Lippukokoelma

Lippukokoelma

maanantai 29. tammikuuta 2018

Kaikki Oikein

Luin Anna-Leena Härkösen Kaikki Oikein kirjan muistaakseni pari vuotta sitten keväänä, juuri ennen kuin annoin sen äitienpäivälahjaksi. Muistan pitäneeni kirjan huumorista ja sen rahanpohdinta teemasta. Itse juoni ei ole jäänyt kunnolla pähäni, joten Kaikki Oikein elokuvalle en sen kummoisempia ennakko-odotuksia kasannut.
Kaikki Oikein elokuvan juliste
Pariskunta Eevi ja Kari asuvat Helsingissä. Heillä on vähän epätasapainoinen parisuhde, sillä Kari ei osaa sanoa rakastaako Eeviä vai ei. Hän tekee jotain musiikkihommia työkseen, mutta haaveilee rokkitähteydestä. Eevi taasen työskentelee innottomasti kauneussalongissa, jossa häntä ärsyttää urkkiva pomo ja vittuileva työkaveri. Hän tekee asiakkaile hyvää jälkeä, mutta kokee uransa jääneen jumiin. Yhtenä päivänä hänen  asiakkaksi tulee vanha koulukiusaaja Virve, jota Eevi kaikin keinoin haluaisi välttää. Kun Virve tunnistaa Eevin, niin Eevillä meinaa mennä pinna. Kaupassa käydessä Eevi haaveilee matkalehtien avulla poislähdöstä ja ostaa sattumalta myyjän tuputtamana lottorivin. Koti-iltana hän sitten saa numerot selville ja tajuaa voittavansa ison miljoonien eurojen summan. Kun  Kari saapuu yöllä kotiin ja saa tämän ilouutisen tietä,  niin yhdessä aletaan pohtia mitä tehdään. Onhan ne rahatkin mukamas puoliksi hänenkin. Eevi haluaisi kovasti vähän pröystäillä, sillä mitä iloa rahasta on jos sitä ei käytä. Kari pyytää Eevia himmailemaan, ettei jokainen tule kerjäämään. Eevi ostelee hienoja vaatteita ja yhdessä he autonkin hankkivat. Rikkaan elämä ei ole helppoa, kun täytyy heti hankkia isompi kämppä koska voi, siivojan koska voi, ostaa taidetta koska voi ja käydä syömissä gurmee ravintoloissa koska voi. Eevi unohtaa täysin parhaan kaverinsa tyttären synttärit, kun lähtee hetken mielijohteesta matkalle Thaimaaseen. Thaimaassa hän koittaa rentoutua, mutta tajuaa itsekkin että ilman seuraa matka on tylsä. Takasin tultuaan selviää, että Kari on hankkinut kotistudiot ja tehnyt omakustanteen ja vielä varannut Tavastian omalle bändilleen. Eevi syyttää tästä Karin kavereita, jotka tietty syyttömänä sanovat kaiken olevan Karin idea. Siitä alkaa vasta elokuvan todellinen draama, kun Eevi koittaa pohtia kuka koittaa hyötyä hänestä ja kuka on oikeasti lähellä. Ystäväkin lainaa raha pesukoneseen, mutta Eevin pää ei usko sitäkään. Tämä pohdiskelee pitkän, kunnes saa juteltua vanhempiensa kanssa, jotka avaavat hänen silmät. Ystävä saa anteeksi, Virven kanssa jutellaan ja ostetaan oma firma missä tämä työskentelee. Siitä Eevi tekee oman kauneussalongin. Karillekkin hän antaa anteeksi lopun laulusoolon myötä.
 
Kaikki Oikein elokuva ei herätä minussa oikein mitään tunteita, enkä osaa sanoa onko se komedia vai draama, sillä draamakonedia termiä en voi sietää. En yhtään nauranut, mutta toisaalta draamaa ei ollut minusta myöskään yhtään. Jäin kovasti kaipaamaan niitä kirjan rahapohdintoja enemmän. Se olisi voinut esiintyä dialogissa tai Eevin ajatuksissa tai käytöksessä noin muuten enemmän. Alun pakokauhu noin isosta summasta on hyvin esitelty, mutta muu jääkin varjoon. Kyllähän noin ison rahasumman omistaminen oikeastaan pelottaa. Parisuhdedraama on niin kuivaa katsottavaa, enkä siitä saanut yhtään mitään irti. Eevin entisen kiusaaja Virven kohtaukset tuntuivat katsomossa hyvin vaivaantuvilta, mutta se taasen oli Eevin kannalta tärkää, koska muuten koko hänen persoonallisuutenjsa ja minuutensa ei oikein tullut esille. Karilla se oli alusta alken musiikki, muttta Eevillä vaan haaveet paremmasta jostain. Mutta mistä? Eevin vanhemmat hyvin tätä materialistisuuden teemaa avaavat kuten myös Eevin ja hänen kaverinsa keskustelut. Karin hahmo oli suoraan syyllistävän helppo kusipää, joka ajaa vain omaa etuaan.

Eevi Thaimaassa
Näyttelijän työ oli osaltaan hyvää, osaltaan surkeaa. Elsa Saisio Eevina on todella kaunis ja hänen ympärillään pyörii sellainen luonnollisuuden aura. Hän näyttelee hyvin, mutta välillä tuntuu hukkaavan hahmonsa muiden alle. Karia esittävä Antti Luusuaniemi on yhtä jöpäkkä kuin keppi jäässä, jota en vain voi sietää. Se varmasti lisäsi vihaani hahmoa kohtaan. Lotta Lindroos Eevin parhaana kaverina Hannana on mukavan tuore, sillä hänen hahmonsa oli selvästi Eevin vastakohta. Työkaverit pomo  Lotta eli Pirjo Lonka ja aina valittava Iina eli  Malla Malmivaara koittivat tehdä jotain huumoria, jolle elokuavteatterissa vanhemmat naiset nauroi. Minä kait en sitä sitten vaan ymmärtänyt, tai pidän mieshuumorista enemmän. Eevin vanhempina toimivat Sikinna Sokka ja Juha Muje. Nämä ovat hyvä vanha pariskunta, jotka asuivat kauniissa talosssa ja osasviat antaa Eeville juuri oikeita elämänohjeita. Karin bändikaverit tyttöystävineen eivät voineet vähempää kiinnostaa ja miksi hemmetissä Pamela Tolan näyttelijänkyvyt ovat laskeneet kuin lehmän häntä Tyttö sinä olet tähden jälkeen?

Pidin kovasti kohtauksesta jossa käytiin yhdessä Veikkauksen toimistolla. Siinä kuvassa Eevi ja Kari näyttävät onnellisilta pallotuolissa ja heille jopa tarjotaan psykologin apua näin suuren elämänmuutoksen tultua. Itseasiassa olisin kovasti halunnut enemmänkin tästä Veikkaushommasta nähdä. Minun odotetuin kohtaus oli kuitenkin Thaimaassa, sillä sen uskomattoman kauniita maisemat saivat lumoamaan jo trailerissa. Sääli, että elokuvassa siellä oltiin niin vähän aikaa. Äkkirikastumisen teemaa ja pohdintaa kaipasin samoin tavoin mitä se oli alkuperäisessä kirjassa tehty. Nyt parisuhdedraama vei siltä huomiota ja siksi Kaikki Oikein elokuva ei minuun kolahtanut yhtään niin hyvin kuin kyseinen kirja. Elokuva on selvästi suunnattu naisille, sillä koin että ehkä en ole tarpeeksi nainen ymmärtääkseni tätä shoppailun pakkotarvetta tai miessuhteiden käsittelyä elokuvassa näin keveästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti