Disney Klasskot 43: Karhuveljeni Koda

Karhuveljeni Kodan kävimme aikoinaan katsomassa sisareni kanssa elokuvateatterissa. Vaikka oltiinkin jo teini-ikäisiä, niin emme kokeneet ongelmaksi mennä kahdestaan katsomaan Disneyn piirettyä. Sen jälkeen olemme useinkin käyneet katsomassa animaatioita ja lastenelokuvia, niin yksin kuin yhdessä. Karhuveljeni Kodalta odotin lempeää Disneyn seikkailua ja hyvän tuulen elokuvaa. Olinkin todella pettynyt, sillä Karhuveljen teemat ovat paljon synkempiä, eikä kyseessä ole mikään leppoisa elokuva. Olen Karhuveljeni Kodan katsonut tuon elokuvateaterikerran jälkeen vain kahdesti, molemmat hitaasti etenevien Disneymaratonieni kohdalla. Siitä ehkä jo huomaa sen, ettei kyseessä todellakaan ole suosikki Disneyklassikkoni.

Karhuveljeni Kodan mainosjuliste

Eletään jääaikaa jossain Pohjois-Amerikassa Kanadan lähettyvillä. Ihmisheimossa, johon päähenkilömme Kenai kuuluu, on tapana kokea miehistymisriitti ja saada itselleen toteemieläin. Kenai saa karhun, joka edustaa rakkautta. Kenai kokee rakkauden olevan vähän lälly hänelle ja isoveli Denahikin siitä kettuilee. Isoin veli Sitka saa olla setvimässä pikkuveljien välejä. Eräs karhu tekeekin kiusaa, sillä hän varastaa poikien keräämän kalasaaliin. Karhumettälle mennään, mutta eläin on voimakkaampi. Sitka uhraa itsensä, niin että hän ja karhu tippuvat jäätiköltä. Pikkuveljet päsevät turvaan ja niin karhukin. Kenai kokee karhun olevan vastuussa Sitkan kuolemasa ja haluaa lähtä kostoretkelle. Denahi estelee häntä, mutta Kenai ei luovuta. Hän saa ahdistettua karhun nurkkaan ja tapettua sen, mutta sitten tapahtuu kummia. Henget muuttavat Kenain karhuksi. Denahi näkee Kenain riipuksen maassa ja ulvovan karhun, joten hän luulee karhun tappaneen Kenain. Kenai karhuna yrittää saada kontaktia Denaihn, mutta tämän aseella uhkailu saa Kenain säikkymään. Kenai ryntää karkuun ja hänen äskeinen katkeruutensa ja kostonsa karhua kohtaan siirtyy nyt Denahille.

Veljekset elokuvan alussa. Sitka, Kenai ja Denahi.

Kenai herää seuraavana aamuna, kun heidän heimonsa shamaanimummeli auttaa häntä avaamaan silmät. Kenai on ihan hädissään, kun tajuaa olevansa karhu. Hän ei ymmärrä mitään shamaani-ihmisen puheista, niin kun ei  mummeli Kenainkaan. Sen Kenai saa selville, että hänen täytyy mennä vuorelle, jossa valo koskettaa maata. Siellä hän voi muuttua takaisin ihmiseksi. Ensitöikseen Kenai kuitekin astuu ihmisten tekemään ansaan ja tapaa Kodan. Koda on ärsyttävä, vähän ylivilkas orpo pikkukarhu, joka heti kokee veljellistä myötätuntoa Kenaita kohtaan. Koda autaa Kenain tämän vastoin tahtoaan pois ansasta, luvaten viedä hänet lohiapajalle joka on vuoren lähellä, missä valo koskettaa maata. Pitkä episodi elokuvaa on käytännössä Kenan ja Kodan roadtrip, jossa he juttelevat, vitsailevat, laulavat ja kertovat tarinoita, tappelevat ja sopivat. Heidän kavereiseen tulee kaksi hirveä, Taukki ja Tsoukki. Pari muutakin elukkaa tavataan matkan aikana, mieleenjäävimmät niistä on pässit, jotka ei ymmärrä selvästikkään, mitä tarkoittaa kaiku. Osa matkasta kuljetaan mammuttien selässä, osa kävellään. Denahi varjostaa heidän matkaansa koko ajan, mutta ei saa karhuja kiikkiin. Lohipaikalla tavataan ja tutustuaan muihin karhuihin ja vietetään tarinatuokioita. Kenai kertoo tarinan uudesta ystävästään Kodasta, mutta Koda kertoo paljon surullisemman jutun. Sen, kuinka ihmiset ahdstelivat hänen äitiään, mutta äiti pääsi karkuun. Ei kauaakaan, kun ihmiset sai äidin tapettua. Tässä kohdassa Kenai kokee voimakasta syyllisyyttä ja siirtyy Kodan kanssa kauemmaksi. Hänen on pakko kertoa, että hän on juuri se, joka tapoi Kodan äidin. Surullinen Koda ei halua kuulla kaikkea. Hän lähtee karkuun, eikä pysty pahaa oloaan käsittelemään.

Kenai jatkaa yksin matkaa vuorelle, jossa valo koskettaa maata. Koda kierii pahasa olossaan, kun huumorihirvemme tulevat keventämään tunnelmaa. Taukki ja Tsoukki ovat todella läheiset veljekset, eivätkä he osaa olla toiselle vihaisia. Heille tulee tappelu, mutta sopu saadaaan helposti aikaan. Heiltä Koda yhtäkkiä oppii anteeksiannon taidon ja hän lähtee Kenain perään. Koda ja Denahi näkevät vuoren reunamilla, kun henget muuttavat Kenain jälleen ihmiseksi. Denahi on tästä innoissaan, Koda taasen surullinen. Koda kuitenkin tunnistaa Kenain silmistä ja antaa tämän halata itseään. Henget tuovat menneet rakkaat hetkeksi takaisin, niin Kenai ja Denahi saavat nähdä isoveljensä Sitkan ja Koda halata rakasta äitiään. Silloin Kenai tekee päätöksensä, Koda ei pärjää ilman häntä, joten hän päättää jäädä karhuksi. Denahi antaa tälle päätökselle siunauksensa, Kenai on siltikin ikuisesti tämän pikkuveli. Kenai ja Koda saavat jatkaa karhunelämäänsä, mutta ihmisheimossa Kenai saa tulla antamaan tassunjälkensä vihdoinkin seinälle.

Veljekset elokuvan lopussa. Kenai karhuna, Sitka henkiolentona ja Denahi.

Kun Karhuveljeni Koda ilmestyi, niin se ehkä hukkui vähän toisen ison jääkaudelle sijoittuvatn elokuvan eli Ice Agen alle. Voin myöntää, että minäkin enemmän tykkäsin Ice Agesta, sillä sen ensimmäinen osa sisälsi hyvin lämmintä ystävyyttä, seikkailua, huumoria ja kaihoakin. Karhuveljessä komediapuoli on äärimmäisen vähäistä. Itseasiassa sitä antaa vain vuohet jotka määkivät vuorille, ja Tauki ja Tsoukki. Heidänkään vitsit ei aina naurata, joten en edes osaa sanoa ärsyttääkö ne enemmän minua kuin antavat huvia. Suurin ongelma muutenkin Karhiveljeni Kodassa on sen tunteettomuus. Vaikka leffa käsittelee isoja teemoja eli rakkautta, kuolemaa ja kostoa, niin se ei anna minulle mitään niistä. Kenai ja Koda ovat hahmoina tosi tylsiä, eikä Denahikaan monipuolinen ole. Sitka ja shamaanimummo kiinostavat, mutta he ovat ruudussa vain pienen hetken. Koska en alussa saa mitään positiivista otetta Kenaihin, niin siksi hänen kohtalonsa karhuna ei minua yhtään kiinnosta. Koda on rasavilli pikkupoika, joka saa minut enemmän karsastamaan häntä, kuin tykäämään.

Ilmeikkäät murre hirvet

Karhuveljessä on ihan kivat animoidut taustat, mutta itse karhuhahmot ovat kaikki tasaisen ruskeita. Mitään värien ilotulitusta elokuva siis ei ole. Visuaalisessa toteutuksessa ei ole mitään vikaa, mutta sen unohtaa helposti. Näkyvin visuaalinen kikka elokuvassa on se, että kuvasuhde vaihtuu kesken elokuvan, kun Kenai muuttuu karhuksi. Sillä ilmeisesti ollaan haluttu kuvata hänen maalmankuvansa avartumista. Musiikit on tehnyt Phil Collins, jonka muistan hyvin Tarzanin kappaleista. Elokuvan kappaleet ovat ihan jees tasoa, mutta ne unohtuu samantien katselukokemusken jälkeen. Kahdesti olen katsonut elokuvan suomeksi  ja nyt viimeisimpänä alkuperiskielellä englaniksi. Molempien ääniraita on ihan samaa tasoa kuin animaatio ja musiikki, ihan ok muttei lainkaan mileenjäävä. Alkuperäisessä versiossa hirvet ilmeisesti puhuu jotain Kandan murretta, joten minusta on ovela veto suomiversioon laittaa hirvet bamlaamaan turun murretta (sitä koiraa). Jukka Rasila ja Petteri Summanen ovat muutenkin mielettömiä ääninäytteljöitä tässä ja se on asia, joka Karhuvelejeni Kodasta jää eniten mieleen, ahdistavan tunneman lisäksi.