Lippukokoelma

Lippukokoelma

torstai 8. kesäkuuta 2017

Austin Powers Kumma Jätkä

James Bondien jälkeen täytyy tietenkin ihan fiiliksissä katsoa tunnetuimmat Bondista tehty parodiaelokuvat eli Austin Powersit. Katsoin ensimmäiset Austinit noin 9-10 vuotiaana ja Kultamuna oli taasen ensimmäinen tekstitetty elokuva, jonka ikinä kävin leffateatterissa katsomassa. Kyllä huomasin, että tämä ensimmäinen Austin Powers ei naurata minua enään yhtään niin paljon kun silloin reilut 15 vuotta sitten.

Elokuva alkaa Dr. Evilin ja hänen kissasnsa Mr. Biggelswoodin esittelyllä. He ovatkin suoraan parodioitu James Bondin vihollisen Blofieldin ja hänen kissansa hahmosta. Yhtä suurta tässä, kuin James Bondissakin minua hämmästyttää, miksi he haluavat tuhota maailman kuulun ykkösagentin Austin Powersin. Dr. Evilin hahmoa ei näytetä aluksi kokonaan, aivan samalla tavalla kuin ei Blofeldiakaan aikoinaan.  Alkutekstijakso Austin Powersseissa on kanssa hyvin musiikkivideomainen, mitä James Bondeissa. Biisi on kuitenkin jokaisessa Austinissa sama ja aina on isot tanssikoreografit. Hyvin Bondimaista on myös se, että Austin Powersin apuriagentit on myös aina naisia.
Austin Powers Kumma jätkä Dvd:n kansi
Hahmona Austin Powers ja James Bond ovat kyllä aika kaukana toisistaan. yhtäläisyytenä on ainoastan se, että molemmat ovat naistenmiehiä. Agentin työn ohella Austin on muotikuvaaja ja luonteeltaan aikamoinen seksihullu. ylilöydyn isot rintakarvat ja silmälasit korostaa hänen huumoriuttaan ja elokuvassa halutaan painottaa kaikkea mahollisimman Brittiä. James Bondilla oli Britannian lippu laskuvarjossaan, mutta Austinilla on se autossaan ja jopa kalsareissaan. Elokuvan alku sijoittii 1960-luvulle, joka on vedetty kyllä kivan överisti yli. Yhtänäistä Austinilla on Roger Mooren Bondin kanssa ainakin se, ette naisia saa vahingoittaa ja siksi ihmetelläänkin miksi alun 60-luvun hipoissa Austin oikein lyö naista, sillä sehän paljastuu mieheksi.

Tarina ei kuitenkaan sijoitu 60-luvulle van ajassa päästään hyppäämän tuon elokuvan tekovuoteen ysärille, kun Dr.Evil kissoineen lentää avaruuteen, jossa jäädyttää itsensä. Austinin pitää siis kanssa käydä jäätymässä, että on hyvssä voimissaan, kun Dr. Evil palaa takaisin maan päälle. Austin on 30 vuotta jäädytettynä ja saadaan ehjänä sulatettua. Siitä seuraakin elokuvahistorian pisin virtsaamiskohtaus, joka lapsena anuratti niin suunattomasti. Nyt vasta huomasin, että jäätyneitten joukossa oli myös räppäri Vanilla Ice, joka 90-luvulla oli tunnettu Ice Ice baby hitistään. Austinin tas päästyä kentälle hän saa "Bond tytökseen" edellisen kolleegansa tyttären Vanessa Kensingtonin. Huumoria koitetaan tuoda tähän väliin verbaalisesti, mutta minuun ei uppoa Austinin puheen äänenkäytön eri voimakkuuksien selitykset, vaan enemmän nauran "Tälläistä meikäläinen harrastaa" kirjalle, joka kertoo Ruotsalaisesta peniksenkehittäjästä.

Lähes koko elokuvan ajan tulee pieniä hassuja leikkauksia kohtauksista toiseen, joiden väliin on tehty Mike Myersin oman bändin Ming Tean kanssa pieniä 60-luvun henkeen sopivia välimusiikkeja. Ne rytmittävät elokuvaa kivasti ja tuovat mukavasti väriä. Dr. Evil on kanssa päässyt takaisin maahan ja Nevadassa pitää päämajaansa. Siellä hän istuu apureidensa kanssa, joiden joukossa on muuan Mustafa, jonka esikuva on kanssa jossain Bondissa vilahtanut. Mustafa tosin kuolemassa heti kättelyssä, mutta kuin ihmeen kaupalla selviää jopa seuraavaan elokuvaan asti. Muita apureita on silmälappupäinen Number Two, joka on myös parodia Bondkonnasta. Randon Task taasen on kova karatehenkinen ukkeli, jonka esikuivan muistan selkeästi oleen Goldfingerissä. Suosikkini Dr.Evelin apureista on kuitenkin naisvahvistus Mr.Frau, jolla täytyy olla jotain saksalaista sukujuurta. Dr. Evelin ollessa jäätyneenä hänen spermanstaan on tehty Fraun kanssa poika Scot, joka on vielä ihan teini. Frau paljastuu Scotin äidiksi vasta myöhemmin, mutta jo tässä vaiheessa Frau estää Dr.Eveliä tappamasta poikaansa. Aluksi Dr.Evil haluaa pojan hyväksyntää ja tansii tälle ihan mahtavasti Macareenaa.
Dr. Evil tanssii pojalleen Scotille Macareenaa
 Koska Dr. Evil on nähty Nevadassa, Austin ja Vanessa suuntaavat Las Vegasiin. Hotellista he suuntaavat Bond tyyliin Casinolle pelaamaan Black Jackia. Austin ei kuitenkaan tilaa drinkkejä, eikä esittele itseään yhtä mahtipontisesti kuin James Bond parhaimmillaan. Number Two on kanssa pelaamassa seuralaisensa Alotta Faginan kanssa. Fagina nimi on aikalailla kuin vagina ja tämä nimileikkikin on Bondeista kopioitu, sillä jossain Bondissa jonun naikkosen nimi viittasi hyvin lähelle pussy sanaa. Austin poistuu pelipöydästä Casinon miestenhuoneeseen, joka on kyllä komean näköinen. Siellä oöntöllä istuessaan Dr.Evilin eräs kätyri tulee häntä kuristamaan, mutta Austin kirjaimellisesti saa hänen päänsä huuhdottua vessanpytystä. Viereisessä kopissa istuva cowboy kyllä käsittää kaikki kuulemansa ähinät ja puhinat vähän eri tavalla.

Seuraavana aamuna hotellissa Vanessa juttelee puhelimessa äitinsä kanssa ja kohtaus aloittaa sarjan yhden tavaramerkiestä. Sen, että hahmot liikkuvat alasti, mutta missään kohdassa ei näytetä mitään strategisia paikkoja, vaan aina ne menee juuri ja juuri piiloon. Austin ja Vanessa pitää treffit kaupungilla ja ilta päättyy Twisterin peluuseen ja Vanessa sammuu hotellin sängylle. Austinin on nyt lähdettävä agenttihommiinsa eli Alotta Faginan kattohuoneistoon. Siellä hän ottaa selvää vähän Dr. Evelin suunnitelmista ja päätyy paljuun tämän eroottisen neitokaisen kanssa. Kattohuoneisto on aika ysäri näky ja muistaakseni aika samanlainen kohtaus on jossain Bondissakin tapahtunut.

Austin ja Vanessa Casinolla
 Dr. Evil saa varastettua ison ydinkärjen ja nyt uhkailee hallitusta, että jos he eivät maksa tälle isoja lunnaita, niin hän poraa ydinkärjen maahan ja kaikki tulivuoret tulisivat räjähtämään. Kun hän ideastaan kertoo apureilleen alkaa mahtava nauru, joka ei meinaa loppua, vähiten Dr.Evililta itseltään. Vielä pitä saada Austin powers pois tieltä, ettei hän pilaa loistavaa suunnitelmaa ja Mr.Frau on keksinyt siihen keinot. Hän on kehittänyt salaisen aseen eli Fembotit. Ne ovat naisrobotteja, äärimmäisen seksikkäitä ja tappavia. Onhan ne nyt kovia kun runnoista tullee tappavat pyssyt. Dr.Evil ja Scot eivät ole lähentyneet yhtään ja he käyvät perheterapiassa. Tämä kohtaus jo itsessään saa hymyn huulille, kun Scot on vasta viikon ajan tavannut isäänsä. Ylipäätänsä koko Scotin ja Dr.Evilin isä-poikasuhde on yksi parhaimpia nauruntuojan teemoja koko Austin powers sarjassa.

Austin Powersilla ei ole omaa Q:ta, kuten James Bondilla, mutta hänkin saa oman mutaman vempeleen, eli hammastahnan ja hammaslankaa. Niistä onkin hyötyä myöhemmin. Austin kuitenkin paljastaa Vanessalle hässineensä tätä Alotta Faginaa ja riitahan siitä syntyy. Vähän surumielisenkin musiikin rytmissä nähdään, kuinka Austin koittaa sopeutua 90-luvulle ja kyllä se vähän naurattaakin, mutta saa myös ajattelemaan, mitä kaikkea oikein tuoa 30 vuoden aikana on ehtinyt tapahtua. Riidat saadaan kuitenkin sovittua ja töitä on jatkettava. Vanessa ja Austin menevät Virtuconin tutustumisajelulle tyhmissä valepuvuissa, mutta kolkkaamalla työntekijät pääsevät sisälle nähdäkseen mikä yhteys sillä on Dr.Evilin salaisessa suunnitelmassa. Vartijan Austin huumaa ihmeellisellä ja todela häröllä kulmakarvatempulla, mutta kyllä heidät siltikin huomataan ja pyssyt ehtivät paukkumaan. Austin ja Vanessa ottavat käyttöön tiejyrän, jonka alle eräs onneton vartija liiskaantuu. Tästä seuraa pieni mustanpuhuva sivutarina, kun nähdään vartijan vaimo ja ottopoika suru-uutista kuulemassa. Juuri tämmönen huumori jotenkin kuuluu näinen Austin Powerseiden henkeen.  Randon Task, eli tämä potkuäijä saa Austinin ja Vanessan kolkattua ja vietyä Dr.Evelin salaiseen päämajaan. Siellä Dr.Evil esittää uhkauksensa hallitukselle. Kun hän koittaa saada kanavaansa kiinni ilmestyy ruutuun animaatio Beavis and Butt-Head, jossa puhutaan tisseistä. Kyllä tämä naurut saa aikaan, mutta vitsi on vähän jo vanhentunut.
 
Scot saapuu kanssa Dr.Evelin istunnolle ja kertoilee isukille omasta teinin elämästään, joka kuulostaa kyllä aika tyhmältä. Scot ehottaa, että Austinin voisi noin vain ampua, mutta tietekin Dr. Evil tekee kaiken mahollisiman tyhmästi ja laittaa Austinin ja Vanessan tankkiin, jonka alla on haita. Tämä on jälleen viittaus Bondiin, joka useinkin joutui haialtaaseen. Tosin haita ei nyt saatu, sillä ne on uhanalaisa, mutta mutanttimeriahvenet varmasti ajaa täysin  saman asian. Scot ei ymmärrä tätä hidasta taponyritystä ja siitä tuleekin Dr.Evilin ja Scotin välillä mahtava hyssyttelyhetki. Suosikkikohtaukseni koko eokuvasaa.

Austin fembottien huumaamana
 Austin ei ole kyllä erityisen fiksu agentti, sillä hän ei keksi suunnitelmaa millä he Vanessan kanssa pääsisivät pois tankista, vaan Vanessa keksii, että hammaslangan ja hammastahnan avulla he pääsevät mutanttimeriahvenilta karuun ja lopulta mutanttimeriahvenet saavat vartijan pään ruuaksi. Tässäkin näytetään vartijan läheisiä, eli hänen kaverinsa viettämässä vartija Smithin polttareita. Austin ja Vanessa pääsevät karkuun pikkusella "autolla"  jumiinhan se jää, kun tielle tulee pylväät. Vanessa lähtee erikseen hakemaan apua, kun Austin löytää Dr. Evilin huoneeseen ja siellähän odottelee pinkissä pörhöissä koko  Fembottien armeija. Rinnoista tulee huumaavaa savua ja Austinhan tietty päätyy leidien hellimäksi sänkyyn. Fembotit ei meinaa päästä häntä helpolla, mutta koska Austin Powersilla on kattavin miesvoima mitä keneltäkään löytyy, niin hänhän hajottaa Fembotit vokottomallaan monollaan. Englanninlippukalsarit vaan jäävät jäljelle, kun Fembotit räjähtävät. Tällä välin Vanesssa on jo ehtinyt hakemaan apujoukkoja.

Vulcan projekti etenee ja ydinkärki on valmis pian lähtemään matkaan. Viime hetkellä Austin, Vanessa ja apujoukot saa tuhottua Dr.Evilin apureita ja pysäytettyä ydinkärjen lähtemisen. Tällävälin Dr. Evil kuitenkin ehtii pakoon huoneeseensa ja Austin saa hänet tähtäimeensä. Toisten uhkailu alkaa, kun Scot, Vanessa, Alotta ja vielä Number Twokin eksyy paikalle. Numbert Two on katkera Dr.Evilille siksi Dr. painaakin nappulaa, niin että Number Two lentää penkistään kuolemaan. Vanessa pääsee Alotan käsittelystä irti ja Scotkin juoksee karkuun. Dr.Evil räjäyttää koko roskan ilmaan ja vaihteeksi menee taas kissansa kanssa avaruurteen jäätymään.

Austin käyttää tunnettua miehistä mojoaan fembottien voittamiseksi
Kolme kuukautta myöhemin Austin ja Vanessa viettävät kuherruskuukautta hotellissa, jossa koetaan samaa alastonhuumoria mitä aikasemmassa kohtauksessa. Piirretyt rinnat kyllä näkyy,muttei aitoja. Onnea tulee kuintekin vielä kerran häiritsemään Randon Task, joka innostu heittelemään kenkäänsä. Tappeluksihan se menee, mutta Ruotsalaisen peniksekehittäjän ansioista Austin ja Vanessa saavat hänet kaadettua. Tähtitaivaalle vielä viimeisenä katsoessa avaruudesta näkyy jälleen Big Boy lentämässä, jonka kyydissä on Dr.Evil ja Mr. Biggerswood. Ja kun Dr.Evil puhuu kostosta, niin olihan se ilmiselvää että jatko-osa Austin Powersille tulee. Lopputekstien kaveriksi on Austinin kuvaussessioita, sekä musiikkivideo Mike Mayersin bändilta Ming Tealta kappaleesta BBC.

Voin vain sanoa, että Austin Powerseissa on saatu kyllä paljon tapahtumia perus puolentoistatuntiseen komediaan mahduttua. En itseasiassa edes muistanut, että tämä elokuva sijoittui suurimmalta osalta Las Vegasiin. Olisikohan ollut niin, että jatko-osa sitten oli se Brittiläisempi? Huumoriahan tässä riittää, mutta selvästi huomaan, että aika on jo ajanut sen ohi. Monet jutut mitkä nimittäin nauratti lapsena tuntuu näin vanhempana vaan aika tyhmiltä. Paljon elokuvassa on myös verbaalisia vitsejä, mutta ne jopa nauratti minua kaikista vähiten. Mike Myers itse esittää sekä Austin Powersia, että Dr. Eviliä, niin minua ainakin enemmän huvittaa tätä Dr.hahmo, sillä Austin on välillä sellainen mukahauska. Eeppisyys, väärinkäsitykset ja tämä ajankuvan tematiikka ehkä nytkyään eniten sitten minulle tuo sitä komediallisuutta. Paljon tosiaankin huomaan juttuja, mitä James Bondeista on otettu, mutta Austin Powersin toimii ihan hyvin ilmankin, että pitäisi näitä yhtäläisyyksia huomata. Jotkut Austin Powers vitsit on minulle edelleen ihan kulttikamaa, mutta kyllä aika on tämän elokuvan ohi jo ajanut.

Elokuvallista kesän alkua ja meikä suuntaa Britteihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti