Disney Klassikot 5: Bambi

Bambi muuttui minulle yhdellä näytöksellä lapsuusiän inhokista aikuisiän suosikiksi. En pienenä ikinä tykännyt katsoa elokuvia, joissa jokin hyvä hahmo kuolee ja Bambissahan niin tapahtuu Bambin äidin kohdalla. Tämän takia Bambi oli itselläni hyvin monta vuotta pannassa. Lapsena muutenkin pidin sitä vaan tylsänä elokuvana, siihen ikään halusin elokuvista huumoria, väriä ja menoa ja vähän meininkiäkin. Bambi on aika vastakohta tuollaiselle.

Vanha Bambin mainosjuliste

Vuonna 2009 oli Finnkinon elokuvateattereissa jokin kamppanja menossa, missä eri puolilla suomea olevissa Finnkinon elokuvateattereissa esitettiin vanhoja Disneyn klassikkoja. Kun niitä aikoinaan selailin, niin harmittelin alukisi kamalasti, kun asun Oulussa, sillä siellä pyöri vain Bambi. Kauemmissa kaupungeissa oli nähtävillä ainakin Kaunotar ja Kulkuri sekä Kaunotar ja Hirviö. Menimme kuitenkin siskon kanssa katsomaan Bambia. En ollut nähnyt elokuvaa vuosiin, enkä siitä muistanutkaan mitään muuta, kuin äidin kuoleman. Se  elokuvakerta muutti käsitykseni sanasta animaatio ja elokuva.

Rakastan Bambin herkkää luontokuvausta. Bambin metsä on lumoava tummalla, rosoisella, usvaisella, hailakalla tavallaan. En ole tätä nähnyt (enkä haluakkaan nähdä) teräväpiirtona, vaan minusta Bambiin kuuluu tälläinen vanha ja ajan kuluma jälki. Koko metsä on täynä uskomattomia taiteellisia puita, pensaita, vesiputouksia, pienenpiniä lammikoita, risuja, mutaa, ihan kaikkea mitä luonnosta löytyy. Tämä rauhoittaa minua jopa paremmin kuin rentouttavat luontodokkarit. Olen lukenut muutamaan otteeseen Felix Saltenin Bambi kirjan, mihin elokuva perustuu ja minusta tämä on hyvin uskollinen versio kirjalle. Kirjassa on mm. kohtaus jossa kaksi lehteä keskustelevat keskenään, kun he tippuvat puusta alas. Vaikka elokuvassa ei tälläistä kohtausta sanatarkasti ole, niin tässä on panostettu hyvin paljon luonnon kuvaamiseen, mitä kirjakin pääasiassa sisältää upeilla kielikuvillaan.

Sieni sateensuojana

Pidän suuresti Bambin hahmoista ja heidän vähästä puheliaisuudestaan. Bambin äidillä on hyvin lempeä ääni ja pikku Bambi on todella suloinen, kun koittaa ottaa ensiaskeleitaan. Suloisin Bambi on kuitenkin nukkumaan mennessään ja hyvää asentoa siinä hakiessaan. Kalle Kaniini tömistelee suloisesti ja hänen äänensä (Tällä Reino Bäckmanin tekemällä dubbauksella, muuta en suostu katsomaan) on minusta juuri oikeankuuloinen ääni pikkukaniksi, vaikka ääninäyttelijä onkin tyttö. Yhdessä haisunäätä Kukan ja Bambin kanssa he luovat kivan pikku triion, vaikkei elokuvassa näytetäkkään loppujen lopuksi erikoisen montaa kohtausta, jossa he olisivat yhdessä. Bambin isä, metsän ruhtinas on todella jylhä ja hänen etäinen roolinsa sopii Bambin kasvuutarinalle erinomaisesti. Minna ja Bambin kilpakosija (muissa elokuvissa tunnetaan muistaakseni nimellä Rollo) ainoastaan jää vähän etäisiksi. Tarinan alun, keskikohdan ja lopun kertojahahmoksi Pöllövaari on sopivan arvokas.

