Lippukokoelma

Lippukokoelma

lauantai 15. syyskuuta 2018

Mission Impossible: Fallout

Tom Cruise eli Tomppa on yli viisikymppiseksi edelleen kovassa kunnossa. Ethan Hawkina hän on ollut jo monessa vaarallisessa tehtävässä mukana ja nyt on jo kuudes osa menossa. Viimeksi katselin Mission Impossiblet muutama vuosi sitten, kun viides osa nyt elokuussa  ilmestyi. Tauko on tehnyt sen, etten muista sarjasta oikein mitään, mutta lähdin siltikin innokkaana seuraamaan uutta tehtävää lefateatteriin.
Mission Impossible Fallout leffajuliste
Ethan Hawk tiimeineen on metsästämässä Plutonium nimistä asetta, kun Ethan joutuu päättämään pelastaako kaverinsa vai koko maailman. Kaveri pelastetaan ensin ja plutonium varastetaan heiltä. Koska tämä tehtävä menee pieleen, niin Ethan ei ole kaikkien suosiossa. Hän kuitenkin ottaa vastaan uuden tehtävän ja mukaan lähtee kaverit Luther, Benji ja mukaan tulee vielä Ilsa, joka taisi myös olla edellisessä elokuvassa. Koska Ethaniin ei luoteta, tämä saa partnerikseen vittumaisen Walkerin, jonka kanssa hän ei kovin hyvin tule toimeen. Toimintaa tapahtuu Pariisin yökerhossa ja kaduilla, Lontoon katoilla ja lopuksi jossan aavikon yläpuolella. Plutoniumista ja Solonome Lane nimisestä hepusta tapellaan ja toiminta kohtauksia riittää tässä parin ja puolentunnin pärinässä. Perinteisempi tappelu käydään klubin  miestenvessassa, jättimäisiä hyppyjä Lontoon katoilla, autorallia Pariisin Riemukaarta ympäri ja helikopterissa roikkumista ennen loppukohtausta. Viimeisessä lokaatiossa Ethan tapa vanhan vaimonsa Julian, joka onkin ottanut jo uuden miehen itselleen. Julian kasvot jotenkin muistinkin vanhoista elokuvista ja pidin kovasti hänen ja Ethanin tapamisesta. Elokuvan loppukliimaksi liittyy pommien purkamiseen ja se onkin aikamoinen jännitysnäytelmä.

Vaikka en toimintaleffoista paljon perusta, niin pysyin helposti hereillä uuden Mission Impossiblen seurassa. Kyllä Cruisen Tompalla vielä karismaa löytyy. Hänen uusi kumppani Walker, joka paljastuikin pahikseksi on aika mitättömän oloinen. Kyseisen näyttelijän Teräsmiestyylikään ei minuun iske, olen enemmän Batman ihmisiä. Ethanin vanhat kaverukset tuo tarinaan mukavaa huumoria ja lempeyttä. Ilsa on vähän kuivakka hahmo, mutta uutta naiskauneutta toi Valkoiseksi Leskeksi kutsuttu muija , joka toimi aseiden trokarina. Itse Walkerin pääpomon motiiveja en ihan ymmärtänyt, sillä aluksi hän on Ethania vastaan ja lopuksi hänen puolella. Ethanin oman pomon kuolema toi minulla vahvasti mieleen James Bondissa M:n surullisen kohtalon.

Juoksemassa Lontoon kattojen yllä
 Pidin kovasti Mission Impossiblen lokaatioista. Pariisissa ja Lontoossa käyneenä bongasin paljon tuttuja maisemia, sekä hauskoja yksityiskohtia. Kun Ethan moottoripyörällä pärisee poliiseja karkuun hän ajaa Riemukaaren ympäri vastasuuntaan, niin poliisit ei millään pääse kunnolla hänen perässään, sillä Riemukaaren autotiet ovat aina tukossa. Lontoossa taasen tykkäsin näistä hyppykohtauksista, sillä ne toi paljon huumoria mukaan, kun Benjin antamat ohjeet olivat vähän epämääräisiä. Musiikki ei tunnaria lukuunottamatta minulle jäänyt lainkaan mieleen, mutta sitä en odottanutkaan. Kävin katsomassa elokuvan 3D:nä ja nyt se toimi erinomaisesti. Monissa hyppykohtauksissa, helikopteriajoissa ja varsinkin ammuskeluissa tuntui ihan, että olisin ollut itse paikalla. Sääli vain, että Tampereella 3D näytös ei pyörinyt enään Scape- salissa, vaikka elokuva on vasta viikon ollut valkokankaalla. Nyt 3D näytös oli Plevnan pienimmässä salissa ja kyllä Vaarallisen Tehtävän 3D versio kiinnosti ihmisiä, sillä sali oli muutamaa eturivin yksittäistä paikkaa lukuunottamatta ihan täpösen täynnä. Siinä mielessä olin pettynyt Finnikinon salijärjestelyihin, sillä olin kovasti odotanut, että saan korkata Scape- salineitsyyteni Mission Impossiblen kanssa. Valitettavasti toinen viimeiaikoina näkemän irymistely eli Ihmeperhe 2 ei myöskään ollut Scapessa. Saisi Tampereen Plevna nyt kyllä hävetä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti