Mission Impossible: Fallout

Tom Cruise eli Tomppa on yli viisikymppiseksi edelleen kovassa kunnossa. Ethan Hawkina hän on ollut jo monessa vaarallisessa tehtävässä mukana ja nyt on jo kuudes osa menossa. Viimeksi katselin Mission Impossiblet muutama vuosi sitten, kun viides osa nyt elokuussa  ilmestyi. Tauko on tehnyt sen, etten muista sarjasta oikein mitään, mutta lähdin siltikin innokkaana seuraamaan uutta tehtävää lefateatteriin.

Mission Impossible Fallout leffajuliste

Ethan Hawk tiimeineen on metsästämässä Plutonium nimistä asetta, kun Ethan joutuu päättämään pelastaako kaverinsa vai koko maailman. Kaveri pelastetaan ensin ja plutonium varastetaan heiltä. Koska tämä tehtävä menee pieleen, niin Ethan ei ole kaikkien suosiossa. Hän kuitenkin ottaa vastaan uuden tehtävän ja mukaan lähtee kaverit Luther, Benji ja mukaan tulee vielä Ilsa, joka taisi myös olla edellisessä elokuvassa. Koska Ethaniin ei luoteta, tämä saa partnerikseen vittumaisen Walkerin, jonka kanssa hän ei kovin hyvin tule toimeen. Toimintaa tapahtuu Pariisin yökerhossa ja kaduilla, Lontoon katoilla ja lopuksi jossan aavikon yläpuolella. Plutoniumista ja Solonome Lane nimisestä hepusta tapellaan ja toiminta kohtauksia riittää tässä parin ja puolentunnin pärinässä. Perinteisempi tappelu käydään klubin  miestenvessassa, jättimäisiä hyppyjä Lontoon katoilla, autorallia Pariisin Riemukaarta ympäri ja helikopterissa roikkumista ennen loppukohtausta. Viimeisessä lokaatiossa Ethan tapa vanhan vaimonsa Julian, joka onkin ottanut jo uuden miehen itselleen. Julian kasvot jotenkin muistinkin vanhoista elokuvista ja pidin kovasti hänen ja Ethanin tapamisesta. Elokuvan loppukliimaksi liittyy pommien purkamiseen ja se onkin aikamoinen jännitysnäytelmä.

Vaikka en toimintaleffoista paljon perusta, niin pysyin helposti hereillä uuden Mission Impossiblen seurassa. Kyllä Cruisen Tompalla vielä karismaa löytyy. Hänen uusi kumppani Walker, joka paljastuikin pahikseksi on aika mitättömän oloinen. Kyseisen näyttelijän Teräsmiestyylikään ei minuun iske, olen enemmän Batman ihmisiä. Ethanin vanhat kaverukset tuo tarinaan mukavaa huumoria ja lempeyttä. Ilsa on vähän kuivakka hahmo, mutta uutta naiskauneutta toi Valkoiseksi Leskeksi kutsuttu muija , joka toimi aseiden trokarina. Itse Walkerin pääpomon motiiveja en ihan ymmärtänyt, sillä aluksi hän on Ethania vastaan ja lopuksi hänen puolella. Ethanin oman pomon kuolema toi minulla vahvasti mieleen James Bondissa M:n surullisen kohtalon.

Juoksemassa Lontoon kattojen yllä

 Pidin kovasti Mission Impossiblen lokaatioista. Pariisissa ja Lontoossa käyneenä bongasin paljon tuttuja maisemia, sekä hauskoja yksityiskohtia. Kun Ethan moottoripyörällä pärisee poliiseja karkuun hän ajaa Riemukaaren ympäri vastasuuntaan, niin poliisit ei millään pääse kunnolla hänen perässään, sillä Riemukaaren autotiet ovat aina tukossa. Lontoossa taasen tykkäsin näistä hyppykohtauksista, sillä ne toi paljon huumoria mukaan, kun Benjin antamat ohjeet olivat vähän epämääräisiä. Musiikki ei tunnaria lukuunottamatta minulle jäänyt lainkaan mieleen, mutta sitä en odottanutkaan. Kävin katsomassa elokuvan 3D:nä ja nyt se toimi erinomaisesti. Monissa hyppykohtauksissa, helikopteriajoissa ja varsinkin ammuskeluissa tuntui ihan, että olisin ollut itse paikalla. Sääli vain, että Tampereella 3D näytös ei pyörinyt enään Scape- salissa, vaikka elokuva on vasta viikon ollut valkokankaalla. Nyt 3D näytös oli Plevnan pienimmässä salissa ja kyllä Vaarallisen Tehtävän 3D versio kiinnosti ihmisiä, sillä sali oli muutamaa eturivin yksittäistä paikkaa lukuunottamatta ihan täpösen täynnä. Siinä mielessä olin pettynyt Finnikinon salijärjestelyihin, sillä olin kovasti odotanut, että saan korkata Scape- salineitsyyteni Mission Impossiblen kanssa. Valitettavasti toinen viimeiaikoina näkemän irymistely eli Ihmeperhe 2 ei myöskään ollut Scapessa. Saisi Tampereen Plevna nyt kyllä hävetä!

Tv-suosikkejani: Star Trek

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herskyvän huumorin takia. Tällä kertaa otan käsittelyyn sarjan, johon olen vasta tänä keväänä tutustunut ja jäin aika nopeasti siihen koukkuun. Vaikka sarja on 60-luvulta, niin en ollut aikaisemmin katsonut taikka tiennyt siitä yhtään mitään. 8 kuukaudessa seikkailimme sarjan parissa ja nyt siirryimme sen jatkoanimaation pariin. Kyseessä on siis tietenkin Star Trek (The original series).

Ensikosketus: Star Trekkiä en olisi varmasti ikinä alkanut katsomaan ilman avomieheni painotusta/kannustusta. Hän rakastaa scifiä, seikkailua ja räiskintää eli juuri niitä mitkä itselleni on aikalailla eiei listalla. Hän houkutteli kuitenkin minut Star trekin pariin kertomalla, että kyseessä on loppujen lopuksi enemmän ihmis(avaruusolio)suhde draama, joka vain sijoittuu avaruuteen. Annoin sarjalle mahdollisuuden. Ensimmäinen pilotti jakso oli ihan jännä, mutten siitä heti vakuuttunut. Muutama sarjan ensimmäinen jakso sai minut koukkuun, sillä löysin nimen omaan sarjasta sen draamapuolen ja Star Trekin henkilöhahmot vetivät minut heti mukaani. Olemme katsoneet sarjaa läpi kevään lähes päivittäin ja täytyy myöntää että kiinnyin hyvin vahvasti sarjan kärkikolmikkoon. Nyt kun siirryimme animaation pariin pieni haikeus minuun iski ja meinaan kyllä katsoa kaikki elokuvat, jossa on mukana tämä alkuperäinen näyttelijäkaarti.

Enterprise

 Juoni: "Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viimeinen. Nämä ovat tähtilaiva Enterprisen löytöretket. Sen viisivuotinen tehtävä: tutkia outoja uusia maiilmoja, etsiä uutta elämää ja uusia sivilisaatioita, rohkeasti mennä sinne missä ihminen ei ole koskaan käynyt." On vuosi 2265 ja tähtilaiva Enterprise seilaa avaruudessa tutkimassa uusia maailmoja. Enterprisen kapteeni James T. Kirk on sarjan pääosassa. Hän komentaa laivaa, on tutkimusretkillä aktiivsimpana mukana ja pitää huolta koko Enterprisen miehistöstä. Monet tähtilaivan seikkailut johtaa siihen, että Enterpriselle tulee vieraita ja/tai tunkeilijoita, jotka Kirk kohtaa. Monesti Enterprisen henkilökunta menee myös itse vierailemaan uusille planeetoille, joissa kohdataan millon hirviöitä, milloin hyvin vanhoillisia sivilisaatiokulttuureja suoraan maapallolta. Joskus jakson juoni perustuu pelkästään Enterprisella tapahtuvaan henkilökemioiden erimielisyyksiin. Star Trekin jaksot eivät juonellisesti ole toisiinsa sidonnaisia, joten sarjassa ei ole pitkäkestoista, yhtenäistä juonta. Kirkin lisäksi sarjan tärkeimpänä voimana on Enterprisen miehistö: yliperämies Spock, lääkintäupseeti Leonard McCoy eli tuttavallisemmin Bones, konemestari Scott, ruorimies Sulu ja kommunikaatioupseeri Uhura.

Enerprisen miehistöä kannella

Näyttelijät: Kapteeni James T.Kirk eli William Shatner on paitsi sarjan keskushahmo, myös helposti lähestyttävä ja miellyttävä kapteeni. Kirk osaa olla diplomaattinen, mutta suuttuessaan osaa käydä tarpeen vaatiessa väkivaltaiseksi. Kapteenina hänellä on velvollisuus tehdä kaikkensa Yhdistyneiden plaannetojen liiton lakien mukaan, mutta Krk osaa kanssa laittaa ystävien ja ihmisten (ja alieneiden) hengen etusijalle, jos liiton käskyt hänestä ei ole järkeviä. James muutenkin uhraa paljon mieluummin itsensä, kuin antaa kärsiä jonkun hänen puolestaan. Minuun katsojana vetää Jamesin hyvä huumorintajku ja artikuloinnin taito, Kirk osaa sanoa oikeat sanat oikeaan aikaan. Kirkin heikous on naiset, mitä kauniimmat sitä enemmän Kirk heihin lanekaa. Koko Star Trekin aikana Kirkillä oli lähemmän parikymmentä naistenvientiä ja Kirk itse tietää, että hän olaa flirttailla ja hän käyttää sitä jopa häpeäällisen paljon hyödyksi tehäviä suorittaesssaan. Ainakin yhdessä jaksossa näkyy selvästi, että James pääsee pukille, kun yhdessä mennään sänkyyn ja aamulla laitetaan kenkiä jalkaan.

Entesprisen kapteeni James T. Kirk

Yliperämies ja tiedeupseeri Spock (jonka etunimi on liian vaikea lausuttavaksi, joten emme sarjassa saa sitä kuulla) on puoilksi vulkanuslainen ja puoliksi ihminen. Spockin isä on vulkanus -nimiseltä planeetalta ja äiti maasta. Vulkanuslaiseen luonteeseen kuuluu looginen ajateluja kyky piilottaa omat tunteensa. Lisäksi vulkauslaiset pystyvät telepatiaan toisten kohteiden kanssa. Ulkonäöllisesti vulkanuslaisilla on vinot kulmakarvat ja suipot korvat. Spock on Kirkin oikea käsi ja paras ystävä. Krik pyytää usein Spockilta neuvoja, sillä Kirk on itse tunteellinen ja tunteiden hänet vallatessaan Kirk ei voi ajatella loogisesti. Spockilla loogisuus menee kaiken edelle ja hänen kuuluisin sanontansakkin on: "It's quite logical". Spock on yleensä Kirkin seurana planeetoilla, sillä hänen loogisuutensa ja tunteettomuutensa auttaa monesti haastavissa tilanteissa. Spock ei perusta paljon huumorista, mutta luo sitä tahattomasti itse tällä omalla jatkuvalla loogisuudellaan. Spocin vastaparina on henkilökohtainen suosikkihahmoni, lääkintäupseeri Leonard McCoy, alias mr. Bones. Kun kerran Spck on looginen, niin Bones on tunteellinen. Lääkärinä hän lähes tuntee muiden kivut ja tuskat ja haluaa auttaa aina muita. Bonesilla menee Spociin helposti hermot ja se luo toistuvasti sarjaan huumoria, varsinkin silloin kun Spockin ja Bonesin täytyy tehdä yhteistyötä. Bonesin tunnteuin sanonta on valitettavasti: "It's dead Jim", kun he löytävät jonkun ruumiin. Bones on Kirkin vasen käsi ja välillä hänellä on jopa kinaa siitä Spocin kanssa kumpi on tärkeämpi ja parempi ystävä Kirkille.

Spoc tekee vulkanuslaisen tervehdyksen

Bones. Trust me, I'am a  doctor

Ensimmäisten jaksojen aikana Kirk, Bones ja Spock muodostavat tiiviin kolmikon. Lähes joka seikkailussa he ovat kolmistaan mukana. Sarjan muut hahmot saavat jakso jaksolta enemmän ruutuaikaa. Kun Kirk on poissa Enterpraiselta, varakapteenina toimii Spock, kolmannella sijalla on Scott ja neljäntenä Sulu. Scott on skottilainen ja hän puhuukin vahvasti aksenttia murtaen. Scott on Kirkiä ja Spocia selvästi vähän vanhempi, muttei kuitenkaan ihan Bonesin ikäinen. Hän osaa heittää huumoria ja varsinaiset naurut tulee, kun Scott innostuu kittaamaan viskiä. Sitäkin muutamissa jaksoissa tapahtuu. Sulu taasen on nuori jäpikkä, jolla ei värikästä persoonaa ole. Sulun aisaparina on Chekov, venäläissyntyinen navigointiupseeri, joka puhuu kivasti venäjää murtaen ja muutenkin muistaa venäjän historiasta yhtä ja toista. Ainoan ison naisroolin tekee Uhura, joka on pääasiassa Enterprisella yhdistämässä kaiuttimiin tai kuulokkeisiin tyyppejä ja lähettelee viestejä. Uhuraa sentään Kirk ei ole omana itsenään sarjassa iskenyt.

Skottilainen Scott

Miksi juuri Star Trek:
Hahmojen henkilökemioiden luoman draaman lisäksi jaksojen juonet ovat yleensä jännittäviä ja jopa hauskoja. Hauskuus tule eniten esiin sarjan camp-hengestä. Star Trekillä ei ollut suurta budjektia, joten kaikki lavasteet ja avaruusoliot on halvalla tehtyjä ja se kanssa näkyy ja nykypäivän katsojalle luo sitä huumoria. Hirviö on helposti joku tyyppi kumipuvun sisällä tai lakanan alla ja enemmän naurattaa hahmojen pelko niitä kohtaan. Tykkään siitä, että Star Trekissa näkyy niin vahvasti se ajan henki, vaatteet on yksinkertaiset, naisilla isot hiuspallurat ja tähtilaivan laitteet aika alkeelliset. Sarjan juonet ovat helposti yksinkertaiset, joku uhkaa Enterprisea, tai joku uhkaa jotain planeetta jolloin Enterprisen täytyy mennä avuksi. Vaikka sarja on periaatteessa scifiä ja näin ollen fantsiaa, viittauksia oikeisiin maapallon tapahtumiinkin on paljon. Joillain planeetoilla on alkukantaista elämä, joissain eletän vanhan Kreikkalaisen kulttuuriin mukaan, toisaalla Natsisaksan mukaan, yhdellä Amerikan cowboyajalla ja käydäänpä ihan jääkaudellakin asti. Yhdistyneiden planeettojen liiton mukaan muualta (eli Enterpriselta) tulleet eivät saa hetkauttaa tai pakolla kehittää planeettojen sivilisaatiota eteenpäin (olkoot se kuinka huono sivilisaatio tahansa). Tämä tuo haasteita moniin jaksoihin ja varsinkin ristiriitoja kapteenille isojen päätösten tekemisissä. Star Trekin musiikki on aika taustalla, mutta sen tunnari on jo iskostunut omaan kallooni.

Mieleenpainuvimmat kohtaukset/tapahtumat Star Trekissa:
- Spocin aivot varastetaan
- Kirk saa naista
- Spock ja Bones vittuilevat toisilleen
- Spock on menossa naimisiin ja joutuu vulkanuslaisten naimisiinmenoriittiin ja tappelee Kirkiä vastaan
- Sanotaan ja tehdään vulkanuslainen tervehdys
 -Bones ottaa esiin häkkyränsä, jolla testataan onko joku elossa
- Bones auttaa yhtä naista saamaan lapsen, joka nimetään Leonardiksi

Kirkillä on ongelma lisääntyvien Triblien kanssa

- Uhura saa Trible nimisiä karvapallo-otuksia, jotka lisääntyvät kuin kuolonvalkea Enterprisella
- Spock rakastuu jääkaudella olevaan luolanaiseen
- Scott juo viskiä
- Spocin vanhemmat vierailee Enterprisella
- Kirk käyttää diplomatiaa niin hyvin, että joku kone tai savu räjähtää
- Pelataan yksin shakkia monikerroksisella laudalla

Spock harjoittaa logiikkaansa pelaamalla yksin shakkia monikerroksisella shakkilaudalla

Tv-suosikkejani: Laura

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herskyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt. Vuoron saa Tuija Lehtisen romaaneihin perustuva nuorten Laura -sarja, joka tuli televisiosta ensikerran 2002 Ylen kanavilta. Laura -sarja perustuu kirjoihin Laura Ystäväni ja Laura Menopällä.

Laura <3

Ensikosketus: Muistaakseni yksi ystäväni, sama joka fanitti Eva ja Adam kirjoja, kehui minulle tätä sarjaa, kun oltiin jotain 11 vuotiaita. Sarjassa on vain kuusi osaa ja ne hän oli nauhoittanut televisiosta. Sarjaa uusittiin pariinkin otteeseen 2000-luvulla ja itsekkin tuli jaksot nauhoitettua. Kyseinen sarja teki entistä enemmän Tuija Lehtisen Laura -kirjat tutuiksi ja ainakin meidän kirjastossa Laura -kirjat olivat aina varattuja. Enemmän Laura -kirjoista kirjoitin toissa kesänä ja juttua niistä löytyy täältä. Katsoin siis tämän Laura -sarjan ennen kuin  luin Laura -kirjat, joten kaikki kirjan hahmot kuvittelin tämän sarjan mukaisesti. Jäin itsekkin aikoinaan Laura -kirjoihin koukkuun, en ostanut niitä itselleni, mutta kirjasto oli ahkerassa käytössä. Yllätyin myös kovasti, kun pari vuotta tämän sarjan jälkeen tehtiin jatkosarja Laura Kesäleirillä ja vielä kolmaskin sarja Laura Kaupungissa. Nämäkin minulla on nauhoitettuna tallessa, mutta ei mennä vielä niin pitkälle.

Jenna ja Laura ylä-asteen käytävällä

Terri ja Tauski koulun pihalla

Juoni: Laura Koivisto, tuttavallisemmin Laura Koo, asuu äitinsä, isäpuolensa, isoveljensä Saken ja pikkuveljensä Teemun kanssa kerrostalossa. Naapurissa asuu paras kaveri Jenna, jonka kanssa aloitetaan yhessä ylä-aste. Jenna on kuolettavan ihastunut Tauskiin, koulun kovikseen. Tauski hengaa jengissä, johon kuuluu myös naapurissa asuva taiteilijasielu, kovistyttö Terri. Laura liittyy koulukaverinsa Nikon kanssa johonkin ihme tanssiryhmään ja välillä käy hoitamassa Tauskin pikkuvelejä Tapsaa. Tästä Jenna tulee mustasukkaiseksi ja liittyy jengiin, että saisi Tauskin huomion. Hän alkaa hengata Terrin kanssa, vaikka Terri piikitteleekin hänelle. Laura tuntee ittensä yksinäiseksi, kun ei ole enään Jennaa ja Sakkekin vain piruilee hänelle. Laura, Niko ja joku kolmaskin tyttö pääsee tanssimisen  yksityistanssitunneille Lauri Merimaan johdolle.  Perus tanssiryhmän ärsyttävä tyttö Tytti koitta alkaa kaveeraamaan Lauran kanssa, mutta nopeasti Laura huomaa, että Tyttiä kiinnostaa vain hänen yksityistuntitanssipaikkansa. ´Tauski pyytää Lauralta hevilevyä lainaan bileisiinsä ja koska Jenna hajottaa levyn Laura pakottaa Tauskin treffeille koulun nörtin Eilaliinan kanssa. Terri näkee heidät yhdessä ja kertoo kaikille miten Tauskista on tullut pehmo ja näin ollen Tauski hakataan. Laura pyytää Tauskilta, että tämä heittää Jennan ulos jengistä, mutta ei tämän tarvi sitä tehdä, kun Jenna menee sen ite Tauskille sanomaan. Lauraltakin pyydetään anteeksi ja Jenna iskee lopksi vielä Sakenkin itselleen.

Laura ja Jenna halaavat purolla

Sakke härnäämässä Jennaa ja Lauraa

Niko ja Laura tulossa tanssitunnilta

Näyttelijät: Suurimmaksi osaksi näyttelijät ovat Laurassa olleet harrastelija näyttelijöitä. Laura Koivistoa esittävä Oona Louhivaara on tunnetumpi varmasti Salkkareitten Juuliana, joka oli taasen todella ärsyttävä hahmo. Laurakin on, sillä hän on aika omahyväinen ja täydellisyyden tavoittelija. Siinä mielessä Louhivaara on nuo piirteet saanut hyvin tuotua esiin. Jennaa esittävä tyttö Elina Mikkola on paljon aidompi ja onhan Jennan hahmo paljon mielenkiintoisempi ja monisyisempi kuin Lauran. Sakkea näyttelevä poika on todella aito ja luonteva. Pidän Saken hahmosta tässä sarjassa paljon enemmän kuin Laura kirjoissa. Kiusaaja Hönö on tuotu sarjaan aika turhaan, samoin kuin pikkuveli Teemu. Tauski ja Terri ovat enemmän esillä ja heidän cooliustaso on aika korkealla. Eilaliinan hahmo puhuu hassusti sanoja painottaen ja Lauran äidin näyttelijä on ainoa, jonka olen nähnyt isommissa elokuva rooleissa, tosin aina tylsänä äitihahmona. Yllätyin kun katsoin lopputestit tarkasti, että Essi Hellen, joka on mm. Putouksessa ja Viikossa Aikuiseksi elokuvassa, esittää tyttöä Tauskin bileissä. Ehkä tunnetuimmaksi näyttelijäksi koko sarjasta on tullut kuitenkin Max Ovaska. Hän on Lauran kaveri Niko, josta on kasvanut ihan Tuntemattoman Sotilaan Määttä.

Jenna tällingissä menossa Tauskin bileisiin

Laura ja Jenna tekee sovinnon

Sakke on iloinen, kun Jenna lopettaa meikkaamisen

Miksi juuri Laura: Suomessa ei ole oikein ikinä tehnty nuorten (yläasteikäisten) elämästä elokuvia, eikä tv-sarjoja. Tämä on yksi niistä harvoista. Aika kliseinen, kiltti, selvästi aikaansa kuvaava, mutta myös todentuntuinen. Lähdeteoksista en huomaa mitään liittyvän oikein Laura Menopäällä kirjaan, vaan adaptaatio on lähes suoraan Laura Ystäväni kirjasta. Paljon on kuitenkin eroja: kirjassa ollaan 15-vuotiaita, sarjassa 13 v. Lauran toista veljeä Mikkoa ei ole ollenkaan ja Laura ja Niko tanssivat paritansseja. Laura myös ei koe kirjassa mitään ihastuksen tunteita Tauskiin, eikä Jenna Sakkeen. Laura Ystäväni on Laura -kirjoista yksi suosikkini, joten siksi myös tämä sarja vetoaa niihin nuoruuden tunteisiin, jota itsellänikin on ollut. Pidän kovasti myös sarjan tyylistä siinä mielessä, että tässä on kuvattu paljon kohtauksia tapahtuvan ulkona. Siellä syödään jätskiä, heitetään marjoja toisten päälle, kävellään purolla ja on vihreätä ja kaunista. 2000- luvun alun musiikki Emmi, Nylon Beat ja Sonata Arctica soi selvästi esillä ja vahvistaa niin selkeästi tätä ajankuvaa. Lauran ja Jennan vaatteetkin on täysin samanlaisia, mihin ite pukeuduin 12-vuoden iässä.

Laura purolla

Mieleenpainuvimmat kohtaukset:
- Sakke ja Jenna ovat kahdestaan
- Kuka tahansa kävelemässä puron yli
- Jenna ja Laura syö jätksiä, kun Sakke tulee häiritsemään ja heitellään viinimarjoja
- Puhutaan Lauri Merimaan komeudesta (kyseessä on oikeasti Hunks-tanssija)
- Lauran ja Nikon tanssi "keikka" Mic Macin huppareissa
 - Laura ja Jenna sopivat
- Lauran ja Tauskin loppusuudelma, joka päättyy Tauskin vikoihin sanoihin: "Nähdään, Laura Koo."

Nähdään Laura Koo

Disney Klassikot 14: Peter Pan

Peter Pan on siitä harvinainen Disney klassikko, että en omistanut sitä pienenä ja näin elokuvan kokonaisuudessaan vasta 14-vuotiaana. Peter Panista olin tietty nähnyt pätkiä trailerien ja Samu Sirkan Joulutervehdyksen Muodossa, mutta itse elokuvaa meillä ei ollut vhs-kasetilla, eikä koskaan dvdllä. Vasta kun tilasimme DIsney Chanelia vuonna 2005 nauhoitin elokuvan talteen ja sain nähdä Disneyn version Peter Panista kokonaan suomeksi. Peter Panin tarinaan oli muuten aiemmin tutustunut samannimisen live action version muodossa, joka on valmistunut 2003. Muistelen myös, että Johnny Deppin tähdittämän Findign Neverlin ehdin näkemään ennen Disneyn Peter Pania. Varmasti näidem lähtökohtien takia minulla oli aikoinaan Peter Paniin kovat odotukset. Katsoin elokuvan nyt alkuperäisellä ääniraidalla, mikä oli ihan kelvollista kuultavaa. Peter Panin suomidubbi on mielestäni yksi huonoimmista mitä suomessa Disney klassikoihin on tehty. Tätä paskemmaksi menee vain Pienen Merenneidon uudelleen dubbaus, eikä Liisa Ihmemaassakaan ole kovin häävi suomeksi.

Peter Panin alkuperäinen elokuvajuliste

Rauhallinen ilta Lontoossa, vanhemmat ovat lähdössä juhliin ja Nana koira huolehtii lapsista. Lapset Leena, Jukka ja Mikko tosin eivät ole kovin rauhallisia, kun heillä on leikit kesken. Isältä menee hermot koiran lapsenvahtitaitoihin ja kyllä Leenakin tarttisi jo oman huoneen. Leena on illat pitkät kertonut satuja Peter Panista ja juuri tänä iltana Peter tulee hakemaan kadonneen varjonsa Leenalta. Mukana on myös Helinä keiju, joka tulee mustasukkaiseksi Leenan yrittäessään antaa pusua Peterille. Peter haluaa ottaa lapset mukaan Mikä-Mikä Maahan ja heittää näiden ylle keijupölyä. Sen avulla he lentävät Lontoon yössä Big Benin ohitse suoraan aamuun, jättäen Nanan pihapuuhun roikkumaan. Mikä-Mikä Maassa Helinä houkuttelee kadonneet pojat ampumaan Peterin seuruetta. Tämä ei nostata Helinän pisteitä Peterin silmissä. Kadonneet pojat, Jukka ja Mikko leikkivät seuraa johtajaa, kunnes heidät nappaa intiaanit. Peter vie Leenan katsomaan Merenneitoja, jotka eivät ole niin mukavia kuin odottaisi. Merenneidot ovat vain kiinnostuneita Panista ja haluavat hukuttaa Leenan.

Kapteeni Koukun laivalla

Samaan aikaan Kapteeni Koukku ja hänen oikea kätensä Simo ovat kidnapanneet Intiaaniprinsessa Tiikerililjan. Se onkin juoni, sillä he tietävät, että Peter tulee tämän pelastamaan. Luolassa Kapteeni Koukku ja Peter Pan tappelevat Peterin voitoksi. Peter vie Tiikerililjan takaisin omaan heimoonsa ja nyt on Leenan vuoro olla mustasukkainen. Intiaanien heimossa ihmetellään laulun avulla miksi ollaan punaisia ja Leenaa vähätellään entistä enemmän. Peterin ja kadonneitten poikien kotiin, Hirttopuuhun, palatessaan kaikki pojat haluavat pitää Leenaa äitinä, Jukka ja Mikko myös. Leena laulaa omasta äidistään ja niin kaikki alkavat kaivata kotiansa, paitsi Peter Pan. Hän kun ei halua kasvaa aikuiseksi. Mustasukkainen Helinä on tällä välin Kapteeni Koukun loukussa ja hänet houkutellaan kertomaan Panin olinpaikka. Näin Koukku muiden merirosvojen kera saa Leenan ja pojat vangiksi laivalleen. Panille hän jättää lahjapaketin, missä on pommi. Helinä ehtii juuri ja juuri pelastaa Peter Panin tikittävältä pommilta. Pan lentää Koukun laivalle ja juuri ajoissa pelastaa lankulta kävelevän Leenan, joka kieltäytyy liittymästä merirosvoksi. Kapteeni  Koukku ja Peter Pan ottavat vielä kerran yhteen ja tietäähän sen miten siinä käy: Koukku ja muut merirosvot soutavat karkuun krokotiiliä ja Peter Pan saa koko laivan omakseen. Leena ja pojat heräävät omasta lastenhuoneestaan ihmetellen oliko kaikki unta. Vanhemmatkin on jo palanneet juhlista ja isä tunnistaa pilvissä leijailevan laivan jotenkin tutuksi. Ihankuin hänkin olisi nähnyt sen joskus, kauan sitten.

Peter Pan jatkaa tyyliltään Liisa Ihmemaassa elokuvaa, sillä se on episodimainen ja unenomainen. Mielestäni loppuratkaisu on aika heikko, kun taas jää auki onko kaikki vain unta. Pidän kovasti Peter Panin piirrostyylistä, sillä se on klassista Disneytä, mutta hahmosuunnittelu on heikkoa. Eniten harmittaa se, etten missään vaiheessa opi pitämään päähahmoista. Peter Pan on kokoajan itsekeskeinen, Leena rasittava, Jukka näsäviisas ja Mikko se pakollinen pikkulapsi. Siltikin Jukka ja Mikko on parhaat hahmot, sillä heillä on persoonaa, tosin kuin Peterillä ja Leenalla. Helinäkeiju on mykkä, mutta ilmaisee tunteensa ilmeillä. Hän osaa nauraa ja hymyillä suloisesti, mutta jokin Helinässä on aina mätännyt. Live action Peter Panissa jonka olen nähnyt, perustellaan hyvin, että keijulla voi olla aina vain yksi tunne kerrallaan pällä, joten siksi heidän tunteensa on vahvoja. Disneyn versiossa kun tätä ei tuoda esille, ihmettelen helposti Helinän voimakkaita tunteita. Merenneidot ovat oikein söpöjä, mutta yksiulotteisia. Intiaaneista taasen saa enemmän irti, sillä he ovat aikamoisia hupiveikkoja ja laulun Miks Hän on Punainen? aikana valoitetaan vähän enemmän heidän elämäänsä. Kyseinen kappale on suosikkini elokuvassa, sillä siinä on meininkiä ja huumoria. Muut muistamani lauut Lentää voit ja äitilaulu ovat mielestäni todella surkeita, jotka unohdan saman tien. Äitilaulu varsinkin on niin selvää ajan täytettä.

Intiaanit laulvat Miks hän on punainen?

Disneyn tarinat yhdistetään helposti seikkailuihin ja mikä olisi parempi seikkaulupaikka kuin Merirosvolaiva. Kapteeni Koukku miehistöineen on todella klassista Disneytä ja tykkään siitä tyylistä millä tavalla nämä mammanpoikamerirosvot on esitetty. Ilman tätä rosvojoukkoa tuskin ikinä oltaisiin tehty Pirates Of The Caribbean leffoja. Varsinkin Koukun punainen kapteenin takki on jopa ikoninen. Muutenkin nämä merirosvot ovat hyvin tyypillisesti pukeutuneita: liivejä, huiveja päässä, raitapaitoja ja puujalkoja. Intiaanien lisäksi Koukun laivassa tapahtuvat kohtaukset ovat suosikkejani. Jotenkin oikein harmittaa, että Pan voittaa ja nöyryyttää Koukkua niin pahasti, sitä on todella ikävä katsoa. Merirosvoillakin taisi olla jokin oma laulunsa, mutta se ei ole painunut mieleeni. Elokuva alkaa ja loppuu lastenhuoneeseen, mikä on minusta vähän tylsä ratkaisu, mutta niin kuulemma käy alkuperäisessä Peter Pan näytelmässäkin. Pidän kovasti Leenan, Jukan ja Mikon vanhemmista, varsinkin vähän hössähtäneestä isästä, joka herkityy lopussa. Olenkin miettinyt, että onko Peter Panissa ihan tarkoituksellista, että näkemissäni versioissa aina Kapteeni Koukun ja lasten isän näyttelijä/ääninäyttelijä on sama? Live action versiossa molemmat roolit tekee uskomaton Jason Isaac ja Disneylläkin on ainakin aluperäisessä ja suomidubissa hahmoilla sama ääninäyttelijä. Teoriani on, että kaikki on Leenan unta ja alitajuisesti hän näkee vihaisen isänsä pahiksena Kapteeni Koukun roolissa. Tosin isä itsekkin kun näkee laivan pilvissä tunnistaa sen, eli ehkä hän on nähnyt oman isänsä aikoinaan siinä Koukkuna, kuka tietää. Disneyn Peter Pan ei minusta ole yhtä hyvä versio kuin 2003 tehty live action Peter Pan, mutta on animaatiotyyliltään klassista Disneytä. Omalle suosikki Disneyn klassikkolistalle se ei kuitenkaan koskaan pääse yltämään.

Suolaista ja Makeaa

90-luvun kotimaisia elokuvia on aina haukuttu huonoiksi ja tämä projektini on taasen edennyt yhden elokuvan eteenpäin, selvittääkseen miksi näin on. Suolaista ja Makeaa on Kaisa Rastimon vuonna 1995 valmistunut elokuva, jota kannen perusteella mainostettiin romanttiseksi komediaksi. Lainasin leffa kirjastosta ja ihmettelin oikein, miksi tässä on näin ruma kansi. Halusin antaa elokuvalle mahdollisuuden, sillä pääosa Annaa esittävä Päivi Akonpelto on minulle tuttu Parhaat Vuodet tv-sarjasta.

Elokuvan mainosjuliste

Parikymppinen Anna on yliopistolla kirjoilla, muttei osaa oikein päättää mitä haluaisi opiskella. Hän asuu parhaan kaverisna Kattiksen kanssa ja uskoo ensirakkauden olevan ainoa ja oikea. Anna heilasteleekin vähän niitä ja näitä kundeja, kunnes yhtenä juhannuksena kohtaa Laurin ja se on menoa. Vaikka alkuhetken huuman onnessa Anna ei lähde Laurin mukaan, niin heille kehittyy kiero suhde. He mukamas rakastavat toisiaan, mutta osoittavat sen vihaamalla. Elokuva onkin kokonaan Annan ja Laurin soutaa- huopaa leikkiä ja välillä ohitse pyörähtää liuta muita hahmoja. Jostain ihan randomisti Anna kohtaa vanhemman äijän Ilarin ja muuttaa tämän kanssa maalle, kun Laurikin on jo löytänyt uuden ja lähtee sen  kanssaan Afrikkaan. Ennen tätä he koittavat vielä löytää vanhan juhannsuluotonsa ja tehdä juhannustaiat oikein, niin että rakkaus lähtisi uudelleen roihuamaan.

Suolaista ja Makeaa on todella tasapainoton elokuva, mitä on äärimmäisen hankala seurata. Juonta ei varsinaisesti ole lainkaan, vaan seurataan näiden kahden hahmon ollakko vai eikö olla leikkiä ja heidän kaveruksiaan. Päivi Akonpelto on Annana ihan hyvä, mutta hän tekee täysin samanlaisen, ehdottoman roolin Parhaissa Vuosissa. Kysymykseksi jää, osaako hän tehdä muuta? Lauria esittävä Petri Hanttu on ruma kuin mikä, eikä hän luo hahmolle mitään persoonaa, eli näytelijöillä elokuvaa ei voi kehua.  Filmi sisältää kamalasti sivuhahmoja, joitten nimet ja naamat ei jää lainkaan mieleen. Peter Franzénin tunnistin pikkukohtauksesta ja Laurin eksän kun hän alkaa olemaan Annan kanssa, on nuori Maria Kuusiluoma. Hannele Laurikin vilahti kuvissa jonkun hahmon äitinä Laurin lääkäriksi valmistujaisissa. En vain saanut selvää onko hän Laurin vai jonkun muun valmistuneen äiti. Eniten elokuvassa ärsytti kertoja, Amor eli Mari Rantsila. Koko elokuvaa siis kehystää kertoja, joka puhuu puhki Annan ja Laurin tunnekuohut ja vertaa heidän suhdettaan Raamatun luomistarinaan Evasta, Adamista ja kielletystä omenasta. Tämä kertoja on todella tappavan tylsä ja vaikka idea on persoonallinen, niin se ei vain onnistu tässä elokuvassa.

Lauri ja Anna eivät osaa olla toisistaan onnellisia

 Ihmettelen kovasti miksi Suolaista ja Makeaa on mainostettu komediana, sillä en yhtenäkään hetkenä edes hymähdellyt, saatikka naurahtanut. Tarinassa ei ole mitään hauskaa, ei oikeastaan edes mitään kertomista. Jotkut voi pitää hauskana, että kaksi aikuista miestä harrastelee yöllä vesipyssyillä ampumista, mutta harrastaa aikuiset nykyään Pokémon Go:takin, joten mitään ihmeellistä en tässä näe. Elokuvan kuvaus on ehtaa ysäriä, samoin musikki. Lavastus ja vaatetus on taasen viety ihmeellisyyksiin ilman kunnon syytä. Luontokuvat ovat iha nättejä, utuisen kauniita, mutta hahmojen vaatteet ovat ihan ihmeellisiä ja tuo mieleen jonkun halvan rokokoo näytelmän. Johtuuko tämä sekametelisoppa ohjaajan tavoitteesta saada fantasiamainen ote elokuvaan? Jos näin on niin siinä ollaan epäonnistuttu täysin. Rastimon nimi kuulsoti tutulta ja kun tarkistin niin huomasin, että hänhän on ohjannut Heinähattu ja Vilttitossu elokuvan 2000-luvun alkupuolelta. Siinä elokuvassa hän onnistuu hyvin tuon fantasiamaisen unenomaisuuden yhdistää realismiin. Suolaisessa ja Makeassa se ei onnistu. Ideaan on luotettu liiaksi, mutta ei vielä olla saatu sitä toimivaksi.  Harmikseni Suolaista ja Makeaa on niin juoneton elokuva, etten voi sitä suositella katsottavaksi kenellekkään.

Disney Klassikot 11: Ichabod and Mr.Toad

Päätön Ratsumies löyttyy minulta alunperin sellaiselta videokasetilta kuin Disneyn Satukirjasto Prinssi ja Kerjäläsipoika. Ja kuten nimestä voi arvata, Prinssi ja Kerjäläispoika on tälla samaisella kasetilla. Ostin kasetin nimen omaan tämän Päättömän Ratsumiehen takia, sillä sen legenda jo pienenä kiinnosti minua. Videokasetilla en liiemmin välittänyt tästä Prinssi ja Kerjäläispoika lyhytelokuvasta. Kyllähän sen katsoo, mutta kyseinen filmi ei minussa tunteita herätä. Vasta vuosia myöhemmin ostin alkuperäisen dvdn Ichaboch and Mr.Toad, joka sisältää siis nämä klassikon kaksi tarinaa: Kaislikossa suhisee ja Päätön Ratsumies.

Ichabod and Mr.Toad elokuvan alkuperäinen mainosjuliste

Mr.Toad
Herra Toad eli Konna asuu konnakartanossa. Hän on kovasti velkaa muile ja on pyytänyt kaverinsa Mäyrän avukseen selvittelemään raha-asioitaan. Mäyrä on hommaan ihan kyllästynyt, mutta hän ei halua, että Konnakartano menisi rahavaikeuksissa muille. Konnan kaksi muuta kaveria ovat viileä ja fiksu Rotta, sekä ystävällinen ja kiltti Myyrä. Yhtenä päivänä Konna on taasen hurahtanut kärryihin ja ostanut kalliilla itselleen hevosen ja kärryt. Rotta ja Myyrä koittavat puhua Konnalle järkeä rahan käytöstä, mutta Konna näkee ohikulkevan auton ja alkaa heti haaveilemaan autosta. Hänen autohullutuksensa on hulvattoman näköistä: kieli roikkuu ulkona ja omat äänet päästellään kun pylyllä hypellään. Rotta ja Myyrä ottavat Konnan kiinni ja lukitsevat tämän kartanoonsa omaksi parhaaksi. Konna pakenee sieltä ja lähtee baariin, missä ostaa auton Konnakartanoa vastaan.

Seuraavaksi näemme istuinsalin, jossa Konnaa syytetään auton varastamisesta. Todistajina toimivat Konnan hevonen Cerily, Näädät joilta Konna osti auton ja herra Winkey, joka oli kaupassa todistajana. Herra Winkeyn piti olla Konnan todistaja, mutta todistikin vastaan, eli väittää Konnan varastaneen hänen autonsa. Konna joutuu vankilaan, mistä hänet jouluaattoiltana pelastaa Cerily mummoksi pukeutuneena. Konna pääsee poliiseja pakoon ja viettää aattoillan häkeltyneiden Mäyrän, Myyrän ja Rotan seurassa. Mäyrä paljastaa, että näki herra Winkeyn Konnakartanossa näätien kanssa istumassa, eli herra Konna onkin syytön. Yhdessä he lähtevät Konnakartanoon hakemaan kauppakirjaa todisteeksi tästä. Konnakartanossa on aikamoiset hulinat kun kauppakirjaa koitetaan saada talteen. Konna mm. hämää näätiä ja Winkeytä paperilennokeilla ja salakäytävä pyörii ympyrää kuin mikäkin karuselli. Kauppakirja saadaan kuitenkin itselle ja Konna on lain edessä vapaa. Oppiko hän mitään? Ei välttämättä, sillä autohullutus kehittyi lentokonehullutukseksi.

Mr. Toad on ihan hasuka ja opettavainen tarina. En ole ikinä lukenut alkuperäistä Kaislikossa Suhisee kirjaa, mutta käsittääkseni Mr.Toad on aika uskollinen alkuperäiselle tarinalle. Pidän kovasti kirkkaista väreistä ja kertojan tyylistä kertoa tarinaa. Hahmoilla on paljon repliikkejä, mutta kertoja pääsääntöisesti vie tarinaa eteenpäin. Ensimmäisen kerran kun Mr.Toadin näin yllätyin parista minulle tutusta hahmosta. Rotta, Myyrä ja Cerily heppa vierailevat Mikki Hiiren Jouluaatto elokuvassa ja elokuvan näädät ovat myöhemmin vierailleet Kuka VirittiAnsan Roger Rabbit? hullutuksessa. Mr.Toad on ihan viihdyttävä, muttei pääse samaan tasoon Päättömän Ratsumiehen kanssa. En osaa sanoa onko se nostalgia aspekti mikä tästä minulta puuttuu, vai mikä?

Konnalla on autohullutus

Päätön Ratsumies
Päätön Ratsumies on tosiaankin alunperin ollut minulla videolla ja kyseinen kasetti on suomeksi dubattu. Ichabod on käännetty suomeksi Kuukkeli Kuu, mikä on aivan järjettömän hervoton nimi päähahmolle. Tämän suomenkielisen version videolta olen katsonut useammin kuin alkuperäisen englanninkielisen, joten puhun tässä nyt suomihahmojen nimillä.   Tarinassa on äänessä pelkkä kertoja, joka kertoo hahmojen repliikit ja laulaa laulut. Hänellä on kyllä tyttökuoro taustanaan. Laulujen sanat on kyllä suomeksi kännetty hauskasti: "Kuukkeli, Kuukkeli Kuu, Kukkeli ei kukaan muu." Englanniksi sanat sointuvat myös hyvin.  Animaatiotyylistä tulee hyvin vahvasti perinteinen lastenkirjakuvitus miekeen, mikä toimii erinomaisesti. Selkeää ja yksinkertaista, tunnelma on kuin lukisi itse iltasatua sängyssä. Pikkukylä ja maanläheiset värit ovat ihania.

Kuukkeli on mielenkiintoinen hahmo; kirjanörtti, opettaja ja suursyömäri, mutta silti julmetun laiha ja kaiken lisäksi kova naistenmies, keikari ja todella taukauskoinen. Kuukkeli on naisten kauneuden ja rahan perään ja välillä mietityttääkin onko hänellä tarinan kaunotarta Katriinaa koskien oikeita tunteita, vaan onko Kuukkeli pelkän Katriinan tulevan perinnön perään. Kuukkelilla on mitä erikoisemman mallinen nenä, jota en kyllä ikinä kenelläkään toisella animaatiohahmolla ole nähnyt. Katriinaalla on toinenkin kilpakosija eli Tarmo, joka taitaa olla esiaste Kaunottaren ja Hirviön Gastonille. Tarmolla on kova naistenmiesego ja Kuukkelin saapuessa kylään, hän saa heti kovan kilpailijan. Tarmolla on tapanan hermostua nopeasti, jonka takia Kuukkelin kanssa tulee paljon koomisia konflikteja. Itse Katriina on aikamoinen vamppi, joka leikittelee miehillä, muttei ole oikein kummankaan kanssa tosissaan. Pidän Katriinan ulkomuodosta, hänellä on nätti mekko ja kauniit, selkeät kasvon muodot. Muut hahmot ovat aikalailla taustalla ja hyvin sarjakuvamaisia. Koulun ohella Kuukkeli vetää naistenkuoroa, jossa eräs hervoton likka iskee häneen silmänsä ja myöhemmin tansseissa kikattelee niin mahtavan hauskasti Tarmon kanssa tanssiessa.

Pyhäinpäivän tanssijaisiin Katriina on kutsunut niin Kuukkelin kuin Tarmonkin. Musiikki vaihtuu kiivaammaksi ja kivaammaksi ja tanssiaskeleet vaan lentää Katriinan ja Kuukkelin välillä. Tarmo koittaa kovasti saada Katriinan huomion itseensä, mutta hervoton likka ei kyllä anna siihen mahdollisuutta, kun kikattelee yhtä lujaa mitä musiikki. Mutasukkainen Tarmo alkaa tanssin jälkeen kertoa tarinaa Päättömästä Ratsumiehestä, sillä hän tietää Kuukkelin olevan hyvin taikauskoinen. Kuukkeli ottaa tarinat tietenkin todesta, eikä yhtään katso mitä ottaa kahviinsa. Katriinaa vain naurattaa nämä urbaanilegendat, kun Kuukkeli samalla  tärisee pelosta. Niinpä Kuukkelin kotiinpaluu matkasta tulee painajainen, kun hän kohtaa sillan luona Päättömän Ratsumiehen.

Kuukkeli vie Katriinaa tanssilattialla

Kuukkelin kotiinpaluumatka on hienosti tehty. Pimeys on kauniisti kuvattu ja pelottavan  tunnelmallinen. Kuukkelin pelko on osittain jopa huumorillista, sillä hän säikähtää kaikkia pienempääkin ääniä, kuten kaisloja puun runkoa vasten. Itse metsä on paljon uhkaavampi, kuin sieltä lopulta saapuva Päätön Ratsumies. Ratsumiehessä on säilytetty tietty mysteerisyys ja tyylikkyys, kun häntä ei näytetä selkeästi. Hän taistelee Kuukkelia vastaan, mutta emme saa nähä mitä lopuksi tapahtuu, kun kurpitsa osuu kuvaruudulle. On hyvä että loppu jää avoimeksi, sillä jää arvoitukseksi onko Ratsumies oikeasti olemassa, vai vain Kuukkelin mielikuvitusta.  Elääkö Kuukkeli vielä jossain patoja ja kattiloita rakastavan emännän vierellä, vai uskommeko hänen kohdanneen oikeasti Päättömän ratsastajan? Sen saa katsoja itse päättää.

 Ichabod ja Mr.Toad on hyvin koottu viimeinen Disneyn sota-ajan pakettielokuva. Kaksi toisistaan riippumatonta tarinaa toimii paljon paremmin kuin Pennitön ja Suruton, koska näitä ei olla edes yritetty väkisin yhdistää. Molemmissa elokuvissa on kertoja, joka ottaa tarinan esille satukirjasta. Se toimii oivallisesti, sillä molempien tarinoiden animaatio on hvyin satukirjamaista ja sadut ovat opettavaisia. Alussa ennen kuin hypätään Kaislikon pariin kertoja miettii mitä lukee yleisölle. Vaihtoehtona on mm. Peter Pan, Robin Hood ja Liisa Ihmemaassa, joista kaikista tehtiin myöhemmin oma Disneyn klassikkoelokuva. Ennen Päätönta Ratsumiestä pohditaan otetaanko hyllystä Pecasos Bill vai Johnny Appleseed, jotka on taasen päässyt aikaisempiin elokuviin. Minusta tämä juuri on aasinsilta menneisiin lyhäreihin ja tuleviin pitkiin elokuviin.

Disney Klassikot 9: Pennitön ja Suruton

Pennitön ja Suruton kuuluu Disneyn ns.pakettielokuviin, sillä se sisältää kaksi itsenäistä lyhytelokuvaa; Bongo ja Mikki ja Pavunvarsi. Nimestäkin voi päätellä, että jälkimmäinen perustuu tarinaan Jaakko ja Pavunvarsi. Lapsena en ollut saanut mitään kontaktia kyseiseen elokuvaan, vaan katsoin Pennittömän ja Suruttoman joskus 14-ikävuoden huippeilla suomeksi. Se olikin ehkä se syy, miksi myin kyseisen elokuvan pois. Hankin elokuvasta vanhan vuokravideo version vhs-muodossa englanniksi ja vasta sen myötä opin edes jotenkin elokuvasta pitämään.

Pennitön ja Suruton elokuvan mainosjuliste

Elokuvassa yhteinen tekijä on Pinokkion omatunto Samu Sirkka. Samu laulaa aluksi jotain huolettomasta elämästä ja hetkessä elämisestä, niistä mihin täytyi tuolloin toisen maailmansodan aikaan keskittyä. Samu löytää vanhan levarin, jossa on jonkun naikkosen laulama musiikkisatu Bongosta. Bongo on siis sirkuskarhu, joka kyllä nautii sirkuksessa olemisesta, mutta kokee kovan vedon takaisin luontoon. Junanvaununsa oven hän saa hajalle ja pääseekin nauttimaan kukkien tuoksusta ja Tikun ja Takun kaksoisolentojen pilkkanauruista. Metsän eläimillä menee hetki ottaa Bongo asukikseen. Vuorokauden vaihtuessa sää kylmenee nopeasti ja Bongo aamupalan toivossa jo hetken miettii miksi lähti pois. Samalla hän kokee ensirakkauden huuman ja tästä alkaa absurdin kaunis rakkauskollaasi, kun karhut sydämevät toisiansa. Ettei koko Bongo osuus ole ihanaa siirappista lässynläätä saadaan pahis paikalle, eli iso mustasukkainen karhu. Tämä läppäsee Bongon tyttöä ja tyttö vahingossa häntä. NIinpä Iso karhu luulee olevansa kimpassa ja Bongo taasen hylättynä. Hän kauempaa näkee karhujen läpsivän toisiaan ja samalla laulussa kerrotaan, että niin karhut kertovat ihastumisen toisilleen. Tyttö oli jo aiemmin läpännyt Bongoa ja nyt Bongo läppää häntä. Iso karhu tulee tietty väliin, mutta kehittyneen tasapainotaidon avulla Bongo vetää pidemmän korren ja hän ja tyttökarhu ovat jälleen onneellisia rakastavaisia sydänkäpysiä. Pennitön ja Suruton dvdv:n mukana oleella dokkarilla kerrottiin mielenkiintoisesti, että Bongoa suunniteltiin Dumbon jatko-osaksi. Paljon tuo alun sirkusmaailma toikin Dumbon mieleen.

Bongo rakastuneena

Musiikkisadun loputtua Samu Sirkka löytää kutsun juhliin, jonne hän menee tien toiselle puolelle. Juhlat ovat liian iso sana kuvaamaan illanistujaisia, joissa on pikkutyttö, kaksi puhuvaa nukkea ja äijä joka kertoo tarinaa Mikistä ja Pavunvarresta. Käsinuket kokoajan häiritsevät tarinankerrontaa ja kertovat tyhmiä puujalkavitsejä väliin. Itse tarinassa on mukana Mikki, Aku ja Hessu mutta heillä on valitettavan vähän repliikkejä tarinankertojan takia. Itse satu menee näin: Onnenlaaksossa on nais Harppu (joka on esiaste Helinä-keijulle) jonka ollessa kotosalla laakso on tyyni. Sitten Jättiläinen varastaa Harpun ja koko laakso kuivuu. Aku, Mikki ja Hessu jakavat leivät ohuiksi kaistaleiksi ja pavun kolmeen osaan kun ruokaa ei ole. Aku raivopäissään on hakkaamassa lehmää kirveellä, kun Mikki keksii myydä elukan. Rahaa ei tule, vaan lisää papuja, mutta ne ovatkin taikapapuja. Akun räyhäilyn vuoksi pavut menee maahan ja yöllä kun kolmikko on untenmailla pavuista kasvaa jättiversot. Ne menee aina taivaaseen asti. Aamulla kolmikko kiipeää sinne ja he pääätyvät Jättiläisen linnaan, missä Harppu on vankina. Mikki saa kontaktia Jättiläiseen ja vaikka hän koittaa huijata sitä, Jättiläinen ei ole ihan idiootti. Hän lukitsee Akun ja Hessun rasiaan, josta ottaa Harpun esille soittamaan hälle tuutulaulua. Jättiläisen nukkuessa Mikki kaivaa rasian avaimen esille. Aku ja Hessu pelastavat Harpun ja Mikki juoksee härnäten Jättiläistä. He kapuavat versoa pitkin takaisin maahan, mutta Jättiläinen on vielä ylhäällä, kun Aku ja Hessu saa verson sahattua poikki. Niin rauha palaa taas Onnenlaaksoon.

Hessu, Aku ja Mikki nälkäisinä

Mikki ja Pavunvarressa ei olisi muuten mitään vikaa, mutta tämä kertojatyyli, jossa nuket keskeyttävät mitä lässyimmillä ja idiooteimmilla kommenteilla häiritsee todella vahvasti. Nauttisin kanssa ennemmin hahmojen dialogista, kuin suorasta kerronnasta. Toinen nukke alkaa kertomuksen jälkeen ulvomaan, kunnes kertoja vielä painottaa kaiken olevan mielikuvituksen tuotetta. Tälläinen painotus rikkoo minusta vahvasti sadun ytimen, vaikka Jättiläinen oikeasti tuleekin katon rajasta esiin. Minusta se luo hyvää symboliikkaa elokuvan teemalaululle Fun and Fancy freelle, jossa painotetaan elämän hauskuutta ja naurua. Sodan aikana juuri tämmöistä elokuvaa tarvittiin. Nykymitttapuulla Pennitön ja Suruton on aika heikko esitys, mutta tuolloin varmasti virkistävä tuulahdus sen aikaisessa maailman tilassa. Itse tarinat ovat aika heikkoja, eikä niistä erikseen olisi kokoillan animaaatiota saatu kasaan, vaikka Walt sitä alunperin suunnittelikin. Pidän itse enemmän Bongon tarinasta, sillä siinä musiikki sulautuu tarinaan paremmin ja karhujen rakkasusydänkollaasio on oikeasti herttaista ja todella Disneymäistä katsottavaa. Mikki ja Pavunvarresta minulla tulee väkisin mieleen Mikkilyhäri Urhea Pikku Räätäli (julkaistu suomessa Tässä Tulee Mikki vhs-kasetilla). Mikin ja Jättiläisen kohtaamisessa on niin paljon samaa, kuin myös Mikin vaatetuksessa. Dokumentissa jopa näytettiin poistettu kohtaus mistä Mikki sai taikapapunsa (Prinsessa Minniltä) ja se oli kyllä jo liian suora vertaus Räätäliin, jossa Minni on myös Prinsessa. Pavunvartta katsoessa minulla tuli vähän sellainen olo, että eikö yhtään uutta ideaa keksitä. Ainut hyvä idea siinä on puun kasvaminen Akun, Mikin ja Hessun nukkuessa. Kaikki tippuvat pois sängyistään, mutta koisivat niin sikeästi etteivät herää.

Bongo

Onnenlaakso

Pennitön ja Suruton on minusta selvästi huonoin pakettielokuva ja Disneyn klassikoistakin se kokonaisuutena jää ihan häntäpäähän. Kun Samu Sirkka kerran alussa laitetaan kertojaksi olisin halunnut sen myös Pavunvarteen, en mitään surkeasti näyteltyä live-action pätkää. Nuo vatsastapuhujanuket eivät vain yksinkertaisesti toimi. Mitä hyvää elokuvasta voin kokonaisuudessaan sanoa on Mary Blairin uskomattoman kauniit kuvat. Bongossa on muutenkin ihanaa luonnonkarkkia silmille, mutta kyllä Onnenlaaksokin on kauniisti saatu luotua.

Vhs-kasettini kansi. Mukana elokuvan jälkeen on ihanan pitkä kurkistus Walt Disney Worldiin.