Elokuvassa minulla on kaksi suosikkikohtausta. Ensimmäinen on "Pieni huhtikuinen sade" -laulu. Laulun aikana näytetään ihanasti ihan yksittäisiä pieniä vesipisaroita ja metsän otuksia, hiiriä, ankkoja ja lintuja kuinka ne suojautuvat sateelta. Minusta on ihana kun pikkuinen hiiri ottaa sadepisaran käteensä ja laittaa poskeensa ja juoksee sienen alta toisen sienen alle sadetta pitämään. Ukkoseniskuista näkyy välkkyy salamat ja kuinka kukat, pensaat, lehdet, puiden oksat heiluvat vahvasti tuulessa. Kaikki nämä pienet yksityiskohdat hurmaavat minut.

Toinen suosikkini on "Sävelmä tää" ja nimen omaan Jukka Kuoppamäen esittämänä. Tämä kohtaus sai minut elokuvateatterissa kunnolla ihan odottamattomasti itkemään. Kun kappale alkaa, siitä kilpakosijan tappelun jälkeen, niin sen ensimmäiset sävelet saa minulle kylmät väreet aikaan. Tässä sävel, sanat, kuva ja luonto ja draamankaari huipentuu hetkeksi mitä unohtumattomapiin sfääreihin. Tätä katsoessani silmäni avautui elokuville ihan uudelta näkökulmalta ja tuli oikeasti ymmärretyksi kuinka upea taiteenlaji animaatio on. Tätä kohtausta ei olisi mitenkään voitu kuvata oikeassa luonnossa niin kauniisti, mitä tässä elokuvassa. Se saa minut nykyään aina herkistymään. Kaikista kuulemistani elokuvalauluista Sävelmä tää on nykyään suosikkini ja tämän kohtauksen ja sen aiheuttaman tunnevyöryn takia Bambi on kanssa tuon näytöksen jälkeen pysynyt suosikki Disney elokuvanani.

Harry Potter ja Azkabani vanki

Kaikista Pottereista Azkabanin vanki on minulle läheisin, niin kirjana kuin elokuvana. Heti kirjan luettuani se nousi suosikikseni, sillä rakastuin valtavasti Reamus Lupinin hahmoon. Odotin innolla elokuvaa ja toivon niin, että elokuvaversion Lupin olisi samanlainen kuin kirjassa. Eikä tarvinnut pettyä, rakastuin David Thewlisin esittämään Lupiniin täysin. Azkabanin vanki on ensimmäinen Potter elokuva, jota osasin odottaa etukäteen ja hypettää TOSI paljon, niinkin nuoreksi kuin 13 vuotiaaksi. Laskin päiviä ensi-iltaan ja myöhemmin dvd-julkaisuun. Nauhoitin viikkoa ennen suomen ensi-iltaa televisiosta tulleen dokumentin mtv3 kanavalta ja katsoin sen viikon aikana varmaan 20 kertaa, ihan vain siksi koska en voinut odottaa. Näin unia Potterista, latasin tietokoneen täyteen promokuvia ja odotin ja odotin. Ensi-illassa olin ihan häkeltynyt ja hyvällä tavalla. Tämä on niin erilainen, kuin Chris Columbuksen tekemät; tunteikkaampi, syvällisempi ja synkempi. Rakastuin täysin. Kun elokuva viimein saapui dvdeelle, lintasin koulusta että pääsin ostamaan elokuvan Anttilasta klo.8 aamulla. Siihen aikaan fanaattisuuteni taisi olla aika lailla huipussaan.

Harry Potter ja Azkabanin Vanki elokuvan mainosjuliste

Itse elokuvaan: huomattavan eron tämä tekee kahteen aikaisempaan Potteriin nopeampi tempo, synkkäsävyisyys ja hahmojen kasvu. Enää he eivät ole lapsia, vaan teinejä ja se näkyy ihan puvustuksessa asti. Kun Salaisuuksien kammio noudatti lähes kohtaus kohtaukselta kirjan juonta, niin tässä on sooloiltu enemmän, mikä on vaan hyvä, niin ei tule liian heti mitään tuttuuden tai ennalta-arvattavuuden tunnetta. Vaikka kirjan suosikkikohtauksiani on poistettu ja muokattu ihan erilaisiksi, niin pidän tästä silti. Elokuvassa suosikkikohtaukseni nousee se, kun Kalkaros on Lupinin sijaisena ja pyytää oppilaas avaamaan kirjansa sivulta 394. Alan Rickman sanoo ne sanat niin lumoavasti.

Azkabanin vangin kuvaus on vähän erityyppistä, kuin aikaisemmissa elokuvissa ja se vaikuttaa tunnelman luontiin. Kamera kulkee tässä mielestäni enemmän liikkuvammin ja kohtauksen leikkaukset ovat aika veikeitä. Paljon on vain Harryn mietintä ja ulkoilmakuvia, mitkä rytmittävät tiivistä juonta mukavasti. Musiikki on taattua Potter laatua ja Tylypahkaan saapuessa oleva Double Bouble laulu on todella iskevä. En yhdistä Harry Potter elokuvia mitenkään paljoa laulettuun musiikkiin, mutta tässä ja seuraavassa elokuvassa on todellakin yksi laulettu laulu.

Näyttelijät ovat kehittyneet valtavasti. Harry ja Ron on jo pikkupoikamaisuudestaan ja pahimmasta äänenmurroksestaan päässyt yli ja Draco ns."höllännyt nutturaa", eli tukka ei ole enää yhtään niin sliipattu kuin ennen. Uudet tulokkaat Reamus Lupin ja Sirius Musta sopeutuvat täydellisesti tähän maailmaan. Gary Oldman ei sanonut minulle aikaisemmin näyttelijänä mitään, mutta Mustan hahmossa hän on oikein vakuuttava. Siltikin hänen roolinsa jää tässä vielä vähän pinnalliseksi ja lyhyeksi. Vasta Feenixin killan aikana löydän hänestä aidon Sirius Mustan. Mutta tuo Lupin, hän vakuuttaa minut asenteellaan heti junassa tarjotessa pääkolmikolle suklaata. Yhtä väsynyt, mutta silti niin rento ja huoleton siinä, ihana. Eikä pidä unohtaa lipevää juomamestariamme, joka on yhtä valloittava, kuin aina ennenkin. Kirjassa suosikkikohtaukseni on se, jossa Harry jää Kalkarokselle kiinni Kelmien kartta kädessään. Elokuvaan on sama kohtaus typistetty ja sijoitettu eri kohtaan, mutta ite asia tapahtuu, eli kartta alkaa haukkumaan Kalkarosta. Kalkaroksen reaktiot siinä ovat juuri oikeat.

Take the page 394.

 Kolmannessa elokuvassa kuvataan entistä vähemmän koulunpenkeillä istumista ja vaikka Salaisuuksien kammion kohdalla sanoinkin, että ne kohdathan on nimen omaan mielenkiintoisimpia, niin Azkabanin vangissa mielenkiintoisuus syntyy nimen omaan hahmojen tunteista. Kuinka he pelkäävät Sirius Mustaa, kuinka Harry järkyttyy saadessaan tietää Mustan olevan hänen kummisetänsä ja kuinka lopussa hämmentyvät, kun saavat tietää mustan olevan syytön. 13-vuotiaalle minulle tämä elokuva antoi samaistumispintaa enemmän kuin mikään muu elokuva silloin aikaisemmin ja nimen omaan tunteiden osalta.

 Alfonso Cuaron osasi todellakin hakea aivan uutta kulmaa Pottereihin. Hän sai nuoret näyttelijät tekemään entistä enemmän töitä hahmojen löytämiseksi ja antoi niinkin yksinkertaisia vinkkejä ja toiveita, että hahmot pitäisivät koulukaapuja rennompin päällään. Kellä on kravatti löysällä ja kellä tiukkana ja vakavana. Lastenelokuvaksi en tätä kategorioisi, sillä pelottava, jopa ahdistava tunnelma välittyy hyvin katsojalle, vaikka ankeuttaja ei ruudun läpi katsojan onnea voikkaan ottaa pois.

Idoleitani: Mikko Leppilampi

Suurin osa kaikista idoleistani on elokuvista ja/tai televisiosta tulleet minulle tutuiksi. Yleensä nämä ovat olleet näyttelijöitä/ääninäyttelijöitä tai taustatekijöitä, joita aloin pikkuhikjaa tunnistamaan. Monet suosikkieani tärkeimmät roolit ovat jo takana päin, mutta onneksi heidän jälkensä elää vanhoissa julkaisuissa. Näillä "esittelyillä" pyrin hahmottamaan mitkä tekeleet ovat saaneet kyeisen tekijän itselleni merkityksellisiksi.

Esittelyvuorossa on tällä kertaa suuri esikuvani näyttelijä laulaja Mikko Leppilampi!

Ensikosketus: Kylmänä lokakuun iltana  vuonna 2003 kävimme äitini ja kahden ystävämme kanssa elokuvateatterissa katsomassa elokuvan Helmiä ja Sikoja. Mainosjulisteessa lupailtiin: "Naurat tai itket ja naurat." Ainakin minä tuli salista ulos kyyneleet silmissä. Varmastikkaan mulle ei edes puolet vitseistä auennut silloin 12-vuotiaana, mutta rakastuin elokuvaan. Sen vhs-julkaisua katsoin monta kertaa päivässä ja se oli yksi ensimmäisiä elokuvia, joita päivitin dvdlle ja joista aikoinaan katsoin kaikki ekstrat kommenttiraitoineen. Leppilammen esittämä Läde oli ihana tarinan keskushahmo, vaikkei hänellä olekkaan elokuvan perheessä niin selvästi omaa juttuaan, mitä muilla veljeksillä. Helmiä ja Sikoja jälkeen tuli hyvin vahvana Keisarikunta, joka oli pitkään kiakkien aikojen suosikkielokuvani. Kävin sen katsomassa teatterissa kahdesti ja silloin Leppiskauteni taisi olla ihan kuumimmillaan. Seinäni oli tapetoitu hänen julisteillaan ja keräsin kaikki vastaantulevat lehtileikkeet sun muut leikekirjaani. Kävin katsomassa myös Helsingin Kaupunginteatterin Hairspray näytelmän, ihan vain Leppilammen takia. Ja vaikka Leppilampi ei ole pitkään aikaan näytellyt missään, en yhtään epäile, ettei hänellä ole taitoja tallella. Minua harmittaa suunattomasti, kun hän tekee nykyään vaan Tanssiitätienkanssa juontoja. Päästäkää Leppilampi takaisin elokuviin!

 Muistettavimmat työt: Helmiä ja Sikoja Läde, Keisarikunnan Rempo, Tyttö sinä olet tähden lipevä levytuotantotyyppi D.T, Pahan Maan Tuomas, Madacasgarin Marty, Saippuaprinssin Kalle/Antero, Joulutarinan Hannus, 8 päivää ensi-iltaan Lauri, Härmän Esko ja uusimpien Varesten Ruuhio. Jokainen näsitä rooleista on vahvasti painunut mieleeni.

 Miksi juuri Leppilampi: Aluksi itsekkin epäilin (ja niin varmasti mediakin epäili) että jääkö Leppilampi nyt vain nuoremmaksi versioksi Tauno Palosta, joka tekee pelkkiä ensirakastajan rooleja. Härmässä tämä teki vihdoinkin sen poikkeuksen ja minusta loistavan roolisuorituksen. Leppilampi tekee siinä täysin erilaisen roolin, mitä häneltä oisi voitu odottaa ja se vain kuvastaa hänen lahjaansa ja kykyään muuntautua. Hänen roolinsa Ruuhiona myös uudemmissa Vareksissa on mukavan erilainen hänen alkupään symppisrooleihin. Leppilampi on todistanut osaavansa muuntautua. Hänellä on hyvä rytmi näytellä, mikä varmasti johtuu hänen musikaalisuudestaan. Onhan hän levyttänyt oman soololevynkin vuonna 2006.

Kyllä Leppikselle vaan sopii parta!

Suosikkini: Hyviä rooleja on niin paljon. Otan nyt suosikikseni sellaisen roolin, missä Leppis on ehkä lähimpänä omaa itseään ja varmasti juuri sen takia tässä vetoaa minuun. Eli Lauri 8 päivää ensi-iltaan elokuvassa. Siinä pystyn myös samaistumaan hyvin Laurin intohimoon näyttelemistä kohtaan.

Romeo & Julia näytelmä menossa 8 päivää ensi-iltaan elokuvassa

BONUS

Yhteiskuva Leppilammen kanssa. Yksi elämäni ikimuistoisimmista hetkistä