lehmäjegin animaatio ei aikoinaan minua vakuuttanut ja katsoinkin sen ensimmäisen kerran vasta muutama vuosi sitten. Silloinkaan elokuva ei jäänyt mieleeni, ei edes suomidubbaukseltaan. Tuossa vaiheessa Lehtosaari ja toverit olivat jo dubbaushommat lopettaneen Disneyllä ja uudempi sukupolvi astunut tilalle. Sellainen, johon en ole saanut mitään sidettä. Niinpä kun katsoin tämän nyt englanniksi, elokuva toimi vähän paremin muttei siltikään kovin hyvn. Judi Denchin lehmä äänen tunnistin, se oli jo plussaa.

Lehmäjengin mainosjuliste

Poutapilvi niminen tila elää maalla omaa elämäänsä, muttei kauaa. Rouva Pearl Gesnerillä ei ole enää varaa pitää tilaa pystyssä, varsinkin kun hän on korvia myöten veloissa. Tila meinataan huutokaupata. Vuohi, tiput, possut ja kaksi lehmäämme Caloway ja Grace ovat siitä kauhuissaan. Taloon kuitenkin tulee uusi lehmä Maggie, joka on joskus voittanut kilpailuja maatalousnäyttelyssä. Hän ehdottaa, että naudat lähtisivät näyttelyyn esittelemän itseään ja voittorahoilla he pelastaisivat tilan. Matkaan mennään, tosin vähän vastahakoisesti. Lähikaupungissa löydetään etsintäkuulutusjuliste karjavarkaalle Alameda Slimille. Suunnitelma muuttuu ja lehmät lähtevätkin häntä nappamaan, sillä sehän onnistuu varmasti nopeammin ja helpommin, kiire kun on. Matkalla kohdataan pari eroottisesti lauatutuvaa härkää, tuttu hevonen Buck, ärsyttävä jupiseva kani ja tietysti kinastellaan keskenään ja esiinnytään vahingossa ihmisten Cabaree showssa. Lopulta Alameda Slimin ja tämän aivottomien apureiden (jotka lualavat Piippolan Vaaria) jäljille päästään. Kaivostehtaassa juna on lastattu varastetulla karjalla ja räjähteillä. Tappelun jälkeen Slim on livahtanut karkuun ja jolkuttelee kohti Poutapilveä. Hänen apurinsa Rico, jota Buck heppa on eritoten palvonut koko leffan ajan, saa toimia vahtina. Buck on niin pettynyt Ricoon, että mäjäyttä tätä ja lehmämme pääsee lähtemään junalla kohti kotia. Siellä onkin kaupat juuri syttymässä, kun lehmät tuovat sheriffille Slimin pidätettäväksi. Palkkiolla lehmät ei tee mitään, joten heidän emäntänsä saa ostaan takaisin tilan itselleen, eikä Poutapilvellä ole pilven häivääkään yllään.

Poutapilven porukka

Lehmäjengi olisi varmasti ollut hauska elokuva, jos olisin se nähnyt 6-7 vuotiaana. Näin vanhemmiten en saa elokuvan tarinasta, animoinnista ja ääninyttelystä mitään irti. Tarina poukkoile, ei ole kiinostava tai koskettava. Animaatiollisesti hahmoilla on persoonaa ja taustat tuo kivan karja-ajan ja villin lännen mieleeni, mutta se liikehdintä. Se on levotonta kuin mikä ja koko leffan ajan on todela hankala keskittyä. Jotekin tuntuu, että tähän on haluttu liikaa sitä ja liikaa tätä, niin että levottomuus valtaa automaattisesti mieleni. Tämä on syy, miksen Lehmäjengin katsomisesta erityisesti nauti. Ihan muutamat hyvät vitsit ei pelasta tätä tuotosta ja tuntuu jopa häpeälliseltä sanoa tätä Disneyn klassikoksi, kun kerran jatko-osissa (esim. Aladdin ja Varkaiden Kuninkaassa) on parempaa animaatiota. Kulmikkuutta on aivan liikaa ja tyyli on todella amatöörimäistä aamupiirettyä.

Taustat leffassa ovat ihan nättejä

Haluaisin pitää Lehmäjengistä, ongelma vain on tuo manitsemani levottomuus ja se, että tämän kohdeyleisö on niin selvästi ne 6-vuotiaat rasavillit, ylivilkkat pikkupojat. En tiedä kuka muu voi nauttia Lehmäjengin sekoilusta. Musiikki, animaatio, itseasiassa mikään ei jää positiivisesti mieleen. Paitsi värit, tämä on värikäs elokuva. Piseet siitä. Yleinen levottomuus ja sekoilu vie valitettavasti senkin nautinnon. Sääli, sillä ranch-, cowboy- ja villin lännen  teemasta Disney olisi voinut tehdä vaikka kuinka hienon animaatioin.