Sleepy Hallow

Tim Burtonin ja Johnny Deppin yhteistuotannot olivat varhaisteini-iässä minulle hyvinkin tärkeitä. Katsoin Sleepy Hallown varmasti kaikista ensimmäisenä, siinä kahdeksan vuoden korvilla, siskoni kehujen ansiosta. Kauhu ei ollut mitenkään visuaalista tai ahdistavaa, joten painajaisia en nähnyt samalla tavalla kuin vaikka Titanicista. Päin vastoin, minua kiehtoi kovasti tämä Tim Burtonin värimaailma, josta olen tämän katsomisen jälkeen nautitnut enemmänkin Saksikäsi Edwarin ja Painaainen Ennen Joulua elokuvien kautta.

Sleepy Hallown mainosjuliste

Vuosituhannen vaihde 1700-1800 ja eletään noituuden, sekä mustan ja valkoisen magian aikaa. Konstaapei Ichabod Crane lähetetään tutkimaan pienen kylän Sleepy Hallown massamurhaajaa, joka jättää rumiit lojumaan, mutta varastaa uhrien pään. Kyläläiset pelkäävät tappajan olevan raaka Hessiläinen, josta kylässä on jo vuosia kerottu kauhutarinoita. Ichabod ottaa huostaansa nuoren Mashbathin, jonka molemmat vanhemmat Hessläinen on murhannut. Kylän rikkamman maanviljelijän Von Tasselin tytär Katrina kiehtoo Ichabodia ja molemmin puolista ihastusta on luvassa. Ichabod tosin on varma Von Tasselin ohjaavan Hessiläistä, mutta huomaa ollensa väärässä kun Von Tasselkin tapetaan. Ichabod selvittää kaiken hyvn pitkälti: Hessiläisen oikea pää on varastettu ja mustan magan avulla joku koittaa päästä kyläläisistä eron, kiristämällä Hessiläistä hänen pääkallollaan. Pahikseksi paljastuu lähes Disneymäisesti Katrina Von Tasselin ilkeä äitipuoli, jonka tavoite on saada kylä kokonaa haltuunsa. Kun lopulta Ichabod heittää Hessiläisen pään oikealle paikoilleen, saa Katarinan äitipuoli julman viimeisen suudelmansa. Lopulta Ichabod vie Katrinan pois Sleepy Hallowsta ja he aloittavat yhdessä uuden elämän.

Ichabodin ja Katrinan ensikohtaaminen

Ichabod ja Katrina metsässä

Tämä Sleepy Hallow on ensimmäinen näkemäni versio Päätön Ratsumies tarinasta. Pidin tästä kovasti, mutta vieläkin enemmän tämän jälkeen innostuin Disneyn animaatiosta Päätön Ratsumies, jonka omistin videolla. Siinä minua kiehtoo vieläkin enemmän se, että ei ole varmaa onko Päätöntä Ratsumiestä oikeasti olemassakaan. Siksi ehkä tämä Burtonin versio on minulle jopa hitusen liian suoraviivainen juoneltaan. Goottiromanttisesta tyylistä ja teemasta pidän muuten kovasti. Siinä minusta kanssa ollaan onnistttu, ettei päiden irrottaminen ole mitenkään liian graafista katsottavaa nuorillekkaan katsojille. Monet kohdat näytetään perustellusti ja hahmoilla on motiivi teoistaan. Elokuva kuitekin kulkee aika hitaalla temmolla ja on ehkä vähän jahkaava.

Sleepy Hallown asukkaita

Visuaalisesta puolesta annan edelleen pisteitä Tim Burtonille. Värimaailma on niin suoraan mustaa, valkoista, ja harmaata. Vaikka kaikki näyttä olevan kuollutta, niin siltikin elämämää on kuvissa ylättävän paljon. Tässä onkin ero miksi en nykyisistä Burtonin tuotoksista pidä. Hänen viimeaikojen elokuvien värimaailmansa on kirkkaita värejä likaistettuna, eikä aitoa ja rehellistä värimaailmaa.  Sleepy Hallowhin on muutenkin saatu kuvankauniit gotiikka lavasteet. Itse pieni kylä, sen kirkko, metsät, yksittäiset puut, sumu, Katarinan lapsuuden lekkipaikka, kaikki on niin tarkkaan harkittua ja mietittyä, ettei mikään vie pois illuusiosta.

Ratsumies ilman päätä

Hessiläinen saa kasvonsa

Elokuva luokitelaan kauhuksi, mutta onko se kauhua? Omalla tavallaan kyllä, sillä kuitenkin konstaapelimme tutkii ja seuraa massamurhaajaa. Splätteriä on kuitenkin turha odottaa, vaan kahu on enemminkin Tim Burtonin mielenmaiseman luomaa. Omaa erikoista Burtonia on esim. laitteet joilla Ichabod tekee rumiinavauksia uhreille. Justiinsa tälläiset härpäkkeet ovat Tim Burtonin elokuvien hauskoja ominaispiirteitä. Ja muistan kyllä kun katsoin elokuvan ensimmäisen kerran videolta sisareni huoneen lattialla ja säikähdin ihan oikeasti, kun Katrinan äitipuolen sisararen noidan ulkokuoren alta paljastui heluvia käärmeitä. Oikeasti pomppasin varmaan metrin ilmaan ja yhä edellen se kohtaus säikyttää minut, vaikka tiedän sen olevan tulossa.

Oikeasti pelottava noita