Lippukokoelma

Lippukokoelma

torstai 16. marraskuuta 2017

Rendel

Rendel elokuva tuli minulle vähän puskan takaa. En ollut kuullutkaan kyseisestä leffasta, ennenkuin avomieheni oli käynyt katsomassa Sen tai Mustan Tornin ja mainosti minulle Rendeliä, jonka oli nähnyt jomman kumman trailerissa. Kyllä heti kiinnostus heräsi, kun kyse on kotimaisesta elokuvasta, jossa seikkailee jokin supersankari. Kävimme katsomassa Rendelin Finnkinon superpäivillä eräänä torstai-iltana ja olin hyvin hämmentynyt siitä, että Plevnan sali oli loppuunmyyty. Liekö mainostus tehonnut, tai superpäivä sitten houkuttanut ihmisiä elokuviin.

Rendel elokuvajuliste
Rendel kertoo Rämö miehestä, joka löytää töissään salaisia asiakirjoja ja saa kannoillensa Rotikan ja Lahtaajan, jotka tappavat Rämön vaimon ja lapsen. Rämö tekee itselleen voittamattoman kuoren/panssarin jostain ihme aineesta ja näin hänestä tulee lähes voittamaton Rendel. Juoni kulkee kahdessa tasossa, joita en edes aluksi tajunnut yhdistää toisiinsa. Vasta loppupuolella hoksasin kokoajan toisen tarinan olevan Rendelin syntyperän takaumaa.  Nykyhetkessä Rendel jahtaa Rotikkaa ja Lahtaajaa ja tekee selvää kaikista heidän muista miehistään. Rotikan isä Herra Eerola on mafioso, joka pyrkii tuomaan maahan joitain ihme lääkkeitä, mitä ei ole kunnolla testattu. Eerola pitää poikaansa Rotikkaa ihan täytenä luuserina, eikä anna tälle arvoa sitten lainkaan. Todistaakseen isälleen ja samalla myös itselleen oman arvonsa Rotikka ampuu isänsä. Supersankarileffojen tavoin tämänkin  tavallaan päättyy hyvin, kun lopulta Rendel saa pamautettua Rotikan räjähdyksellä ilmaan.

Rendel sisältää paljon juttuja, jotka ovat tyypillisä supersankarileffoille. Lennot ja kattokuvat ovat Batmanista haettuja, mäiskintää ja räiskintää, verta lentää ja tyyppejä kuolee. Mafioso sivutarina on epämääräinen ja Herra Eerolan lukaali on juurikin niin kaikesta poikkeava kuin vain voi. Siltikin Rendelissä on paljon jotain kotikutoista ja ehkä juuri siksi se minuun vetosikin. Tässä ei eletä missään fantasiamaisessa Gothamcityssä, vaan hyvinkin synkässä supisuomalisessa Mikkelissä. Huorat ovat paikallisesta baareista haettuja katutyttöjä, tapahtumat sijoittuvat yksinäisiin tehtaisiin ja käydään snägärillä. Rämön perhesuhteita kuvataan kauniisti takaumissa ja kyllä ne osittain vertautuvat ja kietoutuvat Herra Eerolan ja Rotikan isä-poikasuhteeseen. Puujalkavitsejä viljellään yllättävänkn paljon ja ainakin Mikä helvetin Rendel? lausahdus jäi minulle mieleen, kun trailerin ensikerran elokuvasta näin. Eniten varmasti leffassa minua häiritsi se, kun alussa vietettiin isänpäivää ja Rämö olisi halunnut viedä tyttärensä Visulahteen. Hyvä että mainittiin paikallinen Visulahti jonkun Linnanmäen sijaan, mutta isänpäivä on marraskuussa, eikä Visulahti ole silloin auki.

Rotikka ja Eerola autossa
Suomielokuvafanina en voi olla kehumatta näyttelijöitä. Rami Rusanen Rotikkana on lipevä, aivoton luuseri ja sopii rooliinsa erinomaisesti. Enemmänkin radiosta tuttu Renne Korppila on Lahtaajana juuri sellainen iljettävä sikaniskakaappi. Häntä kuvataan voimakkaana ja väkivaltaisena ja toimii Rotikan vasempana nyrkkinä. Päärooli Rendel on Kris Gummerrus, joka pitää puolet leffan ajasta maskia päässään. Itse Rendelinä hänestä ei saa oikein mitään irti, mutta perheeisänä Rämönä  hän on lempeän oloinen. Rotikan isä Herra Eerola onkin  Matti Onnismaa ja hänen kaverinaan Marsalkkana toimii Aake Kalliala. Nämä miehet olivatkin minulle paljon tutumpia tapauksia ja roolisuoritukset molemmilta oikein onnistuneita. Eerola sai vakuutettua katsojalle miksi Rotikka on niin täysi paska ja Marsalkka oli hänen peesaajansa. Rendelissä ei naisia isoissa rooleissa ole, mutta yhden huoran tunnistin salkkari Jenniksi eli Anu Pelavaaraksi. Vaikka rooli on pieni ja suht vaatimaton, niin häntä on kyllä kiva nähdä valkokankaalla. Rendelin käsikirjoittajana toimi idolini Pekka Lehtosaari ja täytyy myöntää, että minuun tämä käsis upposi. Ainoastaan olisin poistanut kokonaan sen vaiheen, kun Eerola kutsui ulkomailta palkkamurhaajia kohtaamaan Rendelin. Se tuntui jotenkin hyvin älyttömältä ja tarpeettomalta juonenkäänteeltä. Nostetaan vielä yhden nimen esille eli Ari Savosen, joka on tehnyt elokuvan tehostemaskeeraukset. Ihan vain sen takia, että ollaan Arin kanssa vanhoja opiskelukavereita. Hyvä Ari!

Rendel on pienen budjetin elokuva ja ohjaaja Jesse Haajan kokonaan luoma oma hahmo. On hienoa että tämmöisiä indie-elokuvia, jotka ei saa elokuvasäätiön tukea, pääsee Finnkinon ohjelmistoon ja näin ollen suuren yleisön tietoon. Se osoittaa sen, että leffa ei tarvi taakseen isoa tuotantoyhtiötä. Kova työ, palava halu, into ja usko ovat tärkeämpiä työkaluja elokuvan luomisessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti