Disneyn Maija Poppanen on minulle äärimmäisen rakas klassikko. En ollenkaan ilahtunut kun kuulin, että sille ollaan jatko-osaa tekemässä, mutta toisaalta P.L.Travers julkaisi aikoinaan kirjan Maija Poppasen paluusta, joten ehkä elokuvan olemassaolo on ihan oikeutettu. Siltikin menin katsomaan elokuvaa hyvin skeptisin silmin. Alunperin ajattelin jättää sen kokonaan väliin, mutta traileri, jossa on vanha Pankkien leija, ja tieto Dick Van Dyken cameosta käänsivät pääni.
 |
| Maija Poppasen Paluun elokuvajuliste |
Kirsikkatie 17 ison laman aikaan Lontoossa. Siellä asuu Mikko Pankki kolmen lapsensa Anniinan, Jussin ja Tuuren kanssa. Mikon vaimo on kuollut vuosi sitten ja jokainen on käsitellyt surua eri tavalla. Mikosta on tullut huolimattomampi ja lapset ovat äidiltään oppineet itsenäisen ajattelun. Mikon läheinen sisko Anna on usein lapsuudenkodissaan käymässä ja niin myös tänäänkin, kun ovelle tulee pankin lakimiehiä kertomaan ulosotosta. Laina pitää maksaa parin päivän mennessä, tai asunto menee alta. Eihän Mikolla ja Annalla ole rahaa, mutta he muistavat isänsä Yrjö Pankin jättävän heille pankin osakkeita. Papereita etsiessä kodinhoitaja Elli on vain tiellä ja lapsetkin hälytellään kaupassa käymään. Mikko koittaa etsiä osakekirjaa ullakolta, mutta roskaahan siellä vain on; vanha leija, koko perheestä maalattu piirustus ja lumisadepallo, jossa näkyy katedraali, jonka portailla lintutäti aikoinaan istui. Tuuren auttaessa isiä hän ottaa piirustuksen talteen, mutta leija lentelee ulos. Kauppamatkalla Tuure päättää napata leijan talteensa, vaikka joutukin uhmaamaan puistonvartijaa. Avuksi hän saa Jaakon, joka on ollut alkuperäisen Maija Poppaselokuvan Pertun oppipoika. Yhdessä he saavat leijan alas ja mukana tulee Maija Poppanen. Hän päättää taas tulla pitämään huolta Pankin lapsista.
 |
| Maija Poppanen saapuu pitkästä aikaa Kirsikkatielle |
Mikko ei haluaisi palkata Maija Poppasta, mutta Anna puhuu hänet ympäri. Poppasen johdolla lapset seikkailevat kylpyammeessa, päätyvät upealle hevoskärryajelulle liemikulhoon, käyvät Maija Poppasen pikkuserkun luona kylässä, vierailevat pankissa ja tanssivat yhdessä Jaakon lampunsytyttäjäystävien kanssa. Talo ulosmitataan ja sillä hetkellä Mikko katsoo Tuuren korjaamaa vanhaa leijaa. Ei perkule, osakekirja on siinä! Nyt kiireesti pankkiin! Aika on kuitenkin todella kortilla. Anna ja Mikko huristelevat autolla pankkia kohti, kun lapset, Poppanen ja Jaakko menevät pyörän kyydissä kohti Big Beniä, seuranaan lampunsytyttäjäporukka. Yhdessä he meinaavat pysäyttää ajan. Jaakko kiipeää ystävien avustuksella kelloon, mutta viisareita hän ei saa pidätettyä. Nokkela Maija Poppanen lentää sontikkansa avulla yläilmoihin ja pidättlee viisareita niin, että pankin pääjohtaja ehtii saada asiakirjan aikarajaan mennessä. Tämä ei kuitenkan suostu mokomaa ottaa vastaan, kun nimikirjoituskohta on repäisty irti. Onneksi ylempiarvoinen Nuorempi Herra Naakka vanhana sapuu sopivasti paikalle ja antaa pankinjohtajalle nätisti kenkää. Pankit saavat pitää talonsa ja nauttivat yhdessä seuraavana päivänä puiston kauneudesta ja lentelevät ilmapalloilla muiden Lontoolaisten kanssa.
