Lippukokoelma

Lippukokoelma

tiistai 21. elokuuta 2018

Tv-suosikkejani: Laura

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herskyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt. Vuoron saa Tuija Lehtisen romaaneihin perustuva nuorten Laura -sarja, joka tuli televisiosta ensikerran 2002 Ylen kanavilta. Laura -sarja perustuu kirjoihin Laura Ystäväni ja Laura Menopällä.
Laura <3
Ensikosketus: Muistaakseni yksi ystäväni, sama joka fanitti Eva ja Adam kirjoja, kehui minulle tätä sarjaa, kun oltiin jotain 11 vuotiaita. Sarjassa on vain kuusi osaa ja ne hän oli nauhoittanut televisiosta. Sarjaa uusittiin pariinkin otteeseen 2000-luvulla ja itsekkin tuli jaksot nauhoitettua. Kyseinen sarja teki entistä enemmän Tuija Lehtisen Laura -kirjat tutuiksi ja ainakin meidän kirjastossa Laura -kirjat olivat aina varattuja. Enemmän Laura -kirjoista kirjoitin toissa kesänä ja juttua niistä löytyy täältä. Katsoin siis tämän Laura -sarjan ennen kuin  luin Laura -kirjat, joten kaikki kirjan hahmot kuvittelin tämän sarjan mukaisesti. Jäin itsekkin aikoinaan Laura -kirjoihin koukkuun, en ostanut niitä itselleni, mutta kirjasto oli ahkerassa käytössä. Yllätyin myös kovasti, kun pari vuotta tämän sarjan jälkeen tehtiin jatkosarja Laura Kesäleirillä ja vielä kolmaskin sarja Laura Kaupungissa. Nämäkin minulla on nauhoitettuna tallessa, mutta ei mennä vielä niin pitkälle.
Jenna ja Laura ylä-asteen käytävällä
Terri ja Tauski koulun pihalla
Juoni: Laura Koivisto, tuttavallisemmin Laura Koo, asuu äitinsä, isäpuolensa, isoveljensä Saken ja pikkuveljensä Teemun kanssa kerrostalossa. Naapurissa asuu paras kaveri Jenna, jonka kanssa aloitetaan yhessä ylä-aste. Jenna on kuolettavan ihastunut Tauskiin, koulun kovikseen. Tauski hengaa jengissä, johon kuuluu myös naapurissa asuva taiteilijasielu, kovistyttö Terri. Laura liittyy koulukaverinsa Nikon kanssa johonkin ihme tanssiryhmään ja välillä käy hoitamassa Tauskin pikkuvelejä Tapsaa. Tästä Jenna tulee mustasukkaiseksi ja liittyy jengiin, että saisi Tauskin huomion. Hän alkaa hengata Terrin kanssa, vaikka Terri piikitteleekin hänelle. Laura tuntee ittensä yksinäiseksi, kun ei ole enään Jennaa ja Sakkekin vain piruilee hänelle. Laura, Niko ja joku kolmaskin tyttö pääsee tanssimisen  yksityistanssitunneille Lauri Merimaan johdolle.  Perus tanssiryhmän ärsyttävä tyttö Tytti koitta alkaa kaveeraamaan Lauran kanssa, mutta nopeasti Laura huomaa, että Tyttiä kiinnostaa vain hänen yksityistuntitanssipaikkansa. ´Tauski pyytää Lauralta hevilevyä lainaan bileisiinsä ja koska Jenna hajottaa levyn Laura pakottaa Tauskin treffeille koulun nörtin Eilaliinan kanssa. Terri näkee heidät yhdessä ja kertoo kaikille miten Tauskista on tullut pehmo ja näin ollen Tauski hakataan. Laura pyytää Tauskilta, että tämä heittää Jennan ulos jengistä, mutta ei tämän tarvi sitä tehdä, kun Jenna menee sen ite Tauskille sanomaan. Lauraltakin pyydetään anteeksi ja Jenna iskee lopksi vielä Sakenkin itselleen.
Laura ja Jenna halaavat purolla
Sakke härnäämässä Jennaa ja Lauraa
Niko ja Laura tulossa tanssitunnilta
Näyttelijät: Suurimmaksi osaksi näyttelijät ovat Laurassa olleet harrastelija näyttelijöitä. Laura Koivistoa esittävä Oona Louhivaara on tunnetumpi varmasti Salkkareitten Juuliana, joka oli taasen todella ärsyttävä hahmo. Laurakin on, sillä hän on aika omahyväinen ja täydellisyyden tavoittelija. Siinä mielessä Louhivaara on nuo piirteet saanut hyvin tuotua esiin. Jennaa esittävä tyttö Elina Mikkola on paljon aidompi ja onhan Jennan hahmo paljon mielenkiintoisempi ja monisyisempi kuin Lauran. Sakkea näyttelevä poika on todella aito ja luonteva. Pidän Saken hahmosta tässä sarjassa paljon enemmän kuin Laura kirjoissa. Kiusaaja Hönö on tuotu sarjaan aika turhaan, samoin kuin pikkuveli Teemu. Tauski ja Terri ovat enemmän esillä ja heidän cooliustaso on aika korkealla. Eilaliinan hahmo puhuu hassusti sanoja painottaen ja Lauran äidin näyttelijä on ainoa, jonka olen nähnyt isommissa elokuva rooleissa, tosin aina tylsänä äitihahmona. Yllätyin kun katsoin lopputestit tarkasti, että Essi Hellen, joka on mm. Putouksessa ja Viikossa Aikuiseksi elokuvassa, esittää tyttöä Tauskin bileissä. Ehkä tunnetuimmaksi näyttelijäksi koko sarjasta on tullut kuitenkin Max Ovaska. Hän on Lauran kaveri Niko, josta on kasvanut ihan Tuntemattoman Sotilaan Määttä.
Jenna tällingissä menossa Tauskin bileisiin
Laura ja Jenna tekee sovinnon
Sakke on iloinen, kun Jenna lopettaa meikkaamisen
Miksi juuri Laura: Suomessa ei ole oikein ikinä tehnty nuorten (yläasteikäisten) elämästä elokuvia, eikä tv-sarjoja. Tämä on yksi niistä harvoista. Aika kliseinen, kiltti, selvästi aikaansa kuvaava, mutta myös todentuntuinen. Lähdeteoksista en huomaa mitään liittyvän oikein Laura Menopäällä kirjaan, vaan adaptaatio on lähes suoraan Laura Ystäväni kirjasta. Paljon on kuitenkin eroja: kirjassa ollaan 15-vuotiaita, sarjassa 13 v. Lauran toista veljeä Mikkoa ei ole ollenkaan ja Laura ja Niko tanssivat paritansseja. Laura myös ei koe kirjassa mitään ihastuksen tunteita Tauskiin, eikä Jenna Sakkeen. Laura Ystäväni on Laura -kirjoista yksi suosikkini, joten siksi myös tämä sarja vetoaa niihin nuoruuden tunteisiin, jota itsellänikin on ollut. Pidän kovasti myös sarjan tyylistä siinä mielessä, että tässä on kuvattu paljon kohtauksia tapahtuvan ulkona. Siellä syödään jätskiä, heitetään marjoja toisten päälle, kävellään purolla ja on vihreätä ja kaunista. 2000- luvun alun musiikki Emmi, Nylon Beat ja Sonata Arctica soi selvästi esillä ja vahvistaa niin selkeästi tätä ajankuvaa. Lauran ja Jennan vaatteetkin on täysin samanlaisia, mihin ite pukeuduin 12-vuoden iässä.
Laura purolla
Mieleenpainuvimmat kohtaukset:
- Sakke ja Jenna ovat kahdestaan
- Kuka tahansa kävelemässä puron yli
- Jenna ja Laura syö jätksiä, kun Sakke tulee häiritsemään ja heitellään viinimarjoja
- Puhutaan Lauri Merimaan komeudesta (kyseessä on oikeasti Hunks-tanssija)
- Lauran ja Nikon tanssi "keikka" Mic Macin huppareissa
 - Laura ja Jenna sopivat
- Lauran ja Tauskin loppusuudelma, joka päättyy Tauskin vikoihin sanoihin: "Nähdään, Laura Koo."
Nähdään Laura Koo

4 kommenttia:

  1. Kiva kirjoitus - olin ihan unohtanut Lauran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Laura sarja on itselleni kyllä hyvin nostalginen. Myöhmmät Laura Kesäleirillä ja Laura Kaupungissa on minulla myös auhalla ja katsoin ne kanssa tässä kesällä, mutta en saanut kirjoitettua, ainakaan vielä...

      Poista
  2. Kirjoita jossain vaihessa "rakastuin mä luuseerista". Hei mä muistan sen mic mach huppari tanssin. Oliko siinä darude taustalla?
    - Nike

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mic Mac hupparitanssi oli nimen omaan tässä ja soihan siellä Sadnstrom taustalla. Opettajana oli Hunks tanssija, joka muuten näytteli Salkkareissakin hetken. Hahmon nimi oli Lauri Merimaa.
      Oi Luuseri sarja on ihan paras, varsinkin Hemmo. Jos sen keväällä katsoisin uusiksi, niin voisin tekstin tehdäkkin. Kyllä se kuuluu yksiin tv-suosikeistani.

      Poista