Disney Klassikot 11: Ichabod and Mr.Toad

Päätön Ratsumies löyttyy minulta alunperin sellaiselta videokasetilta kuin Disneyn Satukirjasto Prinssi ja Kerjäläsipoika. Ja kuten nimestä voi arvata, Prinssi ja Kerjäläispoika on tälla samaisella kasetilla. Ostin kasetin nimen omaan tämän Päättömän Ratsumiehen takia, sillä sen legenda jo pienenä kiinnosti minua. Videokasetilla en liiemmin välittänyt tästä Prinssi ja Kerjäläispoika lyhytelokuvasta. Kyllähän sen katsoo, mutta kyseinen filmi ei minussa tunteita herätä. Vasta vuosia myöhemmin ostin alkuperäisen dvdn Ichaboch and Mr.Toad, joka sisältää siis nämä klassikon kaksi tarinaa: Kaislikossa suhisee ja Päätön Ratsumies.

Ichabod and Mr.Toad elokuvan alkuperäinen mainosjuliste

Mr.Toad
Herra Toad eli Konna asuu konnakartanossa. Hän on kovasti velkaa muile ja on pyytänyt kaverinsa Mäyrän avukseen selvittelemään raha-asioitaan. Mäyrä on hommaan ihan kyllästynyt, mutta hän ei halua, että Konnakartano menisi rahavaikeuksissa muille. Konnan kaksi muuta kaveria ovat viileä ja fiksu Rotta, sekä ystävällinen ja kiltti Myyrä. Yhtenä päivänä Konna on taasen hurahtanut kärryihin ja ostanut kalliilla itselleen hevosen ja kärryt. Rotta ja Myyrä koittavat puhua Konnalle järkeä rahan käytöstä, mutta Konna näkee ohikulkevan auton ja alkaa heti haaveilemaan autosta. Hänen autohullutuksensa on hulvattoman näköistä: kieli roikkuu ulkona ja omat äänet päästellään kun pylyllä hypellään. Rotta ja Myyrä ottavat Konnan kiinni ja lukitsevat tämän kartanoonsa omaksi parhaaksi. Konna pakenee sieltä ja lähtee baariin, missä ostaa auton Konnakartanoa vastaan.

Seuraavaksi näemme istuinsalin, jossa Konnaa syytetään auton varastamisesta. Todistajina toimivat Konnan hevonen Cerily, Näädät joilta Konna osti auton ja herra Winkey, joka oli kaupassa todistajana. Herra Winkeyn piti olla Konnan todistaja, mutta todistikin vastaan, eli väittää Konnan varastaneen hänen autonsa. Konna joutuu vankilaan, mistä hänet jouluaattoiltana pelastaa Cerily mummoksi pukeutuneena. Konna pääsee poliiseja pakoon ja viettää aattoillan häkeltyneiden Mäyrän, Myyrän ja Rotan seurassa. Mäyrä paljastaa, että näki herra Winkeyn Konnakartanossa näätien kanssa istumassa, eli herra Konna onkin syytön. Yhdessä he lähtevät Konnakartanoon hakemaan kauppakirjaa todisteeksi tästä. Konnakartanossa on aikamoiset hulinat kun kauppakirjaa koitetaan saada talteen. Konna mm. hämää näätiä ja Winkeytä paperilennokeilla ja salakäytävä pyörii ympyrää kuin mikäkin karuselli. Kauppakirja saadaan kuitenkin itselle ja Konna on lain edessä vapaa. Oppiko hän mitään? Ei välttämättä, sillä autohullutus kehittyi lentokonehullutukseksi.

Mr. Toad on ihan hasuka ja opettavainen tarina. En ole ikinä lukenut alkuperäistä Kaislikossa Suhisee kirjaa, mutta käsittääkseni Mr.Toad on aika uskollinen alkuperäiselle tarinalle. Pidän kovasti kirkkaista väreistä ja kertojan tyylistä kertoa tarinaa. Hahmoilla on paljon repliikkejä, mutta kertoja pääsääntöisesti vie tarinaa eteenpäin. Ensimmäisen kerran kun Mr.Toadin näin yllätyin parista minulle tutusta hahmosta. Rotta, Myyrä ja Cerily heppa vierailevat Mikki Hiiren Jouluaatto elokuvassa ja elokuvan näädät ovat myöhemmin vierailleet Kuka VirittiAnsan Roger Rabbit? hullutuksessa. Mr.Toad on ihan viihdyttävä, muttei pääse samaan tasoon Päättömän Ratsumiehen kanssa. En osaa sanoa onko se nostalgia aspekti mikä tästä minulta puuttuu, vai mikä?

Konnalla on autohullutus

Päätön Ratsumies
Päätön Ratsumies on tosiaankin alunperin ollut minulla videolla ja kyseinen kasetti on suomeksi dubattu. Ichabod on käännetty suomeksi Kuukkeli Kuu, mikä on aivan järjettömän hervoton nimi päähahmolle. Tämän suomenkielisen version videolta olen katsonut useammin kuin alkuperäisen englanninkielisen, joten puhun tässä nyt suomihahmojen nimillä.   Tarinassa on äänessä pelkkä kertoja, joka kertoo hahmojen repliikit ja laulaa laulut. Hänellä on kyllä tyttökuoro taustanaan. Laulujen sanat on kyllä suomeksi kännetty hauskasti: "Kuukkeli, Kuukkeli Kuu, Kukkeli ei kukaan muu." Englanniksi sanat sointuvat myös hyvin.  Animaatiotyylistä tulee hyvin vahvasti perinteinen lastenkirjakuvitus miekeen, mikä toimii erinomaisesti. Selkeää ja yksinkertaista, tunnelma on kuin lukisi itse iltasatua sängyssä. Pikkukylä ja maanläheiset värit ovat ihania.

Kuukkeli on mielenkiintoinen hahmo; kirjanörtti, opettaja ja suursyömäri, mutta silti julmetun laiha ja kaiken lisäksi kova naistenmies, keikari ja todella taukauskoinen. Kuukkeli on naisten kauneuden ja rahan perään ja välillä mietityttääkin onko hänellä tarinan kaunotarta Katriinaa koskien oikeita tunteita, vaan onko Kuukkeli pelkän Katriinan tulevan perinnön perään. Kuukkelilla on mitä erikoisemman mallinen nenä, jota en kyllä ikinä kenelläkään toisella animaatiohahmolla ole nähnyt. Katriinaalla on toinenkin kilpakosija eli Tarmo, joka taitaa olla esiaste Kaunottaren ja Hirviön Gastonille. Tarmolla on kova naistenmiesego ja Kuukkelin saapuessa kylään, hän saa heti kovan kilpailijan. Tarmolla on tapanan hermostua nopeasti, jonka takia Kuukkelin kanssa tulee paljon koomisia konflikteja. Itse Katriina on aikamoinen vamppi, joka leikittelee miehillä, muttei ole oikein kummankaan kanssa tosissaan. Pidän Katriinan ulkomuodosta, hänellä on nätti mekko ja kauniit, selkeät kasvon muodot. Muut hahmot ovat aikalailla taustalla ja hyvin sarjakuvamaisia. Koulun ohella Kuukkeli vetää naistenkuoroa, jossa eräs hervoton likka iskee häneen silmänsä ja myöhemmin tansseissa kikattelee niin mahtavan hauskasti Tarmon kanssa tanssiessa.

Pyhäinpäivän tanssijaisiin Katriina on kutsunut niin Kuukkelin kuin Tarmonkin. Musiikki vaihtuu kiivaammaksi ja kivaammaksi ja tanssiaskeleet vaan lentää Katriinan ja Kuukkelin välillä. Tarmo koittaa kovasti saada Katriinan huomion itseensä, mutta hervoton likka ei kyllä anna siihen mahdollisuutta, kun kikattelee yhtä lujaa mitä musiikki. Mutasukkainen Tarmo alkaa tanssin jälkeen kertoa tarinaa Päättömästä Ratsumiehestä, sillä hän tietää Kuukkelin olevan hyvin taikauskoinen. Kuukkeli ottaa tarinat tietenkin todesta, eikä yhtään katso mitä ottaa kahviinsa. Katriinaa vain naurattaa nämä urbaanilegendat, kun Kuukkeli samalla  tärisee pelosta. Niinpä Kuukkelin kotiinpaluu matkasta tulee painajainen, kun hän kohtaa sillan luona Päättömän Ratsumiehen.

Kuukkeli vie Katriinaa tanssilattialla

Kuukkelin kotiinpaluumatka on hienosti tehty. Pimeys on kauniisti kuvattu ja pelottavan  tunnelmallinen. Kuukkelin pelko on osittain jopa huumorillista, sillä hän säikähtää kaikkia pienempääkin ääniä, kuten kaisloja puun runkoa vasten. Itse metsä on paljon uhkaavampi, kuin sieltä lopulta saapuva Päätön Ratsumies. Ratsumiehessä on säilytetty tietty mysteerisyys ja tyylikkyys, kun häntä ei näytetä selkeästi. Hän taistelee Kuukkelia vastaan, mutta emme saa nähä mitä lopuksi tapahtuu, kun kurpitsa osuu kuvaruudulle. On hyvä että loppu jää avoimeksi, sillä jää arvoitukseksi onko Ratsumies oikeasti olemassa, vai vain Kuukkelin mielikuvitusta.  Elääkö Kuukkeli vielä jossain patoja ja kattiloita rakastavan emännän vierellä, vai uskommeko hänen kohdanneen oikeasti Päättömän ratsastajan? Sen saa katsoja itse päättää.

 Ichabod ja Mr.Toad on hyvin koottu viimeinen Disneyn sota-ajan pakettielokuva. Kaksi toisistaan riippumatonta tarinaa toimii paljon paremmin kuin Pennitön ja Suruton, koska näitä ei olla edes yritetty väkisin yhdistää. Molemmissa elokuvissa on kertoja, joka ottaa tarinan esille satukirjasta. Se toimii oivallisesti, sillä molempien tarinoiden animaatio on hvyin satukirjamaista ja sadut ovat opettavaisia. Alussa ennen kuin hypätään Kaislikon pariin kertoja miettii mitä lukee yleisölle. Vaihtoehtona on mm. Peter Pan, Robin Hood ja Liisa Ihmemaassa, joista kaikista tehtiin myöhemmin oma Disneyn klassikkoelokuva. Ennen Päätönta Ratsumiestä pohditaan otetaanko hyllystä Pecasos Bill vai Johnny Appleseed, jotka on taasen päässyt aikaisempiin elokuviin. Minusta tämä juuri on aasinsilta menneisiin lyhäreihin ja tuleviin pitkiin elokuviin.

Disney Klassikot 9: Pennitön ja Suruton

Pennitön ja Suruton kuuluu Disneyn ns.pakettielokuviin, sillä se sisältää kaksi itsenäistä lyhytelokuvaa; Bongo ja Mikki ja Pavunvarsi. Nimestäkin voi päätellä, että jälkimmäinen perustuu tarinaan Jaakko ja Pavunvarsi. Lapsena en ollut saanut mitään kontaktia kyseiseen elokuvaan, vaan katsoin Pennittömän ja Suruttoman joskus 14-ikävuoden huippeilla suomeksi. Se olikin ehkä se syy, miksi myin kyseisen elokuvan pois. Hankin elokuvasta vanhan vuokravideo version vhs-muodossa englanniksi ja vasta sen myötä opin edes jotenkin elokuvasta pitämään.

Pennitön ja Suruton elokuvan mainosjuliste

Elokuvassa yhteinen tekijä on Pinokkion omatunto Samu Sirkka. Samu laulaa aluksi jotain huolettomasta elämästä ja hetkessä elämisestä, niistä mihin täytyi tuolloin toisen maailmansodan aikaan keskittyä. Samu löytää vanhan levarin, jossa on jonkun naikkosen laulama musiikkisatu Bongosta. Bongo on siis sirkuskarhu, joka kyllä nautii sirkuksessa olemisesta, mutta kokee kovan vedon takaisin luontoon. Junanvaununsa oven hän saa hajalle ja pääseekin nauttimaan kukkien tuoksusta ja Tikun ja Takun kaksoisolentojen pilkkanauruista. Metsän eläimillä menee hetki ottaa Bongo asukikseen. Vuorokauden vaihtuessa sää kylmenee nopeasti ja Bongo aamupalan toivossa jo hetken miettii miksi lähti pois. Samalla hän kokee ensirakkauden huuman ja tästä alkaa absurdin kaunis rakkauskollaasi, kun karhut sydämevät toisiansa. Ettei koko Bongo osuus ole ihanaa siirappista lässynläätä saadaan pahis paikalle, eli iso mustasukkainen karhu. Tämä läppäsee Bongon tyttöä ja tyttö vahingossa häntä. NIinpä Iso karhu luulee olevansa kimpassa ja Bongo taasen hylättynä. Hän kauempaa näkee karhujen läpsivän toisiaan ja samalla laulussa kerrotaan, että niin karhut kertovat ihastumisen toisilleen. Tyttö oli jo aiemmin läpännyt Bongoa ja nyt Bongo läppää häntä. Iso karhu tulee tietty väliin, mutta kehittyneen tasapainotaidon avulla Bongo vetää pidemmän korren ja hän ja tyttökarhu ovat jälleen onneellisia rakastavaisia sydänkäpysiä. Pennitön ja Suruton dvdv:n mukana oleella dokkarilla kerrottiin mielenkiintoisesti, että Bongoa suunniteltiin Dumbon jatko-osaksi. Paljon tuo alun sirkusmaailma toikin Dumbon mieleen.

Bongo rakastuneena

Musiikkisadun loputtua Samu Sirkka löytää kutsun juhliin, jonne hän menee tien toiselle puolelle. Juhlat ovat liian iso sana kuvaamaan illanistujaisia, joissa on pikkutyttö, kaksi puhuvaa nukkea ja äijä joka kertoo tarinaa Mikistä ja Pavunvarresta. Käsinuket kokoajan häiritsevät tarinankerrontaa ja kertovat tyhmiä puujalkavitsejä väliin. Itse tarinassa on mukana Mikki, Aku ja Hessu mutta heillä on valitettavan vähän repliikkejä tarinankertojan takia. Itse satu menee näin: Onnenlaaksossa on nais Harppu (joka on esiaste Helinä-keijulle) jonka ollessa kotosalla laakso on tyyni. Sitten Jättiläinen varastaa Harpun ja koko laakso kuivuu. Aku, Mikki ja Hessu jakavat leivät ohuiksi kaistaleiksi ja pavun kolmeen osaan kun ruokaa ei ole. Aku raivopäissään on hakkaamassa lehmää kirveellä, kun Mikki keksii myydä elukan. Rahaa ei tule, vaan lisää papuja, mutta ne ovatkin taikapapuja. Akun räyhäilyn vuoksi pavut menee maahan ja yöllä kun kolmikko on untenmailla pavuista kasvaa jättiversot. Ne menee aina taivaaseen asti. Aamulla kolmikko kiipeää sinne ja he pääätyvät Jättiläisen linnaan, missä Harppu on vankina. Mikki saa kontaktia Jättiläiseen ja vaikka hän koittaa huijata sitä, Jättiläinen ei ole ihan idiootti. Hän lukitsee Akun ja Hessun rasiaan, josta ottaa Harpun esille soittamaan hälle tuutulaulua. Jättiläisen nukkuessa Mikki kaivaa rasian avaimen esille. Aku ja Hessu pelastavat Harpun ja Mikki juoksee härnäten Jättiläistä. He kapuavat versoa pitkin takaisin maahan, mutta Jättiläinen on vielä ylhäällä, kun Aku ja Hessu saa verson sahattua poikki. Niin rauha palaa taas Onnenlaaksoon.

Hessu, Aku ja Mikki nälkäisinä

Mikki ja Pavunvarressa ei olisi muuten mitään vikaa, mutta tämä kertojatyyli, jossa nuket keskeyttävät mitä lässyimmillä ja idiooteimmilla kommenteilla häiritsee todella vahvasti. Nauttisin kanssa ennemmin hahmojen dialogista, kuin suorasta kerronnasta. Toinen nukke alkaa kertomuksen jälkeen ulvomaan, kunnes kertoja vielä painottaa kaiken olevan mielikuvituksen tuotetta. Tälläinen painotus rikkoo minusta vahvasti sadun ytimen, vaikka Jättiläinen oikeasti tuleekin katon rajasta esiin. Minusta se luo hyvää symboliikkaa elokuvan teemalaululle Fun and Fancy freelle, jossa painotetaan elämän hauskuutta ja naurua. Sodan aikana juuri tämmöistä elokuvaa tarvittiin. Nykymitttapuulla Pennitön ja Suruton on aika heikko esitys, mutta tuolloin varmasti virkistävä tuulahdus sen aikaisessa maailman tilassa. Itse tarinat ovat aika heikkoja, eikä niistä erikseen olisi kokoillan animaaatiota saatu kasaan, vaikka Walt sitä alunperin suunnittelikin. Pidän itse enemmän Bongon tarinasta, sillä siinä musiikki sulautuu tarinaan paremmin ja karhujen rakkasusydänkollaasio on oikeasti herttaista ja todella Disneymäistä katsottavaa. Mikki ja Pavunvarresta minulla tulee väkisin mieleen Mikkilyhäri Urhea Pikku Räätäli (julkaistu suomessa Tässä Tulee Mikki vhs-kasetilla). Mikin ja Jättiläisen kohtaamisessa on niin paljon samaa, kuin myös Mikin vaatetuksessa. Dokumentissa jopa näytettiin poistettu kohtaus mistä Mikki sai taikapapunsa (Prinsessa Minniltä) ja se oli kyllä jo liian suora vertaus Räätäliin, jossa Minni on myös Prinsessa. Pavunvartta katsoessa minulla tuli vähän sellainen olo, että eikö yhtään uutta ideaa keksitä. Ainut hyvä idea siinä on puun kasvaminen Akun, Mikin ja Hessun nukkuessa. Kaikki tippuvat pois sängyistään, mutta koisivat niin sikeästi etteivät herää.

Bongo

Onnenlaakso

Pennitön ja Suruton on minusta selvästi huonoin pakettielokuva ja Disneyn klassikoistakin se kokonaisuutena jää ihan häntäpäähän. Kun Samu Sirkka kerran alussa laitetaan kertojaksi olisin halunnut sen myös Pavunvarteen, en mitään surkeasti näyteltyä live-action pätkää. Nuo vatsastapuhujanuket eivät vain yksinkertaisesti toimi. Mitä hyvää elokuvasta voin kokonaisuudessaan sanoa on Mary Blairin uskomattoman kauniit kuvat. Bongossa on muutenkin ihanaa luonnonkarkkia silmille, mutta kyllä Onnenlaaksokin on kauniisti saatu luotua.

Vhs-kasettini kansi. Mukana elokuvan jälkeen on ihanan pitkä kurkistus Walt Disney Worldiin.

Disney Klassikot 8: Make Mine Music

Make Mine Music eli Suomenkieliseltä nimeltään Iskelmäparaati, jonka nimisuomennos kuvaa mielestäni elokuvan sisältöä oikein hyvin. Kyseinen elokuva on julkaistu joskus 80-luvulla tuolla suomenkielisellä nimellä vuokravideojulkaisuna, mutta itse näin tämän klassikon vasta dvd aikakaudella, eikä se kyllä ole houkuttanut helpolla katsomaan. Tämä oli kolmas kertani kun katsoin Make Mine Musicin ajatuksen kanssa ja siltikin koin keskittymisvaikeuksia, sillä kyseinen elokuva on mielestäni pitkäveteinen. Make Mine Music on kokooma lyhytelokuvia joita yhdistää musiikki. Puolet lyhäreistä on juonellisia, toinen puoli enemmän tunteisiin vetoavia musiikkipätkiä, joissa animaatio on sen kuvailun apuväline. Animaatioiden taso on yhtenäinen, mutta sisällöltään osa on todellayhdentekiviä ja toinen osa tunteisiin vetoavia.

Make Mine Music elokuvan mainosjuliste

The Martins and the Coys
Kaksi eri sukua asuu viereisillä kukkuloilla. He tappelevat keskenään päivät pääksytysten, kunnes kuolevat toistensa osumiin. Molemmille suvuille jäi vain yksi jäsen, toiselle nainen ja toiselle mies. Taivaassa muut sukulaiset katsovat ja antavat neuvoja toisen tappamiseen, mutta kun kaksi eri sukupuolta tapaavat niin äkkirakastuminen on valmis. Pariskunta viihtyy yhdessä tansseissa, mutta pitkään kun asuu yhdessä niin riitoja syntyy. Vaikka lopuksi pariskunta on asettunut kukkuloiden väliin asumaan, niin he riitelevät lopulta aivan yhtä paljon kun sukulaisensa. Tämä sukutarina on mielestäni aika kepeä ja tylsähkö, mutta naurahdin sen kerran, kun mies vihaisena menee vaimonsa luo, jolla on nyrkki ovella jo valmiina. Siitä mies saa kivan tällin. Taivaaseen kuvaamisa näytetään jotenkin arkisena, mikä on mielestäni pelottavaa.

Sukujen kukkulat

Blue Bayou
Blue Bayou kuuluu näihin lyhyisiin välianimaatioihin puhdistamaan ilmaa, siltä tällä lyhytelokuvalla ei ole muuten muuta fokusta. Sinistä väriä ja jollottava rakkauslaulu, ei muuta. Väliin laitettu selvästikkin seuraavaa menevämpää tarinaa varten.

Haikara sinisyydessä

All the Cats Join In
Pelkän nimen perusteella odotin kissamaista animaatiota, mutta ei valitettavasti tässä kissoja näy. Piirtäjän kynä vie tarinaa eteenpäin Jazz-musiikin tahdissa. Tyttö ja poika kutsuvat ison porukan kokoon ja yhdessä tanssitaan. Tätä katsoessa muistin vasta tuon Iskelmäparaati suominimen ja koin sen hyvin osuvaksi, sillä vaikka kappaleet elokuvassa ei ole täysin iskelmää, niin jokaisen musiikkityylin voi siltikin luokitella sen laajan iskelmä sanan alle.

Without you
Katso teksti Blue Bayousta.

Casey at the Bat
Baseball on nyt pelin nimi ja porukat menee sitä joukolla katsomaan, kun pelaajana on kuuluisa Casey. Tyypillä on maine naistenmiehenä, sillä pelata hän ei näköjään osaa, kun ei palloon osu. Monet tämän baseball tarinan vitseistä (mm.pallon hajoaminen) olen nähnyt Hessu Hopo piirretyissä ja siinä ne minua naurattavat, tässä ei. Valitettavasti tarina on umpitylsä ja sai minut vain miettimään mitä muuta eroa baseballilla ja pesäpallolla on kuin syöttäjän paikka?

Naistenmies Caisey

Two Silhouettes
Katso jälleen teksi Blue Bayousta. Lisäyksenä siihen tässä tanssitaan baletta.

Peter and the Wolf
Eli tunnetummin Pekka ja Susi. Olen tämän vanhan Venäläisen tarinan lukenut joskus muksuna satukirjasta, eikä se silloin ole herättänyt tunteita. Eikä nytkään. Vaikka pidän ideasta, että jokaisen hahmon puhe on oma instrumentaali soitinnumero, niin se hankaloittaa hahmojen persoonien ymmärtämistä. Ankka tekee valekuoleman, jota pikku lintu suree turhanpäiten ja metsästäjät saivat Pekan avulla suden kiinni. Ankkakin kävi taasen taivaanporteilla, jossa viitataan elokuvan ensimmäiseen tarinaan, kun kilpailevien sukujen jätkät kuolivat.

Pekka metsällä

After You've Gone
Nyt ei tarvitse katsoa tekstiä Blue Bayousta, sillä rakkauslauluteema vaihtuu instrumentaalimusiikkijahtiin. Käytännössä soittimet juoksee toisiaan takaa. Muuten yhtä samanlaisen välityö.

Johnnie Fedora and Alice Bluebonnet
Make Mine Musicissa on yksi todella hyvä lyhytelokuva ja se on tämä hattutarina. Johnie Fedora ja Alice Bluebonnet ovat kaksi hattua hattukaupan ikkunassa, jotka rakastuvat toisiinsa. Valitettavasti eräs nainen ostaa Alicen itselleen ja Johnnie jää yksin ikkunaan suremaan. Hänetkin ostetaan ja Johnnie alkaa kaduilla katselemaan muita hattuja ja laulaa omaa lauluaan Alicelle. Hän näkeekin Alicen ja pääsee karkuun omistajaltaan, mutta ei saa rakastaan kiinni. Kommelluksien ja kaipauslaulujen jälkeen joku mies löytää Johnnie Fedora hatun hattukaupan edustalta ja leikkaa siihen paikat hevosenkorville. Johnnie pelkääkin onko tämä jokaiken loppu, kun huomaa rakkaansa Alice Bluebonnetin keikkuvan viereisen hevosen harjalla. He saavat loppuikänsä olla onnellisia heppahattuja. Tarinassa on selkeä juoni, rytmilliset sanat ja oikeasti tunnetta. Antopomorfisoidut hatut tuovat mieleeni paljon myöhemmin Pixarin tekemän lyhytelokuva  Blue Umbrella, jossa on juonen kohdalla paljon samankaltaisuutta.

Rakastuneet hatut löytävät toisensa

The Whale Who Wanted to Sing at the Met
Viimeisenä on tarina valaasta, joka halusi laulaa Metissä. Valas siis tykkää laulaa oopperaa ja valaanpyydystäjät ovat siksi retkillänsä. Valas kuvataan kuinka hän olisi oopperatähtenä ihmisten rinnalla ja kuinka paholaisen roolissa saisi tuhoa aikaan. Oikeasti valasparka kuolee tässä valaanpyydystyksessä ja hän päsee johtamaan enkelikuoronlaulua taivaaseen.

Laulava valas

Koko kymmenestä lyhytelokuvasta vain yksi on sellainen, jonka katsomisesta oikeasti nautin ja sen on Johnnie Fedora and Alice Bluebonnet. Näin ollen voin sanoa, etten kokonaisuudessaan pidä Iskelmäparaatin sisällöstä. Casey at the Bat on jopa liian puhemainen, että voisin sitä edes musikaalilyhytelokuvaksi kutsua. Muissa lyhäreissä musiikki selväsi on tärkeässä, vaikkei parhaassa osassa. Jotenkin nyt katsomiskerralla huomasin tämän elokuvan jaksotustavan ja kuoleman teeman. Joka toinen lyhäri on tälläinen puhdistava, siniertävä välityö, kunnes  hattutarinan jälkeen tulee finaalitarina, eikä pelkkää jollotusta. Ensimmäistä The Martins and the Cows, keskimmäistä Pekka ja Susi ja viimeistä Valastarinaa yhdistää hahmojen meneminen taivaaseen ja jokaisessa hiippaillaan niillä kuuluisilla taivaan porteilla. Se on ihan hyvä teema auttamaan elokuvan rytmittämistä, mutta aika kauhea asia siinä mielessä, että musiikin ja varsinkin kevyen Iskelmämusiikin pitäisi olla iloa elämään tuottama asia.

Jotkut ovat Iskelmäparaatia kutsuneet köyhän miehen Fantasiaksi, niin itse en tähän sorru. Vaikka osa (varsinkin mainitsemistani välitöistä) sopisi enemmän Fantasiaan, niin nämä juonlliset tarinat ovat liiankin juonellisia niin taiteelliseen eepokseen. Kappaleissa on myös paljon lauluja, mitä en yhdistäisi Fantasian sisältöön. Disneyn klassikoiden pakettielokuvista Make Mine Music on kolmas ja koen sen vahvasti aisapariksi Melody Timen kanssa, mikä sisältää myös samantyylisiä lyhytelokuvapätkiä. Saludos Amigos ja Three Caballeros kuuluvat yheen hahmojen suhteen, ja Pennitön ja Suruton ja The Adventures of Ichabod ja Mr. Toad, koska niissä molemmissa on kaksi itsenäsitä, toisistaan riippumatonta tarinaa.

Helmiä Ja Sikoja

Näin Helmiä ja Sikoja elokuvan aikoinaan elokuvateattereissa ja elokuvamainoksen mukaan minä itkin ja nauroin. Kyseinen komedia on yksi pääsyy siihen, miksi aloitin itse teatterin harrastamisen ja miksi elokuvaharrastuspuolella juuri innostuin kotimaisista elokuvista. Olen Helmiä ja Sikoja elokuvaa katsonut aikoinaan kerta toisensa jälkeen videolta ja dvdltä sitäkin useammin, niin että lähes jokaisen repliikin osaan ulkoa. Olen pitänyt tästä elokuvasta pari vuotta taukoa,joten viimeisin katsomiskerta tuntui ihanan tuoreelta.

Helmiä ja Sikoja elokuvan mainosjuliste

Helmiä ja Sikoja kertoo Hirvosten veljeksistä. He asuvat Joensuun Rantakylässä isänsä Ukon kanssa. Pojat Ruho, Läde, Timo ja Poju ovat koulunsa jo käyneet ja myyvät isänsä kanssa Pimeetä Viimaa ja Pikkusuolaista baarista tulleille asiakkaille. Näillä ja pikku rötöksillä he elelevät paikallisen lähiön kerrostaloasunnossa. Elämä muuttuu, kun isäukko hakee viinalastia ja ajaa ojaan. Veloissaan he porukalla keksivät ryöstää paikallisen Alkon, mikä onkin aika metka tapahtuma. Alkon myyjä ei ota moksiskaan, kun Ukko on ryöstäjänä ja oma poika panttivankina. Alkon myyjä alkaa lastata juomia Ukolle, mutta tämä ja pojat alkavat kunnolla ryyppäämään kirkkailla. Poliisikuulusteluihinhan siitä joudutaan ja Ukko joutuu linnaan. Pojat eivät saa oikein otetta elämään ilman isää ja uusi ongelma saapuu alakerrasta siskopuolen muodossa. Saaran äiti heittää Saaran pojille hoidettavaksi, kun Ukko ei voi maksella muksun elämistä. Saara on aluksi todella ujo, eikä pojat oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua. Läde saa kontaktia Saaraan huumorin avulla, kun muut outoilee mukulaa. Telkkarista mainostetaan uutta kykykilpailua lapsille ja siitä Läde saa idean. Hän kuulee kun Saara laulaa television mukana ja alkaa valmentaa Saaraa kilpailuun. Voittopottina on nimittäin sievoinen summa käteistä. Vaikka karaoke, lasten laulukirjat, ruokalaulu ja karate kid menetelmiä käytetään, ei Saarasta ole esiintyjäksi.

Paikallisessa baarissa laulaa lähes joka ilta kapakkaruusu Laura, johon Läde on silmäsnä iskenyt. Laura vaan pyörii ihan väärissä porukoissa. Homo Poju menee viemään muitten huomion toisaalle, niin että Läde saa kerrottua Lauralle ideastaan. Aluksi Laura ei suostu koutsaamaan Saaraa, mutta myöhemmin hän muuttaa Hirvosten luo. Laurasta ja Saarasta tulee läheiset kaverit ja Laura opettaa Saaralle esiintymistä. Paikalliset karsinnat voitetaan ja hetken on kaikki hyvin. Saaran äiti hakee tyttösnä omista voittojuhlistansa pois ja seuraavana päivänä koko kämppä menee ulosottoon. Eivät Hirvosen pojat asunnottomiksi kuitenkaan joudu, sillä he tekevät diilin paikallisen Sokos-tavaratalon kanssa ja muuttavat asumaan sinne varastoon. Saaran äiti tuo turhautuneena tytön takaisin, kun tämä ei suostu laulamaan hänelle. Yhdessä vietetään Saaran kymppisynttäreitä ja jännitetään viimeistä esitystä. Ennen Supertenava- kilpaa käydään moikkaa Ukkoa vankilassa ja asutaan hotellissa. Itse kilpailussa Saara tutustuu uuteen kaveriin ja jännittää esiintymistä. Hänen talenttiosuus ja lauluosuus onnistuvat yli odotusten, aina siihen asti kunnes Saara pyörtyy. Pyörtyminen vie koko median huomion ja siinä tuoksinnassa takapenkillä istuneet Ruho, Timo ja Poju ovat saaneet nyysittyä heidän takanansa oleen voittopotin. Elokuva loppuu kauniiseen aamuhämärään Linnanmäen maailmanpyörässä.

Saara ystävystyy Lauran kanssa

Hirvosten veljekset ovat todella tiivis ja dynaaminen porukka. Heidän persoonansa ovat ihan omiaan ja huomaa, että heillä on hyvät välit toisiinsa. Kenelläkään ei kirraa toistensa kanssa. Vanhin veli Ruho on tappelija, eniten voimakkain ja samalla herkin. Läde on taasen veljeksistä eniten keskiössä. Hän on supliikki, hauska ja rento, sekä osaa ottaa muut huomioon. Lädellä ja Lauralla on elokuvan rakastumistarina tässä sivussa, mutta onneksi siihen ei keskitytä liikaa. Muutamissa kohdissa pidän siitä kovasti, että ensin on Laura ja Läden kahdestaan, mutta sitten Laura heittää Läden poikien joukkoon. Timo on kolmas veljeksistä. Saaran mukaan hän on vähän outo, sillä Timo on ujo ja räväkkä, tykkää kunnolla poikien jutuista, uskaltaa nauraa itelleen ja tietenkin piirtää kypäröitä Akkareihin, ettei satu Ankkoja päähän. Veljeskuopus on Poju, joka on kaikista vähiten esillä. Hän on vähän ujonpuoleinen rastapää homopoika, joka ei oikein tuo itseään milläkään tavalla ilmi. Tavallaan se on hyvää vastapainoa Ruhon ja Timon kovuudelle. Lädeä esittää ihanan upea ja tuolloin ah, niin söpis Mikko Leppilampi, joka sai roolistaan miespääosa Jussi-patsaankin. Ruhona tappelee Timo Lavikainen, joka jo tuolloin todisti osaavansa tehdä komediaa. Timo on Unto Helo, jolla on ohjaaja Perttu Lepän aikaisemmassa elokuvassa Pitkässä Kuumassa Kesässä päärooli. Pojuna esiintyy Jimi Pääkallo, joka tuolloin oli oikeasti viralliselta nimeltään jo Jimi Pääkallo. Kolme viimeisintä on tuttuja Pitkän Kuuman Kesän nähneille, joten ei ihmekkään että heillä klikkaa hyvin. En itse ihan ymmärrä tämän Pojun hahmon ja Jimi Pääkallon merkitystä elokuvalle, muuta kuin tuolloin kuuman nimen takia. Sen huomaa näin jälkeenpäin, että Pojun hahmo ja Pääkallon roolisuoritus on elokuvan heikoin.

Tyttöenergiaa veljeskatraaseen tuo nuori Amanda Pilke Saarana. Hän on todella luonteva roolissaan, vaikka ehkä liiankin selvästi näkyy se raja, kun Saara pääsee ujoudestaan. Laura Birn tekee kanssa luontevan roolin Laurana, eikä Birn vielä tuolloin naamallaan ärsyttänyt minua, kuin nykyään. Ihailen kovasti Lauran punaista mokkanahkatakkia. Se todellakin sopii hänen hahmolleen. Lauran miesystävä baarissa on Antti Reini kauan ennen Vareksia ja hän on todella koominen. Juuri tuollainen itsekeskeinen äijä oikeasti löytyy jokaisen baarin nurkasta. Pekka Valkeejärvi Ukkona on ihanan isällinen, mutta tarpeeksi veijari ja kaverillinen pojilleen. Saaran porukoita esittää Outi Mäenpää ja Matti Onnismaa, jotka jäävät todella inhoiksi ja onneksi aika takaa-alalle, samoin kuin Sika, jolle ollaan velkaa eli Antti Virmavirta. Pienistä rooleista löytää myös muusikot Sakari Kuosmasen ja Pauli Hanhimniemien, sekä Roope Salminen & Koirissa laulavan Jon-Jon Geitelin hyvin nuorena poikana. Voin vain sanoa, että Helmien ja Sikojen roolitus on täyttä helminauhaa.

Laura laulamassa karaokea ihana takki yllään

 Elokuvan musiikki sai aikoinaan valtavaa huomiota, eikä ihme että Rakkauden haudalla ja Sydämeni osuman sai nosivat uudestaan hiteiksi. Itsekkin omistan elokuvan soundtrack levyn ja Pauli Hanhiniemen Perunateatterin Joki ja Tiktakin Lähdetään tänään soi sielläkin. Itse Supertenavassa nauran aina sille kansallispukukaverille, joka vetää rillit päässä Kalle Pääätalon Lootusasentoon kappaletta ja pojalle joka reivaa Popedan Suksia. Muutenkin elokuvassa soi sellainen kevyt, kesäinen ja komediallinen musiikki, joka luo postiivisen ilmapiirin. Tietenkin unohtamatta Timon syntsia karaokeversiossa Tulvii Pohjanmaa. Harmikseni soundtracilta ei löydy Pojun laulamaa kappaletta: "Katsohan on tuolla puu, se kukkii joka kesäkuu mun pihallain." Sen kipaleen haluaisin itelleni. Vaikka Jimi Pääkallo on itse muusikko, niin Pääkallo, Birn eikä Pilke esitä omia laulujaan. Pojun lauluäänenä on raffe leppänen ja Lauran Siiri Nordin. Se onkin jännä juttu, sillä elokuvaa katsoessa en oikeasti huomaisi äänen vaihtumisessa eroa, ellen sitä tietäisi. Elokuvan tarina sijoittuu kesään, mutta siltikin ollaan paljon sisätiloissa. Ne muutamat tapahtumat mitkä ovat ulkona tuo mukavaa raikkautta ja auringonpaistetta muuten sisiäisiin tapahtumiin. Paljon myös ollaan muualla kuin kotosalla, sillä karaokebaari on yksi tärkeimmistä tapahtumapaikoista.

Alkoa ryöstämässä. Timo, Ruho, Läde ja Poju

Helmiä ja Sikoja huumori on jotain ihan omanlaistansa, mitä en ole muualla nähnyt. Se osittain viittaa välillä Pitkän Kuuman Kesän vitseihin, mutta pysyy hyvin omana teoksenaan. Alkon tekaistu ryöstö, Sokokselta vaatteiden lainaus ja S-marketin pullonpalautustempaus ovat oivia vedätyksiä, mikä viittaa tarinan loppuun. Itse huumorikohtauksia elokuvassa on paljon: karaoken laulanta kotona, Saksalainen poliisisarja peli, kirjaston laulukirjat, Barbin riivaaminen hernekeitolla, sekä unohtamatta 4-kerrossänkyä, missä jokaisella pojalla on oma vuode ja kaikki huutelee kaikille hyvää yötä. Juuri tämä huumorilla tasapainottelu tekee sen, miksi Helmiä ja Sikoja on kotimainen klassikko. Se oikeasti saa naurattamaan ja ainakin minut jopa itkemään.

Helmeilevää juhannusta elokuvien ystävät!

Disney Klassikot 7: Kolme Caballeroa

Ensimmäinen kosketus Kolmen Caballerron olemassaoloon sain lapsena Disneyn Sing Along Songs Hei Hoo kasetilta. Näissä kaseteissa on Disneyn elokuvien lauluja sanoituksineen, eli eräänlaisia karaokevideoita, tosin taustalaulu pysyykokoajan mukana. Kyseisellä videolla on Kolme Caballeroa laulu suomennettuna ja vasta aikuisena havaitsin sen, kuinka harvinainen tuo suomidubbi on, sillä kyseistä elokuvaa ei ole koskaan kokonaisuudessaan dubattu suomeksi. 2000-luvun alussa julkaistiin myyntivideona Lumikin uudelleen vhs-julkaisun ohessa Walt Disneyn Joulusuosikit niminen vhs-kasetti, jossa on myös pätkä kyseisestä elokuvasta (jälleen dubattuna, mutta äänet ovat erit kuin Sing Along Songs kasetissa). Don Rosan sarjakuvan kolmesta Caballerrosta taisin myös lukea ennen kuin ensimmäsitä kertaa katsoin itse klassikon.

Kolme Caballeroa alkuperäinen elokuvajuliste

Kolme Caballerroa on osittain jatkoa edelliselle Saludos Amigos elokuvalle. Etelä-Amerikan alue toimii molemmissa aiheellisena teemana, sekä musiikki ja tanssi. Päähahmona on edelleen Aku Ankka ja José Carioca esiintyy myös elokuvassa. Kolmanneksi Caballerroksi tulee Panchito. Toisin kuin Saludos Amigos, Kolme Caballerroa ei ole niin selkeä lyhytelokuvien kokoelma. Kaksi ihan selkeää lyhytelokuvaa Kolme Caballerroa sisältää, mutta muuten mennään aika fantasian rajamailla ja koetaan animaation ja live actionin yhdistämistä vieläkin voimakkaammin, mitä Saludos Amigosissa.

Pablo lähtee matkalle lämpötakka selässään

Itse elokuvaan. Aku Ankka viettää synttäreitä ja saa kasan lahjoa. Ensimmäisen paketin sisällä on elokuvaprojektori ja siitä katsotaan lyhytelokuva Pablo pingviinistä. Pablo asuu arktisilla alueilla, muttei siedä lainkaan kylmää. Muut pingviinit nauttivat kylmästä uimalla, leikkimällä, syömällä ja liukumäillä, kun Pablo haaveilee tropiikista. Hän keksii tehdä itselleen laivan, jolla lähtee seilaamaan lämpösiin maisemiin. Jäälauttalaiva sulaa matkalla, mutta kylpyammeesta Pablo saa vesiskootterin tehtyä ja muuttaa lämpösen. Siellä hän tosin haaveilee välillä kotioloista ja kaipaa kavereitaan. Kertoja lopettaa tarinan ja yhtäkkiä tulee erilaisten lintujen esittely. Suurimman ruutuajan saa Aracuan niminen lintu, joka huikkaa joka väliin papatiapapatiapapaija. Sama lintu on minulle erittäin tunnettu yhdestä Aku Ankka lyhäristä, joka löytyy mm. Onneksi Olkoon Aku videolta. Lintuteemalla päästään seuraavaan lyhytelokuvaan, jossa kertoja on pikkupoika, joka haluaa metsästää vilistrutseja. Villistrutsin sijasta hän löytääkin lentävän aasin. Yhdessä he haaveilevat rikkauksista ja poika osallistuukin aasilla fiestan laukkakilpailuun. Fiesta juhlat ovat hienot, kun siellä tyypit pelaa renkaan heittoa ja petankia. Itse kilpailu menee kaikilta osin hvyin, mutta poika ei saa voittoaan, kun aasi vie hänet ilmojen halki mukaansa.

Poika löytää lentävän aasin

Aku avaa toisen paketin, mistä löytyy kirja Brasiliasta. Siellä soittelee José Carioca, jonka sikarin papatialintu nappaa itelleen. José kertoo Akulle rakkaudestaan Baia nimiseen kaupunkiin ja saamme kuulla kauniin slovarin Baiasta ja nähdä vielä kauniimpia animoituja kuvia sieltä. Tämän elokuvan konseptitaitelija Mary Blair on todellakin pistänyt parastaan, sillä hänen piirroksensa ovat upeita. Yksinkertaisesti kaunista animaatiota; kaupungin punertava ilta, kimaltelevat järvet, vesipisarat, joet, sademetsä... uskomatonta animaatiota. Laulu loppuu ihanaan punertavaan rauhallisuuteen, josta vaihdetaan rytmiä nopeaan junaan, millä mennään kirjan sivuja pitkin Baiaan. Junakohtauksesta tulee mieleen minulla Dumbon vaaleanpunaiset elefantit ja lastenkirjamainen kuvitus on edelleen tunnelman lumoavaa, kun junaon väriläiskä ja tausta tyystin musta. Papatialintu tulee vähän sotkemaan raiteita, joten hassutteluksi menee, kun juna koittaa koota itsensä. Nyt vasta saamme mukaan live-actiona kun piirros ja ihmiset yhdistyvät. Torinainen vie nimittäin Akulta jalat alta. Animaation ja ihmisen yhdistyminen näyttää nykypäivänä todella vanhanaikaiselta, mutta nostalgiselta. Nainen saa miestanssijoita ympärlleen ja tietenkin Aku saa mustasukkaisuuskohtauksia. Ne ei auta, mutta lopulta Aku saakin kuin saakin suukon nokalleen.  Tästä seuraa fantasiamainen animaatiokollaasi, joka yhdistää ihmisten tanssia, johon lopulta yhtyy koko Baia. Siihen Brasiliakirja sulkeutuu.

Baian kauneutta

Kolmas paketti on Mexicosta ja sen antaja on Panchito. Heti kun hän tulee esiin lauletaan Kolmesta Caballerrosta. Aku jää kaikessa vähän jälkeen, mutta muut eivät sitä huomaa. Panchito vetää painajaismaisen loppusoolon, josta pompahtaa esiin pinjata. Tästä seuraa Panchiton kertoma ihana joulutarina, kun Mexicolaiset lapset laulavat posadaa eli suojaa Marian ja Josefin patsaalle. Kyseisen tarinan on kuvittanut myäs Mary Blair mitä ihanimmilla lapsikuvituksilla. Kun lapset saavat posadaa alkaa joulun juhla, eli pinjatan rikkominen. Aku alkaa hajottaa omaa pinjataa, mutta José ja Panchito kujeilee kovasti häntä vastaan. Pinjatan sisältä paljastuu Mexicolaisia leluja, soittimia ja kirja, missä on taasen upeita taidekuvia Mexicosta. Taikamaton päällä he lentävät kirjan sivuille ja kaunis animaatio muuttuu rujoksi arkimaailmaksi, mikä ei ole lainkaan niin kiehtova. Mexicossa katsellaan tansseja, joissa naisilla on isot mekot ja askeleet tuo mieleeni polkan. Aku, José ja Panchito viihtyvät tanssilavalla pitkään, kunnes lennetään Akun harmiksi väkisin hiekkarannalle. Siellä Aku pistää kovan flirtin silmään, sillä hän vikittelee tyttöjä kuin mikäkin pahainen, irstas namu-setä. Naisia kirjaimellisesti jahdataan. Tytöt ovat puanhuulisia ja pukeutuneet peittäviin bikineihin. Onneksi José ja Panchito saa Akun vedettyä pois sieltä. Viimeisimpänä tutustutaan Mexicon yöelämään, jossa kuullaan äärimmäisen tylsä rakkauslaulujollotus, joka saa Akun silmät sulamaan. Hän tanssii tähdillä ja kukkasilla hullaantuneena naisista, kunnes Panchito ja José koittaa saadan Akun huomion muualle. Caballerro laul ualkaa yhdistymään rakkauslauluun ja kohtaus muuttuu entistä enemmän fantasiamaiseksi kollaasiksi, jossa on laulua, tanssia, animaatiota, yhdistymistä, sekoittamista, kaktusnaisia ja tanssivia katuksia ilman mitääb syytä. Missä pöllyssä tämä kohtaus on oikein tehty? Lopussa yhdistyvä musiikki on kivan karnevalimaista, mutta kaktustyttö on aivan umpiturha lisä ja loppuhäsläys Akun, Josén ja Panchiton välillä päättyy jätti-ilotulitukseen.

Jouluna lapset etsivät posadaa

Panchito, Aku ja José lentävät rannalle tiirailemaan tyttöjä

Kolmen Caballerron katsominen on aika raskasta. Viimeiset 25 minuuttia, eli Mexico-osuuden Posadan jälkeen olisin kokonaan leikannut pois, sillä nämä tanssi ja naisteniskemisjutut eivät sovi lainkaan alun rauhallisuuteen ja lintuteemaan. Minusta tuntui, että Kolmea Caballerroa on väkisin haluttu pidentämällä pidentää, että saadaan kestoa elokuvalle. Kun Saludos Amigos tuntui jäävän kesken, Kolme Caballerroa tuintui ihan ylivenytetyltä. Viimeinen fantasiarakkausmikäliekollaasi varsinkin sai minut pitkästymään. Se on turhanpäiväinen ja mitäänsanomaton, jonka olisin jättänyt leikkasupöydälle. Fantasiassa tuollainen kollaasi vielä toimisi, mutta lyhytelokuavkokoelmien kanssa ei, sillä se on epätasapainoinen nuiden juonitarinoiden kanssa. Kolme Caballerroa laulu on ihan kiva, mutta tuntuu hölmöltä, että Aku, José ja Panchito jotka ei kunnolla tunne toisiaan laulaa yhtäkkiä randomisti olevansa parhaita kavereita. Akun ja Josén nyt vielä voin ymmärtää, mutten Panchitoa tässä, kun he eivät ole aikaisemmin edes tavanneetkaan. Missä logiikka? Jäin myös ihmettelemään, miksi Akua dissataan tuon laulun ja pinjatan hakkaamisen aikana?

Mary Blairin junataidetta

 Kolmessa Caballerrossa on hyviä juttuja. Baplo pingviinin tarina on hauska lyhäri ja Baia laulun aikana on ihana nähdä Mary Blairin kuvitusta, samoin posada tarinassa, mikä on muuten todella ksokettava ja tuo minulle joulumielen. Live-action osuudet eivät mielestäni toimi lainkaan, sillä pitkä tanssihetki Baiassa, sekä koko lopun ihmisten kanssa olo venyy ja paukkuu turhaan, niin että pitkäisyys lössähtää katsojaa vastaan. Ihmisten tanssi- ja laulujuttuja edes sekoitettuna ei vain jaksa. Toivon kovasti kunnon perinteistä animaatiota, jossa tuodaan Kolmen Caballerron Akun, José Cariocan ja Panchiton potentiaali esiin pitkässä jännittävässä seikkailussa, samaan tyyliin mitä Don Rosa on kuvannut heidät sarjakuvassaan.

Kun myrskytuulet soimaa, on triiossa voimaa...

Disney Klassikot 6: Saludos Amigos

Ensimmäinen Disneyn lyhäriklassikko Saludos Amigos julkaistiin vuonna 1942 eli ensimmäisen maailmansodan aikaan. Disney yhtiöllä ei ollut tuolloin varaa tehdä pitkää juonellista klassikkoelokuvaa, joten Saludos Amigos aloitti tämän lyhytelokuvien sarjan, joka jatkuu aina Tuhkimon tuloon asti. Saludos Amigosin pätkiä on näytetty Suomen televisiossa 80-luvulla ja ainakin elokuvan loppukohtaus on julkaistu myös suomeksi Akun Tähtiparaati vhs-kasetilla. Itse Saludos Amigos on tietääkseni ollut aikoinaan vuokravideolla katsottavana, muttei lainkaan myyntivideona. Dvd julkaisun kautta se on kotiteattereihin tullut tutuksi ja vasta ihan vähän aikaa sitten se julkaistiin Amerikassa Blu-rayna.

Saludos Amigos elokuvan alkuperäinen mainosjuliste

Saludos Amigos eli vanhalta suominimeltään Oppitunti, tunnetaan myös nimellä Terve Ystävät, ei siis ole juonellinen kokonaisuus. Elokuva on matkakertomus, joka sekoittaa liveaction dokumenttia, perinteistä Disneyn lyhytelokuvaa ja yksinkertaista puhetta kuvitettuna kauniilla animaatiolla ja musiikilla. Matka sijoittuu Latinalaiseen Amerikkaan 40-luvulla ja siellä seikkaillaan monissa paikoissa. Dokumentaarinen osuus kuvastaa sitä, kuinka animaattorit ja muusikot hakevat näiltä alueilta inspiraatiota animaation luomiseen ja välianimaatiot näyttävät taasen taiteilijoiden lopputuloksen ja luonnoskuvia. Pidän juuri näistä luonnoksista ja kuvituksista kovasti, sillä ne ovat äärimmäisen kauniita ja värikkäitä ja kuvastavat hyvin sen aikaista aikaa. Itse liveaction tavalla kuvattu dokumentaarinen osuus on jo aikansa elänyttä, mutta jotain äärimmäisen nostalgista niissä kohdissa on. Sen huomaa kun selitetty ja kuvattu kohta näytetään perässä animaationa, kuinka animaatio romantisoi ihan kaikkea esineistä ihmisiin. Mielenkiintoisinta dokumenteista on katsoa sen aikasta kaupunkivilinää ja ihmisten tanssien vilpittömyyttä ja musiikin iloisuutta. Tanssit tuo minulle mieleen ihan stepin ja neliötanssit, joita olen itsekkin tanssahdellut vanhojentansseissa. Sambarytminen musiikki sopii elokuvaan ja luo juuri oikeanlaisen tunnelman, vaikka henkilökohtaisesti ei suosikeintani ole.

Taiteilijoiden luomia luonnoskuvia

Dokumentin seassa on neljä toisistaan riippumatonta lyhytelokuvaa, joista yksi ei liity minusta mitenkään tähän Latinalaisen Amerikan teemaan. Ensimmäinen lyhäri on yksikertaisesti Latinalaisen Amerikan tapojen ja tavaroiden esittelyä, jossa oppijana on Aku Ankka. Kyseinen lyhytelokuva on tunnelmaltaan yhtä kepeä, hölmö ja juoneton kuin monet muutkin Aku Ankan lyhärit. Aku seilaa orsista tehdyllä venellä, opettelee soittamaan pikkupojan huilua ja kiipeilee laaman kanssa korkealla, ohkasella puusillalla. Huonostihan siinä lopulta käy. Toinen lyhäri kertookin Pedro lentokoneesta, joka on minusta se kaikkein ulkopuolisin. Pedron isälentokone vilustuu ja äitillä on liian korkea öljynpaine, joten Pedro hakee postin korkeitten vuorien takaa. Salamat, ilkeä vuori ja kova tuisku hankaloittavat työtä, mutta kyllä Pedro selvityi yhden vaivaisen postikortin takia. Pedro animaatio ei saa kiinnostusani lainkaan, sillä lentokone on hahmona niin kuiva ja hahmolle ei ole luotu minkään sortin persoonallisuutta. Samantyyppinen animaatio Little Toot julkaistiin myöhemmin Melody Time klassikossa, jossa päähahmo sai sympatiat itselleen. Pixar vasta vuosia myöhemmin näytti miten kunnolla kulkuvälineet saatiin ihmismäisiksi Autojen tultua. Kolmannessa lyhytelokuvassa tutustutaan enemmän caballerrojen eli Etelä-Amerikkalaisten cowboytten elämään Hessu Hopon avustuksella. Kyseinen pätkä on sähläystä ja esittelyä Hessun ja hänen heppansa kanssa.  Mitään erikoista ei ole siis luvassa ja kunnolla caballerrojen maailmaan päästään vassa Saludos Amigosin jatkoelokuvassa Kolme Caballerroa. Niistä kaksi esitelläänkin tämän elokuvan lopussa eli Aku
Ankka ja José Carioca.

Aku ja José aloittavat samban

 Viimeinen ja nautittavin osuus elokuvassa on se, kuinka taitelija maalaa maisemaa kankaalle ja lauletaan kaunista Brasilia laulua. Maisemaan tulee siveltimellä vettä, lintuja, kukkia ja tanssiva Aku Ankka ja uusi tuttavuus José Carioca. José opettaa Akulle samban rytmin ja kun kuva, liike, maalaus, maalisuti, musiikki, Aku ja José sambaavat elokuva alkaa vasta vetämään mukaansa. Harmikseni juuri tähän kiinnostavimpaan kohtaan elokuva päättyy, sillä kestoa on vain sen 43 minuuttia. Siksi Saludos Amigos loppuu ennen kuin ehtii kunnolla alkaakkaan, eikä ollut lainkaan niin hyvä mitä muistin. Oppitunti on harmillisen tasapainoton, sillä vaikka siinä on sisällä paljon kauniita valopilkkuja, niin keskimmäiset 3 lyhytelokuvaa ovat niin turhia. Ne on joko tehty todella kiireesti tai sitten siihen on tungettu valmiiksi jämät. Onneksi lopun Brasiliasambailu on silkkaa kultaa.

Saludos Amigosin vhs-kansi, Suomessa ollut vuokravideona 80-luvulla

Eva & Adam tv-sarja sekä Neljät synttärit ja fiasko

Ruotsalainen nuortensarja Eva & Adam  pohjautuu Måns Gahrtonin ja Johan Unengenin luomiin sarjakuviin, joista tehtiin pitkä nuorten kirjasarja. Sarjakuvaa on suomessa julkaistu Koululainen lehdessä ja sitä tehtiin yhteensä 5 tarinan verran. Kyseiset sarjakuvat käännettiin nuotrenkirjoiksi ja tarinaa jatkettiin aina 12 kirjan asti. Kyseinen tv-sarja seuraa kirjojen juonta aika suoraan, mutta joitain osia on välistä jätetty pois. Neljät synttärit ja fiasko elokuva tehtiin muutama vuosi tv-sarjan loppumisen jälkeen ja viimeiset kirjat on tietääkseni julkaistu aikalailla yhtäaikaa elokuvan kanssa. Tv-sarjassa on 16 puolentunnin jaksoa ja se on Suomessa näytetty Ylen kanavilla, sekä julkaistu kahdella vhs-kasetilla. Neljät synttärit ja fiasko ei tietääkseni Suomessa päätynyt elokuvateattereihin, mutta on ollut myyntivideona ja televisiosta ainakin tullut.

Eva ja Adam tv-sarja vhs-kasetteina

Ensikosketus: Ala-asteaikoina eräs ystäväni luki Eva & Adam kirjoa todella paljon. Joskus saatoin niitä häneltä lainatakkin, mutta miksikään sarjan faniksi en tullut. Tuolloin Suomessa pikkukunnasa asuneena en ymmärtänyt tätä nuorten tarvetta seukkailla toistensa kanssa ja muutenkin ruotsalaisnuorten maailma tuntui paljon kaukaismemlata, mitä itse tuolloin elin. Koululainen lehdestä tykkäsin lukea sarjakuvaversiota ja paljon myöhemmin olen kaikki kolme sarjakuva-albumia  hankknut itselleni. Pidän enemmän tästä sarjakuvatyylistä, sillä se on jotenkin ilmavampi ja jättää lukijalle enemmän tulkittavaa, kun hahmojen ajatuksia ei selosteta niin suoraviivaisesti. Tiesin kyllä että Evasta ja Adamista on telkkarisarjakin tehty, mutta vasta nytten sain vhs- julkaisut käsiini, niin että pystyin siihen perehtymään. Sarjan katsomisen jälkeen luin maratonina kaikki Eva & Adam kirjat ja vielä muistin virkistykseksi katselin Neljät synttärit ja fiaskon omalta dvdltäni.

Eva ja Adam silloin alkuaikoina

Tv-sarjan juoni: Adam tulee uutena kouluun ja ihastuu samantien Evaan. Eva viettää aikaa parhaan kaverinsa Annikan kanssa ja tarina kertoo ensimmäisen kirjan mukaisesti koulusta, kavereista ja rakkaudesta. Adam kaverustuu Alexanderin kanssa, joka on välillä ihastunut Annikaan ja välillä koulun isorintaisimpaan tyttöön Lindaan. Annika on pihkassa Alexanderiin ja kokee vahvoja mustasukkaisuuden tunteita. Adam alottaa kitaratunnit ja siellä tutustuu Evaan paremmin. Yksissä juhlissa sitten Alexander ehdottaa, että nuoret leikkisivät Venäläistä postia, eli pussailuleikkiä. Eva pääsee pussaamaan Adamia ja siinä onkin heidän ensisuudelmansa. Koulun luokkaretkellä pojat ja tytöt härnäävät toisiaan ja Adamista, Evasta, Annikasta ja Alexanderista tulee tiivis nelikko. Pienten väärinkäsitysten kautta Eva ja Adam alkavat vihdoin olla yhdessä. He koittavat saada myäs Annikan ja Alexanderin yhteen, mikä ei meinaa onnistua kun kouluun tuee uusi poika, tärkeilevä Jeremy. Annika saa hänen kunniakkaan huomionsa ja Alexander koittaa olla siitä välittämättä. Jeremy  kuitenkin muuttaa amerikkaan ja Annika alkaa taas tuntea vetoa Alexanderia kohtaan. Koulun kova poika Jonte houluttelee porukkaa rokkikeikalle, jonne Alexander ja Annikakin päätyvät. He pääsevät Jonten jengiin, johon Eva ja Adam ei kuulu. Jengi ui salaa suljetussa uimahallissa, huijaa matikankokeissa ja varastaa grilliruokaa bileisiin. Annika hakee tunteitaan Alexanderia kohtaan, mutta toteaa, että hänen on parempi olla yksin. Eva ja Adam tuntuvat olevan ikuisuuden yhdessä ja rakkauteen tulee ryppyjä, kun Eva lopettaa kitaran soiton ja alkaa harrastaa teatteria. Adam on mustasukkainen Evan vastanäyttelijästä ja Adam itse alkaa hengailla muiden tyttöjen kanssa. Yhteen onneksi taas päädytään ja molempia ahdistaa tuleva kesä, kun ei voi olla yhdessä. Eva puhuu vanhempansa ympäri, että Adam saa tulla heidän mukaansa kesälomareissulle. Siellä Adam hengailee vähän liiankin ahkerasti Evan tyhmän Tobbe isoveljen kanssa, niin että Evalla menee hermot. Itsevarma Tobbe ujostelee naapurintyttöä ja laittaa Adamin aina hänen asioille. Eva käsittää kaiken väärin ja kutsuu Annikankin auttamaan ja viettämään juhannusta. Iltanuotioon ympärillä Eva vasta tajuaa kuinka sokea on Adamin suhteen ollut.

Neljät synttärit ja fiasko jatkaa Evan ja Adamin rakkaustarinaa muutaman vuoden päästä. Kaikkien mielestä he ovat kuin vanha aviopari, mikä ärsyttää Evaa. Siksi hän sanoo suhteen poikki, vaikka molempien perheet ovat jo pitkään suunnitelleet yhteistä Kreikan matkaa. Annikan vanhemmat ovat eronneet ja isänsä kautta hän saa uuden siskopuolen Petran. Vaikka Petra on superärsyttävä, hän ottaa haavoittuneen ja lyödyn Adamin itselleen. Adam ei oiekasti edes välitä Petrasta, vaan on hänen kanssaan siksi, että Eva saa nähdä että hän selviää ilman tätäkin. Tarinassa vietetään Evan, Evan pikkuveljen Maxin, Annikan äidin ja Petran synttäreitä. Ennen viimeisä juhlia tapahtuu se fiasko, mikä on koulun näytelmä. Petra ja Eva ovat sen pääosassa ja kuiskuttelevat Adamista, kunnes äänimiehenä toiminut Tobbe huomaamattomasti laittaa mikit päälle, niin että koko koulu saa kuulla kuinka lapsellinen Adam on Evan mielestä. Fiaskosta selvitään vasta sitten kun Adam eroaa Petrasta tämän juhlissa. Eva ja Adam tapaavat toisensa sattumalta ja alkavat olla jälleen yhdessä. Lopuksi perheet matkaavt yhdessä Kreikkaan.

Neljät synttärit ja fiasko elokuvan kansi

Hahmot: Eva, Adam, Alexander, Annika ja kaikki heidän koulukaverinsa ovat noin 13 vuoden ikäpaikkeilla. Siltikin heidän toimintansa on välillä jopa äärimmiäisen lapsellista. Perusangstailu on ymmärrettävää, mutta välillä tuntuu, että draamaa on tehty ihan pikkuasioista. Tosin pidän tässä tv-sarjassa siitä, että vaikka se on jatkuvajuoninen, niin isoja juonikuvioita ei yhteen jaksoon mahdu. Näin on myös alkuperäisissä kirjoissa. Eva on pariskunnasta luonteeltaan se rajumpi, jonka mielialat vaihtelevat ja hän ei aina itsekkään tiedä mitä haluaa. Hän on kovaääninen, eikä pelkää sanoa mitä ajattelee. Adam on enemmän hiljaisempi ja vakavampi, mutta enemmän tosissaan asioiden suhteen. Molemmat lopettivat kitaransoiton ja löysivät enemmän sen oman lajinsa, Eva teatterin ja Adam jalkapallon. Sarjan näyttelijöistä Eva ei muistuta ulkonöltään yhtään sitä Evaa mitä sarjakuvissa ja kirjojen piiroroksissa olen tottunut näkemään. Hänen tukkansa on vähän liian kihara ja olemus on muutenkin homssuisempi. Tosin pidän siitä, että sarjaan laitettiin se kohtaus, missä Eva keksi itselleen sen omalaatuisen tötterökampauksen. Adam taas muistuttaa aika hyvin piirrosjälkensä esikuvaa ja luonteeltankin juuri sellainen Adam miksi häntä kuvittelen. Tärkeimmistä sivuosista vastaa molempien bestikset Annika ja Alexander, jotka ei kumpikaan näytä edes vähääkään samalta mitä piirroksissa. Annika on muotitietoinen, kehittynyt ja pyöreäkasvoinen, toisin kuin sarjakuvassa, missä hän on isoihin t-paitoihin pukeutunut tikku. Alexander ei taasen tässä sarjassa omista yhtään sitä epävarmuutta, jota sarjakuvassa koittaa piilotella ja hänen hiuksensa ovat ihan ihmeen malliset. Onneksi hän osaa skeitata yhtä hyvin kuin sarjakuvassaan. Adamin vanhemmat ovat hyvin perinteiset taustahahmot, kun taasen Evan perhe saa enemmän ruutuaikaa. Varsinki isoveli Tobbe ei ole läheskään niin iso ja piereskelevä viiksileuka sarjassa mitä sarjakuvissa. Näytelty Tobbe on enemmän veijarimainen 16-vuotias. Elokuvassa mukaan tuleva Petra on luonteeltaan paljon voimakkampi ja ulkonältään enemmän pikkutyttömäisempi, mitä kirja antaa ymmärtää.

Evan isoveli Tobbe

Miksi juuri Eva & Adam: Suomessa on aina ollut se ongelma elokuva- ja televisiopuolella, että niitä ei tehdä kohdeyleisölle nuoret (10-16 v). Ruotsissa tämä kulttuuri on aivan erilaista ja siksi ne kait sieltä ovat tänne levinneetkin. Monet nuoret ovat varmasti lukeneet Bertin päiväkirjoja ja katsoneet sitä tehtyä sarjaa, tai edes nähneet Fuckin Åmalin. Suomessa elokuvia ja sarjoja voidaan tehdä lapsille, mutta yläkouluikäiset unohtuu ihan kokonaan. Tietysti monet elokuvat sopivat niillekkin, mutta näin suoraviivaista samaistumispintaa ei oikeastaan ole. Siksi arvostankin sitä, että nuorille/esiteineille tehdään juuri heidän ikäluokkaan kohdistuvaa tv:tä ja elokuvaa. Eva ja Adam on kiltti sarja, siinä ei ole suuria kuvioita, mutta hahmot ovat silti samaistuttavia. Jännitystä ei ole, mutta pieni romantiikka ja ystävyyssuhteiden mutkikkuudet varmasti kohtaavat jollain tavalla jokaisen teinin elämää. Ongelmiakin on, sillä Ruotsin tuon ikäluokan kulttuuri on aika kaukana siitä kulttuurista missä ite olen omat kouluaikani vietäänyt. Toisaalta se anta kivan näkökulman, että tälläistäkin maailmaa on ollut olemassa muualla kuin itsellä. Sarja sijoittuu 90-luvun loppuun ja sen kyllä huomaa. Nostalgiatärinöitä tuo koululuokat, kahvilat, puistot, Evan kodin sisustus, hahmojen vaatetyyli, sekä tietenkin musiikki. Pidän Eva & Adam sarjaa tuon ajan kuvaajana hyvin, sillä oikeasti silloin tapeltiin kuka saa puhua puhelimessa.

Annika ja Alexander

 Mieleenjäävimmät Evan & Adamin tapahtumat:
- Jokaisen jakson alku, missä kuvataan Evan ja Adamin mietteiteä heidän pestessä hampaita
-Evan ja Adamin ensisuukko bileissä
-Luokkaretki kun Eva, Adam, Alexander ja Annika käyvät aamuyöllä uimassa
- Annika ja Alexander ovat Jonten jengin mukana uimassa uimahallin sujettua
- Kesälömamatka, jonka Eva ja Adam ovat väärinkäsityksen takia riidoissa
- Neljät synttärit ja fiaskossa parhaiten on jäänyt mieleeni se, kun lopputekstien aikana perheet kiirustavat lentokentälle ja Maxin akvaariokala jätetään sinne lentovirkailijan pikkuakvaarioon muiden kalojen seuraksi.