Muistokirjoitus Alan Rickmanille

Viime viikolla saimme kaikki kuulla hyvin surullisen uutisen rakkaan näyttelijän poismenosta. Itse järkytyin uutista lukiessani, enkä vain voinut uskoa sitä todeksi. Suuri suru valtasi minut, maailma menetti niin lahjakkaan näyttelijän.

Laskeskelin, että Alan Ricmanin roolisuorituksia olen nähnyt yhteensä 12 elokuvassa. 8 elokuvaa niistä on Harry Pottereita, sitten Love Actually, Sweeny Todd paholaisparturi ja äänenä elokuvissa Hain Tarina ja Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa. Love Actuallystä on tullut jo kirjoitettua ja Pottertekstien yhteydessä olen maininnut suuren rakkauteni Rickmania kohtaan. Tässä tekstissä kuitenkin pyrin vielä syvemmin pääsemään Alanin suosikkiroolini Severus Kalkaroksen kelmeän ihon alle. (Huom! Teksti sisältää paljon Potter maailman spoilereita)

Alan Rickam ei ole kuulemma sanonut itse näin, vaan teksti on jonkun fanin kehittämä. Hällä väliä, kuva on lumoava.

Ensikohtaamiseni Alan Rickamania esittävän Severus Kalkaroksen kanssa tapahtui noin 10 - 11 vuotiaana. Sisko katseli siinä olohuoneessa semmosta elokuvaa, kun Harry Potter ja Viisasten Kivi. Minua ei voinut vähempää kiinostaa. Pari kertaa kävelin olohuoneen ohi, jossa oli ovi auki ja kurkistelin elokuvaa. Kun Kalkaros alkoi pitää ensimmäistä liemituntiaan, otin muutaman askeen ovensuusta takaisin, kävelin suoraan olhuoneen lattialle ja istuuduin matolle jalat ristissä ja silmäni ihan sädehti Severuksen lumoavaa olemusta. Olin kerralla myyty.

Elokuvan jälkeen luin muutamassa kuukaudessa Potterkirjat Liekehtivään Pikariin asti, kun Feeniksin Kiltaa ei ollut vielä ilmestynyt. Lukiessani mielikuviini sekoittui paljon hahmojen ulkomuotoa ja miljöötä elokuvassa, mutta Severus pysyi minulla aina ihan puhtaana Alan Rickmanina. Hänen elokuvaan luotu ulkomuoto kunnioittaa kirjan kuvauksia todella tarkasti.

Severus Kalkaros on minusta Pottermaailman mielenkiintoisin hahmo; heti alussa hänet nostetaan pelottavalle, inhottavalle, vaaralliselle ja jopa uhkaavalle asemalle. Jotenkin kuitenkin heti alussa tiesin hänen olevan hyvä. Vaikka monissa kirjoissa pääkolmikko uskoi Kalkaroksen olevan vahvasti Voldemortin puolella, niin en itse voinut sitä koskaan uskoa, en edes lukiessani Dumbledoren murhasta. Voldemort edustaa hahmona niin syvää pahaa, ettei Kalkaroksesta ollut siihen. Viimeinen kirja todisti teoriani oikeaksi.

Kalkaros hämmentyneenä kaksintaistelukerhossa elokuvassa Salaisuuksien Kammio

Viisasten Kiven aikana Severus pelastaa Harryn pariinkin otteen pulasta, ilman tietenkään tämän tietämättä ja ymmärtämättä. Salaisuuksien Kammiossa taas Alan esittää niin ihanan julmasti, kun Severus antaisi heti Ronille ja Harrylle potkut, jos nämä vain olisivat hänen tuvassaan. Alan näyttää myös hivenen hahmonsa huumoria pienellä hymynrippeellä Malfoylle, kun he taistelevat kaksintaistelukerhossa Harrya ja Gilderoytä vastaan. Azkabanin Vanki elokuvassa taas Alan näyttää minulle ihan uuden puolen, kun hän on pääkolmikon, Sirius Mustan, Lupinin ja Kutkan kanssa Rääkyvässä Röttelössä. Se puhdas viha ja katkeruuden tunne välittyy minulle erinomaisesti! Myös täytyy mainita ihan elokuvan suosikkikohtaukseni, joka on aika paljon muokattu kirjan suosikkikohtauksestani. Eli Harry on kävelemässä Tylypahkan käytävilä keskellä yötä Kelmien Kartan kanssa ja törmää sattumalta Kalkarokseen. Kun Kelmien Kartta haukkuu Kalkarosta on se mitä parhain näky. Siinä niin pystyn nauramaan suosikkihahmolleni, hyväntahtoisesti.

Liekehtivä Pikari ja Feeniksin kilta elokuvssa Severuksella ei ole erikoisen merkittävää roolia, mutta kun päästään Puoliveriseen Prinssiin niin jopas kasvaa. En hetkeäkään kirjaa lukiessa voinut aavistaa Prinssin olevan Kalkaros! Kun Harry ja Draco ottaa poikien vessassa mittaa toisistaan ja Harry käyttää Prinssin loitsua, niin Alanin Kalkaros tulee avuksi ja hänen reaktionsa ovat taas ihan uusia. Hämmennystä, irvailua ja jopa pelkoa Harrya kohtaan. Tunne on molemmin puolinen, kun Harrykaan ei voinut ymmärtää, että taika oli niin vaarallinen. Heti jo tässä huomaa Severuksen ja Voldemortin eron: Volde olisi jättänyt Dracon kuolemaan, kun Severus taas heti alkoi lukemaan parannusloitsua. Kaikista tyrmäävin kohtaus elokuvassahan on Kalkarosken tekemä Dumbledoren murha. Harry on kangistuneena, eikä voi tehdä mitään Kalkaroksen osoittaessa Dumbledorea kohti. Hänen viimeiset sanasa oli: "Severus, please". Vasta seuraavaa kirjaa/elokuvaa katsoessa selviää mitä Dumbledore tällä tarkoitti ja kaikki aika viimeistä kirjaa odotellessa oli yhtä tuskaa pohtia tätä.

Alan Rickmanin koskettavin roolityö ikinä, mitä olen nähänyt on kohtaus, jossa hän kuolee isäntänsä tappamana. Hän pyytää Harrya katsomaan tätä kerran vielä hänelle ikuisesti rakkailla silmillään, ennen viimeistä henkäystään. Harry saa kerättyä Kalkaroksen viimeisen muiston, johon minusta koko tarina huipentuu. Kuinka pyyteettömästi Kalkaros on tehnyt, kun on suojellut vihaamansa ja rakastamansa ihmisten poikaa. Severuksen rakkaus Harry äitiin Lilyyn ei missään vaiheessa, kaikkien vanhojen ja nykyisten aikojen saatoksissa ole kuihtunut. Kuinka ikuista rakkaus voi olla ja vaikka se on jo menetetty, kuinka siitä pitää palkita. Upea kohtaus, jota ainakaan minä en voi katsoa kyynelehtimättä. Alan Rickmanin näyttelijäntyön taidonnäyte!

J.K.Rowling on tarkoituksella kirjoittanut Kalkaroksen monisyiseksi hahmoksi, mutta välillä kirjaa lukiessa tulee esille Kalkaroksen turhamaisuus, mikä ei minusta mitenkään sovi hahmon luonteelle. Otetaan nyt esimerkkinä Azkabanin Vangin loppukohtaus, kun pääkolmikko makaa sairaalasiivessä. Taikaministeriö puhuu Kalkarokselle paikkaa Merlinin Ritarikunnassa ja rahallista palkkiota. Kalkaroksen käytös siinä muuttuu oikein yltiölkohteliaaksi, mikä ei minusta sovi hahmon luonteelle. Severus ei piittaa maalisesta mammonasta, senhän näkee jo hänen ikiaikaisista mustista viitoistaan ja siitä, ettei rasvaista (niin ihanaa) mustaa hiuskuontaloa pestä ikinä.

Muistaakseni Alan Rickman oli joskus itse sanonut, ettei hän ollut kiinostunut Severus Kalkaroksen roolista, ennen kuin J.K.Rowling oli paljastanut hahmon todellisen luonteen hänelle. Luojan kiitos, että näin tehtiin, sillä muuten maailma (ja velhomaailma) olisi paljon köyhempi, ilman maailman upeinta liemimestaria.

Hyvästi Alan Rickman, sinun näyttelijänlahjojasi, ikimuistoista katsettasi ja niin lumoavaa tummaa ääntäsi jään kaipaamaan. 

"After all tihis time?"

"Always"