Lippukokoelma

Lippukokoelma

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Star Trek The Motion Picture

Ensimmäinen Star Trek elokuva tehtiin 10 vuotta itse sarjan päättymisestä. Tähän väliin mahtui animaatiosarja, jossa samat Enterprisen miehistön jäsenet ovat pääosassa. Ääninäyttelystäkin huolehtii alkuperäinen näyttelijäkaarti. Animaatio on ollut kuulemma lauantai aamupiirretty, joten jaksojen juonet on usein alkuperäisestä sarjasta tehtyjä tai muokattuja. Itse elokuva ei ota huomioon tätä animaatiosarjaa ja muutenkin kun Star Trek sarja päättyi aika yllättäen, niin elokuva aloittaa kaiken lähes puhtaalta pöydältä.

Star Trek The Motion Picture elokuvan juliste
Kapteeni James T. Kirk on ollut maassa Kansainvälisen Planeettojen Liiton päämajassa ja hänet on ylennetty kapteenista amiraaliksi. Maata on kohtaamassa jokin iso tuho mustassa pilvessä ja uudeistettu Enterprise on lähimpänä, että on ainoa joka voi estää onnettomuuden. Enterprisella on Kirkin poissaollessa ollut päävastuussa konemestari Scott, sillä perämies Spock on palannut kotiplaneetalleen Vulkanukselle, jossa hänen on tarkoitus tehdä itsestään entistäkin tunteettomampi. Scott hakee Kirkin takaisin Päämajasta  Enterpriselle ja heidän matka pikku sukkulallaan on tavattoman pitkä. Enterpriselle on tehty suuria uudistuksia ja uusi kapteenikin heillä jo on, Willard Decker. Kirk amiraalin valtuudella ottaa kuitenkin vallan  itselleen. Scotin lisäksi tuttuna henkilökuntana nähdään uuden kampauksen hankkinut Uhura, ruorimies Sulu ja aseupseeri Chekov. Lääkintäupseeri Boneskin saapuu Enterpriselle Kirkin pyynnöstä, vaikka on vanhentunut ihan silmissä. Että seikkailu voi alkaa, pitää kärkikolmikon olla koossa, joten tietenkin myös Spock pätyy paikalle, kun ei puolivulkanuksena voi tunteistaan päästää irti. Niinpä matka vihdoin alkaa kohti uutta seikkailua.
Scott, Kirk ja Chekov, kymmenen vuotta vanhempina
 Enterprise löytää mustan pilven, joka uhkaa maapalloa. He lentävät sitä lähemmäs, mutta Enterprise joutuu hyökkäysten uhriksi. Alus taistelee heidän kanssaan urhoollisesti ja aseita käytetään, mutta ei millään selviä mikä heitä vastassa on. Jopa Klingonit (Star Trek sarjassa olevat "pahat" avaruusoliot)  ovat tuhoutuneet tämän mysteerisen olion edessä. Enterprise päätyy pilven sisään, missä he huomaavat siellä olevan portin. Spock lähtee salaa avaruuspuvussa tutkimaan portin sisuksia ja tietenkin Kirk menee perässä. He toteavat, että Enterprisen on pakko päästä sinne sisään, sillä uuden navigaattorin Iljan on ottanut valtaansa jokin uusi, mystinen olento, joka vaatii vastauksia siihen, miksi hänet ja V´Ger on luotu. Enterprisen poppoo ihmettelee mikä ihmeen V´Ger, mutta koska Ilja ei paljasta enempää, niin heidän täytyy mennä koneen sisälle ottamaan selvää mikä V´Ger oikein on. Portin sisälle ja sen ytimeen päädytään. Vallattu Ilja, Kirk, Bones, Spock ja Decker lähtevät tutkimaan tätä ydintä ja saavat selville, että V´Ger on ihmisten lähettämä vanha luotain, joka on luout ympärilleen oman tietoisuuden ja todellisuuden. Se on kuin suuri lapsi, joka etsii kysymyksiinsä vastauksia. Kirk käyttää diplomatian taitojaan selvittääkseen niitä, mutta V´ger eli Voyager-6 luotain lopulta tuhoutuu sillä, kun Decker tunnustaa rakastavansa oikeaa Iljaa. Näin he molemmat tuhoutuvat, mutta pelastavat samalla maapallon. Kirk, Bones ja Spock päätyvät turvallisesti takaisin Enterpriselle naureskelmaan ja heittämään vitsiä, aivan niin kuin ennenkin.

Spock avaruuspuvussa tutkimassa Enterprisen ulkopuolella
 Olin kuullut, että Star Trek The Motion Picture on todella pitkäveteinen, jankkaava ja äärimmäisen tylsä scifi. Mietin ja epäilin itsekin, että onko tämä vain yksi Star Trek jakso, joka on vain tunnin mittaisesta jaksosta pidennetty kahteen, mutta kyllä olin väärässä. Elokuvassa on paljon pitkiä ajoja, jopa puuduttavan pitkiä, mutta en ollenkan allekirjoita elokuvan olevan pitkäveteinen. Tietenkin nykyelokuvien nopealle meiningille tottuneille tämä voi tuntua hidastempoiselta, mutta itse koin antiscifittäjänä tämän olevan lempeä lasku ja tutustuminen scifin maailmaan. Ennen elokuvan alkua esitetään fanfaari, joka on juhlallinen, mutta kieltämättä vähän turha. Kirkin ja Scotin mennessä Enterpriselle on pitkä,  n. 7 min ajo avaruuden halki, joka todellakin tuntui vähän venytetyltä. Ymmärrän sen varmasti toimivan isolla valkokankaalla, sillä tarkoituksena on, että katsoja saisi kokea saman elämyksen kuin matkustajat. Erikoisefektit ovat minusta todella hienoja ja juuri sellaisia, mitä scifi elokuvalta odotankin (katsoimme alkuperäisillä efekteillä, ei remasteroiduilla). Tarinan edetessä ja varsinkin loppufinaalissa valo- ja ääniefektit ihan kaappasivat minut mukaansa, sillä niistä tuli juuri se samainen mielikuvituksen tunne, mitä itse ajattelen avaruusmatkalla olevan.

Elokuvan juonta oli helppo seurata. Pidin kovasti siitä, että nyt ei tapeltu vaan pohdittiin, koettiin ja oltiin. Vaikka aika staattisia ja hiljaisia hetkiä oli paljon, niin en kokenut kyllästymistä. Filosofiseksikkin tätä elokuvaa on sanottu, mutta ne hetket tulivat vasta loppupuolella esille. Uudet hahmot Decker ja Ilja olivat sellaisia, etten niihin saanut läheskään niin syvää tunnekontaktia, kuin Enterprisen tuttuihin henkilöihin. Elokuva ei vaadi sarjan näkemistä pohjalle, mutta antaa varmasti ihan eri näkökulman elokuvan katsomiselle. Uhura, Sulu ja Chekov olivat aika samantyylisiä mitä aikaisemminkin. Spock oli Vulkanuslaisen riitin jälkeen jopa tunteellisempi kuin ennen, Bones aina yhtä ihanan kärkäs ja Kirk jopa entistä himokkaampi seikkailulle, kun ei ollut niitä pitkään aikaan päässyt kokemaan. Monessa kohdassa minua kyllä hämmensi Kirkin pyöristynyt ulkonäkö, hän muistutti ihan Tim Allenia. Hahmojen perusluonteet olivat pysyneet samana, mutta hyvin tähän oli saatu kuvattua se, että aikaa edellisestä Enterprise matkasta on ollut se 10 vuotta.

V´Gerin luona
Kaiken kaikkiaan pidin Star Trek The Motion Picturesista. Voisin jopa sanoa, että antiscifittäjälle tämä on helppo ja kannustava aloitus scifin avaruusmaailmaan, sillä mukana on mielikuvitusta ja sellaista matkantekoa, mikä sitä ruokkii. Ei niinkään taistelua hyvää ja pahaa vastaan, vaan suuria kysymyksiä ja ihastelua millainen avaruus voikaan olla.  Ja kyllähän uusi, uljaampi Enterprise on pirun komea näky, kun sitä kauempaa katsoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti