Harry Potter ja Feeniksin Kilta

Viides Harry Potter kirja on mielestäni kaikein tylsin, pitkäveteisin ja jankkaavin. Siksi elokuvalle en aikoinaan antanut oikein mitään odotuksia, eikä se erikoisesti säväyttänytkään. Uusi ohjaaa David Yates osaa kyllä hyvin saada kuvattua Harryn painajaisunet, jotka kirjassa jäi vähän pintapuoliseksi maininnaksi, vaikka ovatkin tärkeitä. En oikein ymmärrä miksi tässä kuitenkin väläytetään Voldemortin kasvoja tai pääkallonkuvia taivaalla vähän väliä. Kyllä se pelottava tunnelma sieltä muutenkin nousee, mutta tämä jo yltiökorostaa sitä. Ohjaajan vaihdos kuitenkin teki sen, että tämä on aika kylmä elokuva, johon ei ole saatu tuotua sitä vähäistäkään huumoria, mitä taasen Liekehtivä Pikari elokuvaan saatiin. Hyvä puoli taas on se, ettei tämä ole yhtään niin episodimainen. Suurin pettymys minulle kuitenkin on Harryn leikattu siilitukka. Oisivat pitäneet sen pidemmän, se oli kivan näköinen.

Harry Potter ja Feeniksin kilta elokuvajuliste

Elokuva alkaa suoraan kirjan juonen mukaan. Kiva nähdä taas pitkästä aikaa Likusteritietä ja Dursleyitä. Rouva Figgin mukaan tulo saattaa olla yllätys niille, jotka eivät ole kirjoja lukeneet. Ankeuttajat ovat muuttuneet sitten kolmoselokuvan paljon tavallisemman näköisiksi. Heillä on selkeästi päät ja kädet, kun taas Azkabanin vankiin luodut ankeuttajat olivat selvästi enemmän mustia haamuja, jotka leijailevat. Muista erikoishahmoista täytyy mainita Ruaah jättiläinen, mikä on varsin järkyttävä näky ja nimen omaan sillä tavalla, että se on luvattoman huono ja hyvin halvan näköinen. Käsikirjoituksessa oisi ihan hvyin voinut kiertää tämä Ruaah jättiläinen, kun sillä ei kummosta merkitystä ole ja sen toteuttamisessa epäonnituttiin täydellisesti. Elokuvan tahti on nopea, mikä on sikäli hassua, sillä kirja on näistä se jankkaavin. Taikaministeriön kuulusteluihin mennään vauhdilla, eikä Feeniksin Killan järjestöä sen kummemmin esitellä, mainitaan vain että se on olemassa.

Sirius ja Harry taistelemassa kuolonsyöjiä vastaan

Harryn ahdistuneisuus, yksinäisyys ja ulkopuolisuudentunne on tähän saatu loistavasti tehtyä. Kun viime elokuvassa Rubert Grint osasi saada Ronille aidon mustasukkaisuuden, niin Daniel on taas tässä kehittnyt ulkopuolisuuteen. Vaikka on ystävät lähellä, niin on siltikin yksin. Kaikista asioista ei pysty puhumaan edes heidän kassaan ja katkeruus Dumbledorea kohtaan on aitoa. Harry haluaa tietää enemmän mitä kerrotaan. Daniel saa näyteltyä hyvin tämän ahdistuneisuuden syvällä hengityksellä, välinpitämättömyydellä ja huomionhaulla. Kun Harry on Dumbledoren kansliassa näkemänsä unen jälkeen, on ihana kun hän huutaa "Look at me!" Harryn hahmo on kasvanut henkisesti, mutta myös fyysisesti. Harry pukeutuu koulukaavun lisäksi huppareihin ja lopussa huomioni kiinnittyy pikkutakkeihin. Hänestä oikein luodaan jo miestä tuolla takkivalinnalla.

Vihdoinkin saadaan nähdä Lupin ja Sirius pitkästä aikaa. Lupinia tosin vain muutamissa kohdissa, mutta Sirius kyllä varastaa valkokankaan. Hänelle sopii tuollaiset elegantit vaatteet ja vähän jopa ylimielinne asenne taisteluun lopussa, mikä valitettavasti käy hänen kohtalokseen. Harry ja Siriuksen lämpimiä välejä oisin jopa toivonut hitusen enemmän, sillä Garyn ja Danielin yhteistyö on nautittavaa katseltavaa. Uusia velhoja Feeniksin Killasta esitetään pikaisesti Kingsley, sekä Tonks. Molemmat jää etäiseksi, mutta onneks Tonksin hahmon tärkeys kasvaa tarinan myötä, hän on mielenkiintoinen hahmo. Voldemortin kannattajista Bellatrix Lestrange  on ylivoimainen ja häntä kun kuvattiin kirjassa "raskasluomiseksi" se on saatu Helena Bonham-Carterille täydellisesti luotua. Hänen goottityyliset noidanvaatteensa ja säkkärä tukkansa jo kuvastaa tätä hulluutta, kuinka nauttia kidutuskirouksesta. Taikaministeriön henkilöt, kuten Toffee ja Pimento on taasen aika paperin makuisia hahmoja. Pimennosta on kyllä saatu ilkeä hahmo, mutta enemmänkin hän on vastenmielinen.

Albuksen kaarti

Harry tutustuu koulumatkallaan Luna Lovekivaan, joka on yhtä ulkopuolinen kuin hänkin. Pakko myöntää, ettei Lunan hahmo kirjassa eikä tässä elokuvassakaan kiinnosta minua. Hän on hieman utuinen ja tietyllätapaa hössähtänyt hahmo. Neville taas kasvaa tässä tarinassa eniten ja hänen kasvutarinansa on minusta paljon mielekkäämpi, kuin Harryn ja Lunan uusi ystävyys. Sitten on tietysti Harryn elämän suuri käännekohta, eli ensisuudelma Chon kanssa. Vaikka suukko onkin vähän tekemällä tehdyn näköinen, oisin ollut todella pettynyt jos tätä ei olisi ollut mukana. Harryn ja Chon välejä lämmiteltiin jo viime elokuvassa, mutta nyt ne vasta saa huippuinsa, sekä myös eronsa. Tuleva ihastus Ginyyn kuitenkin tulee kokonaan vasta seuraavassa elokuvassa. Hermione on saanut höllättyä nutturaansa ja Ron on antamassa Harrylle kunnolla kunnioitusta, mitä häneltä harvoin näkee.

Elokuvan suosikkikohtauksiani ovat Albuksen Kaartin kokoontumiset. En tiedä miksi, mutta kun elokuvassa ei taaskaan näytetä perus oppitunteja, niin ehkä nämä porukan omat oppitunnit vetoaa siksi eniten. Pisin Potter kirja, sellanen tuhannen sivuinen järkäle, on saatu loppujen lopuksi aika napakkaan kahen tunnin pakettiin tiivistettyä. Tämä on lähimpänä suoraviivaisuudessaan Salaisuuksien kammiota. Kirjan pituus johtuu monien kymmienien sivujen kuvaamista Harryn tunteista, jotka tässä Daniel taitavasti voi muutamilla kasvokuvillaan ilmaista katsojalle. Siltikin Feeniksin kilta on huonoin Potterelokuvatuotos, mutta se johtuu lähinnä lähdeteoksen heikkoudesta.