Disney Klassikot 34: Notre Damen Kellonsoittaja

Notre Damen Kellonsoittaja on minulla ollut videolla heti sen julkaisusta asti. Muistan kuinka elokuvaa markkinointiin isosti ja siitä oli mainoksia Barbie lehdessä, joka tuli meille tuohon aikaan. Saimmekin yhtenä jouluna sisareni kanssa Esmeralda nuken, joka meni sitten leikkien tiimellyksessä rikki. Tykkäsin silloin pienenä 6-vuoitaana katsoa Kellosoittajaa, vaikka aika paljon sen kauheista teemoista meni minulta silloin ohi. 10-vuoden ikäisenä aloin ymmärtämään elokuvan kauheimpia puolia ja olin aina niin vihainen siitä, ettei Quasi saanut Esmeradaa, että elokuva oli minulla bannassa jonkin aikaa. Kun 14-vuoitaana suuntasin ensimmäisen kerran Pariisiin ja halusin imeä kaiken Pariisiaiheisen itseeni, niin löysin elokuvan uudestaan. Se nousi yhdeksi tärkeimmistä elokuvista minulle juuri riutuvan rakkaustarinan ja myyttisen Pariisin takia, ja on pitänyt korkeaa sijaansa Disneylistallani siitä asti. Olen käynyt Pariisissa 4 kertaa ja jokaisella olen käynyt katselemassa Notre Damen katedraalia, kahdessti sen sisällä, kahdesti pelkästään ulkopuolella. Olin hyvin järkyttynyt kun luin toissailtana Notre Damen palosta. Suuri osa Ranskan kulttuurihistoriaa on nyt poissa.

Notre Damen katedraali huhtikuussa 2011

Pariisin Notre Dame Katedraalin luona on mustalaisnarri Clopin, joka kertoo meille upealla alkulaululla epilogin tarinaamme. Mustalaisporukka oli matkalla Pariisiin, kun heidän kimppuunsa hyökättiin. Nainen lähti juosten karkuun pidelleen sylissään nyyttiä. Tuomari Frollo halusi naisen nyytin itselleen, luullen sitä varastetuksi tavaraksi. Notre Damen portailla Frollo tuuppaa naisen, joka menehtyy portaista saamaasa osumaan. Frollo avaa nyytin ja siellä on hirviö, muotopuoli lapsi. Frollo on heittämässä poikaa jo kaivon, kun katedraalin Arkkidiakoni tulee saarnaamaan hänelle. Sinä veit lapsen äidiltä hengen, joten tuomosi on helvetti. Voit korjata syntisi pitämällä lapsen. Frollo antaa pojalle nimeksi Quasimodo ja päättää tämän kasvavan kaikilta muilta pimennossa, Notre Dmanen kellojen joukossa.

Notre Damen Kellonsoittajan alkuperäinen elokuvajuliste

 Parikymmentä vuotta on kulunut. Quasimodo on kasvanut hyväsydmmiseksi nuorukaiseksi, joka on tosin todella ujo. Hän ei ole elässään ollut muiden ihmisten kanssa tekemisissä kuin Frollon, joten katedraalin kolme gargoilia, Viktor, Hugo ja Lavrence ovat hänen mielikuvituksessaan tullut eläväksi. Heille Quasimodo purkaa yksinäisyyttänsä. Quasin suurin haave olisi päästä Houkkien juhlaan, joka on festivaali mikä pidetään aivan katedraalin edessä. Siellä hän saisi edes kerran maistaa aitoa, oikeaa Ranskalaista elämää. Frollo kieltä tiukasti Quasia menemästä juhliin, sillä hän on muotopuoli ja hirviö jota kukaan ei saa nähdä. Nämä ajatukset hän on manipuloinut Quasimodon päähän, eikä hyväsydäminen  kyttyräselkämme osaa vastustaa Frolloa. Frollo on valehdellut Quasille myös hänen menneisyydestä, niin että Quasimodo luulee Frollon hyvää hyvyyttään kasvattaneen hänet, ei omia syntejään paikatakseen. Quasimodo kuitenkin valmistautuu uhmaamaan isäntäänsä ja pättää mennä juhlimaan.

Pariisin kadut ovat vallanneet mustalaiset. Heidän maineensa ei ole hyvä, kaikki olettavat mustalaisten olevan kieroja varkaita. Siksi Frollo on kutsnut sotilas Pheabuksen hätiin tuhoamaan heitä. Vaikka Pheabus on lainkuulias, niin hän on myös oikeudentuntoinen. Houkkien juhlat alkavat ja Pheabus katsoo vierestä, kun pirskeet on koremmillaan. Juhlissa  Esmeralda tanssii viettelevästi ja ottaa lähikontaktia tuomariimme nöyryyttääkseen häntä. Frollo on raivosta kalpeana, mutta myöhemmin selviää, ettei tunteet ole puhdasta vihaa, vaan myös kiellettyä intohimoa. Pariisin rumin pärstä -kilpailuun Esmeralda nostaa Quasimodon mukaan ja kauhistuu, eihän naama olekkaan naamari. Hetken hämmästelyn jälkeen seremoniamestari Clopi kruunaa Quasimodon voittajaksi ja bileet jatkuu. Frollon yksi sotilas heittää Quasia tomaatlla ja kauhu voi alkaa. Vihannesten heitto yltyy ja Quasimoda nöyryytetään julmalla tavalla. Hän pyytää Frollon apua, mutta tunteeton tuomarimme ajattelee, että mitäs rikoit sääntöjä. Esmeralda ei kestä tätä näkyä ja hän päästää Quasin vapaaksi. Siitä Frollo raivostuu entisestään ja hänen pakomielteensä Esmeraldaan alkaa.

Quasimodo kaipaa vapautta

 Pienen kissa-hiiri leikin jälkeen Esmeralda pääsee karkuun Notre Dameen. Pheabus yllättää hänet ja vaikka alku meinaa mennä tappeluksi, niin he löytävät yhteisen sävelen. Kun Frollo saapuu sisään Esmeralda luulee Pheabuksen kusettaneen häntä, mutta Pheabus tekeekin toisin, eli väittää Frollolle Esmeraldan vaatineen turvapaikkaa, joten häntä ei voi viedä kirkosta pois ilman omaa tahtoa. Ahdistunut Esmeralda laulaa katedralin sisällä rukouksen, jonka Quasimodokin kuulee. Esmeralda seuraa Quasimodoa ja pääsee tämän valtakuntaan. Menee hetki, kun Quasimodo ja Esmeralda ystävystyvät. Quasin puolelta on myös heti rakkautta ilmassa. Ennen heidän eroamistaan Esmeralda antaa Quasimodolle kaulakorun, jossa on kartta mustalaisten piiloon Ihmeiden Aukioon. Quasimodo laulaa hetken onnen tunteestaan ja laulu vaihtuu Frollon synnintunustuksiin. Frollo on takan ääressä kädessään huivi, jota Esmeralda pyöritteli hänen ympärillään tanssiessaan. Eeppisessä kappaleessa Frollo tunnustaa himonsa Esmeraldaa kohtaan, joita hän voimakaasti paheksuu. Vaikkkei laulujen  sanoissa sitä näin ihan suoraan sanota, Frollo haluaisi raiskata Esmeraldan. Ettei hän päääsisi käyttämän tyttöä näihin syntisiin iloihinsa, hän mieluummin tapattaa hänet. Siksi koko Pariisi käännetään ylösalaisin, kun Esmeralda pitää saadda kiinni.

Frollo helvetin liekkien kynsissä

Frollo nappaa jokaisen mustalaisen talteen ja kun Pheabus ei suostu polttamaan myllärin perheen taloa, hän tekee sen itse. Pheabus varastaa Frollon hevosen ettei häntä vangita, mutta saa nuolen selkänsä ja tipahtaa Seine jokeen. Esmeralda käy hänet sieltä pelastamassa ja vie Pheabuksen piiloon Quasimodon luokse. Quasi on kerran aikaisemminkin törmännyt Pheabukseen, eikä pidä tyypistä. Hän suostuu avuksi ainoastaan Esmeraldan takia. Raastavaksi tilanteen teee se, että Quasimodo näkee Esmeraldan ja Pehabuksen suutelevan. Hänen sydämensä särkyy entisestään. Frollo on tulossa Quasimodon luokse syömään, joten Pheabus piilotetaan pöydän alle. Frollo aavistaa Quasimodon oudon käytöksen syyn ja kertoo menevänsä tuhoamaan kaikki mustalaiset heidän piilopaikkaansa aamun koitteessa. Toipunut Pheabus päättää lähteä varoittaaan Esmeraldaa, eikä ylpeä Quasimodo aluksi halua tulla mukaan. Hän ei ole Esmeraldan sakari ja isäntää pitäisi kunnioittaa. Hetken yksin oltuaan sydän kuitenkin sanoo toisin ja hän lähtee Pheabuksen mukaan, vaikkei tulekkaan tämän kanssa toimeen. Esmeraldalta saadun riipuksen avulla he löytävät Ihmeiden Aukion, jossa heille on hirttäjäiset tiedossa. Kakkihan tietävät, että Pheabus on Frollon vakooja ja Quasi kyttyräinen kätyri. Vasta Esmeraldan esille tulo päästää hyviksemme vapaiksi. Juuri kun mustaliset ovat saaneet varoituksen sanasen, Frollo tulee esiin sotilaiden kanssa.

Kaikki mustalaiset vangitaan ja torilla odottaa polttorovio. Esmeralda on tuomittu kuolemaan varkaudesta ja noituudesta. Frollo vielä kuiskaa hänelle, että tämä pääsee vapaaksi, jos tulee hänen omaksi. Esmeralda sylkäisee moiselle ehdotukselle ja niin rovio sytytetään. Quasimodo on kahlittuna katedraaliin ja vaikka hän alkuun on epätoivoinen, rakkautensa voimalla Esmeraldaa kohtaan hän rikkoo kahleet ja hyppää köyden avulla pelastamaan ainoan ystvänsä. Torilla alkaa joukkotappelu, kun sotilaat pyrkivät murtamaan katedraalin oven Frollo etunenässä ja Pheabus ja mustalaiset pääsevät vapaaksi estämään sen Pariisin kansalaisten avulla. Quasimodo vie Esmeraldan lepäämään ja valuttaa kirkosta kuparia Pariisin ylle. Koko kaupungin keskusta hukkuu tuliseen pätsiin. Quasimodo yrittää herättää Esmeraldaa, mutta tyttö ei liikahdakkaan. Surullinen Quasi itkee elämänäs rakkautta, kun Frollo tulee taakse. Hänen sanansa eivät lohduta ja varjon kautta Quasimodo näkee Frollon todellset aikeet. Tikari vaihtaa omistajaa ja Quasimodo vihdoin tajuaa millainen hänen isäntänsä on. Esmeralda herää kesken kaiken ja Quasimodo on helpottunut, kun taas Frollo raivoissaan. Quasi ottaa Esmeraldan syliinsa ja finaalitaistelu käydään kirkon koristeiden päällä. Quosimodo on tippumassa, Esmeraldalla on hänestä viimeinen ote. Frollo nostaa tikariansa jo viimeiseen iskuun, kun hän putoaa pätsiin. Quasimodon ote lipsuu Esmeraldasta, mutta sankarimme jää onneksi henkiin, kiitos Pheabuksen. Sota on voitettu ja aamun valjetessa Quasimodo uskalta uudelleen kellotornista ulos. Clopin vielä varmistelee lapsille tarinan opetuksen; kumpi on hirviö, kumpi on mies?

Esmeralda rukoilee kirkossa

Notre Damen Kellonsoittaja perustuu Viktor Hugon kirjaan Pariisin Notre Dame. Luin kyseisen kirjan lukiossa eräällä äikän kurssilla ja minulla oli teokseen suuret odotukset. Olin kirjaan aika pettynyt, koska se sisälsi aivan liikaa maisemakuvausta. Jopa niinkin liikaa, että juoni tuntui jäävän takaa-alalle. Kirjan loppu on todela julma, joten onneksi Disneyllä sitä on pehmennetty ja rutkasti. Siltikin kolmiodraama, jossa pääosaesittäjä jää ilman rakkautta, on todella uskaliasta Disneyltä, varsinkin kun elokuvaa markkinoitiin (ainakin suomessa) hyvin pitkälti lastenelokuvana. Minuahan lapsena ei kiinnostanut mikään Frollon himo Esmeradaa kohtaan, vaan se, ettei Esmeralda rakastukkaan Quasimodoon. Kun ihmetelään miksei Notre Damen Kellonsoittaja saanut saanlaisia katsojamääriä kuin vaikka Pocahontas, voisi todelakin syyttää markkinointia. Kaikkea mainostettiin Mullin Mallin laululla ja Gargoileilla, jotka ainakin minua katsojana ärsyttävät valtavasti. Leffan mainoksissakin oli vain iloisia kohtia ja vhs-kasetin kansi on oranssi ja lekkisä. Mainonnasta puuttui kokonaan se jylhyys, gotiikka ja ne tunteet, jota elokuva minulle katsojana herättää.
 
Elokuvassa on todella vahvasti katolilainen uskonto esillä, muttei onneksi missään vaiheessa ole tuputtamassa sitä katsojalle.  Notre Damen katedraali on aivan uskomattoman hienosti animoitu ja muutenkin pidän kovasti leffan animointityylistä. Quasimodon oma pikku kaupunki, jonka hän on raentanut pöydällensä, on sympaattinen ja jaksan joka kerta ihastella Notre Damen profiilia kaukaisimmissa kuvissa, sekä sieltä ihasteltavia maisemia. Alan Menken on musiikillisesti pistänyt parastaan ja elokuvan alkulaulu Aina soi näin Notre Dame on suomeksi aivan uskomaton. Siinä on niin vahva tunne ja mieletön tunnelma. Toiseksi suosikkikappaleekseni on noussut esmeraldan rukous Auta Oi Luoja, joka on Tiina Lymin laulamana mielettömän kaunis. Katsoin elokuvan viimeksi englanniksi, mutta kyseinen kappale saa jopa enemmän nyansseja suomeksi. Suomidubbia muutenkin pitää kehua, sillä tämä on ehdottomasti Pekka Lehtosaaren ohjausten parhautta. Veli-Matti Ranta saa Quasimodolle niin sopivan äärimmäisen epävarman äänen, joka sopii ujolle Quasille mielettömän hyvin. Ossi Ahlapuro Frollona myöskin on mieletön, siinä on paljon enemmän sitä himoa, mitä alkuperäisellä ääniraidalla. Tiina Lymin ääni on ihanan matala ja osaa olla vähän vahvempi, mitä Demi Moore. Siltikin siitä löytyy leikkisyyttä ja femiinisyyttä. Carl-Kristian Rundman on ihana Pheabuksena, joka on jo lapsesta asti ollut yksi Disneymiehiäni. Siinä todellakin on sotias minun makuuni, partoineen kaikkineen. Arkkidiakoni Fredi saa vielä kunniamaininnan, sillä hänen äänestään löytyy tarvittavaa herkyyttä. Notre Damen Kellonsoittajastakin on muuten tehty satukuunnelma ihan cd-levylle ja siinä kertojana on Arkkidiakoni. Kehutaan nyt vielä Antti Pääkköstä Clopinina, sillä Clopilla on todella monipuolisia hetkiä ja ääniä tässä elokuvassa.

Parrakas Pheabus

Quasimodon eristäminen kellotornin kuvaa hyvin historiaa, siinä mielessä, ettei ennen vammaisia ei haluttu perheeseen. Jos lapsi syntyi vammaisena, oli parempi mieluummin tapattaa lapsi, kuin kasvattaa se aikuiseksi. Quasimodo on hylkiö ja siksi löytää niin helposti yhteisen sävelen Esmeraldan kanssa. Esmeralda on myös ensimmäine ihminen, joka hyväksyy hänet sellasena kuin hän on, joten ei ihme, että Quasimodo rakastuu Esmeraldaan. Houkkien juhlassa tapahtuva nöyryytys on järkyttävä kiusaaminen, joka leviää lumipalloefektin tavoin. Se ei lakkaa ennen kuin Esmeralda, joka juuri sai arvoa ihanalla tanssllaan, uskalta sanoa pari valittua sanaa. Lapsena tämä kohaus elokuvassa aiheutti minulle isoimpia tunteita, sillä siihen pystyi jo pienenä samaistumaan, kun joskus on joutunut kiusatuksi.
   
Notre Damen Kellonsoittaja on Disneyn pelottavinta animaatiotuotantoa, pelottavampi kuin Hiidenpata. Hiidenpadassa ne pelot on animoitu kankaanlle, mutta Kellonsoittajassa niitä kaikka ei näytetä ja siksi ne ovat karmasevampia. Frollon tyrmissä annetaan ruoskaa selkään ja Frollo himoitsee ja haluaa Esmeraldaa, jota ijlettää koko ajatus. On hirttäjäiset, rovio sekä julkinen nöyryyttäminen, joka tapahtuu heti Quasimodon elämän ensimmäisten onnenkyynelten jälkeen. Quasimodo  kokee mielettömiä tunnekokemusksia ensimmäsitä kertaa elämässään: onnen, rakauden, pohjattoman surun, äärimmäisen vihan, häpeän ja mikä parasta, hyväksytyksi tulemisen. Ja koska Quasimodo on meidän päähekilömme saa katsoja samaistua kaikkiin näihin, mikä on valtava tunneskaala yhden elokuvan ajan koettavaksi. Leffan lopussa on hellyyttävää, kuinka Quasimodo lopulta hyväksyy Esmeraldan ja Pheabuksen rakkauden ja pääsee oman katkeruutensa yli. Vaikka Esmeralda ja Pheabus ovatkin ihania hahmoja, niin katsojana olen enemmän kiinnostnut juurikin Quasimodon tunnevaihteluista, sekä Frollon pimeästä puolesta. Varsinkin Frollossa tiivistyy se, että koska hän on tuomari, niin hänen täytyy elää kirkon oppien mukaan ja hyvittää kaikki pahat ajatukset hyvillä teoilla. Quasimodon äidin kuoleman hän luulee hyväksyttämänsä kasvattamalla Quasin, ja Esmeraldan himoitsemisen tappamalla koko tytön poissa tieltään. Koska Frollolla tuomarina on paljona arvoa ja valtaa, niin muut (varsinkaan Quasimodo), eivät kyseenalaista hänen tekojaan ja motiivejaan. Vasta kun Quasimodo näkee Frollon tikarin osoittavan hänen selkäänsä, tämä ymmärtää, että ainoa paha maalmassa on Frollon kaltaiset, toisia manipuoloivat ihmiset. Tämän kamalan luonteenpiirteen takia voin sanoa Frollon olevan kaikista pahin Disney pahis.

Notre Damen katedraali

 Notre Damen Kellonsoittaja on mieletön elokuva, jossa Pariisi pääsee oikeuksiinsa. Päähenkilöt ovat syvällsiä hahmoja ja Quasimodo saa katsojan helposti puolelleen. Ainoana miinnuksena pidän turhaan pöliseviä gargoileja, joiden tehtävä on selvästi tuoda lapsikatsojille jotain hassuttelua. Ne kuitenkin myös näyttävät jopa karulla avalla Quasimodon yksinäisyyden. En itse suosittelisi elokuvaa alle 12-vuotiaille, sillä tarinan teemat ovat sen verran laajoja, ettei nuoremmat niitä välttämättä pysty käsittelemään sitä tarvittavalla tavalla.