Disney Klassikot 41: Lilo & Stitch

Näin Lilon ja Stitchin ensimmäistä kertaa vissiin siinä 11 vuotiaana. Tykästyin siihen valtavasti ja jotenkin se antoi tukea paljon omaan elämään. Perheteema tuntui itselleni todella tärkeältä ja koin sen myös avaavan joitain lukkoja omassa, pienessä vähän rikkinäisessä  perheessäni. Mutta niin kuin Lilolla ja Stitchillä, meidänkin perheessä ollaan saatu selvitettyä välit ja ollaan onnellisina.

Elokuvan alku on vähän tylsä ja sakava, varsinkin kun olin heti kannen perusteella odottanut sitä Hawajia. Yhtäkkinen avaruusseikkailu tuntuu siksi hiukan kummalta, mutta hyvä sekin, niin Stitchin hahmo ei jätä ylimääräisiä kysymyksiä. Avaruusalku on kyllä makuuni jo liian pitkä, kun se vaan kertoo taustoja. Itse elokuva alkaa vasta siellä Hawajilla Lilon seurassa.

Lilo & Stitch elokuvan mainosjuliste

Lilo ja Stitch on todella koskettava elokuva. Siinä on herkkyyttä vaikka muille jakaa. Stitchin kasvu ja kehitys on elokuvan hellyyttävintä antia, alun pentuhirviöstä hän kasvaa kunnolliseksi, tunnolliseksi kaveriksi. Samaistun hyvin vahvasti Lilon temperamenttiseen luonteeseen. Hän ei luovuta, vaikka Stitchin kanssa on kuinka vaikeaa. Lilo osaa ihanasti antaa myös Stitchille mahdollisuuksia: "Mutta jos sä haluut lähtä, niin kyllä sä saat. Mä kyllä muistan sut, muistan kaikki jotka menee pois." Kun Stitch pihalla lukee yksinään Rumaa Ankanpoikasta ja huutaa olevansa hukassa on elokuvan teema kaikista syvimmillään. Stitchin kasvua (ja söpöyttä) kuvaa varmasti parhaiten se, että halussa hän on raakalainen, joka on ohjelmoitu tuhoamaan kaikki ja lopussa kohtelias ja ystävällinen, joka hienotunteisesti kysyy avaruusolioilta "Pitääkö Stitchin lähteä? Saako sanoa hei hei? Kiitos". (Vielä sillä Jukka Rasilan niin söpöys äänellä!)

Huumorihahmoista, niitä on vissiin olevinaan nämä avaruustyypit, mutta eipä ne minua kamalasti naurata. Flinck oli lapsena varmaan ainoa suosikkini näistä, hänkin sen ällötyksen takia, kun miljoonat pikkuötökät peittää hänet. Hyi, se on niin ällöö! Ravintolakohtauksessa minua kanssa naurattaa, kun kukaan ei tajua hänen eroaa tavallisiin ihmisiin. Haloo, sillä on vain yksi silmä! Cobra Bubbels on kanssa kova jätkä (Pertti Koivula!), vaikka vilahtaakin vaan muutamissa kohtauksissa. Se viimeinen keskustelu niitten avaruusolioitten kanssa hänellä on kyllä vähän tarpeeton.

Olen tainnut jossain mainitakkin, etten liiemmin Disneyllä välitä viittauksista muuhun populaariseen tuotantoon, mutta Liloon ja Stitchiin sopii Elvis musiikki ihan loistavasti. Se antaa tunteen, että tämä tarina voi tapahtua ihan aidosti, vaikka mukana onkin avaruusolioita. Ja tiettyhän Elviksen kautta on mainio tapa opettaa Stitchille kunniaillisia käytöstapoja. Viittaus SanFranSiscoon ja Gozillaan tulee kanssa esille, joka on vähän kummallinen. Varsinkin kun elokuvassa näytetään hetki Stitch katsomassa tv:tä, jossa on Gozilla. Se jotenkin näyttää kummalta tässä animaatiossa.

Nyt Stitch on virallisesti Lilon

Lilon ja Nanin vanhemmista ei kerrottu, miksi ne ovat poissa. Ovatko he matkoilla, kuolleet vai hyljänneet lapset? Nanin ja Lilon sisaruus on hyvin uskottavaa ja muutenkin on ihanaa, että kuvataan vaihteeksi sisarusparia. Sisarusteemaa ei tätä ennen Disneylä paljoa olla käsitelty, mutta  myöhemmin Frozenissa ja Big Hero 6 elokuvassa nämä on taas kantavia teemoja. Nani ja Lilo eivät ole vielä kauaa asuneet kahdestaan yhdessä, sillä Nani ei ole vielä oppinut kuinka olla sisko ja yksinhuoltaja samaan aikaan. Lilo itsekkin sanoo, että tykkää  Nanista enemmän siskona, kuin äitinä. Molemmilla on vahva kaipuu vanhempia kohtaan, mutta Lilo ja Nani purkavat ne eri tavoilla. Heidän siskotappelut on todella uskottavia kiivaita riitoja ja huutoja ja myös anteeksiannot ovat todellisia. Nani haluaisi piilottaa heidän perheensä ongelmat enemmän maton alle, kun Lilo taas temparementtisempana nostaa ne esille.

Lilo on yksi Disneyn suosikkihahmoistani sen aidon uskottavuuden takia. Pystyn hänen samastumaan hyvin; ulkopuolisuuden tunne, muiden kutsuma outous, yksinäisyys ja oman porukan löytäminen. Myös Lilon valokuvausharrastus on tärkeä piirre hänen persoonaansa ja siitäkin häntä varmasti kiusataan, kun muut elokuvan hahmot eivät sitä harrastusta ymmärrä. Omissa harrastuksissani olen saanut ulkopuolisilta yhtä kummastuttavia kaseita. Lilon koulukiusaamiseen ei varsinaiseti kerrota syytä muuta kuin, että muut pitää häntä outona. Tässä koulukiusaajaporukassa on silmälasipäinen tyttö johtajana ja muut seuraajina. Ilmeisesti ryhmäpaine on tämmöisen dominoinnin saanut aikaan, ettei kukaan uskalla, saa ja halua tutustua Liloon. Varmasti vanhempien poismeno ja nämä yksinäiset leikit ja harrastukset vaikuttaa siihen, että häntä pidetään erillaisena, kuin muita.  Koulukiusaus vielä tähän rikkinäisen perheteeman päälle on todella rankka aihe.

Koko O'hana kasassa

Kun Lilo saa Stitchin lemmikikseen, niin hänen keskittymisesnsä menee kokonaan siihen ja valokuvaharrastus loppuu. Aluksi Lilo rukoilee tähdenlennolta itselleen kivaa enkeliä ja kun hän hakee Stitchin niin hänestä tulee Lilolle enkeli, vaikka se "kivuus" ei heti aluksi tule esille. Stitch on aluksi Lilon seurassa vain väistelläkseen Jumbaa, ettei häntä viedä takaisin avaruuteen. Kiintymys Liloon ja perheessäoloon tulee vasta ajan ja kokemusken kanssa. Sinänsä siis on hyvä, että Lilo ns."saarnaa": O'hana on perhe, perhe on ketään ei jätetä yksin tai hylätä. Lilo pitää heti Stitchiä perheenjäsenenä, eikä pelkästään lemmikkinä. Hänelle Stitch on yhtä rakas kuin Nani sisko ja myöhemmin enemmän perheeseen tuleva Nanin miesystävä David (joka on muuten aika komia hurmuri). Nani ja David on selvästi tuntenut jo pidemmän aikaa, mutteivät ole uskaltaneet olla yhdessä, varamasti juuri sen takia, kun ovat pelänneet sitä miltä se Lilosta tuntuu.

Musiikista mainitsin jo Elviksen ja muuten tälläinen Hawajilaistyylinen musiikki on oikein istuvaa, perinteiset hahmolaulut ei tähän sopisikaan. Animaatio on kaunista, värit aitoja, mutta värikkäitä. Lilosta on tehty todella lyhyen kokoinen, hän joutuu kunnolla kiipeämään perushuonekaluillekkin. Tykkään tästä perheteemasta todella paljon, mutta elokuvassa minua häiritsee nämä pitkät toimintajaksot ulkoavaruudessa. Vaikka ne on huumorillisia, niin ei se minua pahemmin kiinosta. Elokuvan loppu sulkeutuu siinä mielessä, että nyt Lilolla ja Stitchillä on oma O'hana, muttei kerrottu tästä koulukiusaamisesta. Päättyikö se Stitchin tultua, vaan jatkuuko se entistä ilkeämpänä. Enkä usko että tähän saa jatko-osista selkeää vastausta.

Se hetki kun tapasit ensimmäisen kerran parhaan ystäväsi...

Elokuvalippuja toivottaa kaikille ihanaa ystäväniltaa!