TV-suosikkejani: Kultainen Salama

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herkyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt.

Tällä kertaa vuorossa on Ylen tuottama lasten- ja nuortensarja Kultainen Salama (1994), joka perustuu Taru Mäkisen samannimiseen kirjasarjaan.

Kultaisen Salaman alkutunnari

Kultainen Salama tv-sarja pohjautuu kolmeen Kultainen Salama Kirjaan: Miljoonakeikka, Kaahariauto sekä Pankkiryöstö. Jokainen kirja on jaettu kahtia ja näin ollen tv-sarjan jaksoja on yhteensä kuusi.

Visa, luonnosta ja kokkaamisesta kiinnostunut poika viettää 11 vuotissyntymäpäiviään. Hän on kutsunut synttäripizzalle parhaat kaverinsa Hakkerin, Rekon, Rekon siskon Terhin ja Terhin parhaan ystävän Elisan ja Elisan koiran Bellan. Synttärijuhlilla pohditaan, että olisi mukavaa viettää enemmän yhdessä aikaa, sillä on vaikea keksiä tekemistä kun jokaisella on eri intressit: Visa on kiinnostunut luonnosta, Hakkeri tietokoneista, Reko urheilusta ja Elisa ulkonäköasioista. Terhi on ainoa, jolla ei ole mitään selkeää intressiä, mutta siksi hän onkin hyvä porukan liima. Lapset keksivät perustsaa tutkimusryhmän, joka tutkii asioita joita pitää tutkia ja korjaa asioita jotka pitää korjata. Ryhmän nimeksi valikoituu Kultainen Salama, koska ryhmän maskotti Bella on kultainen noutaja.

Visan syntymäpäivillä: Reko, Elisa, Visa, Hakkeri ja Terhi

 Kultaisen Salaman ensimmäinen tutkimus tv-sarjassa on Miljoonakeikka. Visa on isänsä kanssa luontoretkellä ja näkee metsässä pari hiipparia. Toinen on hänen tuttunsa Petäjän Heikki ja toisella miehistä on päässä musta kommandopipo. Visa kuulee kun nämä suunnittelevat miljoonakeikkaa. Samaan aikaan Terhin ja Elisan luokkatoveri, yksinäinen ja syrjätty Niina Syrjä saa perheineen ison lottovoiton. Lapset osaavat yhdistää, että miljoonakeikalla tarjoitetaan Niina Syrjän kaappaamista. HE varoittavat Syrjän perhettä ja Niina haetaan keskellä päivää pois koulusta. Oppituntien jälkeen Petäjän Heikki on autollaan liikenteessä ja kaappaakin Elisan mukaan, luullen tätä Niina Syrjäksi. Reko lähtee mopolla auton perään, kun muut lapset saavat opettajan avulla uskoteltua poliisille, mitä on tapahtunut. Heikki vie Elisan syrjäiseen saareen, minne Rekkin saapuu. Siellä he kehittävät ovelan suunnitelman, jolla kommandopipopäinen kaveri saadaan kiinni. Ensin vaan pitäisiselvittää hänn henkilöllisyytensä, joka sekin onnistuu Hakkerilta oppitunnilla. Lopulta kommandopipopää saadaan kiinni ja Syrjät antavat ison lahjoituksen Kultaiselle Salamalle.

Kultaisen Salaman ensimmäinen tapaus selvitetty

Kaahariautossa Elisan koira Bella jää pahasti rattijuopon auton alle. Onneksi sattumalta paikalle eksyy paikallinen jalkapalloilija Janne Mäki, joka auttaa viemään Bellan eläinlääkäriin. Parin päivän kulttua samalla tiellä Terhi on yksin kuljeksimassa ja jälleen kaahariauto ilmestyy. Nyt vaan o isompi uhri kuin koira kyseessä, sillä Janne Mäki loukkaantuu pahasti. Janne halvaantuu ja joutuu sairalaan, ja lapset koittavat kiihkeästi saada selville, kuka on tämä rattijuoppo. He tietävät mihin suuntaan tämä tumma auto aina ajaa ja että se lähtee aseman baarista aina liikenteeseen. Eräänä iltana aseman kioskilla Visa tapaa vanhan ystävänsä lintuleiriltä, häntä muutaman vuoden vanhemman Leon, joka asuu samassa talossa minkä pihalla kaahariauto on nähty. Lapsille selviää Leon äidin olevan kaahariauton ajaja. Mutta miksi? Ystävällisen poliisin Taiston avulla ja Leon angstailun takia Leon äiti lopulta tunnustaa rattijuopumuksensa ja Janne Mäki saa korvauksensa, että voi elättää oman perheensä vaikka onkin halvaantunut jalkapalloilija.

Pojat grillillä

Leo ja Hakkeri Visan luona aamiaisella

Pankkiryöstäjän seikkailu alkaa kun Kultainen Salama rakentaa itselleen majaa metsään. Taisto tulee kertomaan huonoja uutisia: metsään ei saa rakentaa majaa, koska sinne rakennetaan sio tie kohti kaupunkia. Lapset ovat suutuksissaan, varsinkin Visa, joka välittää metsästä ja siellä asuvista liito-oravista paljon. Poliisi kertoo, että metsä voidaan pelastaa ainoastaan, jos viereisen tilan omistaja  Haapalan pappa myisi peltonsa, niin että tien voisi tehdä sinne. Lapset käyvät Haapalan luona auttelemassa häntä peltotöissä. Haapalalla on todella huono kuulo ja ainoa jonka kanssa tämä pystyy kunnolla kommunikoimaan on Terhi. Tämä kiittelee kovasti avusta, mutta peltojaan ei suostu myymään. Maja  siirretään Rekon ja Terhin porukoiden kavinkonefirman takapihalle ja koko Kultainen Salama on heillä koko viikonlopun yötä. Pimeällä keskiyön aikaan kaikki heräävät meteliin, joka tulee kaivinkone hallista. Sisällä on varas. Terhi soittaa poliisit paikalle, kun Reko käy pihalla vähän katsomassa. Bella pääsee sisältä irti ja hyökkää oitis varkaan kimppuun. Elisa menee tietenkin Bellan perään, mutta molemmat ovat ihan kauhuissaan sillä varkaalla on terävä puukko. Poliisi saapuu juuri sopivasti paikalle ja vie roiston pois. Taisto kertookin hänen olevan Riku, huumeiden käyttäjä ja siksi ihan sekaisin päästään. Lapset käyvät taas auttelemassa Haapalan pappaa ja törmäävät hänen pihallaan tähän Rikuun, joka onkin Haapan papan siskonpoika. Muutaman päivän kulttua lapset ovat keskustassa. Elisa on ostamassa päättäjäisjuhlamekkoa, pojat on jäätelöllä ja Terhi on jäänyt auttamaan Haapalan pappaa pankkiin, kun pankkineiti ei muuten ymmärrä hänen puheitaan. Riku saapuu jälleen paikalle, mutta nyt hänellä on mukanaan pommi, jolla uhkailee. Pankkivirkailija antaa hänelle rahat ja Riku ottaa Terhin panttivangiksi. He lähtevät ajamaan pois keskustasta polliisit ja Kultainen Salama perässään. Taisto saa lopulta auton pysäytettyä kohtalokkain seurauksin. Terhi ja Riku päätyvät sairaalaan ja Taisotoa uhkaillaan jo potkuilla, kun aiheutti loukkaantumisen. Kun lopulta poliisi ja media saa kuulla tapahtumien oikean kulun Terhiltä Taisto saakin ylennyksen. Riku suostuu lähtemään huumevieroitukseen ja Haapalan pappakin suostuu myymään Terhin toiveesta peltonsa, niin että liito-orava metsä saadaan suojeltua.

Majan rakennuspuuhissa

Terhiä katsomassa sairaalassa

Kultainen Salama kirjoja on tehty yhteensä 10 kappaletta. Miljoonakeikka on kirjasarjan toinen osa. Tv-sarja on todella uskollinen kirjoille, ainoastaan Kultaisen Salaman perustaminen on otettu ensimmäisestä kirjasta Polttopullosta mukaan Miljoonakeikkaan.

Ensikosketus: Porukoillamme nauhoitettiin aikoinaan 90-luvulla Muumilaakson Tarinoita vhs-kaseteille. Kun niitää olen katsonut, niin yhden kasetin perässä oli nauhoitettu Veturia ja sitä ennen oli pieni mainos tästä Kultainen Salama tv-sarjasta. Mainos jotenkin jäi pitkäksi aikaa mieleeni ja kun sitten kerran olin paikallisessa kirjastossa niin tämä Kultainen Salama löytyi Ylen Tallennemyynti vhs-kasettina kirjaston uortenelokuvien joukosta. Sieltäpä tätä tuli lainattua useaan kertaan ja nautittua. Tarinahan on kuin vanha kunnon viisikko, mutta Suomeen sijoitettuna. Ainakin pariinotteeseen silloin lainailin videota. Kultainen Salama kirjoihin tutustuin, kuin löysin niitä muutamia kirpputorilta ja nyt kesällä lainasin loput kirjastostani. Kaikki kymmenen luettuani aloin kaivata taas tätä tv-sarjaa ja sitä sainkin etsiä kissojen ja koirien kanssa. Lopulta etsintäni palkittiin, sillä tämä tallennemyyntikasetti löytyi lopulta Muhoksen kunnan kirjastosta.

Visan ysärikeittiö

Maja lähes valmiina

Näyttelijät: Naäitä lapsinäyttelijöistä kukaan ei ole päätynyt näyttelemään enään aikuisena. Lapsista huomaa heidän epävarmuuden, mutta he vetävät roolinsa silti hyvin. Eniten tykkään näitten lasten rooleista uskollisena kirjoille, he vaikuttavat juuri sellaisilta hahmoilta, kuin kirjoihin on kirjoitettu. Visa on todellakin hymyilevä luontoihminen, kuten hänen vanhempansa (äitinä Kirsti Kemppainen ja isänä Juha Muje), Hakkeri kuvataan isosilmälasisena nörttinä, Elisa nättinä muodikkaana tyttönä, Terhi vähän pienempänä ilopillerinä ja Reko rohkeana, kookkaana, urheilullisena ja koneistakiinnostuneena koviksena. Muista aikuisrooleista mistä erityisesti sarjassa tykkään on jalkapalloilija Janne Mäki (Kari-Pekka Toivonen, ihan hänen paras roolinsa) poliisi Taisto (Janne Virtainen, myös hänen paras roolinsa), sekä Haapalan pappaa esittävä Kalevi Kahra. Ihanat Bonuspisteet saa Kaahariautossa oleva Visan vanha luontokaveri Leo (Jussi Virtanen), voi kuinka suloinen tämä punkkari oikein onkaan.

Janne Mäki (Kari-Pekka Toivonen) sairaalassa

Haapalan pappa (Kalevi Kahra)

Poliisi Taisto (Janne Virtanen)

Punkkari Leo (Jussi Virtanen)

Miksi juuri Kultainen Salama: Aikoinaan kun näin tästä kertovan mainoksen, niin viehätyin tästä kuvauksesta. Lapset yhdessä ulkona seikkailemassa. Tykkään valtavasti sarjoista, jossa ollaan plajon ulkona ja sitähän tässä ollaankin. Bellaa talutellaan vähän väliä ja yhdessä pohditaan mitä tehdään. Lasten kemiat toimii hyvin yhteen ja itse tarinat ovat ihan jännittäviä, jos ei niitä etukäteen tiedä. Paljon tapahtmia mahtuu yhteen jaksoon, eikä tämä mitenkään hidastele. Selvästi huomaa sarjan olevan puhdasta 90-lukua, se näkyy perheiden kodeissa, kaupungissa, pihoissa, vaatteissa. Tämä vie itseni niin ala-aste aikojen nostalgisuuteen, ettei tästä voi muuta kuin pitää.  Sarjan musiikki on myös ihan ainoata laatuaan, eikä ihme että sen on tehnyt eräs suosikkisäveltäjäni: Johnny Lee Michaels.

Parhaat kohtaukset: Pidän itse suunnattomasti sarjan alusta, kun Kultainen Salama perustetaan. Miljoonakeikassa myös jakson finaalitapahtumat ovat minusta hyviä, kuinka Kultaisen Salaman avulla rosvo saadaan kiinni. Kaahariautossa pidän paljon Leon ensitapaamisesta ja lopun hetkestä, kun Kultainen Salama luovuttaa Janne Mäelle ison shekin. Pankkiryöstössä suosikkikohtaukseni on lasten yökylässäolo laaksosilla, majan rakentaminen ja ihan loppu, jossa juhlitaan Kultaisen Salaman menestyksekkäitä tutkimuksia.

Bella koira lehtisateessa

 P.S: Kuvat eivät jostain syystä ole oikeassa kuvasuhteessa, pahoittelen

Viidakkokirja Live Action

Odotukseni uuteen Viidakkokirjan live action versioon olivat aluksi hvyin skeptiset; Viidakkokirja ei Disneyn animaationa kuulu parhaimpiin suosikkeihini, enkä oikein tiedä miksi tästä haluttiin tehdä live action versio nyt, kun sellainen on kuitenkin jo 90-luvulla julkasitu nimellä Mowglis's story. En ole tuota vanhempaa live actiona katsonut (vielä), mutta tälle uudelle en kamalasti ladannut odotuksia. Korkeintaan söpöjä eläinhahmoja ja komeaa viidakkotaustaa.

Viidakkokirjan mainosjuliste

Mowgli elää viidakossa susiperheensä kanssa ja viihtyy perheessään hyvin.  Sherekhan tiikeri tietysti uhkaa Mowglia, sillä ihmisenä hän osaa tehdä tulta, mikä taas voi tuhota koko viidakon. Mowglin täytyy siis lähteä viidakosta ihmiskylään, muuten Sherekhan tekee kaikesta hakkelusta. Bagheera pantteri lähtee viemään Mowglia kylää kohti, vaikka Mowglia itteään ei yhtään huvitaisi lähteä. Matkalla Mowgli tapaa Baloo karhun, joka yrittää käyttää häntä hyväkseen hunajankeruussa. Tarinaa ja juonta nyt Viidakkokirjassa ei varsinaisesti ole, vaan kerrotaan Mowglin yksittäisitä tapahtumista viidakossa. Tarina on aikalailla suoraan Disneyn animaatiosta loppuratkaisua lukuunottamatta. Sherekhanin kanssa kyllä tapellaan, mutta voittonsa jälkeen Mowgli jää viidakkoon, toisin kuin animaatiossa.

Viidakkokirja live action alkoi hyvin, jo Disneyn linnlogosta päästään kauniiseen viidakkoon, mikä oli visuaalisesti aivan upea. Mowglin elämää susiperheessä näytettiin pitkään ja kauniisti, sekä myös paljon muita viidakon eläimiä. Mowglin suhde varsinkin hänen emosuteensa oli todella hellyyttävää, sekä myös susisisarusparven yhteisöllisyys. Tämä olikin kauneinta elokuvassa, mikä ei liittynyt Disneyn alkuperäiseen animaatioon. Muut jutut sitten olikin ihan pielessä: apinoiden raunolinna ja heidän laulunsa siellä oli aivan kamala ja Baloo karhu, hyi kauhea. Baloo karhu oli ihan pilattu, sillä tähän elokuvaan Baloo karhu oli saanut ihan väärän motivaation. Tässä live actionissa Baloo halusi tusutua Mowgliin vain sen takia, että tämä auttaisi häntä ruuankerussa, ei siksi että tämä tarvitsisi ystävää, kuten animaatiossa. Yksi suuri seikka minua kanssa häiritsi, silä kun olen itse Disneyn animaatiot aina katsonut suomeksi ja vaikka tämä olikin englanniksi, niin en voinut sille mitään, että Baloon ääni ei vaan sopinut Baloo karhulle. Vaikka tiesinkin, ettei tässä voida kuulostaa minun Baloo karhultani Pekka Lehtosaarelta, niin Baloo karhun ääni oli niin kaukana hänelle sopivasta äänestä. Suomenkielinen tekstitys lauluissa (Karhun elämää ja Kunigas Luien laulu) oli ihan järäkkyä luettavaa, miksei vaan voitu sanoja kääntää tämän suomenkielisen dubin mukaan, kun kerran sellainen on tehty. Elokuvan laulut oli alkupeärisiä vähän vaan eri sovituksella, joten en ymmärrä. Kha käärmeen laulua odotin elokuvaan ja se onneksi soi, vaikkakin vasta lopputekstien kohdalla.

Mowgli ulvomassa susiperheensä kanssa

Viidakko oli kuvattu todella kauniisti ja Mowglipoika oli hyvin näytelty. Puhuvat eläimet ei tietenkään näin aikuista kamalasti vakuuta, mutta sudet oli tässä kyllä suloisia. Lopun toimintakohtaus Mowglin ja Sherekhanin välillä oli todella pitkästyttävä, niin että jopa torkahdin hetkeksi välillä. Tälläinen jenkkien tapa toimintamässäilyyn jopa kokoperheen elokuvissa ei todellakaan ole makuuni. Oli tämä kuitenkin astetta parempi kuin Tuhkimo live action, sillä tässä ei sentään alennettu latteuksiin ja hyvän ja pahan selittelyyn. Suosikkikohtaukseni siltikin elokuvassa oli lopputekstit, joissa oli komea animaatio. Virheitä alkuperäiseen animaatioon oli kuitenkin niin paljon, etten niitä oikein voi hyväksyä. Suurin virhe, mikä itseäni häiritsi oli elokuvan lopun satukirja. Ei siinä mitään, mutta kun koko elokuva ei alkanut sillä, niin tämän käyttäminen lopusa oli ihan täysin loogitonta.

Pahat Pojat

Pahat pojat on varmaankin yksi tärkeimpiä elokuvia itselleni, vaikkei se elokuvana näin vanhempana niin kovin säväytä. Näin tämän 11-vuotiaana ja olin ihan myyty; tästä voin sanoa elokuvaharrastukseni alkaneen ja kiinnostukseni kotimaisiin elkuviin tuli tämän kautta. Syy, miksi tätä 11-vuotiaana niin kovasti odotin oli tietty Salkkari Saku,eli Jasper Pääkkönen. Elokuvahan oli jo saamassa k15 merkinnän, mutta se onneksi laskettiin k12, niin minäkin pääsin tämän elokuvateatterissa näkemään. Äiti itseasiassa kävi katsomassa tämän elokuvan vain sen takia leffateatterissa, että osasi sanoa onko se minulle liian hurja. Hyvä, ettei ollut.

Pahat Pojat elokuvan mainosjuliste

 Takkusen pojat ei juo, ei kiroile, Takkusen pojat ei ees tappele. Ja kuitenkin ne on aina ikävyyksissä. Eikä ihme, kun pojattaa elättää ittensä pikkurötöksillä, joista elokuvan edetessä tulee vähän massiivisempia. Vanhin veli Otto (Peter Franzén) koittaa pitää perhettä kasassa, Matti (Niko Saarela) tykkää juoksemisesta, Ilkka (Lauri Nurkse) on vähän nössykkä, joka on saanut isältä eniten turpaana ja nuorin Eero (Jasper Pääkkönen) koittaa käydä koulua huonoin tuloksin, kun koulutoverit ja opettajatkin ottaa hänet silmätikukseen. Ainoastaan tyttö Pirjo (Elsa Saisio) kiinnittää huomiota Eeroon ja heidän välille viritellään pikkuromanssiakin.  Takksuten isä Jouko eli Jokke-Pappa  (Vesa-Matti Loiri) karkaa mielisairaalasta ja tulee vaatimaan pojalta rahaa, joita nämä ovat saaneet ryösteltyä. Bensa-asemia, posti ja lopulta ihan kunnon pankkiryöstökin ehtii tapahtumaan, ennen Jokke-Pappa räjäyttää ittensä taivaan tuuliin ja pojat joutuvat vankilaan.

Jokke-Pappa vaimonsa haudalla

Aleksi Mäkelä tekee yleensä ns. veijarielokuvia, joista tässä on nyt on eniten kunnon rikoksia, mutta kanssa myös rehellisesti eniten komediaa. Tästä voidaan kiittää Pekka Lehtosaaren mahtavaa huumoripitoista käsikirjoitusta. Jokke-papan karkaaminen mielisairaalasta on loistava esimerkki, kun hän joutuu poliisien käsiin niin tämä esittelee itsensä mielisairaalan työntelijäksi joka etsii itteänsä. Myös minuun varsinkin lapsena vaikutti kohtaus jossa veljet tulee pelastamaan Eeron baari Piristeeltä, jossa koulutoverit Aulis ja Timo (Eero Milonof ja Arttu Kapulainen) kiusaavat Eeroa. Muutenkin elokuvassa on paljon hauskoja juttuja, kuten Oton ja Matin jatkuva "Eiku sä"- tappelu ja 1500-markan kahvikuppi. Elokuvan dramaattisin kohtaus on varmasti Jokke-Papan koiran murha, jota ei onneksi näytetä kunnolla (älkääkä huoliko, yhtäkään koiraa ei ole vahingoitettu kuvausten aikana). Jeppe koiran lisäksi elokuvassa on pikkuinen kissakin, jolla ei ole tarinassa nimeä, mutta näyttelijöden kommenttiraidalla kerrotaan kissan oikean nimen olevan Jeesus. Pari vähän vaivaannuttavaa seksikohtausta elokuva tietenkin sisältää (kuten tuohon aikaan lähes jokainen kotimainen aikuisten elokuva sisälti), mutta mieleenjäävimmät jutut tässä on tietenkin isot räjähdykset. Ne varsinkin vaikutti minuun pienenä lapsikatsojana, sillä silloin ne vaikutti hienoilta. Näin vanhempana ei enää räjäytykset kyllä innosta, kuin silloin.

Näyttelijäntyöstä pidän tässä elokuvassa paljonkin. Jasperin hahmo Eero on kokoajan varautunut ja siksi Jasperin näyttelemisen epävarmuus ei minua haittaa. Niko Saarela ja Lauri Nurkse molemmat näyttelee kokoajan komedian ja draaman välimaastossa ja Peter Franzén sai minusta itselleen fanin tätä kautta. Ihan vaan hänen matala äänensä saa minut humaltumaan, Peter on ihana. Vesku Loiri on itelleni eniten tullut tutuksi Uunona, joten tälläinen mielisairaan hullun rooli avasi kyllä hänen näyttelijän kykyjään monipuolisemmaksi. Tuollainen hahmo olisi helppoa vetää komediaksi, mutta Loiri saa sen oikeasti tragediseksi hahmoksi. Sivuosissa on tottakai Aleksi Mäkelän kavereita sillä olisin pettynyt, jos tässä ei vilahtaisi Kari HItalahtea ja Juha Veijosta. Ainut naispääosa Elsa Saisio Pirjona ei ihan itteäni vakuuta, mutta on kuitenkin ihan kelvollinen.

Niko Saarela, Peter Franzé, Lauri Nurkse ja Jasper Pääkkönen

Itselleni tämä elokuva on todella sidoksissa aikaan ja muistoihin. Jos tämä elokuva tehtäisiin nyt vuonna 2016 niin ei varmasti toimisi yhtä hyvin minulle, kuin tuonna vuonna 2003. Jotenkin tämä vetosi minuun nuorena niin syvälle ja fanitin kunnolla. Vai tiedättekö muita henkilöitä, jotka on katsonut tämän elokuvan 4 kertaa saman päivän aikana putkeen? Siinä meni puolet kesälomastani vuonna 2003, kun tämä julkaistiin vhs-kasetille. Ostin sen  julkaisupäivänä Oulun Anttilasta kello 8 aamulla, kun tavaratalo aukesi.  

Pitkä Kuuma Kesä

Pitkä Kuuma Kesä elokuvan katsoin ensimmäisen kerran joskus 13-vuoden iässä, vhs-kasetilta suoraan telekkarista ylen kanavilta nauhoitetuna (ei ärsyttäviä manoskatkoja). Nauha oli todella kulunu: kuva ja ääni oli monesti aika epäselvää, muttei se haitannut, elokuvan huumoriin tykästyin jo silloin. Monet tässä elokuvasa olleet lainaukset onkin tulleet tietyssä kaveripiirissäni oikein klassikoiksi.

Pitkä Kuuma Kesä -elokuvan mainosjuliste

Patu (Unto Helo) on juuri muuttanut sisarensa ja äitinsä kanssa Joensuuhun Helsingistä. Pate tutustuu paikallisiin rokkijätkiin Lajuseen (Mikko Hakola), Kukkoseen (Timo Lavikainen), Kakkoseen (Olli Sorjonen), Jimiin (Jimi Pääkallo) ja tämän siskoon Nooraan (Hanna-Mari Karhinen). Pojilla Lajusella, Kukkossella, Kakkosella ja Jimillä on bändi, joka tosin soittaa vielä vain covereita. Patu pestaa ittensä biisien kirjottajaksi, tuottajaksi, manageriksi, roudariksi ja muutenkin bändin henkiseksi jäseneksi. Yhtye saa tietenkin klassisen nimen Kalle Päätalo. Päätalot heittää pikkukeikkaa, joka ei ihan mene suunnitelmien mukaan ja komediaa ja komelluksia matkalla koetaan ennen kuin päästään Helsingin Tavastia clubille. Patu tietysti ihastuu leffan ainoaan naisrooliin Nooraan, vaikka eihän sekään suhde nyt ihan ruusuisesti mene. Loppu on kuitenkin onnellinen Patun ja Nooran suudellessa Kalle Päätalon ollessa lavalla laulamassa "Lootusasentoon, liian levoton mää oon."

Kalle Päätalo ja Patu hengaamassa

Tämä on Perttu Lepän (Helmiä ja Sikoja, 8 päivää ensi-iltaan) esikoisohjaus ja hänen komediatyylinsä aloittaja. Kuumassa kesässä ei varsinaisesti edes näytetä kesän kauneutta tai sen kuumuutta, elokuva onkin varmaan saanut nimensä Popedan saman nimisestä kappaleesta, vaikkei se edes soi koko elokuvassa. Sen sijaan Eppu Normaali, Pelle Miljoona ja ainakin Maukka Perusjätkän löytää hyvin taustamusiikeilta. Niiden takia innostuinkin varmaan myös tästä elokivasta aikoinani. Ei tämä varsinaisesti mikän realistinen kuvaus ole nuorison punkajoilta, mutta leppoisa sellainen. Ja muutenkin yksi harvoja puhtaita nuorisokomedioita mitä ylipäätänsä suomessa ollaan 90-luvulla tehty (leffahan siis julkaistiin 1999). Huumori tulee ihan yllättävistä tapahtumista (tyyliin kaadetaan ulkohuussi kun Hirvonen istuu siellä paskalla) sekä nerokkaista idoista (Patu myy hevareille koiranpaskaa hassiksena, kun he ovat impanneet Kalle Päätalon keikka-autosta loput bensat), nerokkaita lainauksia unohtamatta: "Viittikste raottaa tot bensatankin korkkii, ku pitäs saada päivä käyntii." sekä Jimin näkemä mahtava kristallimetsä: "Oli vähä wau experience, ku heräsin sillee niinku lentokentält. Kuulu sellast surinaa ja mörinää. Sit katoin vittu taivaalle, ni siel vittu lenteli The Brithis Airways. Sielt ikkunast vittu vilkutti mulle 120 kiinalaist turistii tällee pikkusormella wink wink. Ja sit sielt koneest kuulu Albert Järvisen ääni, et Jimi väistä vittuu siit ja mä sanoin Albert Järviselt et vittu tähän ei laskeuduta. Ja sit Järvinen sano et koht ei muuten lähe sult enää mitää sooloo. Silt mä menin kristallimetsän läpi ja nyt mä oon tässä. "

Kun Kalle Päätalo nyt on suht kevyt rokkiasoittava nuorisoporukka, niin kunnon Punkhenkeä ja ysäriyden ydintä tähän leffaan tuo heidän kilpailijabändi, todellinen punkkarisakki The Vittupäät, jolle täytyy antaa huumoririspectit. Apulannan Toni Virtanen huutamassa punasessa pehkossa "MÄVIHAANSUA!" hänen silmänsä on pulpahtaa päästä, kuin pahimmallakin paholaisella. Siitä tulee ihan mieleen tämä Tuomari Tuomio elokuvasta Kuka viritti ansan Roger Rabbit? Jotenkin koen tämän Vittupäät bändit oikein ylivedettynä pilkkana punkbändejä kohtaan, joten hassua ja hienoa että siihen on saatu näyttelemään suomen tunnetuin punkkari. Hekin osaavat tämän avulla varmasti nauraa itselleen. 

The Vittupäät

 Elokuvan päänäyttelijöistä kukaan ei ole käynyt mitään virallisia näyttelijäkouluja, mutta ehkäpä juuri siksi he esittävät roolinsa rosoisen raikkaasti. Jokaisella hahmolla on selkeästi oma focus, jopa Kakkosella, joka ei sano varmaan muuta ku "Nii" jokaisessa välissä, paitti hän kehittää bändille nimen Kalle Päätalon kirja mainoksesta. Puvustus on rososta punk-meininkiä, ei sellaista pehmopunkkia ja musiikit sopii leffaan mainiosti. Kuvaus on ainoa mikä häiritsee, se on monissa paikoissa todella tumman puhuvaa. 90-luvun ongelmana on tuossa vaiheesa vielä huono äänitallenne, kun hahmojen puheesta ei anakaan videokasettiaikaan saa kaikkea selvää. Onneksi on dvd:t ja tekstit heikkokuuloisillekkin jo kehitetty. 

Pitkää ja Kuumaa juhannusta Elokuvalippujen lukijoille!

Disney Klassikot 21: Robin Hood

Disneyn Robin Hood on yksi vanhimpia Disneyn klassikkoja, mitä olen ikinä nähnyt. Tämä nauhoitettiin aikoinaan kolmoskanavalta videolla 90-luvun alussa ja välissä on tietty ne klassiset kolmos kanavan mainokset. Siksi tätä olikin niin kiva katsoa lapsena.


Robin Hoodissa on Disneylle erikoinen alku. Hahmot tavallaan esitellään niitä näyttämällä ihan toisessa kontekstissa pitkien alkutekstien saattelemana. Kukko Trubatuuri Allan-A-Dalen   näytetään heti alkuun tarinan kertojana, jo ennen kuin hän itse sen sanoo. Alkujaksossa tekstien ylhäälä kulkiessa näytetään vilahduksia jo elokuvan tapahtumista ja soitetaan viheltelytunnaria, mikä on aika kotikutoista.

Vanha mainosjuliste Robin Hoodista

 Kertojakukko on hyvä tarinan rytmittäjä, joka sopivasti aloittaa tarinan laululla. Oo-de-lally  laulussa heti näytetään Robin Hoodin ja PIkku Johnin ystävyyssuhde, sekä heidän määränpäänsä, eli varoa sheriffin sotilaita ja kerätä rikkailta köyhille. Eli juuri päinvastoin kuin sheriffi, joka ryöstää köyhiltä rikkaille. Prinssi Juhana on varastanut kruununsa veljeltään Richardilta, mutta tämä tärkeä seikka jäi lapsena ainakin minulla hyvin epäselkeäksi. Enenmmän tuli keskityttyä Juhanan komediaan; hänen yli isoon kruunuunsa, peukun imemiseen, äitin muisteluun ja nahisteluun Hiss-käärmeen kanssa.
Robin ja Pikku John eivät sensuuria kaipaa, he koittavat pihistää monilla eri keinoilla, jotka on hyvin humoristisiakin. Robin ja Pikku Joh jopa pukeutuvat ennustajaeukoiksi, joilla saavatkin aika potin kerättyä, ennne kuin huijaus paljastuu. Prinssin vartiat ovat aika sokeita, kun eivät ryöstöä yritä estääkään.

Kukko Allan-A-Dalen   aloittaa lähes jokaisen uuden kohtauksen pienellä referoinnilla. Notthinghamissa kuvataan asukkaiden köyhyyttä ja Nottighamin Sheriffin itsekkyyttä. Nottingham on aika karun näköistä, paljon rampoja ja hepposia asuntoja. Sheriffi ei armoa tunne, vaan verot kerätään jopa Otto-koiran kipsistä. Yks loistavista repliikeistä Sheriffiltä munkki Tuckille onkin: "Säästä saarnasi, ei vielä ole sunnuntai" ja Pupun syntymäpäivälahjakin menee  veroihin. Robin on haka naamioitumisessa, mutta onneksi hän pelastaa pilalle menneet synttärit antamalla Pupulle jousipyssyn ja hatun. Pupuäiti kiittelee Robinia mitä enemmin ja toivottaa Jumalan siunausta. Tämä on yksi harvoja kertoa kun uskontoa tuodaan tähän elokuvaan, vaikka onhan tässä munkki Tuckin.
Puput lähtevät testaamaan uutta jousipyssyä ja tietty se ammutaan Prinssi Juhanan pihalle. Lopulta kun sinne uskalletaan mennä, siellä pelaavat Marienneneito ja kana Kotkot sulkapalloa. Kana Kotkot onkin leffan parashahmo, hänessä löytyy munaa mitä parhaimmiten, se selviää varsinkin jousiammuntakilpailun jälkeisessä kaaoksessa. Marianneneito on todella suloinen ja kun Pupulla on päässään Robinin lakki, niin Marian alkaa kaipaamaan häntä. Elokuvassa ei kerrota heidän yhteisestä histroriasta paljoakaan, vaikka se olisi todella mielenkiintosta kuultavaa. Vaikka onhan se hyvä jättää se katsojan mielikuvitusksen varaan. Ei suudeltu, mutta nimikirjaimet puussa on aika romanttista kyllä tuohon aikaan. Sulkapallo-ottelun jälkeen Marianneito muistelee tornisansa Robinia  ja pelkää tämän unohtaneen hänet. Robinkin on ihan unelmoinnissaan, sillä poltta pohjaan hänen ja PIkku Johnin päivän aterian.  Rakkauden tunnustus Robinilta on aika herkkää, rakkaudessa riutuva mies on niin suloista. Munkki Tuck saapuu paikalle ja kertoo Nottinghamissa tapahtuvista jousiammuntakilpailuista. Robinkin päättää valepuvussa osallistua, kun palkiintona sentään on suukko voittajalle.

Jousiammuntakilpailut alkaa hyvin juhallisesti ja katsojia on yllin kylin. Kukaan ei heti tunnista Robinia, muta kun hän ampuu niin järjettömän taitavasti, niin tottakai totuus tulee ilmi ja sekasorto on valmis. Prinssi Juhana on jo valmis hirttämään Robnin, eikä Mariannen ja Robinin rakkaudentunnustukset hetkauta Juhanaa lainkaan. Kapina alkaa siitä, kun Pikku John kiristää Juhanaa. Robin päästetään kahleista ja heti saman tien yritetään vangita uudelleen. Valtava tappelu alkaa miekoin ja väkivalloin, joka on hauskan toiminnallista katseltavaa. Oikein romanttisesti nahistuksen tuoksinnassa Robin kosii Mariannea.  Rouva Kotkot hakkaa niin monia vartioita, pelkällä raivolla, että se on mahtava näky. Eikä kukaan saa häntä kiinni vaikka Prinssi Juhana huutaa: "Pysäyttäkää ne, se pullukka myös!" Nahistelu päättyy hyvistenkannalta hyvin ja kaikki pääsee turvaan Sherwoodin metsään.

Robinin ja Marianneidon romanttinen hetki

 Menon ja meiningin jälkeen on elokuvan rauhottumis osuus, eli Mariannen laulama kaunis rakkauslaulu, jonka aikana näytetään kaunistä yötä ja Mariannen romanttisia ajatuksia. HIljaisuuden ja romantiikan vaan tulee keskeyttämään kaikki hyvät ystävät ja romanttinen tunnelma muuttuu hilpeiksi juhliksi, joissa pilkataan Juhania oikein olan takaa. Pilkkalaulusta tuli oikei hitti, jota Juhana ei tietenkään hyväksynyt. Verot nostettiin ja lähes kaikki joutuivat vankilaan. Siellä kertoja kukko  Allan-A-Dalen laulaa suruista kappaletta ja näytetään kuinka vankilassa kärsitään. Ruoka on lopussa, kaikkia masentaa ja kaiken huipuksi ulkona sataa. Kukaan ei tule edes kuuntelemaan munkki Tuckin saarnaa kirkkoon, paitsi Sheriffi. Tappeluksihan sekin menee ja munkki Tuck pidätetään myös. Juhana kehittää suunnitelman hirttää Tuckin ja näin ollen napata Robin Hoodin, joka tietty tulee hänet pelastamaan.

Yöllä sitten Robin ja John kiipeävät linnaan ja saavat vangit vapautettua, sekä varastettua prinssi Juhanan keräämät asukkaiden verot takaisin oikeille omistajilleen. Siitähän taas tappelusählingit alkaa ja nopeatempoinen toiminta. Vangit juoksee kiireesti linnan alueelta pois rahasäkit olkapäillä, kun Robin koittaa pysäyttää vartioita. Kaikki ehtivät vaunuihin, paitsi pienin pupu. Robin pelastaa hänet viime hetkellä ja näinollen joutuu itse kovimman tappelun eteen. Linnan tornista hän hyppää vallihautaan ja kaikki tietenkin luulevat hänen kuolleen. Mutta ei Robin niin pienestä kaadu, vaikka Pikku John ja Pupu pahinta pelkäävätkin. Taistelun tuoksinnassa Prinssin linna syttyi tuleen, mikä sai Juhanan raivonpartaalle. Kuningas Richard lopulta palaa ja Juhana ja Sheriffi joutuvat rakentamaan uutta linnaa. Marianne ja Robin tietysti viettävät häitään ja viimeinen kuva on klassiset häävaunut.

Oo-dela-ly Oo-dela-ly on niin ihanaa

Tämä animaatio on ihanalla tavalla vanhanaikainen. Animaatiotyyli on niin klassista käsinpiirrettyä, aina hahmoja ja taustoja myöten. Luonto on kuvattu niin kauniisti ja ritariaikainen tunnelma todella välittyy katsojille. On linnoja, torneja ja kauniita linnojen puutarhoja. Värit ovat mukavan maanläheiseet ja ihmistenasuintalotkin sopivan ruhjoiset. Kun eletään köyhyyttä nii se näkyy asunnoissa ja hahmojen vaatetuksessa. Se, että hahmot ovat eläimiä, ei haittaa liankaan ja on aika helppo kuvitella Robin Hood hahmo juuri ketuksi. Ketut kun on tunnettuja nopeudesta ja viekkaudestaan, juuri kuten Robin Hood. Tarinassa on kuitenkin yllättävän paljon viittauksia aika rankkoihinkin aiheisiin; hirttämiseen, kuolemaan, miekkoihin ja jousipyssyllä ammuskeluun. Aika hurjia juttuja, mutta tavallaan ne kiehtoo lapsikatsojia. Ainakin ite tykkäsin aikoinaan juuri tästä ritariajasta, mihin elokuva sijoittuu. Tarinallisesti aikuisena tässä on liikaa sähläystä, mutta muutamia todella kauniita kohtauksia ja ihan herttaisia hahmoja.  

Kurkunleikkaajien saari ja Deep Blue Sea

Kun minä miehelleni kerran kaikki Disneyn klassikot näytin, niin vaihettiinpas maratonin aihetta hänen elokuvasuosikkeihin. Mieheni nimittäin pitää kovasri suomalaisohjaaja Renny Harlinin elokuvista. Suomielokuvafanina olen katsonut nyt Rennyn tekeleitä kyllä hyvin mielenkiinnolla ja jopa yllättynyt kuina viihdyttäviä Hollywood pätkiä hän on saanut aikaan. Aloitimme ihan suomalaisella tuotannolla tehdystä Jäätävästä Poltteesta ja nyt ollaan päästy Deep Blue Seahin asti. Tämä Deep Blue sea, Kurkunleikkaajien saari sekä Cliffhanger on jäänyt Rennyn elokuvista vahviten mieleen, mutta keskitytään nyt noihin kahteen ensimmäiseen.

Kurkunleikkaajien saari elokuvan mainosjuliste

Olen sen verran nuorempaa sukupolvea, etten tiennyt tämän elouvan olleen yksi maailman suurimmista elokuvaflopesta, Olin jopa vähän yllättynyt, että miksi? Tämähän on niin samantyyppinen merirosvoelokuva kuin Disneyn miljoonia tuottaneet Pirates Of The Caribbeanit, sillä erolla, että Johnny Deppin tilalla tässä On Geena Davis. En tuosta mainosjulistepiirroksesta, joka toimii myös elokuvan kantena, osannut häntä heti yhdistää entisiin hänen rooleihinsa Beetlejuicessa sekä Stuart Littlessä. Niistä Geena on minulle tunnettu kotiäitien rooleissa, joten yhtäkkinen voimakastahtoinen, ronski, huumorintajuinen ja maskuliininen Geena kyllä vakuutti minut tällä merirosvokapteeniudellaan.

Juonihan elokuvassa on simppeli, merirosvojoukko lähtee ettii aarretta ja toinen joukko kanssa yrittää saada sen. Aarteesta tapellaan ja toisiaan vastaan miekkaillaan ja lopulta selviytyjä laiva on voittaja. Simppeliä, yksinkertaista viihdettä. Laivat on oikean merirosvolaivan henkisiä, samoin näitten merirosvojen puvustus, sekä kaupungit missä käydään. Kaikki on siis kaikin puolin kunnossa, mitä nyt taistelukohtaukset taisi venähtää vähän pitkäkäksi. Olihan ne isot räjähdykset komeita, muttei kovin lunnollisia. Perus merirosvokliseitä oli koko raina täynnä, (pääkallolippuja, luurankoja, verta, miekkoja, vankeja ym) mutta mitä Rennyn kommenttiraidan katsoin, niin ohjaaja ihan tietoisesti niitä sinne oli halunnut haalia. Suomi viittauksena toimi eräässä tomintakohtauksessa suht alkupuolella vilahtanut suomen lippu.

On todella sääli, ettei tämä elokuva tuottanut edes omaa budjettinsa verran takaisin, sillä ainakin minä ihan vilpittömästi nautin tämän katsomisesta. Onkos siinä 90-luvulla mennyt markkinointi vai mikä mönkään, kun tämä ei silloin toiminut? Vasta 2000- luvun alun Pirates Of The Caribbean elokuvien myötä merirosvoista vasta tuli muotia, joten Renny taisi olla nyt vain reilusti edellä aikaansa. 

Deep Blue Sea -elokuvan mainosjuliste

En tiedä, voinko sanoa varsinaisesti tykänneeni tästä elokuvasta, sillä katastrofi/kauhu/toiminta ja trilleri ei todellakaan kuulu lajiini ja suren liian helposti kuolleita hahmoja. Siksi en täläisiä elokuvia paljon katsokkaan, kun tietää jo alussa porukkaa kuolevan ja itteni olevan herkässä. Deep Blue Sea kuitenkin piti minut imussa, kun aloitti elokuvan sitä ei voinut enää lopettaa, kun oli vaan pakko saada tietää selviytyvätkö he vai eivät ja ketkä ei selviydy.

Tarina kertoo siis tohtorista ja tutkijoista, jotka olivan vanginneet haita merellä rakennettuun tutkimusyksikköönsä ja ottavat hailta jotain proteiniainesosaa, jolla meinaavatparantaa alzhaimerin taudin. Prosessissa hait tulevat yliälykkäiksi ja näin ollen koittavat tappaa ihmiset ja päästä vapaaksi "Syvään siniseen mereen" jossa heidän vapautensa ja oikea kotinsa on. Operaatio menee tietenkin pieleen ja elokuvasta muodostuu ihmisten selvitymistaistelu vedenpinnalle ja hippasleikki, jonka hävinneenä joutuu hain hampaisiin. Tunnelma on todella tiivis, kun henkilöt suunnittelevat pakoa ja miten sen toteuttaa. Veden tunkeutuminen sisätiloihin tuo minulle ihan mieleen Titanicin, joka on varmaan ainoa tuollainen katastrofielokuva, jonka olen katsonut elämäni aikana enemmän kuin kerran, koska ahdistuin tälläisistä helposti. Hain hampaisiin joutuu useampikin henkilö, mutta onneksi edes kaksi selvityy hengissä ja mutanttihait saadaan tuhottua.

Hahmot olivat makuuni aika pintapuolisia, eikä niitä kummemmin syvennetty. Mielenkiintoisimpia olivat Samuel. L. Jacksonin näyttelemä Russel Franklin, joka valitettavasti kuolee porukasta ensimmäisten joukossa ja räppäei LL Cool J:n esittämä Sherman Dudley, joka on porukan koomisin hahmo ja selviää onneksi elävänä leffan loppuuna asti. Hait oli selvästi tietokoneella tehtyjä riehujia, mutta siltikin minulle pelottavan oloisia. Musiikki oli vähän liian maalailevaa, mutta olen kyllä Rennyn elokuvissa niin aina olevan. Vedessä oleva tutkimuslaitos muuttui heti ahdistavaksi, kun tajutaan vettä tulevan joka puolelta. Kyllä siinä oikeasti pelkäsi hahmojen puolesta ja toivoi jokaisen selviävän hengissä.Tämä elokuva pärjäsi tässä minulle kaukaisessa tyylilajissaan hyvin, kun sai minut kerran koukkuun ja jännittämään hahmojen puolesta.

Renny Harlin ja Geena Davis yhdessä, silloin kun Rennyllä oli vielä komea pitkä tukka

Myönnetään, odotin kun Renny Harlin maraton alkoi, jotain erilaisempaa. Jotain taiteellista toimintaräiskintää, ilman mitän juonikuvioita. Olen kyllä poitiivisesti yllättynyt: vaikka leffat on Holywoodtasoa, niin löydän niistä sen pienen ripauksen suomalaisuutta (muistakin kuin suomiviittauksista), joka saa minut ylipäätänsä pitämään suomielokuvista. Rennyn elokuvista itelleni huonoin olikin Jäätävä Polte, vaikka se on ainoana ollut osittain suomalaista tuotantoa. Myös tuo Rennyn alkuvaihe ohjaamiseen ja sen aikainen yhteistyö tuottajamogulin Markus Selinin kanssa kiinostaa minua suuresti, mutta harmikseni niistä ajoista ei paljon tietoa löydy. Vaikka Rennyn menestyksekkäimmät (ja flopatuimmat) elokuvat tuli 90-luvulla, niin uskon kyllä hänen uusienkin elokuvien vielä yllättvän minut. Uusimman Skiptracen traileri ainakin vaikutti hvyin kiinostavalta. Hyvä Renny!

Lieksa!

Paljon 2000- luvulla tehtyjä kotimaisia elokuvia katsoneena, tämä on todella erikoinen elokuva. Kun näin tämän aikoinaan elokuvateattereissa, ainoa asia mitä odotin oli Marco Hietalan tekemä kappale While your lips are still red ja Samuli Vauramo ja Jenni Banerjee tanssimassa lumihangessa tämän tahdissa. Tykästyin valtavasti tämän elokuvan teemaan; matkalla jonnekkin ja kuinka päämäärä lopulta pelottaa.

Lieksa! elokuvan mainosjuliste

Kasper on eksynyt mies, joka vahingossa päätyy Koppeloiden karavaanariperheeseen. Perheen isä Otto antaa perheelle ohjeen muuttaa Lieksaan ja sinne sitten koko konkkaronkka elokuvassa matkustaa. Oton kuoltua äiti Martta koitta parhaimpansa mukaan toimia perheen päänä ja pitää kirjaimellisesti langat kasassa ja aikuiset poikiansa kurissa. Koppelot ovat räätäleitä, mutta heidän aikuiset poikansa pyrkii välttelemään työntekoa niin pitkälle kuin mahdollista. He ottavat Kasperin mukaansa ja pitävät tätä osana perhettä, vaikka tämä onkin mykkä, eikä kukaan tiedä mistä Kasper oli tullut. Perheen onnea tulee pilaamaan elokuvan pahis Laslo, mutta hänkin saa lopussa ansionsa mukaan. Erikoisuutena elokuvassa toimii kuitenkin katsojille kuultava Kasperin ulkopuolinen kertojaääni.

Hahmot ovat erikoisia persoonia. Jenni Banerjeen esittämä Lara on hiukan naivi, mutta kuitenkin viettelevä ja seksuaalinen. Lotta Lehtikarin esittämä Veera on taas ihana agressiivisena, poikamaismaisen kovana ja Laralle vittuilevana siskona. Aikuis "poikakolmikko" Ventti, Repe ja Hippo (Toni Wahlström, Tatu Siivonen ja Tuomas Uusitalo) muodostavat kolmistaan hauskan trion, mitkä luo eniten elokuvaan huumoria. Sanna-Kaisa Palo on loistava perheen emäntänä Marttana, häneltä löytyy juuri sopivaa auktoriteettiä tälläiseen rooliin. Hänen roolissaan on asennetta, katkeruutta ja rakkautta juuri oikealla tavalla. Samuli Vauramo on kivikasvoinen Kasper, joka esittää mykän roolinsa hyvin kasvoillaan. Ainoa mikä ei tässä minuun vetoa on harmikseni Peter Franzénin Laslo. Varmaankin siksi, että hänen hahmonsa erottuu liikaa muista ja tuntuu tulevan tämän elokuvan maailmaan jostain ihan toisesta elokuvasta.  Heikki Kinnunen tekee mahtavan kaksoisroolin Ottona ja Nikkolaina. Hänen katseensa voi todellakin tappaa.

Kasperin ja Laran tunnelmallinen talvihetki

Lieksa! on harvinaisen kaunis lokaatioiltaan. Tässä viivytäään niin paljon ulkona, näkyy kaunista metsää, peltoa, aukeaa, sadetta, lunta, päivää, näyttelijöiden kasvojen lähikuvissa, jopa hyttysiä. Tätä kauneutta voisi katsoa ikuisesti, eikä se edes tarvitsisi mitään juonta. Miljöö on niin kaunista ja upea rauhallinen musiikki kruunaa kaiken.

Tässä on valtava määrä tunnettuja näyttelijöitä ja käsikirjoitus on todella monimuotoinen. Ei tavallaan tiedä, puhuuko hahmot milloin totta ja milloin valhetta ja milloin heille valhe on muuttunut todeksi. Tähän on sekoitettu paljon mystisyyttä, kuivaa huumoria ja kuvallista kauneutta. Koppeloiden loputon tarve matkustaa eteenpäin toimii mielenkiintoisena kantavana teemana. Kasper oppii matkan aikana elokuvan opetuksen: tärkeintä ei ole päämäärä, vaan itse yhdessä tehty matka.

                                

Lieksa! elokuvan tunnuskappale Marco Hietala ja Tuomas Holopainen - Wihile your lips are still red