 |
| Tuure löytää isänsä vanhan leijan |
Maija Poppasen Paluun suurin ongelma itselleni on uudet näyttelijät. Vaikka kuinka yritän, niin en pidä Emily Bluntin Maija Poppasesta. Hänestä puuttuu se kaikki Julie Andreawsin luoma hahmon lämpö. Bluntin Poppanen hymyilee ja korostaa itserakkauttaan ihan liikaa ja on turhankin komenteleva. Hänellä on ihan kiva lauluääni, muttei sekään riitä. Jokin inhimillinen Maija Poppasessa oleva piirre häneltä puutuu, joka Julie Andreawsilla on. Tämän elokuvan Perttuna toimiva Jaakko Lin-Manuel Miranda on ihan kiva, mutta vain varjo Dick Van Dyken Pertun hauskuudesta. Jaakko on ainoastaan lampunsytyttäjä, kun Perttu oli nokikolariuden lisäksi yhden miehen bändi ja katutaiteilija. Jaakosta puuttuu se vekkulimaisuus, mikä tekee Pertusta Pertun. Siksi hänen hahmonsa on todella persoonaton. Anna ja Mikko ovat aikuisena ihan hyvin hahmoja ja seuranneet vanhempiensa jalanjälkiä: Mikko työskentelee pankissa ja Anna toimii ammattiyhdistyksen puolestapuhujana, olihan hänen äitinsä Vilma sentään feministi. Lapsista Jussi ja Anniina ovat vakavamielisä, kun taas Tuure kivasti oikean lapsen oloinen. Kodinhoitajana Ellinä on Julie Walters, joka saa hahmoonsa luotua hoivaavaa huumoria. Maija Poppasen höpsähtäneenä pikkuserkkuna on Meryl Streep, joka aluksi tuntuu todella irralliselta, mutta laulunsa aikana hänen hahmonsa saa lihaa luiden ympärille. Pankinjohtajaa esittää Colin Firth, joka on harvinaisen pökkelö roolissaan. Elokuvan parasta antia tekee lopussa Nuorempana Herra Naakkana vanhana cameon tekevä Dick Van Dyke, joka on yhtä ihana kuin alkuperäisessä elokuvassakin.
 |
| Nuorempi Herra Naakka on vetreässä kunnossa |
Pidän kuitenkin siitä, että Maija Poppasen Paluussa on osattu kunnioittaa originaalia elokuvaa. Alussa mainitsemani lumisadepallo katedraalista ja leija ovat osa sitä, mutta laulullisesti monet laulut olivat vastineita alkuperäisen elokuvan lauluille. Lasten tutustuessa Maija Poppaseen kylpyammekappaleen aikana tuo mieleen Lääkkeen sä sokerilla makeaksi saat. Tavalliseen ja aina niin ihanaan piirrettyyn 2D animaatioon hypätään liemikulhoon, jonka laulunumerot muistuttavat Supercalifracilistiexpialidoucisia. Lampunsytyttäjien valtava tanssinumero on selvästi saanut ideansa nuohoojien Steppaa vain tanssishowsta. Elokuva päättyy lopussa isoon ilmapallonumeroon, kun alkuepärinen loppuu leijan lennätykseen. Harmikseni uuden elokuvan lauluista mikään ei jää mieleeni, vaikka ihan näyttävirä numeroita ovatkin. Johtuuko siitä, että en sen pahemmin välitä isoista musikaalinumeroista, vai siitä että Shermanin veljesten alkueperäisen elokuvan laulut ovat jo muodostuneet itselleni niin isoksi klassikkokappaleiksi.
Kaikista eniten inhoan tätä lässytystä, joka nykyajalla toistuu lähes joka lasten ja koko perheen elokuvissa. Tehdään selkeä pahis, oikein näytetään hän valehtelevan ja jauhetaan ongelman ratkaisu katsojille valmiiksi. Sellainen olo minulle jäi Maija Poppasen Paluun juonesta ja se on syy, miski tuskin hankin elokuvaa itselleni. Alkuperäisessä Maija Poppasessa ei ole selkeää hyvää tai pahaa, vaan katsoja pitää päätellä itse onko ne pankkien porhatat nyt millaisia. Nyt elokuvan käsikirjoitus on liian mustavalkoinen. Paras Maija Poppasen Paluun hetki olikin, kun Nuorempi Herrra Naakka sanoi alkavansa kertoa tarinaa puujalasta. Siinä minä katsojana repesin ja totaalisesti. Mikäs muuten sen toisen jalan nimi oli?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti