Akvaariorakkaus

Akvaariorakkaus perustuu Anna-Leena Härkösen Akvaariorakkautta nimiseen kirjaan. Näin elokuvan ensimmäisen kerran jotain 14-vuotiaana, enkä silloin ymmärtänyt mitä elokuva hakee takaa. Paljon myöhemmin kun ikää oli jo kertnyt, katsoin elokuvan uudelleen ja sain myös luettua alkuperäisen kirjan. Kirjasta en muista mitään ja sen olen laittnut kesälukemislistalle. Elokuvankin katsoin uteliaisuuttani pitkästä aikaa.

Akvaariorakkaus elokuvan mainosjuliste

Saara (Tiina Lymi) on nuori tarjoilija, joka tapaa 1992 uuden vuoden juhlissa Jonin. Joni on toimittaja ja vie Saaran kämpällensa juhlien jälkeen. Saara sammuu Jonin luokse ja seuraavana aamuna lähtee vähän katumapäällä Jonin luota karkuun, jättäen hälle kuitenkin numeronsa. Saara asuu ystävänsä Irenen luona kommuunissa ja sopii treffit Jonin kanssa. Rakasteluksihan homma menee ja Joni ja Saara alkavat tapailla. Kauaa ei mene, kun Saara jo muuttaa Jonin luokse. Suhde ei ole helppo, sillä Saara tekee seksistä ison ongelman. Hän ei pysty Jonin kaikista yrityksistä huolehtimatta nauttimaan rakastelusta, vaikka haluaa ja yrittääkin sitä ylikaiken. Hänellä on siitä suuret odotukset, joita Joni ei pysty täyttämään. Saara kertoo Jonille rivoimpia fantasioitaan ja kun Joni ei pysty edes vakavissaan niitä yrittämään, niin pieni erohan siitä tulee. Saara käy kotona pohjoisessa vanhempiaan morottamassa ja muuttaa takaisin Irenen kimppakämppään. Siellä hän iskee itselleen Irmelin eksän, naimisissa olevan  Raikan (Antti Virmavirta), jonka kanssa lähtee vähän kesähurvittelemaan. Huomatessaan, että Raikan kanssa sama ongelma tulee heti vastaan, niin Saara tajuaa ettei se seksi miestä vaihtamalla ainakaan parane. Hän palaa vähän katuneena takaisin Jonin luokse.  Jonilla on kanssa ollut tyttö yötä, mutta lyhyessä lopussa ei ainakaan näytetä, että tästä mustasukkaisuusdraamaa tulee.

Akvaariorakkaus on tehty 90-luvun alkupuolella ja elokuvan tyylistä sen huomaa selkeästi. Värimäärittely on jotenkin tosi sinertävää, laastus hyvin kotikutoista 90-luvun mallia, kuvaustyyli on välillä liiankin yksityiskohtaista ja käytetään paljon pitkiä kuvia. Musiikit elokuvaan on tehnyt Yari nimen artisti ja se isoimmin luo sen 90-luvun hengen, mikä onkin yksi nostalgiatripeistä tässä elokuvassa. Tarina on kestältaan puolivuotta kestävä ja alun talvi näkyy aina pienesti. Kevään merkkejä on ilmassa Saaran muuton aikaan, ero tapahtuu vappuna ja kotona käydään kesähelteillä. 90-luvun vaatteet, valosuus ja pienet tavarat pistää minulle ihanasti silmään. Maitoa juodaan Valion Lehmä purkeista ja valokuva-albumit on samanlaisia pikkusia vihkosia kuin minun lapsuudessani. Saaran hapsunahkatakki on kyllä oman aikansa kuvaus. Elokuvan parasta antia minulle onkin tämä ysärihenkisyys, mutta se kanssa tekee sen, ettei elokuva ole hyvin aikaa kestänyt.

Saara ja Joni tapaavat uutenavuotena

Teemaltan akvaariorakkaus on sitten jopa vähän ahdistava, kun Saara kokee seksuaalisia ongelmia rakastamansa ja välittävänsä ihmisen kanssa. Siksi hän tahattomasti loukkaa Jonia, joka kaikin keinoin haluaa Saaran tuntemaan olonsa hyväksi. Elokuvassa on paljon seksikohtauksia ja tietty varmasti siksi 14-vuotiaana kun tätä katsoin, en osannut suhtautua elokuvaan oikein. Nyt enemmän Saaran ikäisenä pystyn paljon helpommin ymmärtämään hänen ongelmansa, ja tajuamaan miksi hän kyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Monissa Saaran suuttumiskohtauksissa hän on nimen omaan turhautunut, kun Joni ei vaan voi ymmärtää niitä hänen kuvitelmiaan ja fantasioita. Koen, että elokuvan lopussa Saara itsekin päästä niistä kuvitelmistaan irti ja pääsee takaisin hyvään suhteeseen Jonin kanssa.

Claes Olssonin elokuvista olin tätä ennen nähnyt elokuvan Onnen varjot. Siinä on myäs samat Lymi ja Lignell pääosissa ja voi jopa sanoa, että se on löyhästi "jatkoa" tälle elokuvalle, vaikka käsitteleekin eri aihetta. Ohjaanan suunnalta minulla ei siis ollut mitään ennakko-odotuksia. Jotenkin vain tuntuu, että ohjaaja itse ei ole päässyt niin hyvin luomaan kokonaisuutta, sillä tämä elokuva ei herätä minussa katsojana paljon mitään tunteita. Virmavirran hahmoa Raikkaa kohden vain vastenmielisyyttä. Tiina Lymi on päässyt jo nuorena tekemään tämän pääosarolinsa ja itse pidän hänen työstään. Saaran ongelmat on inhimillisiä ja hänen alun kuvitelmansa seksin arkipäiväisyydestä on varmasti ollut tuohon aikaan ihan normaalia, mitä nuoret naiset paineiden alla kokevat. Hänen hahmossaan on jotain energisyyttä ja omalla tavalla myös rohekutta, kun uskaltaa pyyttää ja vaatia mitä haluaa. Dvd-levyllä elokuvan liskäksi oli mukana kirjailija Anna-Leenä Härkösen haastattelu, jossa hän kuvaa hyvin Saaraa, etä hän ei ole mikään voimakas rohkea nainen, vaan haavoittuva ja itseään hakeva. Sitä Lymi on hyvin osannut Saarassa näytellä, oman identiteetin hakua. Jonia esittävästä Lignelistä on hankala keksiä sanottavaa. Minusta Nicke Lignell näyttää ja esittäytyy joka ikisessä roolissaan ihan samalla tavalla. Ainoana huomautuksena pitää vaan mainita hänen karmaiseva takatukkansa. En edes osaa sanoa onko se karmiva hyvällä vai huonolla tavalla, mutta muistettava se on.

Saara ja Joni muuttavat yhteen

Akvaariorakkaus on nimenä hassu, kun se pohjautuu juurikin Härkösen kirjaan ja sihen, kuinka Saara ei voi nauttia itse itsestään. Hän näkee kaiken hyvin ulkopuolisen silmin. Elokuvaan tämä nimi on tuotu Saaran kultakalan näkökannalta. Osissa rakastelukohtauksissa näytetään vain sitä, kuinka kultakala möllää ja kattoo kun toiset vieressä hässii keskenään. Tämä on jotenkin hassu, mutta mielestäni ihan oivaltava idea.